tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 kohokohdat osa 2: juoksuennätyksiä!

Täältä voit lukea ensimmäisen osan vuoden 2014 kohokohdista. Vuoden 2014 toinen puolikas olikin sitten varsin juoksupainoitteinen, joten jatketaan kesäkuun lopusta. Heti häiden jälkeen suuntasimme ihanalle häämatkalle USA:han ja Karibialle. 


Reissu oli mahtava ja voit halutessasi kurkata muutamat postaukset, jotka olen siitä kirjoittanut: 
Heinäkuun kohokohtia olivat häämatkan lisäksi  ehdottomasti viikonloput, jotka vietin saaristossa ja maalla heppailemassa. Heinäkuun helteillä juoksu oli tosi nihkeätä ja juoksin pääasiassa lyhyitä lenkkejä ja odotin viileämpiä aikoja jätskiä syöden! ;)


Kesämuistoja Nauvosta <3

Elokuussa juoksun kannalta kohokohta oli Midnight Run Helsinki, jossa juoksin ekaa kertaa ikinä (!) kisakymppiä. Maaliin tulin ajassa 50:33. Vähän jäi kaivelemaan se, ettei 50 minuutin alitusta tullut, mutta tiedän sen olevan mahdollinen jatkossa. Elokuussa juostiin myös HCR Street teamin tyttöjen kanssa Run Fest Helsingissä, joka oli hauska, mutta varsin märkä kokemus ukkosen vuoksi! :) 


Midnight Runin lähtöviivalla
Laura H, Laura P, minä, Anna ja Siiri RunFest Helsingissä!

Syyskuusta alkoikin sitten varsinainen syksyn juoksukisakausi. Rakastan juoksutapahtumia ja niiden tunnelmaa, joten oli ihanaa päästä juoksemaan useassa kisassa tänä syksynä. Ensimmäisenä kisoista oli Tampere Puolimaraton, jolle tein hyvin viime hetken osallistumispäätöksen. Onneksi tein, koska tapahtuma oli aivan huippu! Siitä lisää tässä kisaraportissa. Tampereella tuli juostua puolikas ihanassa aurinkoisessa kelissä aikaan 1:51:07. 


Tampere puolimaratonin jälkeen :)

Tampereesta viikon päässä oli Espoon rantamaratonin puolikas. Kotikaupungin kisa kotimaisemissa ja samalla myös kymmenes puolikkaani! <3 Viikon  ennen rantapuolikasta otin kevyesti, jotta jalat palautuisivat mahdollisimman hyvin. Espoossa paukut riittivät aikaan 1:51:59. Kisaraporttia löytyy täältä


Valmiina Espoon rantapuolikkaalle! :)

Sekä Tampere että Espoo olivat hyviä "harjoituspuolikkaita". Pystyin treenailemaan niillä vauhdin jakoa, tankkausta ja henkistä kanttia, koska tiesin, että syksyn pääkoitokset ovat vielä edessä. 

Lokakuussa juoksukohokohdat jatkuivat. Vantaan maratonin puolikas juostiin 12.10 ja se oli koko ajan ollut syksyn tavoitekisani. Vantaan puolikkaalle valmistauduin jo melko rutiinilla, vaikka ennen kisaa jännitys olikin huipussaan ja fiilis kaikkea muuta kuin rutinoitunut. Vantaalla juoksu meni kuitenkin nopealla reitillä nappiin ja juoksin uuden puolikkaan enkkani 1:47:14. Fiilis oli enkasta aivan mahtava ja olin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Sain oikeassa paikassa irti sen, mitä itsestäni halusin!

Mua ja Siiriä vähän hymyilytti kisan jälkeen! ;) 

Lokakuussa kokeilin myös ensimmäistä kertaa kunnolla polkujuoksua Hannan johdolla ja jäin koukkuun heti ensimmäisestä kerrasta! Niin mahtava laji! :) Tästä kuullaan vielä ensi vuonna! 

