tiistai 25. marraskuuta 2014

Kuulumisia & blogivisailu tiistain ratoksi!

Heippa! Kivaa tiistaita!

Eilen illalla odotti iloinen yllätys, kun kävin kurkkaamassa opintorekisteriä. Siellä luki nimittäin teksti: Elintarviketieteiden kandidaatti (184op). Jihuu! Olen nyt siis virallisesti ETK! :) Tämä oli ehdottomasti alkuviikon parhaita uutisia. On ihanaa saada tunne, että jotain konkreettista on kertynyt useamman vuoden opiskelusta. Nyt siis hyvillä mielin vielä viimeinen puristus eli se "pikku gradu", ja ensi vuonna tuon K kirjaimen tilalle laitetaan M (=maisteri) :)

Olen viime aikoina huomannut, että aiheet, joista olen blogiin kirjoitellut ovat laajentuneet kuin vaivihkaa muihinkin kuin juoksuun. Kirjoittelen matkailusta, ruuasta, liikunnasta yleensä, opiskeluista ja muustakin elämästä. Itselleni se tuntuu juuri nyt luontevalta, ja suuntaus on ehkä enemmän lifestyle-blogiin kuin pelkkään kategoriaan "juoksublogi". Tietysti juoksu pysyy ykkösaiheena jatkossakin, mutta kun ei elämä ei tosiaan ole pelkkää juoksua, niin on kiva kirjoitella välillä muistakin jutuista. Mistä te tykkäisitte lukea täällä? Haittaako, että aihepiiri on laajempi? Hauskaa, että Satu pohdiskeli omassa blogissaan tätä samaa "blogisuuntaus" aihetta tänään myös, ja olin miettinyt itse tätä ihan samaa asiaa pidempään.

...Mutta nyt siirrytään pohdiskelusta visailuun tiistain ratoksi! ;)

Blogivisailut on mielestäni kivoja, ja niissä oppii tuntemaan bloggaajaa hieman paremmin. Tiistain kunniaksi siis luvassa pientä visailua :) Pelaa mukana kommenteissa, tai omassa blogissa! Luvassa "hauskoja(?) faktoja".


Neljä nimeä, joilla ihmiset kutsuvat minua muuten kuin omalla nimellä:

  • Karkki
  • Karo
  • Candy
  • Karamelli

Neljä työpaikkaa, joissa olen työskennellyt:
  • Mc Donalds (ravintolatyöntekijä)
  • EF Kielimatkat (kesätyöntekijä/asiakaspalvelija)
  • Hupipuisto Snadistadi (vuoropäällikkö)
  • Esport (asiakaspalvelija, asiakaspalvelun esimies)

Neljä leffaa, jotka olen katsonut useammin kuin kerran: 
  • Unelma jäällä
  • Love & basketball 
  • Wimbledon
  • Anna palaa

Neljä paikkaa, joissa olen asunut: 
  • Haukilahti, Espoo
  • Matinkylä, Espoo
  • Borlänge, Ruotsi
  • Oakdale, NY, USA

Neljä (ihanaa) maata, joissa olen käynyt:
  • USA
  • Australia
  • Uusi-Seelanti
  • Kanada

Neljä paikkaa, jossa olisin mielummin juuri tällä hetkellä
  • Miami Beach 
  • Sydney, Australia
  • Levi, Suomi
  • San Anton, Itävalta (alpit, tahdon laskemaan!)

Neljä ruokaa/ruoka-ainetta, joita en mielellään syö: 
  • Maksa
  • Pinaattikeitto
  • Kaalilaatikko
  • Lampaanliha

Neljä suosikkiruokaani: 
  • Ruokaisat salaatit
  • Lihamakaroonilaatikko
  • Tortillat 
  • Lasagne



Neljä suosikki tv-sarjaani: (en katso tällä hetkellä kuin yhtä, joten tässä tulee kaikkien aikojen lemppareita)
  • Greyn anatomia
  • Welcome to Sweden (tämänhetkinen suosikki!)
  • Sinkkuelämää 
  • Moderni perhe

Neljä lehteä, joita luen mielelläni: 
  • Womens Running magazine
  • Runner´s world
  • Me Naiset
  • Fit

Neljä asiaa, joita odotan vielä tänä vuonna: 
  • Pikkujouluja, niitä on edessä useammat! :)
  • Joulunviettoa perheen parissa
  • Viimeisen pakollisen tentin tekemistä yliopistouralla
  • Saaristoon pääsyä joulun välipäivinä <3

Houtskärissä on toivottavasti lunta ja talvi joulukuun lopussa <3

Neljä harrastustani (muita kuin juoksu):
  • taitoluistelu (luistelin pienenä 5 vuotta)
  • salibandy (pelasin ylä-asteikäisenä)
  • laskettelu (opin laskemaan 3-vuotiaana, mutta viime vuosina olen laskenut todella vähän)
  • ratsastus <3

Sun vuoro: kerro 4 juttua itsestäsi! :) 

Mukavaa tiistain jatkoa,

-Karoliina

Seuraa myös Instagramissa @candyontherun!

