sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kohti tiukempaa corea, ihanaa talvijuoksua & polkujuoksuvideo!

Takana on taas mukava treeniviikko, josta päällimmäisenä jäi mieleen entisestään tiukentuva marraskuun vatsalihashaaste sekä useampi, kiva juoksulenkki! Pientä treeniviikkokatsausta luvassa siis! :) 

Maanantaina perinteiseen tapaan ratsastin kaksi tuntia. Esteillä olen viime aikoina treenannut uuden tuttavuuden Carleonen eli Leon kanssa. Viime maanantaina tehtiin tekniikkatreenejä pienen pienillä hypyillä, mutta se oli todella hyödyllistä. Ilokseni sain kuulla, että meillä tuleekin olemaan tänä vuonna vielä yhdet kisat eli joulukuussa jouluestekisat. Kivaa! Toivottavasti pääsen sinne Leon kanssa, ja saamme alle hyviä treenejä. Ratsastusten lisäksi päivän ohjelmaan kuului vatsalihashaasteen vatsatreeni. 


Kuva: Aliisa Mäkinen
Tämä kuva on ihan ekalta hyppykerralta Leon kanssa, marraskuun alussa, kuva: Aliisa Mäkinen


Tiistaina menin suoraan töiden jälkeen ystäväni Jutan luokse, ja lähdettiin juoksemaan Haagasta 11km lenkki kiertäen Munkkiniemeen ja sieltä Pikku-Huopalahden kautta takaisin. Olin töiden jälkeen aika väsynyt, mutta lenkki ja seura piristivät kovasti! Tiistai-iltana oli myös hieronta pitkästä aikaa ja lisäksi tein jossain välissä myös vatsatreenin. En enää edes muista teinkö sen aamulla vai illalla. Miten niin kiireisiä viikkoja? ;)

Keskiviikko oli muuten lepopäivä, mutta tein kuitenkin haasteeseen kuuluvan vatsatreenin (noin 10min). 

Torstai-iltana kävin yksikseen juoksemassa kevyen 6,5km lenkin. Tein lenkin pienimuotoisena vauhtileikittelynä, ja se olikin oiva "päännollauslenkki". Takana oli pitkä päivä, ja kaipasin ulkoilmaa ja kropan liikkeelle saamista, ja olo oli lenkin jälkeen huomattavasti pirteämpi kuin ennen sitä. Niin se juoksu vain piristää! <3 




Perjantain treeninä oli paras mahdollinen viikonlopun aloitus ja endorfiiniryöppy: Bodyattack! <3 Ja lisäksi vatsatreenit. 

Lauantaina oltiin polkujuoksemassa ihanien naisten kanssa! :) Siitä kirjoittelin jo erillisen postauksen! Tässä kuitenkin vielä lyhyt, ennennäkemätön polkujuoksuvideo! ;) 



Vatsalihashaastetta on nyt takana kolme viikkoa, ja tällä viikolla toistomäärät ovat jo tosissaan alkaneet tuntua.  Esimerkkinä sunnuntain eli 23.päivän määrät: 

  • 100x istumaannousu
  • 150x vatsarutistus
  • 58 x jalkojen heitto
  • 90 sek lankku 
Tämän treenin jaksotin näin: 50x istumaannousu, lepo, 50x istumaannousu, lepo, 50x vatsarutistus, lepo, 30x jalkojen heitto, 50x vatsarutistus, lepo, 28x jalkojen heitto, 50x vatsarutistus, lepo, 90 sek lankku. #canfeeltheburn

Haaste on ollut tosi kiva, sillä en ikinä muuten olisi tehnyt vatsoja näin ahkerasti ja säännöllisesti. Kuten missä tahansa treenissä, säännöllinen treeni on se, mikä tekee tuloksen. Huomaan eron coressa, se on ehdottomasti tiukempi, ja juostessa saan hyvän tuntuman vatsalihaksiin.
Toivoisin kuitenkin, että haasteessa olisi myös vastapainona selkälihaksia ja kylkiä, koska pelkät istumaannousut ja vatsarutistukset eivät koko korsettia tiukenna. Olen kuitenkin tehnyt selkälihaksia ja kylkiä jonkin verran tasapainottaakseni tilannetta. 