Ekaa kertaa kunnolla polkujuoksemassa :)

Polkujuoksulenkin aikana pohdiskelin myös ääneen ajatusta, että osallistuisin vielä maratonille samana syksynä. Juoksufiilis oli huipussaan ja tuntui, että olisin valmis tekemään hyvän tuloksen myös maratonilla, sillä useampien puolikkaiden juokseminen oli saanut aikaan sen, että vauhtikestävyys oli parantunut ja ajatus maratonin juoksemisesta enkkaan tarvittavalla vauhdilla ei huimannut päätä, vaan tuntui varsin mahdolliselta. Polkulenkin aikana sain kannustusta tytöiltä, kun kerroin heille ajatuksistani. 

Tein päätöksen Kaarinan syysmaratonille lähtemisestä ja ilokseni sain mukaan reissuun myös ystäväni Jutan, joka lähti juoksemaan puolikkaan. Lauantaina 25.10 ajelimme aamulla Kaarinaan ja valmistauduin juoksemaan kolmannen maratonini. 

Kaarinassa ennen maratonia

Sää Kaarinassa oli pilvinen ja tuulinen, mutta fiilis juosta oli hyvä. Luotin itseeni ja pystyin juoksemaan kaiken kaikkiaan järkevän ja hallitun juoksun. Sääolosuhteet (tuuli!) olivat mitä olivat, mutta en antanut niiden vaikuttaa liikaa. Maaliin pääsin enkka-ajassa 4:03:50. ja olin tietysti tyytyväinen suoritukseeni! Koko ajan tulee hilattua aikaa lähemmäksi 4 tuntia! :) Kisaraporttia Kaarinan syysmaratonilta löytyy tästä postauksesta. Uuteen maraenkkaan oli hyvä päättää syksyn kisakausi! 

Maran jälkeen! :) Hymy irtosi vielä! 

Marraskuusta joulukuulle treenivuoteen kuului paljon ihania yhteislenkkejä juoksukavereiden kanssa, lisää polkujuoksua, lihaskuntohaasteita (30 day Ab challenge ja Little black dress challenge) ja jonkin verran ryhmäliikuntaa. Tarkoituksena on rakentaa hyvää pohjaa ensi vuoden juoksuhaasteita varten sekä samalla nautiskella  "treenivapaudesta" ilman sen suurempia tavoitteita. 

Joulukuun ehdoton kohokohta oli Milan tulo perheeseen. "Pikku pötkylä" on vain muutamissa viikoissa saanut aikaan paljon onnea ja iloa ympärilleen ! <3


Mila <3

Kaiken kaikkiaan vuosi 2014 on ollut juoksun kannalta ihan mahtava! Olen iloinen kaikista juoksemistani omista ennätyksistä, mutta ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, että olen löytänyt juoksuun ja hyvinvointiin hyvän balanssin. Teen asioita omalla tavallani enkä vertaile negatiivisesti muihin. Tiedän, kuinka treenata, jotta pysyn kunnossa ja hyvinvoivana. Olen jatkuvasti halukas oppimaan lisää, jotta voin jatkossa kehittyä kuntojuoksina ja tulevaisuudessa juosta vielä parempia ja nopeampia kisa-aikoja. 


Laura P, minä ja Laura H <3

Vuosi 2014 on opettanut entistä enemmän, että itseään  ja omaa kroppaa on kuunneltava, jotta voi voida hyvin. Se on myös vahvistanut käsitystäni siitä, että liikunnassa ei tarvitse aina mennä sata lasissa, sillä vähempikin riittää. Omat juoksumääräni ovat hyvin maltillisia (3-4 kertaa viikossa, max 55km/vko), mutta niillä on kuitenkin juostu enkat sekä kympillä, puolikkaalla ja maratonilla. Jatkossa määriä on varmasti lisättävä, jos aikoja haluan vielä tuosta paljon parantaa, mutta katsotaan. Olen pitkälti omaksunut "less is more"-ajattelun ja ennen kaikkea sen, että juoksu on harrastus, jonka haluan tuovan minulle enemmän energiaa kuin vievän. En osaa kuvitella itseäni juoksemassa 100km viikkoja, mutta toisaalta, ei minun tarvitsekaan! :) Kukin voi harrastaa omalla tasollaan ja se tekeekin juoksusta ihan mahtavan harrastuksen!




