lauantai 1. marraskuuta 2014

Rakkaudesta New Yorkiin & The NYC Marathon

New York Cityllä on ollut erityinen paikka sydämessäni jo useita vuosia. Olen ollut onnekas saadessani vierailla tuossa itselleni maailman kauneimmassa ja ihanimmassa kaupungissa lukuisia kertoja. Pienenä tyttönä muistan pitäneeni Nykkiä hieman pelottavana, sillä se oli niin suuri ja hektinen. Koko ajan tapahtui jotain, ja siellä oli enemmän ihmisiä, ja korkeampia taloja kuin olin missään nähnyt aikaisemmin. Pienelle ihmiselle se oli hieman liikaa, kun oli tottunut Espoon turvalliseen ja rauhalliseen lähiöalueeseen! ;) Nykyään ne asiat, joita pienenä kaupungissa pelkäsin, ovat niitä, joiden vuoksi sitä rakastan.  Se on suuri ja arvaamaton, hektinen ja toisinaan rumalla tavalla kaunis. Sieltä löytää aina jotain uutta, ja yllättävää. Siellä on paljon ihmisiä, joita on mielenkiintoista vain seurata. Ja se on kaupunki, joka ei nuku eikä pysähdy koskaan. Sieltä saa kaikkea, lähes 24 tuntia vuorokaudessa. Se on maailman paras shoppailukaupunki omasta mielestäni, ja sieltä saa mitä tahansa ruokaa, mitä ikinä tekee mieli. Ja siellä on niin paljon nähtävää,  että ikinä ei varmasti tule hetkeä, jolloin olisi kaiken jo nähnyt. I <3 NYC! 

Brooklyn Bridgella keväällä 2014
Näkymä High Lanelta Hudson Riverille

Tykkäämiseni muuttui rakkaudeksi kesällä 2008, jolloin olin töissä 3,5 kuukautta Long Islandilla, ja vierailin Cityssä viikottain. Sinä kesänä opin tuntemaan Manhattanin paremmin, kuin koskaan aikaisemmin, ja rakastuin New Yorkiin. Kun ajattelen muistoja tuolta kesältä, tulee silmiini kyyneliä. Se oli aivan mahtava kesä! Työskentelin kansainvälisten Au Pairien kanssa, ja tapasin viikottain ihmisiä ympäri maailmaa. Työkavereiden kanssa vapaahetkinä nautittiin NYC:n tunnelmasta:


  • Istuttiin picnicillä Central Parkissa
  • Käveltiin Brooklyn Bridgelle ja toisinaan sen yli Brooklynin puolelle
  • Hengailtiin South Street Seaportissa ja otettiin aurinkoa
  • Ajettiin ajanvietteenä Staten Island Ferryllä ja vilkutettiin samalla vapaudenpatsaalle
  • Käveltiin alas Villageen 6th avenueta pitkin, ja naurettiin samalla niin paljon, että mahaan sattui
  • Istuttiin Bryant Parkissa viettämässä kuumaa kesäpäivää, ja syötiin hodareita
  • Shoppailtiin pieni palkkamme kerralla kokonaan Forever 21:ssa ja muissa 34th streetin kaupoissa
  • Käytiin katsomassa Sinkkuelämää the Movie useamman kerran
  • Biletettiin kannat kattoon meiningillä Chelsean hulppeissa yökerhoissa, jossa viimeisenä biisinä soi "New York, New York"
  • Samaisen biletyskerran jälkeen eksyttiin metrolla Brooklyniin…klo 4 aamulla...
  • Napattiin kahvi Starbucksista, ja koitettiin näyttää yhtä kiireisiltä, kuin paikalliset ;) 
  • Metsästettiin eksyneitä au paireja, kun oli aika suunnata takaisin Oakdaleen
  • Naurettiin, itkettiin ja opittiin kulttuureiden eroista todella paljon <3 
Ja tässä vain murto-osa ihania muistoja tuolta kesältä! Suurin osa muistoista on pieniä asioita, mutta niillä on vahva muistijälki. Kesän 2008 jälkeen olen käynyt Nykissä lähes joka vuosi. Kaikki isäni puolen sukulaiset asuvat, tai ovat aina asuneet Jenkeissä, joten heidän luona vieraillessa, on tullut myös käytyä samalla muutamia päiviä Nykissä. I´m a lucky girl, I know! 

