sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Viikon treenit ja muut kuulumiset!

Viikko alkaa jälleen olla paketissa, joten on aika tehdä kurkkaus tämän viikon treeneihin sekä muihin kuulumisiin! :) 

Maanantain treeninä oli 2 tuntia ratsastusta. Harjoittelin tämän hetkisen vakkariheppani Leon kanssa perjantain kisoja varten sekä este-että koulutunnilla. Täytyy sanoa, että esteiden hyppääminen tuntuu olevan huomattavasti enemmän meidän molempien mieleen! ;) 


C: Aliisa Mäkinen


Tiistaina tein kotitreeninä "Little Black Dress"-haasteen treenit kolmelta päivältä putkeen sekä lisäksi hieman vatsoja. Kokonaisuudessaan treenin kesto oli vain 30 minuuttia, mutta hyvin tuli tehtyä oman kehon painolla lihaskuntoa (mm. burpeeta, tasakyykkyjä, askelkyykkyjä, ojentajadippejä, lankkua jne). 

Keskiviikkona meillä oli juoksutreffit Juoksujalkaa-blogia kirjoittavan ihanan Lauran kanssa! Juostua tuli 9,5km ja vauhti oli tosi rauhallinen (6:46min/km). 

Torstaina kävin juoksemassa siskoni Katin kanssa lyhyen 6km lenkin ja tein lisäksi LBD-haasteen päivän liikkeet eli 40xburpee, 40xjumping jacks, 40xpolvennosto sekä lisäksi vatsoja.Tämä haaste on kyllä kivasti aktivoinut tekemään lihaskuntotreenejä kotioloissa hieman enemmän! Burpeet on ihan kamalia enkä todellakaan pysty tekemään niitä putkeen kuin noin 10 kappaletta, mutta koko ajan niissäkin kehittyy ja se on kiva huomata! :)

Milan kanssa aamukävelyllä :) 

Perjantain "treeniksi" tuli kisoissa ratsastaminen. Hyppäsin Leon kanssa pikkuluokan, koska halusin meidän ekoissa yhteisissä kisoissa saada alle vain hyvän ja rauhallisen radan ilman turhia vaaramomentteja! Leo on jännä hevonen siinä mielessä, että se on samaan aikaan hieman hidas, mutta kuumenee kuitenkin helposti. Suomeksi sanottuna siis haastava ratsastaa! :) Rata meni ihan ok, vaikka parannettavaa jäikin paljon. Kotiinviemisinä saatiin kuitenkin valkoinen rusetti ja 3.sija. Harjoittelut jatkukoon kohti isompia esteitä ja parempaa harmoniaa! :)

C: Aliisa Mäkinen

Lauantaina eli eilen oltiin tosiaan polkujuoksemassa Hannan johdolla! :) Juostua matkaa tuli yhteensä 10,3km ja aikaa meni 1:47! Matkanteko metsässä on toisinaan varsin hidasta, kun rämmitään suossa ja vaikka missä! ;) Mutta niin hauskaa se on, ja jalat ei väsy ollenkaan samalla tavalla kuin katujuoksussa! :) Olenkohan jo sanonut, että olen ihan rakastunut polkujuoksuun? Haha!



Lauantai-iltana juhlittiin myös meidän perinteisiä glögijuhlia perheen ja perheystävien kesken. Suurin ilonaihe itselleni oli nähdä perheemme koira Veeti niin iloisena ja pirteänä. Veeti on ollut tosi kipeänä viime ajat, mikä on painanut meidän kaikkien mieltä. Veetillä todettiin jo borrelioosi, mutta on myös mahdollista, ettei se ole ainoa, joka kipeyttä aiheuttaa! :( Veeti on jo 8-vuotias ja flateilla on valitettavasti taipumusta erilaisiin kasvaimiin ja syöpiin, mutta ei auta kuin toivoa parasta. Nyt lääkkeet ovat auttaneet ainakin jonkin verran, mikä on ihana juttu <3





Tänään sunnuntaina ollaan ehditty muun muassa brunsseilemaan ystävien kanssa




Sekä ulkoilemaan Milan kanssa! Saatiin vihdoin myös vähän lunta tänne Etelä-Espooseen, ja lumessa olikin tosi kiva peuhata pikkuneidin mielestä! :)


Iltapäivällä halusin päästä vielä nauttimaan lisää ihanasta kelistä ja lumesta, joten lähdin itsekseni juoksulenkille ja suuntasin katsomaan auringonlaskua! <3








Ihan huikea auringonlasku!! :) Juoksin yhteensä 10,2km, ja aikaa meni hieman alle tunti (59:48). Vauhti oli hieman reippaampi kuin viime aikojen rauhallisilla lenkeillä, mutta se tuntui tänään hyvältä. Muutama avaava vetokin tuli otettua ihan huvin vuoksi, ja mukavasti irtosi vauhtia niissä. Hyvä niin! Pohja on toivottavasti kunnossa sitten helmikuussa, kun otan enemmän vk-treeniä taas ohjelmaan! Lenkin jälkeen tein vielä lihaskuntotreeniä kotona! :)