Haluan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita siitä, että olette olleet mukana tänä(kin) vuonna! <3 Juoksu on toisinaan yksinäinen harrastus, mutta tänä vuonna se on ollut kaikkea muuta kuin yksinäistä. Ihania uusia ja vanhoja juoksukavereita, paljon mahtavia juoksutapahtumia, unohtumattomia yhteislenkkejä, hyvää ajatusten vaihtoa ja pohdintaa, toisten kannustamista ja motivoimista, ilojen ja surujen jakamista, enkkojen juhlimista ja pettymysten  purkamista. Hyvää yhteishenkeä ja meininkiä! Siitä on meidän juoksu(blogi)yhteisö tehty ja siitä kuuluu kiitos jokaiselle teille! <3 :) 

Palataan uudenvuodenpäivänä katsauksella vuoden 2014 liikuntatavoitteiden toteutumiseen ja vuoden 2015 tavoitteisiin! Lopuksi haluaisin vielä tietää mikä oli sun vuoden 2014 liikunnallinen kohokohta? Ja oletko saanut tänä vuonna oivalluksia hyvinvointiin tai liikuntaan liittyen? 

HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE! <3

-Karoliina 

Candy on the Run myös Instagramissa & Facebookissa

The other half of 2014 involved lots of running events! I ran a 10k PR, half-marathon PR and a marathon PR during the fall months so I was definitely very pleased but the most important thing is that running is (and should be) FUN!  Happy New Year to ya`ll!! :)

46 kommenttia:

  1. Sulla on ollut niin huikea vuosi! :) ja noi ennätykset, onnittelut vielä niistä! Näitä koosteita on kyllä kiva lukea.
    Mun kohokohta oli puolimaratonin juokseminen, vaikkei se nappiin mennytkään. Mutta ensi kesänä uusi yritys niin menee varmasti paremmin. :D Ja tietysti se että liikunnasta on tullut oma elämääni, ennen kaikkea juoksusta. Aloin juosta säännöllisesti toukokuussa ja nyt reilut 700km kasassa, olen todella tyytyväinen! :)
    Kiitos sinulle kivasta ja inspiroivasta blogista. :) Ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3 Ihan huippu vuosi oli kyllä!! Olen ihan varma, että sun uusi yritys puolikkaalla menee paljon paremmin! Ja ihan huikea toi sun juoksukehitys!! Siitä se lähtee ja on jo lähtenyt! Oikein hyvää juoksuvuotta sulle! :)

      Poista
  2. Tämän vuoden kohokohta oli juoksu motivaation löytyminen ja ensimmäisen puolikkaan juokseminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavia kohokohtia Susanna! :) Juoksu on kyllä niin huippu harrastus!! Toivottavasti vuosi 2015 tuo sulle entistä enemmän kivoja juoksuhetkiä ja on muutenkin hyvä! :)

      Poista
  3. Ihanat postaukset nämä!! Sulla on ollut huippuvuosi liikunnan parissa ja muutenkin, toivotaan samaa onnee ensi vuodellekin! :)
    Mun vuosi juoksun parissa oli myös huippu! Menin juoksukouluun, jossa opin paljon, ja aloin juoksemaan tavoitteellisemmin. Osallistuin ekoihin juoksutapahtumiini, joista ensimmäisestä (kympin kisa kotipaikkakunnalla) irtosi jopa toinen sija! :D Juoksin ekan puolimaratonini ja juoksunälkä kasvaa koko ajan! Pitäisi vaan muistaa pitää maltti matkassa treenailun kanssa niinkuin säkin oot osannu pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellu, kiva kun oot tykännyt!! :) Wauuuu, sä taidatkin olla aikamoinen menijä!! :) Onnea paljon palkintopallisijasta! Ensi vuonna sitten vaan lisää treeniä ja hyviä sijoituksia, mutta tosiaan, pidä maltti mukana niin juoksut jatkuu paljon varmemmin! Tsemppiä ja hyvää uutta vuotta!! :)

      Poista
  4. Oot kyllä nopea juoksija! :) ja ahkera kisaaja!

    Mä aloitin juoksun nollasta maaliskuussa. Ja ihan "väärällä" tavalla, heti silloiseen kuntooni nähden liian pitkillä ja monilla lenkeillä. Mutta jäin koukkuun, nyt treeniviikoissa on puolimarankin pituisia matkoja. En olisi todellakaan vuosi sitten uskonut.

