perjantai 17. lokakuuta 2014

Herkkuja viikonloppuun: Espresso Blondies resepti!

Herkuttelu kuuluu useimmiten omaan viikonloppuuni jollain tavalla. Se on kumma juttu, että vaikka viikolla söisi terveellisesti eikä herkkuja edes tekisi mieli, niin mistä ihmeestä kroppa tietää, että "nyt on perjantai, on aika alkaa himoita viikonloppuherkkuja!" :D Hmm…opittu tapa varmasti, mutta jos herkuttelu pysyy kohtuullisena, niin mikäs siinä! Nykyään koitan kuitenkin syödä vain sellaisia herkkuja, joita oikeasti tekee mieli. Ihan mikä tahansa ei kelpaa, sillä yritän kuitenkin pitää herkut kohtuudessa. Sen mitä syön on siis oltava jotain oikein herkuttelun arvoista, hyvää ja suussa sulavaa! ;) 



Muutama viikko sitten viettäessäni pitkää viikonloppua saaristossa, leivoimme äitini kanssa Espressolla maustettuja Blondieseja. Kyllä, luit oikein, blondeja eli "blondieseja", Brownien vaaleita sukulaisia! ;) Ne olivat super herkullisia ja sopivat oikein hyvin vaikka kahvin kanssa nautittavaksi. Ja lisäksi niiden tekeminen oli todella helppoa ja nopeaa. 

Olin pongannut niiden reseptin yhdestä jenkkiblogista, mutta teimme siihen hieman muutoksia ja vähensimme reilusti sokerin määrää, sillä sitä oli alkuperäisessä ohjeessa ihan hurja määrä. Hyviä herkkuja tuli! Voin suositella! :) Ja jos kotona ei ole espressokonetta tai et pidä kahvista, niin ilman espressoakin pärjää hyvin, jättää vain sen pois. Myös ihan normaalia kahvia voisi kokeilla espresson tilalle, jos olet yhtä kahvifani kuin minä.

(Espresso) Blondies ohje:

  • 5dl jauhoja
  • 1dl ruskeaa sokeria/ruokosokeria
  • 1,2dl juoksevaa leivontamargariinia
  • 0,5dl siirappia
  • 1 kananmuna
  • 2 kuppia espressoa
  • 1rkl leivinjauhetta
  • 1/2rkl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa
  • Laita uuni 175 asteeseen
  • Sekoita ylläolevat ainekset kulhossa
  • Kaada sekoitus vuokaan ja tasoita
  • Paista uunissa n. 25 minuuttia
  • Anna jäähtyä ja leikkaa sopiviksi paloiksi
  • Nauti vaikkapa kahvin kanssa! :) 





Mikä on lempiherkkusi tällä hetkellä? Mitä teillä on suunnitelmissa viikonloppuna?

Mulla on tänään illalla pitkästä aikaa ratsastuskisat! Kivaa päästä hyppäämään. Huomenna on luvassa Hannan johdolla polkujuoksua ja sunnuntaina brunssia, Iloveme-messuja sekä kaveriporukalla illallista! Kiva viikonloppu siis tiedossa! :) 

Mukavaa viikonloppua!

-Karoliina

PS. Tykkää Candy on the Runista Facebookissa! Päivittäistä motivaatiota, mielenkiintoisia artikkeleita, treenipäivityksiä ym! www.facebook.com/candyontherun

18 kommenttia:

  1. Moi! Ikisuosikkini on irtokarkit. Muita herkkuja voin olla syömättä, mutta irttareita on välillä saatava :)
    Tänään vuorossa varmaan palauttava kevyt lenkki, huomenna hyötyliikuntana talkoissa haravointia ja sunnuntaina pitkä lenkki. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne on kyllä hyviä!!! :) Ja niin koukuttavia! Kuulostaa hyvältä sun viikonloppusuunnitelmat :) Kivaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  2. Oih, helpon ja herkullisen näköistä! :) Näitä voisinkin kokeilla kun ne eivät perinteisten blondiesien tapaan sisällä valkosuklaata (jota inhoan yli kaiken..!). Hahaa ja mullakin herkkuhammasta alkaa aina viikonloppuisin kolottaa, vaikka koko viikon pärjään hyvin ilman :D
    Herkkuja ovat tällä hetkellä hyvä punaviini (kestosuosikki) jota aion nautiskella tänään illalla kera salaatin (ja vuohenjuuston). Muita herkkuja ovat jätski (tosin ei nyt tee kauheasti mieli kun on niin kylmä ulkona), sekä ruisleipä oivariinilla ja juustolla. I know, ei ihan perinteikkäämmästä päästä :D
    Viikonlopuksi ei vielä ole suurempia suunnitelmia. Messuille ois kiva mennä, mutta seuralainen uupuu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nää oli tosi helppoja ja herkullisia! :) Mä en tosiaan ole mikään master chef ja selvisin hyvin! ;) Ahh, vuohenjuustosalaatti kuuluu myös mun herkkuihin, mutta viiniä olen tosi huono juomaan! Jätski sekä ruisleipä oivariinilla ja juustolla saa myös mun äänet! Nam!! Hihii, voin kertoa, että siellä messuilla on kyllä paljon seuraa, vaikka yksin menisikin! ;) Mukavaa viikonloppua!! :)