27 kommenttia:

  1. Oi, tää oli kiva! Ehdottomasti olen mukana tässä. Taitoluistelulle erityisen iso peukku! Sun inhokkiruokien joukossa on mun lemppareita, pinaattikeitto, kaalipata ja lammas! Moderniperhe on kyllä hyvä sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luen mielelläni muitakin kuin juoksujuttuja. Samanhenkiset arvot lähinnä kiinnostavat ja niitä sun blogissa ja elämässä tuntuu olevan. Tosi kiva tämä sun blogi, yksi lemppareitani

      Poista
    2. Heippa Hanna! :) Kiitos kommenteista! Ihana kuulla, että tykkäät lukea täältä monipuolisesti juttuja, ja tykkäät blogista <3 Mäkin oon huomannut, että meillä on aika samanlaisia arvoja, ja tykkään myös itse lukea sellaisia blogeja, joihin voi jollain tasolla samaistua! Hehe, niin ne lempparit ja inhokit vaihtelee! :D Kivaa viikon jatkoa sulle! :)

      Poista
  2. Varmasti kannattaa kirjoittaa ihan siitä, mikä itselle tuntuu parhaalle. Minua urheilu/juoksujutut kiinnostaa eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista! Ehdottomasti oon samaa mieltä siitä, että pitää kirjoittaa asioista, jotka itseä kiinnostaa, ja tuntuu hyviltä. Ei huolta, eiköhän tämä blogi ole juoksu/urheilupainoitteinen, ja sitten höysteenä voi välillä olla muita juttuja! :) Mukavaa viikkoa sinne! :)

      Poista
  3. Kiva postaus ja paljon onnea hienosta opiskelusaavutuksesta! :) On ihanaa huomata miten asiat etenee ja oma työ tuottaa tulosta.

    Oli hauska lukea näitä faktoja sinusta - Kopsaan visailuidean omaankin blogiini jossain vaiheessa ;) Kolme noista lempisarjoistasi on ihan mun lemppareita kans. Swedeniä en oo kattonut, mutta täytyy nyt ehdottomasti tutustua :)

    Niin, ja musta on tosi kivaa lukea monipuolisesti kaikenlaista pohdintaa juoksujuttujen lomassa! Kirjoita kuten sinusta parhaalta tuntuu, täällä ollaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tiina! :) Kiitos paljon, tuntuu kyllä hyvältä siinä mielessä, että jokin konkreettinen tavoite on tullut saavutettua tuolla yliopistourallakin! :) Hei, kiva juttu, jos tykkäsit tästä ideasta, ja tee ihmeessä sun blogissa myös! Ja welcome to swedeniin kannattaa ehdottomasti tutustua! Se on ihan hilarious!! :D Awww, ihana kuulla, että siellä oot! Kiitos <3

      Poista
  4. Toivottavasti saaristossa on lunta jouluna sillä me vietämme sen Nauvossa vanhempieni luona.:) tervetuloa Ruotsiin on muuten ihan huippu sarja jota tulee katottua joka viikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Susanna! Voi, että, ihanaa! Joulu Nauvossa <3 Kuulostaa tosi tunnelmalliselta! Toivottavasti tosiaan on lunta siellä, ja riittää uuteen vuoteen asti ja ylikin. Mun pitää katsoa viime maanantain jakso vielä, se on näkemättä! Kivaa viikon jatkoa, ja kiitos kun kommentoit!

      Poista
  5. Juoksusta ja muusta liikunnasta on kiva lukea, mutta kyllä kiinnostaa myös muut aiheet joista olet viime aikoina kirjoittanut. :) tää oli kiva postaus. Ja aina yhtä innolla sun postauksia odottelen :). Onnea kandille :) Mulla paukku tänään gradu oodiin joten pääsen rekisteröimään syventävät ja laittamaan tutkintotodistuspyynnön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tanja! :) Kiva kuulla! Eiköhän ne liikuntajutut pysy aika ykkösenä, mutta on mukavaa välillä kirjoitella tosiaan muustakin. Vitsi kuin siistiä se sun gradu!! Onnea vielä!! Oisinpa mäkin jo tossa vaiheessa :D Mukavaa viikon jatkoa sinne!! :)

      Poista
    2. Vuosi sitten tuntu siltä, etten ikinä saa valmiiksi kun alottelin vasta introa, mutta kyllä se sit vaan valmiiksi tuli :). Kiva kyllä välillä kirjotella muustakin, alkaa äkkiä muuten kyllästyttää itteäkin :). Katotaan jos jaksais itekin tämmösen postauksen tehdä, kun eipä ole tälle viikolle siitä liikunnastakaan kerrottavaa...