    Juoksuvuoden kohokohtia on varmaankin eka tosi pitkä lenkkini, n. 27 km, jonka juoksin hellepäivän aamuna. Kun tulin kotiin, lysähdin eteisen lattialle ja itkin. Ilosta, epäuskosta, endorfiineista, helpotuksesta? :D Että häh, pystynkö mä tällaiseen!

    Toiveena on, että juoksu säilyy mun elämässä aina :) Ens keväänä puolimaralle ja katsotaan, josko jonnekin muuallekin.

    Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Piia! :) Kiitos paljon! Nopeutta voisi aina olla lisää, mutta ahkerasti on tosiaan tullut kisattua! Se on hauskaa puuhaa eikä sitä aina tarvitse mennä täysillä vaikka numerolappu onkin rinnassa :) Wau, 27km lenkkiin ei kyllä ihan jokainen pysty!! Ja jee, mahtavaa, että olet menossa puolikkaalle ensi keväänä! Tsemppiä treeneihin ja juoksun täyteistä uutta vuotta! :)

      Poista
  5. Ihanaa Uutta Vuotta ja hyviä juoksuja!! T. Pia

    VastaaPoista
  6. Moikka!

    Ensinnäkin, kiitos kivasta blogista ja postauksesta! "Löysin" sut sillä lailla hauskasti, että osallistuin syksyllä rantamaratonin puolikkaalle ja tykkäsit kuvastani ig:ssä. Myöhemmin löysin blogisi ja olen nyt alkanut seuraamaan tätä. :)
    Toivottavasti myös ensi vuosi on sulla iloa täynnä! Ensi vuonna osallistun puolikkaalle toista kertaa hcr:ssä, joten haen varmaan motivaatiota blogistasi. Kiitos kivoista teksteistä, positiivisesta asenteesta ja kivaa uuttavuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Kiva kun kommentoit ja hauskaa, että olet löytänyt tänne!! :) Jee, HCR:lle olet säkin menossa! Kiva juttu! :) Paljon tsemppiä treeneihin ja oikein hyvää uutta vuotta sinne!

      Poista
  7. Ihana postaus! On niin ilo olla seurata sun päämäärätietoista mutta ennenkaikkea rentoa meininkiä!! Jeejee, huikee mimmi oot, ja kova juoksemaan ;)! Kirjoitin just omaan blogiini vuoden kohokohdista! :) Kivaa uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3 Ihanaa, kun olet ollut koko vuoden mukana seuraamassa ja tsemppaamassa <3 Hyvää uutta vuotta!!

      Poista
  8. mä oon uudelleen aloittanut juoksemisen tänävuonna monen vuoden tauon jälkeen..otin itseäni niskasta kiinni,tosin ruokavalion kanssa on vielä tekemistä,mutta juoksu kulkee ja tuntuu hyvältä!olen parantanut 10km enkkaani(ennen tätä vuotta en ollut yli 8km juossutkaan koskaan)1h10 min(eka 10km treenatessa kaverin kanssa alkukeväällä)joka kerta kun olen siinä kisannut nyt enkka 56 ja risat..puolikas sitten ensi vuonna!?!
    ihana lukea näitä sun juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Merituuli!! Ihan mahtavaa, että olet palaillut juoksun pariin ja se kulkee! Pienin askelin onkin hyvä tehdä muutoksia ettei kaikkea laita "työpöydälle" kerralla. Varmasti voit ottaa puolikkaan tavoitteeksi tänä vuonna (hassua kirjoittaa tänä vuonna ja viime vuonna!!), kun noin hyvin on kulkenut kymppi!! Tsemppiä treeneihin ja mahtavaa juoksuvuotta 2015!!

      Poista
  9. Mun huippuhetki tais olla Tukholmassa juostu puolimaraton, joka oli mun kolmas. Oli kiva juosta, vaiks vauhti oli aika hidas, mut onneks oli kaveri tsemppaamassa. Nyt on ilmoittauduttu Tukholman maratonille ja olen kauhuissani, mitä tulikaan tehtyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lotta! Jee, Tukholman mara on tosi kiva tapahtuma ja hieno tavoite!! :) Paljon tsemppiä sinne!! Kerro jatkossa miten treenailut sujuu, jooko? :) Hyvää uutta vuotta sulle!