      Poista
    2. ..ja herkuiksi päätyi kyllä suklaa näiden lisäksi :D Jätskiä ja messuilta naposteltuja protskupatukoita ei massu lisäaineiden takia tunnu kestävän joten opettelen nyt syömään suklaata uudestaan ;)

      Poista
  3. Kuulostaa herkulta! Mun herkkuja on sipsit ja suklaa! Mä oon kyl ihan kamala herkkupeppu! Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa ja sipsit..nam!! Mä oon kyllä myös kunnon herkkupeppu, mutta se menee aika kausittain. Nykyään mulle tulee tosi helposti huono olo, jos syön liikaa herkkuja, joten se hieman rajoittaa…onneksi ;) Kiitos tsempeistä ja kivaa viikonloppua!!

      Poista
  4. Pöh, kirjoitin pitkän kommentin mutta se taisi hävitä jonnekin!
    Täytyypä testata tuota reseptiä joskus! Minun herkkusuosikki on porkkanapiirakka. Saattaa kuulostaa terveelliseltä mutta onkin aikamoinen kaloripommi. :D
    Minullakin on suunnitelmissa tuo Hannan vetämä polkujuoksulenkki. Jännittää, miten pysyn teidän perässä siellä! :D Juoksen yleensä aina yksin, kun lähistöllä ei asu ketään juoksijakavereita, siksi onkin tosi kivaa päästä juoksemaan porukassa!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voi pöh, toi on niiiin ärsyttävää,kun kommentit häviää! :( Sorry, toivottavasti ei ollut tästä alustasta johtuva juttu! Porkkanapiirakka kuulostaa ihanalta, nam! Jee, tosi kiva, että tulet! Huomenna nähdään :) Ja ihan varmasti pysyt perässä! Mä kävin eilen pumpissa ja tällä hetkellä käveliminenkin sattuu, joten katsotaan mitä juoksusta tulee :D Eiköhän me ihan rauhassa mennä kuitenkin! :) Mukavaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  5. Mä syön herkkuja milloin sattuu, kun ei ole varsinaista viikonloppua vaihtelevan työvuororytmityksen takia. :) Mutta nyt mulla on kyllä ollut sellainen olo, näin viikonlopun kynnyksellä että tahon leipoo jottain!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no niin mäkin kyllä toisinaan! Viime aikoina on ollut normaali rytmi ja viikonloput vapaat, niin se on mennyt aika viikonloppupainoitteisesti, mutta tosin eilen otin jo varaslähdön viikonloppuun ja suuntasin Punnariin ostamaan herkkupussin! ;) kivaa viikonloppua ja tsemppiä juoksuun! <3

      Poista
  6. Mullakin tulee herkkuja syötyä viikonloppuisin enemmän kuin arkena, mutta hyvin harvoin leivon mitään muuta kuin raakakakkuja yms (ja niitä kyllä syön vähän myös arkena:D) Tänä viikonloppuna ajattelin kuitenkin leipoa mustikka-vaniljapiirakan ja ihan sellaisen oikean voi-sokeriversion tällä kertaa. Kivaa viikonloppua herkku- ja treenihetkineen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, kunnon mustikka-vaniljapiirakka on kyllä suussa sulavaa!! :) Heii….idea sulle, joku raakakakku ohje blogiin? :) Jooo! Mä en ole koskaan tehnyt! Ihanaa viikonloppua sinne myös <3

      Poista
  7. Hei Karoliina! talvi tekee tuloaan
    miten talvella minkälaiset kengät pitäs olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Hyvä kysymys! Totuuden nimissä, mä olen juossut kesät ja talvet samoilla kengillä, ASICS Gel Nimbuksilla! Useana talvena olen miettinyt kunnon talvijuoksu/nastakenkien ostamista, mutta en vielä ole päässyt sinne asti…ehkä tänä talvena,jos tulee sellaiset kelit! Viime talvena pystyi hyvin juoksemaan ainakin noilla Nimbuksilla. Useimmiten myös pahimmilla talvikeleillä (todella kylmä/liukasta) siirryn suosiolla sisälle ja juoksen radalla tai juoksumatolla. Voisin kuitenkin selvitellä hyviä talvijuoksukenkiä ja kirjoitella niistä postauksen, koska pitäisi tehdä tutkimusta ihan omiakin tarpeita varten! :) Kiitos siis ideasta! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Tää ohje tuli kun tilauksesta :) Just ajattelin vähän herkutella ja en todellakaan oo mikään leipoja. Tää oli tarpeeks helppo...osasin sekottaa ainekset keskenään!! Jee!! Kiitti vinkistä...nyt meen ottamaan paistoksen uunista. Tuoksu lupaa ainakin hyvää!!
    Terv, Mirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä juttu!:) Tuliko tarpeeksi herkkua? :) Ihanaa viikonloppua sinne! <3

      Poista
    2. Tuli hyvää mutta vähän erilaista kun tein piirakan spelttijauhoon :) Mut jätskin kanssa maistu oikein hyvältä!!

      Poista