Ainiin..lopuksi piti vielä vinkata, että jos kaipaatte uusia treenivaatteita niin kannattaa käydä Stadiumissa! Siellä on tosi paljon kivaa uutta kamaa! Itselläni lähti nämä mukaan (-20%), kun jouluostoksilla olin! ;)




Mitkä oli sun treeniviikon kohokohdat? Onko jouluvalmistelut jo tehtynä? Kivaa sunnuntai-iltaa ja tsemppiä viime hetken jouluvalmisteluihin! Kaksi yötä jouluun on (edited: eikun kolme, mä oon jo huomisessa :D)…tiptap! Olkaa kilttejä! :)

-Karoliina 


This week was a pretty good training week and it included running, horse back riding and strength training. On Saturday we had another Christmas party and I was so happy to see our dog Veeti feeling better. He has been very sick lately but it was great to see him drooling for food <3 On sunday we enjoyed a brunch with friends and some great time outdoors! We finally got some snow here which was great!! Only 2 nights until Christmas <3

Follow on Instagram & Facebook

15 kommenttia:

  1. Eikä! Mä ostin ihan samat housut perjantaina :) :) :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat housut! :) Jouluvalmistelut on tehty valmiiksi.tänään käyty ostamassa viimeiset joululahjat.Huh,mikä määrä ihmisiä oli liikenteessä. Tänä vuonna mennään valmiiseen pöytään saaristoon vanhempieni luokse joten hieman vähemmällä touhuumisella päästään. :)

    Viikon kohokohta treenien osalta oli se, että kävin neljä kertaa salilla viikon sisällä. Juoksemaan en ehtinyt kuin kerran mutta ensi viikolla sitten taas ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, munkin mielestä oli ihanan pirtsakat pöksyt! :D Voi että, saaristojoulu kuulostaa ihanalta <3 Me suunnataan saaristoon uudeksi vuodeksi, Mila pääsee juoksemaan vapaana eikä tartte raketteja pelätä :) Wauuuu, 4 kertaa salilla viikon aikana!! Super hyvä! Jos mä kävisin edes kerran viikossa niin olisin ylpeä itsestäni…heh! ;) Ehkä sitten ensi vuonna! Ihanaa joulunodotusta sinne :)

      Poista
  3. Nuo housut on IHANAT!! Mä käyn ostaan kans ;) Hih nauratti tuo teidän rauhallinen lenkkivauhti 6.45, kun itselle se on ainakin minsa päälle :D Mutta eipä näitä kantsi verrata, koska jokaisen tilanne ja keho on omanlainen!

    Tosi ihania auringonlaskukuvia!! Minäkin näin tuon harvinaisen mollukan taivaalla, kun käytiin kaverin kans metsälenkillä. Ylihuomenna päivä jo pitenee, jee! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, noi on ne samat housut ku mulla on harmaana! En uskaltanut ostaa noin räväköitä ;)

      Karkki, tosi jees viikko! :) Ja lääh mikä brunssi!!

      Poista
    2. No käy ostaa Tiina niin voidaan olla samiksia!! <3 Jep, ei kannata vauhteja verrata! :) Eilinen auringonlasku oli kyllä ihan mieletön!! :) On se vaan aina yhtä ihanaa nähdä se keltainen mollukka taivaalla :)

      Ja Hanna, hihii! Vielä me jonain päivänä puetaan sulle super räväkät reeni-rikoot ;)

      Poista
  4. Hyvä viikko sulla taas! Ja ihania herkkuja :). Mulla alkaa olla ostokset kaikin puolin valmiina mutta siivous vielä vaiheessa. Tosin paras jättääkin vikaksi kun muuten saa tehdä jo uusiks ku terminaattorit sotkee uusiks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja joo herkut oli ihania! Tässä tullut jo ennen joulua kohta pari viikkoa herkuteltua, woops! :) Haha, toivottavasti terminaattorit ei pääse sotkemaan sun siivouksia. Ihanaa joulua täälläkin <3

      Poista
  5. Eikös nyt ole vielä kolme yötä? Ainakin toivon niin,kun on jutut vielä vähän vaiheessa:):) Tänää saavuin maalle ja huomenna aloitellaan jouluruokien teko:)

    Tän viikon kohokohta oli uintitreenit, jossa mentiin kovaa!:) Huhuh:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä olin jo huomisessa eli oikeassa oot..kolme yötä vielä! :D Ihanaa joulunaikaa sinne maalle! <3

      Poista
  6. Kivan oloinen viikko! Mulla oli tosi hyvä treeniviikko! Parempi kuin piiitkään aikaan. :) Tsemppiä Veetille! Toivottavasti vointi kohenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, että sullakin oli hyvä treeniviikko!! :) Kyllä se siitä :) Ja kiitos paljon, Veeti tarttee tsemppejä <3

      Poista
  7. Onnea jälleen ratsastuspalkinnosta. Hienoja kuvia nuo hyppykuvat. Kivan oloinen viikko sulla takana,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Meillä on tallilla ihania junnuja, jotka ottaa tosi hyviä kuvia kisoista ja tunneilta :) Ihanaa lomaa ja joulua Hanna <3

      Poista