      Poista
  10. Vautsi mikä vuosi sulla! Ja asenne, sitä aina ihailen :) Vaikka oonkin koko vuoden sun matkassa pysynyt blogin kautta, niin nyt oikeen konkretisoitui miten paljon ootkaan saavuttanut yhden vuoden aikana! Voit olla ylpeä itsestäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meri! :) Vuosi oli tosiaan ihan huippu ja asenteen kanssa teen töitä jatkuvasti. Positiivinen asenne on yleensä parempi kuin negatiivinen! ;) Kiitos, olen terveellä tavalla ylpeä itsestäni ja siitä, että töitä tekemällä sain tavoitteita toteutumaan. Tänä vuonna uudet haasteet ja kujeet! Hyvää uutta vuotta sulle ja kiitos kun olet mukana täällä! :)

      Poista
  11. Hyvältä kuulostaa sun vuosi :) Mun kohokohta oli juoksukisat ja ihan vaan kunnon parantuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No varmasti, sulla olikin ihan mielettömiä aikoja juostuna! Tsemppiä vielä lisää tälle vuodelle :)

      Poista
  12. Voi että, ihana nähdä miten tuot hyvää mieltä ympärillesi tuolla armollisella, positiviisella ja hymyilevällä asenteellasi ja olemuksellasi. Ihania nää sun postaukset ja tämäkin puolivuotinen on kyllä ollut ihan huikee myös juoksun osalta. Jatketaanhan positiivisella ja armollisella asenteella mös ensi vuonna.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, ja samoin! <3 Hyvää mieltä ei varmaan voi koskaan tuoda ympärilleen liikaa ja harvoin on liian armollinen myöskään. Jatketaan samoilla linjoilla tänäkin vuonna! :) Hyvää uutta vuotta! <3

      Poista
  13. Karkki, kiitokset loistavasta lukukokemuksesta läpi koko vuoden! Tää blogi on mulle ja monelle muulle todella tärkeä ja inspiroiva juttu - selvästi myös sulle. Toivottavasti jaksat kirjoittaa jatkossakin!

    Mun liikunnallinen kohokohta oli Helsinki City Marathon. Onnistuin siinä paremmin kuin odotin, varsinkin kun valmistautuminen oli mitä oli. Se oli saavutuksena hieno, kun pystyi todistamaan itselleen pystyvänsä siihen. Mutta vielä hienompi se oli kokemuksena. Se päivä ei varmaan koskaan unohdu, ja sellaiset päivät ovat elämässä arvokkaita. Toki myös HCR oli ehdoton kohokohta. Muista lajeista ei ehkä tänä vuonna aivan vastaavia highlighteja irronnut.

    Vuoden liikunnallinen oivallus oli varmaan se, että maratonin voi selvittää onnistuneesti kehnollakin valmistautumisella ;) Ehkä kokonaisuutena koen, että olen onnistunut vuoden aikana vielä aiempaa paremmin yhdistämään liikuntaa, ruokailua ja lepoa. Tietää, milloin kannattaa treenata ja milloin ei. Väsyneenä, darrassa, liian vähän tai liian paljon syöneenä treenaaminen ei oikein toimi.

    J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS! <3 Ihanaa kun olet lukenut ja antanut myös hyvää ja rakentavaa palautetta! :) Arvostan!
      Sun HCM-suoritus oli niiiiiin hieno!! Ja olin susta ihan super ylpeä, niin ylpeä kuin ystävästä voi olla! Seurasin silmä tarkkan screeniltä sun matkan edistymistä ja vitsi, kun näin, että olit tullut Stadikalle maaliin -huikeeta!! Sun liikunnallisuus on kyllä ottanut ihan mielettömän harppauksen eteenpäin ja hyviä oivalluksia olet tehnyt myös. Hyvää uutta vuotta 2015 ja sovitaan lenkkitreffit taas pian! <3

      Poista
  14. Hieno vuosi sulla takana! Tykkäsin erityisesti noista sun pohdinnoista tekstin loppupuolella. Ihanaa, että balanssi on löytynyt ja sulla juoksussa selkeästi hyvä olo on aikoja tärkeämpää. Niin sen kuuluu mennäkin, ja kuten huomataan, hyviä aikoja voi juosta tuollakin mentaliteetilla. Ja todennäköisesti noin pysyy myös varmemmin ehjänä kuin sellaisella päättömällä kilsojen ja aikojen tuijottelulla.

