maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ruokavaliosta, ruuasta ja dieteistä

Ruoka kuuluu ehdottomasti mun top 5 tärkeimpiin asioihin elämässä! Rakastan ruokaa ja syön paljon, se ei ole mikään salaisuus! :D 
Yogurtland <3 ja Frozen jogurt! NAM!!

 Tällä hetkellä syömistäni kuvaa se, että pyrin ajattelemaan ruokaa lähinnä polttoaineena kropalle ja avaimena yleiseen hyvinvointiin. Ravintorikkaan ruuan avulla voin paremmin ja pystyn kehittymään myös urheilijana. Tottakai ruuan pitää myös maistua hyvälle! Pyrin syömään ruokaa, joka on ravinteikasta eli saan siitä tarpeeksi hyviä hiilihydraatteja, proteiinia, pehmeitä eli tyydyttymättömiä rasvoja, kuituja, kivennäisaineita ja vitamiineja. Noudatan noin yleisesti 80-20-periaatetta, eli syön 80% ajasta terveellisesti ja 20% ajasta sitä mitä huvittaa ja se toimii tällä hetkellä oikein hyvin. 

Pizzaherkuttelua lomalla! :)

Olen viimeisen vuoden aikana vähentänyt perunan,pastan ja riisin syömistä ja korvannut niiden täyttämää aukkoa lämpimillä tai kylmillä vihanneksilla, hedelmillä, täysjyväleivällä, puurolla ja myslillä. Hieman vähempi hiilihydraattinen ruokavalio sopii minulle paremmin, sillä vatsani on todella herkkä ja olen huomannut, että iso määrä hiilareita aiheuttaa epämukavaa turvotusta. Tosin juoksumääriä lisätessä, lisään myös esimerkiksi pastan syöntiä, sillä energiaa kuitenkin tarvitsee paljon. Päivinä, jolloin ei tule juostua, en syö juuri ollenkaan pastaa/perunaa/riisiä. 

Tyypillinen "mun ruoka"
 En itse suosi erityisiä diettejä painonpudotuksessa, vaan jos on tarvetta "kiristää" hieman, niin noudatan yleensä seuraavaa: 

  • Jätän pastan/riisin/perunan ym. kokonaan pois ja korvaan ne vihanneksilla
  • Koostan ateriat pääasiassa niin, että on hyvä proteiinin lähde (kanaa,kalaa,jauhelihaa) ja vihanneksia
  • Pienennän annoskokoa! Tämä on aika ratkaiseva tekijä, monesti tulee syötyä liikaa, koska pitää syödä kaikki mitä lautasella on. Jos pienentää lautasta, niin homma on sillä hoidettu! ;) 
  • Syön säännöllisesti n. 3 tunnin välein, muuten iskee se kuuluisa nälkäkiukku ;)
  • Juon paljon vettä
  • Jätän herkut kokonaan tai lähes kokonaan pois, jos kieltää itseltään ihan kaiken, niin aivan varmasti sitä kiellettyä juuri tekee mieli! :) 
  • Syön tarpeeksi, en halua olla nälkäinen (olen nälkäisenä ei-niin-kiva ihminen ;)), mutta vähennän aterioiden kaloreita korvaamalla kaloripitoisemmat ruuat vähemmän kaloripitoisilla ratkaisuilla
  • Lisään liikuntaa! Juoksu on painonpudotukseen oiva laji, sillä se kuluttaa paljon, mutta jos treenaa tavoitteellisesti ja haluaa kehittyä, ei kannata miinuskaloreilla mennä hirvittävän pitkään. Energiaa on saatava tarpeeksi! :)
Talven aikana minulle kertyi muutama kilo ylimääräistä, kun en päässyt juoksemaan ja kröhöm..joulukuussa tuli syötyä suklaata joka päivä (!!), joten tammikuussa vedin vyön kuvitteellisesti vähän tiukemmalle. Pistin itseni karkkilakkoon ja noudatin edellämainittua kaavaa ruokavalion ja liikunnan suhteen, ja nyt se muutama kilo alkaa olla pudotettu, hitaasti, mutta varmasti. Lomalla tuli tosin sen verran herkuteltua, että pientä takapakkia on havaittavissa, mutta eiköhän se tässä normaaliin ruokavalioon ja treenirytmiin palatessa lähde pois.  Alla kuvia lomalla nautituista ihanista ruuista! :)










Kotiinviemiset :)
 Herkullista viikon jatkoa! :) Syökäähän hyvin ja tarpeeksi! ;)

Miten kuvailisit omaa ruokavaliotasi? Mikä on suosikkiherkkusi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti