perjantai 24. lokakuuta 2014

Maratonille vielä tänä syksynä? Okei! Huomenna? Jep! Let´s go!

Kuten kerroin aikaisemmassa postauksessani, aloin tosiaan Vantaan puolimaratonin jälkeen selailemaan juoksukalenteria, ja katsomaan tulevia kisoja vielä tämän vuoden puolelle. Olin alunperin ajatellut, että kisakausi päättyisi Vantaan puolikkaaseen, ja kenties menisin vielä sen lisäksi juoksemaan huvin vuoksi ja hyvän asian puolesta Joulujuoksun marraskuun puolivälissä, mutta muuten kisajuoksut olisivat tälle vuodelle siinä. Ylimenokausi alkaisi siis mukavasti, ja pahimmat juoksuhöyryt ja innostukset olisi jo päästelty syksyn kolmelle puolikkaalle, yhdelle kympille ja yhteen viestimatkaan. No eipä siitä mitään tullut, sillä juoksuinto poltteli vielä kovana ja tuntui siltä, että oma juoksukunto on juuri nyt aika hyvällä tasolla, joten aloin miettimään vielä yhtä sopivaa kisahaastetta tälle syksylle. 

Kuva Munkkiniemen rannasta keskiviikon juoksulenkiltä :)
Alunperin mietin, että osallistuisin johonkin kisaan vasta marras-joulukuusa, mutta tovin asiaa pohdittuani totesin, että minua ei ole tehty talvijuoksuun, ja kelien epämääräisyys tästä eteenpäin toisi hommaan turhaa lisäjännitystä. Ihanaa olisi lähteä ulkomaille juoksemaan kisaa, mutta tämä opiskelikabudjetti ei nyt taivu siihen, joten kotimaan kisat olivat ainoa vaihtoehto. Hetken pohdinnan ja mielipiteiden kysymisen jälkeen päätin jo viime viikolla, että seuraava koitos koittaa launtaina 25.10 Kaarinan syysmaratonilla, jos vain kaikki on kunnossa (oma kroppa, fiilis, sää, muut olosuhteet). Syy miksi en ole siitä aikaisemmin kertonut oli se, että halusin keskittyä juoksuun rauhassa ja kuulostella kroppaa. Olenko palautunut? Millainen keli tulee? Voin sanoa suoraan, että jos huomiselle olisi luvattu "karmeata" keliä niin juoksu jäisi väliin..niin kova hinku ei ole kuitenkaan, vaikka olen päivittäin seurannut sääennusteita sormet ristissä, ja toivonut hyvää keliä! ;) Nyt näyttäisi ihan ok:lta, sateen mahdollisuus on olemassa, mutta vain vähäisen sellaisen. 

Ja kyllä, nyt se on "all or nothing", eli kokonaiselle lähdetään taivaltamaan koko osallistumismaksun edestä! :) (iiiiikkk!!) #jännittää Päätyminen maratoniin oli pidemmän pohdinnan tulos.  En usko, että minusta olisi henkisesti enää parantamaan puolikkaan aikaa tähän kohtaan, vaikka takkiin jäikin vielä paukkuja Vantaalla. Maraton houkuttaa monesta syystä, eikä vähiten siksi, että matka koettelee henkistä kanttia todella paljon. Koen myös, että maratonin juokseminen olisi hieno päätös hienolle juoksuvuodelle.  

Lähden matkaan todella nöyränä, ja tiedostaen hyvin, etten ole juossut yli puolimaratonin pituista lenkkiä sitten Tukholman maran toukokuussa. Maraton on aina arvaamaton eikä vähiten silloin, kun super pitkät lenkit eivät ole olleet ohjelmassa, jolloin jaloissa alkaa todennäköisesti tuntua iskutus nopeammin. Toisaalta pitkiksistä on kyllä hyvä pohja keväältä, mutta riittääkö se, jää nähtäväksi. 

Lähden kuitenkin kroppaa kuunnellen tähänkin koitokseen, ja jos tuntuu todella pahalta jostain syystä, en pelkää keskeyttää juoksua, sillä loukkaantumista en kaipaa riesaksi. Toivon kuitenkin, että kaikki menee hyvin, ja saisin juostua hyvän kisan kauden päätteeksi. Tällä hetkellä fiilis on hyvä ja odottavan innostunut. Jalat tuntuvat palautuneilta Vantaalta, ja keskiviikko illan kevyt pk-lenkki ihanien Hannan ja Hillan kanssa kulki todella helposti! Ehkä johtuen hyvästä seurasta, joten jos voisitte tytöt tulla höpöttämään mulle myös koko maratonin ajaksi, niin olisi aika jees! ;)

Hanna ja Hilla keskiviikon lenkillä! :)