    Kivaa uutta vuotta sinne! Ensi vuonna sitten koitetaan nähdä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! <3 Jep, mulla ehdottomasti aikaisemmat kokemukset (loukkaantuminen ja sen myötä pidempi telakka) edesauttaneet tähän asennoitumiseen ja hyvän olon painottamiseen enemmän kuin tiettyjen aikojen jahtaamiseen, vaikka nekin tietysti motivoivat tosi paljon. Hyvää uutta vuotta myös sulle ja ehdottomasti koitetaan nähdä tänä vuonna!! :)

      Poista
  15. Ihana fiilis tuli tästä tekstistä! :) Mun liikunnallinen kohokohta oli syksyn ensimmäiset viikot: Midnightilla juostu uusi ennätys ja siitä viikon päästä elämäni ensimmäinen Extreme Run. Molemmat oli aivan huipputapahtumia ja mahtava päätös ihanalle treenikesälle. Taidan ottaa ensi vuonna uusiksi... :D

    Hyvää uutta vuotta! T. Saltsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Saltsi! Kiva kuulla, että sulle tuli hyvä fiilis tämän tekstin lukemisesta! :) Sun kohokohdat kuulostaa myös hyviltä!! :) Musta tuntuu etten uskaltaisi edes mennä extreme runiin :D Haha! Mutta Midnight Runissa olin myös ja se on kyllä tosi makee tapahtuma! Ens vuonna uusiksi :) Hyvää alkanutta uutta vuotta! :)

      Poista
  16. Huikea vuosi sinulla ja mahtavia ennätyksiä! Mulle kohokohta oli se, että löysin keväällä juoksukipinän ajettuani itseni ylikuntoon loppuvuodesta 2013. Panostin vauhtikestävyyteen ja se palkittiin rennosti irronneella enkalla Midnight runilla. Lähdin sinne ajatuksena juhlia hääpäivää :). Toki Kaarinan puolikkaan enkkakin lämmitti mutta sen tuulitunneleista jäi paljon hampaan koloon.

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Mari! Kiitos paljon, oli tosiaan hyvä vuosi! :) Ihana kuulla, että löysit juoksukipinän viime vuonna uudelleen ja sait itsesi niin hyvään juoksukuntoon, että MR:llä irtosi enkkaa!! Hienoa! :) Kaarinan tuulista olisi kyllä voinut luopua itse kukin..olisi varmaan mennyt ilman tuulitunneleita hieman reippaammin, mutta eipä olosuhteille mitään voi! Etiäpäin! :) Oikein hyvää uutta vuotta sulle!

      Poista
  17. Sulla ollut kyllä huikea enkkavuosi! Kivaa kun olen päässyt olemaan hengessä mukana näissä sun tapahtumissa ja ollaan päästy yhdessä juoksemaankin. :) mun kohokohta on ehdottomasti maraton ja onhan noita huikeita lenkkejä mahtunut matkanvarrelle mooonta! :). Jatketaan ens vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tanja! <3 Ihanaa, kun olet ollut mukana ja kivaa, että ollaan myös tutustuttu tässä matkan varrella! Sun maraton oli kyllä super hieno suoritus!! Mikä päättäväisyys ja positiivinen asenne! Muistan kun juoksin sun ohi siellä ja huutelin sulle tsemppejä ja sä vaan hymyilit ja vakuuttelit, että kyllä tää tästä! ihana! :D Jatketaan…tänä vuonna! Oikein hyvää alkanutta vuotta! :)

      Poista
    2. Tulit kyllä niin hyvään aikaan ohi silloin! Sain tosi paljon tsemppiä siitä <3. Tänä vuonna juostaankin sitten kevät ainakin viikottain yhdessä ja vähän mä oon kyllä aatellu susta ja Hannasta sitten maratreenin pitkiksille kaveria itelleni :)