Brooklyn Bridge
Aamiaisella Nykissä keväällä 2014

Jackie Onassis Kennedy reservoir 
Vapaudenpatsas Brooklyn Bridgelta
Rakkaudestani New Yorkiin johtuen, yksi suurimmista juoksuun liittyvistä haaveistani, on juosta jonain päivänä New Yorkin maraton. Se on iso unelma, ja uskon, että sen jonain päivänä pääsen toteuttamaan. Tämä unelmointi on ajankohtaista sen vuoksi, että tämän vuoden TCS NYC Marathon juostaan huomenna 2.11.2014! "Marathon week" on Nykissä hektistä aikaa, kun tuhannet juoksijat valmistautuvat sunnuntain maratonille, jonka reitin varrella on jopa miljoonia katsojia. Maraton alkaa Ferrazano sillalta Staten Islandilla, ja reitin varrella juostaan kaikkien 5 kaupunginosan läpi. Reitti on uskomaton siinä mielessä, että se kiertää suurkaupungin yhtenä reittinä, ja päättyy lopulta maaliin Central Parkiin. Nykin maratonille voi päästä mukaan kolmella tapaa. Arvonnan eli "lotteryn" kautta, hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta tai kansainvälisten matkatoimistojen kautta. Itse olen osallistunut arvontaan nyt kahtena vuonna, ja varmasti laitan arpaa taas ensi tammikuussa, kun on sen aika. Jos arvonnassa ei tule lykästämään lähivuosina, niin katson muita mahdollisuuksia. Se on nimittäin varmaa, että jonain päivänä tuon maratonin haluan juosta! <3 En tosin tiedä pääsisinkö maaliin asti, koska itkisin varmaan liikutuksesta lähdöstä maaliin asti :D 


Lenkillä Central Parkissa keväällä 2014
Central Parkin juoksumaisemat helmikuisena aamuna <3
Kaverini Katri on huomenna juoksemassa Nykissä, joten on hauskaa, että pääsen hänen kauttaan seuraamaan maratonia! Tuhannesti tsemppiä Katrille ja tietysti muillekin juoksijoille!! :) Sosiaalisessa mediassa Nykin maratonia voi seurata hashtageilla: #tcsnycmarathon #nycmarathon 

Jos haluat fiilistellä kanssani lisää maailman siisteintä maratonia, niin tässä New York City Marathoniin liittyviä artikkeleita ja blogipostauksia:



Mikä on sun lempikaupunki? Missä kaupungissa haluaisit päästä juoksemaan juoksutapahtuman tai muuten vaan? Minne haluaisit seuraavaksi matkustaa? :) 


Matkafiilistelyjä on niin kiva tehdä juuri marraskuussa…pimeyden keskellä! Paitsi, että tänään näyttää kyllä tulevan ihanan valoisa päivä! Kivaa viikonloppua!!! :)


-K


PS. Candy on the Runia voit seurata myös Instagramissa & Facebookissa

17 kommenttia:

  1. Voi, kuinka ihana postaus. Mun lempikaupunki on myös NYC. Olen ollut siellä vain "kerran", mutta tuo vierailu oli hiukan pidempi (yli kuukauden). Asuimme Queensissa ystäviemme luona ja matkasimme Manhattanille metrolla aamukahvit kädessä, rupatellen töihin lähtijöille. Kolusimme museoita, joita NYC:ssä riittää. Nautimme paljon myös kaikista ilmaustapahtumista, joita kaupungissa ainakin tuona kesänä oli paljon. Omat lempparimuistoni liittyvät Broadwayn musikaaleihin, joita kävimme katsomassa kolme kappaletta. Tapasimme myös paljon ystävällisiä ja puheliaita ihmisiä matkallamme. Haluan ehdottomasti jonain päivänä palata NYCiin. NYCin maraton on ollut mun haave jo ennen kuin aloitin juoksemisen. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka jaksavat juosta maratonin ja olen tiennyt aika pitkään, että teen sen jonain päivänä. Maratonin olen jo juossut, mutta haave NYCin maratoneista elää edelleen. Mulle noista vaihtoehdoista ainut on varmaan tuo arvonta. Maksaako arvontaan osallistuminen? Ja missä sen voi tehdä. Ensi vuonna ei ole rahallista mahdollisuutta osallistua tuohon kisaan, mutta olen kyllä tulevaisuudessa kiinnostunut osallistumaan arvontaan ja yrittämään pääsyä NYCin maralla. Mäkin olen seuraillut tuon Katrin intstasta hänen tunnelmiaan NYCin maralta ja puitteet näyttää kyllä mahtavalta. Ehkä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna! :) Jee, ihanaa, että pystyit samaistumaan fiilistelyyn Nykistä <3 Kuulostaa ihanilta sun kokemukset sieltä! Se on kyllä ihan parasta, kun voi viettä siellä kerralla pidemmän aikaa, ja fiilistellä sitä kaupunkia <3 Voit katsoa lisätietoa arvonnasta ja muista tavoista päästä juoksemaan täältä: http://www.tcsnycmarathon.org/plan-your-race/getting-in/the-2015-tcs-new-york-city-marathon-entry-guidelines Arvontaan osallistuminen maksaa jonkin verran (about 11 euroa ehkä viime vuonna), mutta jos saat paikan niin se on sitova, ja sen jälkeen osallistumismaksu otetaan suoraan tililtä, ja se on paljon…200-300 USD noin suunnilleen! En löydä tähän hetkeen summia, mutta tuollaista muistelen. :) Että juu, ei ole maailman edullisin maratonreissu se, mutta varmasti sen arvoinen <3

      Poista
    2. Ja siis ei tietenkään tililtä, vaan veloitetaan asiakkaan kortilta, jonka hän on ilmoittanut! :)

      Poista
    3. Kiitos tiedosta. Pitääkin tsekata. Jos saisi miehen puhuttua sittenkin häämatkalla NYCiin Balin sijaan ;)

      Poista
    4. Hahaa, juuu! Mun mielestä ois ehdottomasti parempi häämatkavaihtoehto kuin Bali! ;) ;) No ei, pitää olla tietysti sellainen matkakohde ja matkan aihe, että molemmat tykkää :) Ihania hääsuunnitteluja teille!