Haastetta on tosiaan vielä viimeinen viikko edessä, ja kuten alla olevasta ohjelmasta näkyy, "hauskalta" näyttää, huvinsa kullakin, vai mitä! Erityisesti odotan kolmien pikkujoulujen jälkeisenä päivänä eli ensi sunnuntaina tuota grande finalea: 125 istumaannousua, 200 vatsarutistusta, 65 jalanheittoa ja 2 minuutin lankku! ;) Käy kurkkaamassa haasteen aloittajan Runawaymama-blogin Kristan mahtavia tuloksia hänen blogistaan! :)


Tänään sunnuntaina olin alunperin ajatellut, että menen johonkin lihaskuntojumppaan, mutta istuttuani useamman tunnin aamulla tekemässä töitä ja blogijuttuja koneella, aloin kaivata ulos raikkaasen ilmaan! Lenkkivaatteet siis niskaan ja nokka kohti merenrantaa! Rauhassa hengitellen, askel kevyenä, omiin ajatuksiin uppoutuneena ja pysähtyen välillä pitämään kuvaustaukoja, juoksin yhteensä 10km. Keskivauhti oli 6.19min/m. Hyvin kevyttä ja palauttavaa siis! :) 


Heippa aurinko <3 Kiva kun kävit! 



Hattarakengät pääsivät ekaa kertaa lumeen! :)
Kuin varkain tälle viikolle tuli yhteensä 4 juoksulenkkiä (normaali mulle on ollut 3), mutta jalat on tuntuneet tosi hyvältä. Vauhti on lenkeillä ollut pääosin rauhallinen, ja pehmeässä lumessa juokseminen on jaloille iskutuksen kannalta kevyttä. Alan tykkäämään talvijuoksusta aikas paljon! <3 Toivottavasti kelit pysyy hyvinä jatkossakin! 

Loppuun vielä sellainen info, että My Next Runin kautta voi äänestää Suomen parasta juoksutapahtumaa vuonna 2014. Kategorioita on useampi (paras puolimaraton, maraton, hupitapahtuma, lyhyempi juoksutapahtuma ja polkujuoksutapahtuma) Äänestää voi täällä! Palkintoina on luvassa juoksutapahtumaosallistumisia vuodelle 2015!

Mikä oli sun treeniviikon kohokohta? Miten sujuu vatsalihashaaste, jos olet siinä mukana? Ja mitä juoksutapahtumia äänestit parhaiksi, ja miksi? :) Mun vastaukset löytyy Instagramista!

Kivaa sunnuntai-iltaa! 

-Karoliina

Seuraa myös Instagramissa @candyontherun!

I had a pretty great training week this week! The highlights were definitely trail running and other fun runs during the week. I´ve also been doing the 30 day ab challenge, and this week I could really feel the burn!! My abs are getting stronger and that helps with keeping a good running posture. Still one more week to go with the challenge, and it looks like it´s gonna be a fun one! Have a great rest of the sunday! :) 

22 kommenttia:

  1. Täällä juuri vatsat tehty ja kohti rentoa iltalenkkiä vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä me! :) Vika viikko vielä tsempataan! Mun on varmaan pakko jatkaa jonkun haasteen kanssa, koska toi on aktivoinut niin hyvin! Kivaa viikkoa sinne!

      Poista
  2. Toi vika viikko on kyl tiukka! Tsemppiä! Mun kohokohta on ollut eilinen lenkki ja myös tiistain "ensitreffit" Hannan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on tosi tiukka!! :) Mutta se on vaan hyvä! "Ensitreffit" on aina kohokohtia, haha! ;) :D Kivaa viikkoa Tanja!

      Poista
  3. Mun treeniviikon kohokohta oli ehdottomasti spinning-tunti! En ole käynyt ryhmäliikunnoissa kesän jälkeen ja voi vitsit sitä endorfiiniryöppyä! Pakko saada jokunen tunti ihan vakkariksikin viikkoihin. :) Vatsalihashaasteessa en ole mukana, mutta kaksi kertaa tuli kunnolla niitä rutisteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhh, spinning!! <3 Mun pitää kanssa mennä taas pian! Se on kyllä tosi kivaa! Jee, hyvä, kun saat rutisteltua vatsoja ilman haasteitakin! :) Mukavaa alkanutta viikkoa sulle Laura!