Kaarina on ennestään tuttu paikka, sillä se on ajomatkalla Turun saaristoon, jossa perheemme kakkoskoti sijaitsee. Syysmaratonilla pitäisi olla luvassa melko tasainen reitti, joka on n. 10,3km/kierros.   Hyvä juttu on myös, että Kaarinassa voi ilmoittautua kisaan vasta paikan päällä, joten niin tullaan tekemään. Sain ilokseni houkuteltua ystäväni Jutan mukaan, joten yksin ei tarvitse lähteä tällä kertaa matkaan. Ollaan Jutan kanssa kierrelty juoksukisoja yhdessä ennenkin ihan Ameriikkoja myöten, joten tiedän jo etukäteen, että hauskaa tulee varmasti ja tuki on taattu! :) 

Ihan välikevennyksenä tiedoksi, että myös Muumipappa treenaa nykyään! ;) Eksyin torstaina aamulla katsomaan muumeja, ja voi että ne oli hauskoja :D Tuli hyvä mieli!
Tänään on siis viime hetken tankkaukset ja kisasuunnitelmien teko käynnissä koulujuttujen lomassa. Geelit löytyy, gps-mittari on ladattu ja muisti synkattu,  juoksuasu on vielä mietinnässä ja muut mukaan tarvittavat kamat harkinnassa. Illalla aion rentoutua Helsinki International Horse Shown katsomossa, ja onkin hyvä, että pääsen katsomaan huippuratsastusta, jotta saan ajatukset pois huomisesta enkä ala jännittämään liikaa!

"Tämähän on vain vähän pidempi pitkis"! Sitä hoen itselleni koko ajan, no stress. Huomenna aamulla lähdetään ajamaan kohti Kaarinaa melko aikaisin, sillä maratonin lähtö on ihan täydelliseen aikaan klo 11 ja puolikkaan 10.45. Jutta on siis menossa puolikkaalle :)

Pitäkäähän peukkuja mulle, tarvitsen sitä! Ja laittakaa kivoja viestejä someen, jotta voin lukea niitä, jos tulee siellä reitillä tylsää! ;) Haha! Kuulumiset päivitän kisapaikalta livenä Instagramiin @candyontherun ja blogin facebook-sivuille www.facebook.com/candyontherun

Mukavaa viikonloppua kaikille ja tsempit jo etukäteen kaikille lappu rinnassa hölökötteville! :) Kuka muu tulossa Kaarinaan? :)



"ei mua siis yhtään jännitä, voi hittolainen sentään, taas mennään…" :D 

-Karkki

24 kommenttia:

  1. Huikeeta! Tsemppiä kisaan, toivottavasti sattuu hyvä sää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos!! :) Nyt näyttää siltä, että pilvistä +5-8 astetta ja sateen mahdollisuus! Toivottavasti ei sada, mutta ei se pieni ripottelu haittaa! Ainakin on happirikas ilma :) Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Mullakin alkaa jännitys jo nousta!:) hihi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Se on hyvä merkki! Tai ainakin mä haluan uskoa niin! ;) Tsempit sullekin!!

      Poista
  3. Huippu juttu että uskaltauduit lähtemään. :) paljon tsemppiä, mä pidän täällä peukkuja sulle! Oot kyllä niin kova kuntoinen että maraton menee varmasti ihan hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anna! :) Nojuu, hetken harkinnan jälkeen tein päätöksen, että en mä siinä toivottavasti mitään häviäkään, ja varsinkin kun jalat ja kroppa alkoi olla aika ok, ja kelit lupasi suht hyvää. Näillä mennään! :) Onnea sulle Tuusulaan!

      Poista
  4. Vitsit miten siistiä!! Oot kyl ihan huikee!! Mä toivotan vaan huippua juoksua sulle huomiselle ja tsemppiä :)! Jännittää sun puolesta jee ;)!

    Hei mä muistan ton muumijakson ;) Kuten varmaan kaikki muutkin, heh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Ja hyvä, sun vuoro jännittää nyt mun puolesta, kun mä jännitin sun Vaaroja! ;) Mä en muistanut tota muumijaksoa ollenkaan! olin aivan ihmeissäni, että muumipappa treenaa!?? :D Haha! Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Hullua!! Huikeeta!!! Ihan mieletön mimmi olet ❤ lähetän sulle huomenna tsemppiajatuksia Barcasta! Mukavaa ja kivutonta maratonmatkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Locoloco! ;) No kiitos! <3 Jee, Barca tsemppiajatukset kuulostaa hyvältä! Mä voinkin kuvitella itseni juoksemassa Barcelonatan rannalla, jos tulee oikein tiukka paikka, ja tarviin vähän mukavampia mielikuvia! ;) Mahtavaa reissua!! <3 Ja varo taskuvarkaita!!! Not kidding. :)

      Poista
  6. Hei supermimmi! Faktaa pöytään. Oot tehnyt lukuisia pitkiä juoksuja tämänki syksyn aikana. Jotkut maratonistithan ei edes juokse yli 20km:n lenkkejä.. joten ihan vain itseluottamusta lisätäksesi.. sulla ei oo mitään hätää. :)

