perjantai 30. toukokuuta 2014

Tukholma täältä tullaan!!!

Heippahei! Täällä alkaa pikkaisen olla vatsan pohjalla perhosia ja jännitystä ilmassa! Tänään alkuillasta tosiaan suunnataan maratonristeilyllä kohti Tukholmaa! Tämä viikko on mennyt toisaalta nopeasti, mutta toisaalta hitaasti. Odottavan aika on pitkä! Olen käynyt viikon aikana läpi ajatuksia hyvin laidasta laitaan maratonin suhteen. Oma kunto hieman jännittää, mutta täytyy vain ottaa rauhallisesti ja katsoa miten juoksu lähtee etenemään. Pääasia on nauttia siitä, että jälleen on takana yksi harjoituskausi, joka huipentuu huomenna Tukholmassa. Maratonin lähtöviivalle pääsy on jo puoli voittoa, kun ottaa huomioon monet haasteet, joita matkan varrella on kohdattu.  


Muut teki loikkia HCM Kick Off-treeneissä ja yksi otti selfieitä! ;)
Treenien puolesta tämä viikko on ollut tosi kevyt. Maanantaina kävin ratsastamassa, mutta vain yhden tunnin, koska en halunnut jalkoja ihan jumiin. Keskiviikkona olin mukana HCM Kick Off-yhteistreeneissä, mutta alku-ja loppuverryttelyjen lisäksi en muuten osallistunut treeniin kuin toimimalla kuvaajana ja hölkkäillen omatoimisesti väleissä, kun muu porukka veti Jounin johdolla mäkivetoja ja loikkia. Muina päivinä on tullut venyteltyä, rullailtua ja treenailtua jonkin verran corea. Niin ja syötyä! Ahh, ihana hiilaritankkaus! ;)

Eilinen pakkausrumba maraton-viikonloppua varten oli ihan uskomaton...tai taisin itse tehdä siitä todella vaikeaa! ;) Pohdiskelin mukaan otettavia vaatteita ja juoksuasua vaikka kuinka pitkään, kunnes tein lopulliset valinnat. Huomenna nähdään oliko ne oikeat vai ei! Tukholman sää on säätiedotuksissa ollut hyvin vaihtelevaa viime päivien ajan, joten se toi pakkaamiseen omat haasteensa.

Maraton-viikonlopun aikana voitte halutessanne seurailla menoa Instagramissa ja Facebookissa! Tukholman maratonilla on myös hieno systeemi, jossa voi seurata tuttujen juoksijoiden reaaliaikaista etenemistä kisassa: Seuraa juoksijaa kisan aikana.


 Paljon tsemppiä kaikille juoksijoille, nyt nautitaan kovan työn tuloksista ja maratonin tunnelmasta! :)

-Karoliina 

10 kommenttia:

  1. TSEMPPIÄ JUOKSUUN!! Ja kivaa reissua muutenkin!! Nautihan maratonista!! :) Mä seuraan tulospalvelua sen, minkä yo-juhlilta kerkiän!! Hirveesti oon kaikkien Tukholmassa juoksijoiden, etenkin sun ja Satun ja muiden tuttujen, hengessä mukana!!! Jännnäää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempeistä ja ihanaa, että seurailit mukana!! :)

      Poista
  2. Tsemppiä! Pidän täällä peukkuja, että kaikki menee hyvin! Raporttia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli ihanaa tietää, että tsemppareita löytyy ja sain kuin sainkin jo raportinkin kirjoitettua! :)

      Poista
  3. Tsemppiä! Sama tavoite olisi vuoden päästä, kerrohan sit miten meni. Paljonko sulla on reeniä takana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvin siis meni, kirjoittelin juuri postauksen maratonista! Treeniä on takana tammikuusta lähtien, mutta viimeiset 1,5kk (huhtikuu-toukokuun puoliväli) meni aika heikosti johtuen jalkavaivoista, mutta onneksi sain ne kuntoon ennen maratonia. Maksimikilsat viikossa 45 ja juoksukertoja yleensä noin 3. :) Tsemppiä maraton projektiin, voin kyllä lämpimästi suositella Tukholmaa!

      Poista
  4. Pidä kivaa! Tsemppiä juoksuun! :)

    VastaaPoista
  5. Huijui tsemiä! Itse osallistun tänä vuonna Helsinki Mid Night Runiin. Ehkä joskus myöhemmin voisin ajatella ihan kunnon maratonia!

    http://caughtinthemiddleblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :) Midnight Run on varmasti tosi kiva tapahtuma, hyvää valmistautumista sitä kohti! :)

      Poista