      Poista
    3. Joo! Ehdottomasto! Paljon yhteislenkkejä ja lähden mielellään pitkiksille kaveriksi! :)

      Poista
  18. Aika upea vuosi, ja juoksirikas! :) On ollut ilo tutustua niin täällä blogimaailmassa kuin livenäkin :) Ihanaa uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Huikea 2014 <3 Ja ihanaa tosiaan, että ehdittiin vielä tavata vuoden 2014 puolella! :) Oikein ihanaa uutta vuotta sinne myös <3

      Poista
  19. Tosi ihanat nämä kaksi koostepostausta! On ollut ilo seurata blogiasi jo pitempään ja nähdä miten se on positiivisella otteellaan kasvattanut huimasti suositaan ja saanut tosi monia ihmisiä inspiroitumaan juoksemista ja liikkumisesa. Huikeeta <3 Vuotesi on kyllä ollut aivan supermahtava monellakin saralla. Olit kyllä niin klassisen kaunis morsian ja nämä kaikki juoksufiilistelyt ja -enkat ovat upeita! Tämä blogisi on ihana myös tällaiselle ei-niin-aktiiviselle juoksijalle, koska mukana on paljon myös muuta sisältöä, väriä ja inspiraatiota! Mahtavaa, että ollaan tutustuttu livenäkin tänä vuonna ja kohta taas nähään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Ihanasti sanottu!! <3 Kiitos, kun te olette olleet (sinä, Hanna, Satu muun muassa) mukana ihan melkein alusta asti! <3 Kiva kuulla, että löytyy luettavaa sullekin, vaikkei kaikki ihan super juoksuhifistelyt olekaan niin ajankohtaisia sulle! :) Pian nähdään! Oikein hyvää alkanutta vuotta! <3

      Poista
  20. Susta kyllä välittyy niin aito, tervejärkinen ja iloinen asenne elämää kohtaan. Oot ihana! :) Vuotesi on kokonaisuudessaan ollut kyllä niin upea! <3 Oma liikunnallinen saavutukseni... ööö... oli ehkä alkuvuoden potkunyrkkeilyn peruskurssin suorittaminen :D Siellä jos jossain opin uutta itsestä ja kehostani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura! <3 Uusia tavoitteita ja tuulia kohti! Hyvää alkanutta vuotta ja toivottavasti me törmätään tänä vuonna!! :)

      Poista
  21. Musta on aina yhtä kivaa ja hienoa, että sä korostat hyvää fiilistä ja kropan kuuntelua :) Vaikka uudet enkat on tietysti kohokohtia, niin harrastuksesta nauttiminen ihan tavallisessa arjessa on mun mielestä kuitenkin se pääjuttu. Ja ihania kuvia, palautui mieleen kuuma kesä ja aurinkoinen syksy! :)

    Mun oivallus tänä vuonna on ollut, että ei ole mikään itsestäänselvyys, että pystyy juoksemaan ja harrastamaan muuta liikuntaa. Leikkaus, sairausloma ja kuntoutus opettivat mut arvostamaan sitä, että pystyn liikkumaan. Aina treenaaminen ei ole suuri nautinto (muistelen yhtä lenkkiä kesällä, kun iski kaatosade niskaan :D) mutta yritän silti aina olla kiitollinen niistäkin treeneistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :) Kuule, luulenpa, että niitä (hyvää fiilistä, kropan kuuntelua) oppii aika hyvin arvostamaan juuri silloin, kun kokee sen tilanteen, ettei ole itsestäänselvyys, että pystyy juoksemaan. Silloin sitä alkaa arvostamaan ihan eri tavalla ja suhtautuu siihen myös erilailla kuin ehkä aikaisemmin. Mullakin on taustalla (muutaman vuoden takana) pidempi loukkaantuminen, joten sen myötä kyllä muuttui aika paljon oma ajattelu ja suhtautuminen omaan kroppaan ja liikkumiseen. Treenaaminen ei missään nimessä aina ole suuri nautinto (olisi mullakin monta tarinaa siitä kerrottavana), mutta useimmiten se kuitenkin on ja ainakin treenin jälkeen on hyvä olo! :) Oikein hyvää alkanutta vuotta sulle!! :)

      Poista