      Poista
  6. Mäkin luen mielelläni muita juttuja, vaikka ollaan ihan erilaisissa elämäntilanteissa. Se ei haittaa, sulla on hyvät jutut :)) Welcome to Sweden on ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Päivi! Voi vitsi, kiitos paljon <3 Ihana kuulla! Kiitos kun seurailet mukana ja kommentoit!! Ja hyvä tv-sarja makukin sulla, hih! ;)

      Poista
  7. Onnea kandille! Ja mua ei haittaa, vaikka blogin aihepiiri on laajempi. Varsinkin opiskelu- (ja jatkossa työ-?) jutut ovat olleet kiinnostavia. Ja tietty entisenä heppatyttönä kiinnostaa ratsastusjutut myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Suvi, ja kiitos!! :) Ja kiva kuulla, että opiskelujutut on olleet kiinnostavia! Ne on aika iso osa elämää tällä hetkellä, niin ollut niistä kiva kirjoitella aina välillä jotain! Työjutuistakin mielelläni kirjottelisin enemmänkin, mutta tällä hetkellä en oikein pysty…mutta yleisellä tasolla tietysti niistäkin tulee mainittua aina jotain :) Hihii, voi vitsi, voisin kyllä kirjoitella heppajutuista enemmänkin, mutta en tiiä ollaanko me kaksi ainoita sitten täällä, joita ne kiinnostaa! ;) Kiitos kommentista, ja mukavaa viikkoa sulle!

      Poista
  8. Paljon onnea! :)
    Minäkin luen mielelläni muitakin kuin juoksujuttuja, vaikka ne ovat ehkä kuitenkin lemppareita. Hauska tää postausidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! :) Kiva kuulla! Varmasti juoksu-ja liikuntajutut onkin ykkösenä, mutta hyvä tietää, että muutkin aiheet kiinnostaa! Ja kiva, että tykkäsit tästä! :) Kivat viikon jatkot sinne!

      Poista
  9. Minäkin kyllä tykkään monipuolisimmista blogeista kuin vain tietystä aihealueesta. Oli kiva lueskella näitä! :)
    Ja heiiiii - Salibandy!!! <3
    Loppuun neljä randomasiaa. Olen yläasteen hikari, toiminut salibandyjoukkueen kapteenina ja joukkueenjohtajana. Rakastan hulluttelua, ja tietyssä mielentilassa olen varsin vauhdikasta seuraa:) En pelkää olla huomion keskipisteenä.

    Ohops niitä tuli ehkä viisi:) Mutta semmoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Satu! :) Jes,kiva kuulla! Niin mä oon vähän ajatellutkin sun oman kirjoittamisen perusteella! Heiiiii…salibandyy <3 Se on niin hieno laji! Harmittaa, että se jäi sillon pienenä!! Hihii, hyviä juttuja, oot ihana <3 Kivaa viikkoa sinne Kuopijjoon! Onko siellä lunta? Täällä on mustaa ja pimeää… :/

      Poista
    2. No ei oo - samanmoista harmaata.. :/ Pirteyttä päivääsi harmaudesta huolimatta!:)

      Poista
  10. Tää oli hauska! :) hih, hauska kun löytyy eroja ja samanlaisuuksia! :) mä tykkään sun blogista juuri tällaisena; iloisena ja pirteänä, sekä usein päivittyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ninni! Kiitos paljon kommentista, ja ihana kuulla, että tykkäät <3

      Poista
  11. Pidä sama ihana, pirteä ote tähän bloggaamiseen, niin ei sulla ole hätää. <3! Tämä on hyvä just näin!

    Heeei, en tiennyt, että oot pelannut säbää, tai en muistanut. Vitsit, otetaan joskus joku salivuoro jostain, ja mennään pelailemaan, hehe! ;)

    Yksikään sun katsomista tv-sarjoista ei ole tuttu, mun lemppareita on mm. Breaking bad, HIMYM, Dexter ja Silta, sekä tietty Twin Peaks! Ja voiii, kaalilaatikko on herkkua! :) Ootko kirjoitellut joskus sun matkasta Uuteen-Seelantiin? Vitsit, siinä olis mulle kohde, josta unelmoin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hanna! Ja kiitos <3 Yritetään siis jatkaa samalla linjalla! :)
      Hihii, en tiedä ollaanko koskaan siitä puhuttu, säbästä siis, mutta pelailin joo jonkin aikaa yläasteikäisenä, ja sillon se oli ihan mun lempparilaji!
      Siis mitäää…etkö oo ikinä katsonut Greytä, sinkkistä tai modernia perhettä?? :D Haha, mulle taas noi sun sarjat on vaan tutun kuuloisia nimiä :D En oo kirjoitellut Uuden-Seelannin reissusta! Siitä on jo 10 vuotta aikaa! Sinne on kyllä päästävä uudestaan, on sairaan kaunis maa! <3 Mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
    2. Oho joo oon mä sinkku elämää katsonut, tietty ;)! Aina iskän kanssa yhessä, haha!! :)

      Poista