      Poista
  4. Aika kivankuuloinen treeniviikko! Ihanaa kun täälläkin on lunta, se vaan piristää heti. Kumpa piakkoin pääsisi hiihtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli munkin mielestä kiva treeniviikko, ja muutenkin kiva viikko! :) Ja lumi tosiaan tuo ihanasti valoa ja piristää tämän pimeyden keskellä! Kivaa viikkoa Ninni!

      Poista
  5. Hih, ihana toi video :)! Sä kyllä otit ihastuttavasti materiaalia lenkiltä! Kunnon bloggaaja.. pitäs ottaa mallia susta ;) Kiitos lenkkiseurasta, oli niin ihana olla yhessä polkulenkillä! Sä oot aina niin aurinkoinen <3!

    Ja tosi kiva treeniviikkokin sulla ollut! Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii :D Eka video, jonka otin oli vähän pidempi, mutta se loppu siihen, kun kiljuin jotain "shit *****" kun astuin suohon ja kengät kastu litimäriks…:D En julkaissut! Haha! Mutta hei, meillä oli hyvä työnjako, sä johdatit meitä hienosti poluilla, ja mä toimin kuvaajana :) Teamwork <3 Oli kyllä oikeesti niin superkivaa, että saat järkkää uuden lenkin pian!! Ehdittäiskö vielä joulukuussa? :) Kivaa viikkoa sinne!!

      Poista
    2. Hih, no olisko 13. tai 20. päivä? ;) Käviskö jompi kumpi niistä sulle...? Olis kiva järkätä, jos tietää, että ainakin joku olis tulossa :)

      Poista
    3. Niin siis 20.päivä vois olla hyvä! :) Joulupolkujuoksu! :)

      Poista
  6. Pitkästä aikaa monta postausta lukemassa :) Sulla on ollut tosi hyviä treeniviikkoja!! Mulla meni viime viikko pipariksi, yksi juoksulenkki ja pari kävelyä, mutta nyt taas hyvällä mielellä uuteen viikkoon. Millä kengillä juokset talvisin? Mä pärjäsin viime talven ilman nastoja ja mietin, että millaista niillä on juosta.. Onko kokemusata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Päivi! :) Kiva kun oot taas lukemassa, ja kommentoimassa! Tsemppiä uuteen treeniviikkoon!! :) Mä oon juossut aina ihan samoilla kengillä kesät talvet! Noi mun Nimbukset tai Mizunon waweriderit toimii hyvin lumellakin. Jos tulee jäätä niin painun juoksumatolle tai sisäradalle :) Ei siis valitettavasti ole nastakengistä kokemusta, eikä ne tällä hetkellä mahdu edes budjettiin, joten peruskengillä mennään! Mukavaa viikkoa sinne!

      Poista
  7. Mukavan monipuolista touhua sulla!:) En oo mukana vatsalihashaasteessa, vaikkakin olen itsekin keskittynyt nyt paljon core-alueen treenaamiseen ja nimenomaan syvien vatsa-ja selkälihasten hallintaan. Tuo polkujuoksuvideokin näytti kivalta! Hyvä meininki! Mäkin tuun vielä joku päivä mukaan:)

    Mun kohokohdat tällä viikolla oli parit uintikerrat ironmanien (siis ihan oikeasti) seassa. Sain ihan älyttömän hyviä tekniikkavinkkejä ja henkilökohtaista opastusta, sekä tsemppiä. Ihan huikeeta! Oon hoksannut monia asioita:) Toinen juttu on eilinen säbätreeni, jonka meinasin jättää väliin. Mutta onneksi en jättänyt!! Oli huiput pelit 4 vs 4, ja meno näytti suorastaan salibandylta. Pallon perässä juostessa ihan huomaamatta tulee näppärää intervalliharjoitusta, välillä mennään ihan maksimeilla. :) Oli huippua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Wow, ironmanien kanssa uiminen kuulostaa hyvältä, ja varmasti sait kokeneilta paljon oppia!! :) Voi vitsi, kun välillä tekis mieli taas päästä juoksemaan pallon perässä, vaikkei se varmaan enää lavassa pysyisikään!! Säbä on kyllä vaan niin kiva laji! :) Ja ehdottomasti tuut polkujuoksemaan joku kerta tai sitten me tullaan sinne! Mukavaa viikkoa <3

