keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kevyemmän treeniviikon kuulumisia

Heippahei! Täällä on elelty pientä hiljaiseloa alkuviikko, koska en ole ollut ihan kaikessa ruumiin ja sielun voimissani. Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin niin uskoisin, että jonkinasteinen ruokamyrkytys ollut vaivana muutaman päivän ja vetänyt olon ihan voimattomaksi. :(  On se kumma, kun yleensä syö kuin hevonen ja sitten kipeenä ollessa kroppa ei tunne nälkää ollenkaan, mikä tietysti lisää heikotusta. Onneksi tämän viikon oli tarkoituskin olla treeneistä "kevyt viikko", sillä pelkkä ajatuskin juoksemisesta on tuntunut pahalta, kun kroppa ei ole kunnossa. 

Olen treenannut viimeiset kolme viikkoa nousujohteisesti pidentäen joka viikko viikon pitkää lenkkiä (18,34km-20km-22,22km) ja nyt vuorossa on kevyt viikko, jonka aikana olisi tarkoitus palautua ja valmistautua uuteen nousujohteiseen kolmen viikon kauteen. Ihan tällaista täyslepoa en ollut ajatellut, vaan kevyempää treeniä (lyhyempiä lenkkejä, venyttelyä ja lihaskuntoa), mutta ei voi mitään, näillä mennään. Viikonlopuksi haluan ehdottomasti tulla kuntoon. Silloin luvassa kesäkauden ensimmäiset estekilpailut  ja kaveripariskunnan valmistujaiset Ylöjärvellä, joita en halua missata!

Nauttikaahan helteistä kun niitä riittää, minä koitan saada itseni terveeksi! :)




1 kommentti:

  1. Paranemisia sulle!! Otahan rauhaksiin nyt! :)

    Ja olis sulle haaste: http://sporttaillaan.blogspot.fi/2013/06/kasa-haasteita.html

    VastaaPoista