perjantai 29. maaliskuuta 2013

Top 4: Suosikki juoksukaupungit!

Heippa! :)
En tiedä olenko asiasta maininnut aikaisemmin, mutta RAKASTAN MATKAILUA! <3 Reissaaminen on yksi lempiasioistani, ja pyrinkin matkustelemaan aina kun kukkaro antaa myöden ja välillä silloinkin, kun se ei anna. Sitten säästellään muissa asioissa, mutta maailmaa on nähtävä! :) Yksi lempipuuhistani reissuissa on nykyään juokseminen uusissa paikoissa. Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, juoksukengät ja treenivaatteet pääsevät nykyään mukaani kaikkiin maailman kolkkiin, joissa juokseminen vain on mahdollista. Uusien kaupunkien tutkiminen juosten on ihan mahtavaa puuhaa, ja samalla tulee nähtyä paikkojen elämänmenoa ihan eri tavalla. 

Juoksuharrastukseni on kestänyt nyt noin kuutisen vuotta, ja viimeisen kuuden vuoden aikana olen päässyt juoksemaan ihanissa paikoissa, joita ajattelin teille jakaa. Bucket listallani on vielä mieletön määrä paikkoja, joissa haluan juosta, joten kurkataan sitä listaa myös :) 

Omat suosikit juoksukaupungeista (TOP 4)

1) Vancouver, British Columbia, Kanada
 Vancouver on listallani ehdoton ykkönen! Meri, vuoret, aurinko, mahtavat maisemat ja reitti rantoja pitkin Stanley Parkin ympäri...ei tarvinne sanoa enempää, kuvat kertovat kaiken tarpeellisen! ;)








2) New York City, NY, USA
 NYC on suosikkikaupunkieni ykkönen, ja siellä olen juossut lähinnä Central Parkissa, jossa on paljon erilaisia reittejä. Suosikkini on Jackie Kennedy Onassis Reservoir-lammen ympäri kulkeva juoksupolku, josta on aivan mielettömät maisemat eri puolille Manhattania! 

Kuva syksyn 2012 Nykin reissulta  :) 
 3) Nizza, Ranska
Nizzan Promenade des Anglais tuli tutuksi viime vuoden maaliskuussa, jolloin olin 4-päivän visiitillä Etelä-Ranskassa. Promenade des Anglais alkaa Nizzan lentokentältä ja jatkuu pitkin kaupungin rantaviivaa useita kilometrejä. Juoksijoita ja kävelijöitä on paljon, mutta sekaan mahtuu varsinkin, jos suuntaa lenkille hieman aikaisemmin aamulla. Juoksin Promenade des Anglaisin päähän ja jatkoin siitä lenkin Nizzan satamaan ja samaa reittiä takaisin. Välimeren kimallukseen ja auringossa kylpeviin kauniisiin maisemiin ei hetkessä kyllästy! :) 
Promenade des Anglais/Nizza Lähde: http://matkaideoita.com/nizza.html



Näkymät Promenade des Anglaisille kukkulalta

Nizzan satama
  4) Espoo/Helsinki, Suomi 
 Täytyy vetää hieman kotiinpäin, mutta olen ihan tosissani! :) Helsinki ja Espoo tarjoavat ihan mielettömän upeita juoksumaisemia ja reittejä! Espoossa suosikkini on ehdottomasti Espoon rantaraitti, jonka pituus riittää hyvin pitkiinkin lenkkeihin ja maisemat Espoon saaristoon on ihan mahtavat! :) Olen hyvin onnellinen, että saan juosta näissä maisemissa usein! Helsingissä tykkään myös juosta rantaviivoja pitkin, maisemat ovat sielläkin vertaansa vailla. Helsinki City Maratonin reitti tarjoaa sitä minun mielestäni parasta Helsinkiä, joten pätkiä tältä reitiltä tulee juostua niin usein kuin mahdollista :) 

Espoon rantaraitin talvimaisemia

Kaupungit, joihin haluan päästä juoksemaan! (tässä vain muutamia, lisää on listalla :D)

1) Barcelona, Espanja 

Olen käynyt Barcelonassa muutaman kerran, ja rakastan sitä kaupunkia! Juoksutreenit on siellä valitettavasti vielä tekemättä, mutta jonain päivänä haluan juosta Barcelonan satamasta Barcelonetaan rantabulevardille :) Barcelonan maraton juostiin juuri toissa viikonloppuna, pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi ensi vuodelle? ;) 

2) Sydney, Australia
Mahtava kaupunki, mutta juoksut vielä siellä juoksematta! Jonain päivänä siis pistetään jalkaa toisen eteen Sydneyn rantoja pitkin! :) 

3) Cape Town, Etelä-Afrikka

Cape Town on Go to-listallani ja jonain päivänä sinne toivottavasti pääsen :) Uskon, että siellä juokseminen olisi varmasti aika samanlainen mahtava kokemus kuin Vancouverissa, kun meri, vuoret ja hienot maisemat yhdistyvät. Cape Townissa, kuten muuallakin Etelä-Afrikassa turvallisuus on kuitenkin otettava huomioon, joten jos sinne suuntaisi reissuun, niin pitäisi tutkia, onko juokseminen ylipäänsä turvallista ja missä sitä voisi siellä harrastaa.

4) Tukholma, Ruotsi 

Kaunis naapurimme, Pohjolan Venetsia :) Jonain päivänä Tukholman maraton olisi mahtava juosta, sillä reitti vaikuttaa todella kauniilta! 

Selkeästi huomaa, että omia suosikkejani  yhdistää  veden äärellä juokseminen, kauniit maisemat ja hyvät juoksureitit! Mitkä ovat sinun suosikkijuoksukaupunkejasi tai minne haluaisit päästä juoksemaan, jos olisi mahdollista päästä minne tahansa? :)

6 kommenttia:

  1. Oon ihan samaa mieltä tosta Helsinki/Espoo-setistä. Kyl täällä on huikeet mahdollisuudet. Central park oli huippu nykissä ja haluaisin käydäkin uudelleen et pääsis ihan kunnolla lenkille.
    Mun lemppari ehkä oli Rion rannat ja ennen kaikkea Lagoa-järvi..huikeet lenkkimaisemat. Ja sydney oli kanssa jees! Myös Rooman villa borghesen rauha ja vihreys suurkaupungin hälinän keskellä oli todella jees. (:

    Kiva tää blogi! Oon välillä käynyt seurailemassa, keep it up!
    Katri (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) kiitos kommentistasi! Wau missä paikoissa oot juossut!! :) Kyllä se välillä piristää juosta muuallakin kuin kotimaisemissa, saa sitten ihan uutta intoa ja virtaa taas peruslenkkeihin! :) Kivaa kevättä sulle!

      Poista
  2. Juokseminen on kyl ihanaa uusissa paikoissa! Mä oon reissussa lähteny usein vaan johonki suuntaan juoksemaan ja tullu samaa reittiä takas (ei oo tylsää kun on uudet maisemat) ja löytyy usein sattumalta tosi kivoi paikkoja :) Hyvät pääsiäiset Jenkkeihin!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oot oikeassa, piristää tosi paljon juoksua kun pääsee uusiin maisemiin! :) Kiitos pääsiäisen toivotuksista, näin kommentin reissussa, mutta en ehtinyt vastailemaan aikaisemmin. <3

      Poista
  3. Kiva postaus :) Minäkin rakastan matkustamista, mutta koska olen melko tuore juoksija, en ole vielä ehtinyt testaamaan hölkkäämistä vieraalla maalla. Sekin aika varmasti koittaa :) Sydney on kyllä huikea kaupunki, ja siellä voisi todellakin olla hienoa juosta rantaviivaa pitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) kiitos! Kiva kun tykkäsit! Näinkin sun blogista, että säkin tykkäät reissailla! ;) Jep, Sydney on juoksun suhteen go to-listalla! Kivaa viikkoa! :)

      Poista