    Aattelepa juoksevasi eka puolikkaan, sitten 9km:n leppoisa lenkki, ja lopuksi 12km:n normilenkki :) Ei mitään hätää!! :)

    Oot huippu! Oikein mukavan letkeää maratoonia huomiselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiiii itse supermimmi <3 No, noin mä sen haluaisin ajatella, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä siellä kolmenkympin jälkeen tulee vastaan…tai jo ennen sitä! :D Toi on hyvä toi sun ajatusleikki, voisin hyödyntää, eka pikku puolikas sitten vähän leppoisaa ja lopuksi 12km ryömimistä :D ;) Kiitos, ihana, itse olet!! <3

      Poista
  7. Jee! Tsemppiä! Sulla on niin hyvä pohja että varmasti taittuu maraton! Mä jännäilen täällä sit huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoooos!! :) No toivotaan, että pohja riittää, se nähdään huomenna :) Kiitos kun oot hengessä mukana! <3

      Poista
  8. Nää vähän ex-tempore jutut on yleensä niitä ihan parhaita. :D Sulla on kulkenut juoksu niin hyvin koko kesän, että ihan varmasti selviät maratonista kunnialla! Pidän sulle peukkuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ihan samaa mieltä!! :D Toivottavastim myös huomisen jälkeen, heh! ;) Toivotaan, että kulkee huomenna. Ei tarvitse onneks pinkoa niin kovaa, se ajatus tuntuu ihanalta :D Kiitos paljon Iina!! :)

      Poista
  9. Täälläkin yksi huomenna Kaarinaan suuntaava! Tarkoitus on juosta puolikas ekaa kertaa 7 vuoteen. Väliin on mahtunut kolme maratonia ja kolme lasta. Puolikkaat on vaan jostain syystä jääneet. Ehkä senkin takia, että vauhtikestävyys ei ole mun vahvuus. Sitä ei samalla tavalla maralla tarvita (mun kuntotasolla). Piti jo viime kuussa käydä puolikas pinkaisemassa, mutta olin pidemmän kaavan mukaan kipeänä. Nyt on pohjalla pari hyvää treeniviikkoa. Saas nähdä miten muijan käy :) Tsemppiä kaikille Kaarinassa juokseville!! Jännittää ja kovin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, mahtavaa!! :) Paljon tsemppiä sulle!! :) Mua jännittää myös, koitetaan olla liikaa jännittämättä, mutta pieni jännitys on ihan hyvästä! :)

      Poista
  10. Hieno homma! Tervetuloa tänne Kaarinaan. Mun mielestä reitillä oli yksi isompi nousu, muuten aika tasaista. Tänään täällä on puhaltanut tosi kylmä tuuli. Mä olen juossut talvitrikoilla ja kaulurilla tän viikon. Huomenna kai pitäisi olla lämpimämpää. Tsemppiä matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) En tiennytkään, että asut just Kaarinassa, sehän on kiva paikka ja ihanan lähellä saaristoa! <3 Reitti oli tosiaan aika tasainen verrattuna esim. Tukholmaan tai HCM:ään! Tuuli oli hurrrrja ja se toi kyllä tarpeeksi haasteita, mutta muuten keli oli ihan super! Kiitos tsempeistä! :) Luin tämän eilen jo, mutta ehdin vasta nyt vastaamaan! :)

      Poista
  11. oho! :) Tsemppiä tosi paljon! Hyvin se menee! Itekkään en juossu ennen vantaan maratonia muuta pitkää kun puolikkaita ja espoo oli vika ja hyvin meni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon tsempeistä!! Meni tosiaan hyvin eikä ollut super pitkisten puute mikään ongelma! :) Luulenpa, että jatkossakin alan maroille valmistautumaan tähän tyyliin, sen verran hyvä fiilis oli juosta! :) Pian tulee raportti, kun ehdin kirjottelemaan! :)

      Poista
  12. Olen ottanut nyt pari viikkoa etäisyyttä tietokoneeseen, ja täällä sun blogissa riittääkin paljon luettavaa nyt. Näiden tekstien parissa vierähtääkin hetki kun alkaa ajatuksella lukea, mielenkiintoisia juttuja! :)

    Ja olet kyllä aikamoinen mimmi kun noin lyhyellä varoitusajalla päätät lähteä maratonia taittamaan ja vielä vain muutama viikko hienon puolikkaan jälkeen! Nostan hattua, hieno päätös. Superisti tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, että löysit mielenkiintoista luettavaa täältä! :) Tietokonetauot tekee kyllä tosi hyvää aina välillä!! :) Jep, oli hyvä päätös lähteä, tunsin, että kroppa oli ok Vantaan jälkeen ja halu juosta mara vielä kova, joten you gotta do what you gotta do! ;) Kiitos paljon tsempeistä!!

      Poista