      Poista
  2. Nyc! ❤ sillon kun asustelin sen 3 kuukautta Connecticutissa, tuli nykissä käytyä miltei joka vkonloppu ja välillä arkisinkin. Se oli ihan huippua aikaa ja kaikki muistot nousi pintaan kun luin näitä sun muisteluita :) Siitä tulee niin upea hetki, kun vihdoin pääset sinne maratonille!! Pidän sulle kaikkia peukkuja pystyssä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NYC <3 Jee, toinen, joka ymmärtää mun fiilistelyt, jesss!! Voi,että uskon, että oli niin siistiä aikaa se 3kk siellä!! :) Mulle tuli kanssa eilen kaikki muistot mieleen, kun kirjottelin tota postausta. Oon tosi onnellinen, että olen saanut kokea sen kesän 2008 tuolla! Tuli opittua ja koettua aika paljon <3 Kiitos, ihana, mä uskon, että parin vuoden sisällä siellä juoksen :) Gotta believe in dreams to make them true! <3

      Poista
  3. Kiitos Karkki!! �������� Somerapsaa seuraa instassa! (: Kyllä sitä itsekin on sen verran fiiliksissä, et eilen käydessäni tutustumassa loppusuoraan central parkissa mulla vähän kostui silmäkulma.. Maaliskuussa tuli arvonnan tulokset ja siitä asti tätä on odotettu, jotenkin ihan kreisiä, että nyt tää on....HUOMENNA!! ������ ���� apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiiiiii!! Get your New York on girl!! :) Nauti!! Ja älä juokse niin kovaa, ettet ehdi nauttimaan ja fiilistelemään! ;) Senkin speedo! :D Ja somerapsaa on paras tulla tai suutun! ;) No ei kai! Ihanaa, ja niin siistiä!! Oon vähän fiiliksissä sun puolesta, hahaha!

      Poista
  4. Niin ja siis Katrilta toki oli toi ylempikin viesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis mitenkään arvannut ilman tätä viestiä! :D

      Poista
  5. Ihana postaus! Just tässä lueskelin eilen noita tunnelmia tuolta ja on myös mun haaveissa päästä nyciin joskus juoksemaan. Sellainen yhdistetty loma-ja juoksureissu :) sitten joskus kun rikastuu. Ei ole ihan ilmaista se sinne lähtö tosiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! :) Jep, mä oon kanssa lueskellu tunnelmia sieltä, ja vahvistaa vaan sitä käsitystä, että sinne on päästävä jonain vuonna! Ja jep, ei ole tosiaan ilmaista, joten pitää alkaa laittamaan muutama euro sivuun joka viikko, että joskus sinne pääsee! :)

      Poista
  6. Tunteikas ja henkilökohtainen kirjoitus, hyvää luettavaa taas! Nykki on myös mun suosikkikaupunkeja, vaikka en ole toistaiseksi päässyt siellä kuin kerran käymään. Hienoja kaupunkeja maailmassa tosin riittää: San Francisco, Sydney, Melbourne, Tukholma, Praha, Kööpenhamina, Barcelona, Auckland, Rio de Janeiro... ja tietysti Manchester! Siellä olisi ehkä kiva joskus juosta, kun tuli kaupungissa yksi ikimuistoinen vajaa vuosi asuttua. Juoksusää voisi tosin olla aika karu :) Seuraava reissu suuntautuu tän kuun lopussa Istanbuliin ja Dubaihin. Niissä ei kummassakaan vielä ole tullut käytyä, joten tosi mielenkiintoista nähdä, millaisia mestoja ovat.

    -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kiva, kun sä kirjoittaja pro annat tollaista palautetta!! :) Toi sun lista hienoista kaupungeista…KYLLÄ!! Noista on käymättä Melbourne, Manchester ja Rio, mutta ne on sillä ikuisella "I want to travel"-bucket listalla! Wau, Istanbul ja Dubai kuulostaa hyvältä! Ihanaa, pääset(te) lämpimään ja pois täältä pimeydestä!! :) Oon kuullut vain hyvää molemmista, tulee varmasti hieno reissu! Nähdään hei pian? :)

      Poista
  7. Oi, Nyki on sulattanut minunkin sydämen. Sinne on päästävä vielä uudestaan joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen se kyllä on! :) Aika harvan sydäntä ei sulata, ja sinne on vaan päästävä uudestaan! <3 Kivaa viikkoa Ninni! :)

      Poista