      Poista
  8. Mun treeniviikko ei ollut kummoinen. Oli kuumetta ja poskiontelotulehdus ja voimat on vieläkin vähän pois. Vatsalihashaasteessakin tuli taukoa, koska poskiontelot aiheutti huimausta. Näille ei voi mitään. Juoksutapahtumiakin kävin äänestämässä. Mun paras maraton oli tietty HCM, eka ja ainoa ;) puolikas oli HCR. Hieno tunnelma. Olin ekaa kertaa mukana. Ja paras lyhyt matka oli Aurajoen yöjuoksu. Hauska tapahtuma! Kannattaa joskus kokeilla. Reittikin on nopea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna! Voi että, toivottavasti alkaa poskiontelontulehdus jo väistyä, pikaista paranemista!! Jee, kiva että kävit äänestämässä! Mun mielestä tänä vuonna myös HCR ja HCM meni aika nappiin, vaikka en itse juossutkaan. Aika läheltä tuli seurattua niitä tapahtumia, joten näki, että homma toimi! :) Toi Aurajoen yöjuoksu kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, pitää laittaa mieleen se :) Mukavaa viikkoa sulle! :)

      Poista
  9. Hahaa, toi video! Hyvin näyttää mun letti heiluvan! :D
    Mun viikon kohokohta oli ehdottomasti tuo lauantain polkujuoksulenkki. Koko lauantain oli super hyvällä tuulella sen lenkin ansiosta. Mulla kun on vähän heikompi kunto kun teillä muilla niin otti aika koville, mutta tällaisia treenejä on just hyvä tehdä välillä. :)
    Mulla tuo vatsalihashaaste jäi kesken 9 päivän kohdalla, kun aina unohdin tehdä ne, tekosyitä! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo sä pääsit ihan videon tähdeksi, kun juoksit siinä mun edellä :) Hyvin sä pysyit mukana, ja siinähän se kunto kehittyy, kun välillä haastaa itseään ja juoksee vähän kovempaa! Heh, oon yllättynyt kuinka oon itse tsempannut ton vatsalihashaasteen kanssa!! Vielä pitää viikko tsempata! Kivaa viikkoa sulle Anna! :)

      Poista
  10. Kiva treeniviikko sulla taas :) Mulla aika samanlainen kun viimeviikkokin :)
    Juoksua 3kertaa + työmatkapyöräilyt :) Pyrin nyt talvella juoksemaan sen 3 kertaa viikossa ainakin, keväällä/kesällä sitten enemmän :) Mutta viikon kohokohta oli ehdottomasti se, kun pääsi lauantaina aamulenkille lumimaisemaan <3
    Juoksutapahtumista parhaimmaksi maratoniksi äänestin vantaata, puolikkaaksi espoota ja 10km midnight runia :)
    Että miten ihania noi teidän polkujuoksu maisemakuvat <3 Tulis nyt sitä lunta vaan lisää!! Pääsis hiihtämäänkin ;) Hiihdätkö sä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kuulostaa hyvältä sunkin treeniviikko! :) Ahh, aamulenkki lumimaisemassa kuulostaa ihanalta!! Se lumi toi valoa niin paljon lisää, saisi tulla takaisin! Hyviä tapahtumia oot äänestänyt, tykkäsin myös noista kaikista, ja oli oikeastaan vähän hankala valita parhaita, koska oli niin monta hyvää. Mä hiihdän joo, en tosin ole kovin säännöllisesti hiitänyt viime vuosina, mutta tänä talvenaa ehdottomasti on päästävä suksille taas! :) Kivaa viikon jatkoa!

      Poista