sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Viikonlopun ja treeniviikon kuulumiset!

Moikka ja kivaa sunnuntai-iltaa! Toivottavasti teillä on ollut kiva viikonloppu! :) Täällä se on mennyt mukavasti sekä töitä tehden että akkuja lataillen! Perjantai-iltana meillä oli Milan ensimmäinen rokotus ja se meni tosi hyvin. Hän oli el:n mukaan täyden kympin tyttö ja käyttäytyi eläinlääkärissä tosi nätisti! Oltiin ihan ylpeitä karvalapsen vanhempia, haha! <3



Eilisen eli lauantain vietin töissä Manic Run-tapahtumassa Tampereen messukeskuksessa, jossa oltiin tekemässä HCR promoa. Meillä oli siellä kuvausseinä, jonka edessä sai käydä ottamassa kuvan ja sitten halutessaan sen pystyi jakamaan Instagramissa hashtageilla #hcr2015 ja #manichcr. Hauskoja kuvia tulikin ja tietysti otettiin myös itse muutamat! Meininki oli karnevaalihenkinen, mutta se kuului tapahtuman luonteeseen. Harmitti vähän, etten itse päässyt testaamaan halliin rakennettua rataa. Se näytti nimittäin tosi siistiltä, mutta olisin todennäköisesti tullut sieltä ulos nyrjähtäneen nilkan tai jonkun muun vamman kanssa, kömpelö kun olen, joten oli varmaan parempi pysytellä taustalla! ;) Jengillä näytti kyllä olevan hauskaa! Onko joku mahdollisesti menossa tuleviin Manic Run-tapahtumiin






Päivä oli tosiaan hauska, mutta vierähti reilusti yli 12 tuntiseksi, kuten tuollaiset keikat usein. Uni maistui siis hyvin lauantai-sunnuntai välisenä yönä! :) 

Tänään sunnuntaina suunnattiin aamukymmeneksi brunssille Kallion Sandroon ystäväporukalla. Oli ihanaa nähdä meidän kaveriporukkaa pitkästä aikaa! Syötiin (itsemme ähkyyn) ja höpöteltiin, mikä oli ihan mahtava tapa aloittaa sunnuntai! :) 





Sandron brunssi on todella kehuttu, mutta myös sieltä kalliimmasta päästä (26,90€ sis. lasin kuoharia). Tarjolla on mm. paljon erilaisia salaatteja, lämmintä ruokaa, leipää sekä ihana iso jälkkäripöytä täynnä herkullisia kakkuja! Pitihän sitä kaikkea vähän maistella ja hyvää oli! :) 




Viikon 2 treenit

Maanantai oli kuten normaalia, ratsastuspäivä, 2h ratsastusta siis. Estetunnilla tehtiin vähän tasapainotreenejä pikkuesteillä! :) 


C: Vilma Mäkinen
Tiistaina eli loppiaisena käytiin Street teamin tyttöjen kanssa juoksemassa, ja loppiaisen talvilenkistä kirjoittelinkin jo täällä. Lenkki oli pituudeltaan 14,3km. Keskiviikkona kävin Esportilla 45 minuutin Body Pumpissa ja juoksin sen jälkeen 6km matkan kotiin. Juoksu oli todella takkuisaa pumpin jälkeen, mutta tulipahan sitäkin testattua! Toisaalta jalat eivät sitten seuraavana päivänä olleet ollenkaan jumissa pumpista, joten kenties sillä pienellä happihyppelyllä oli positiivisia vaikutuksia, vaikkei se meno juostessa kovin iloiselta vaikuttanutkaan... 



Torstaina ja perjantaina tein kotitreenit ja kuten lupasin viime postauksessa: keskityin lantion hallintaan ja sitä tukeviin liikkeisiin. Torstaina luvassa oli 30 minuutin jalka/pakaratreeni ja perjantaina circuit-treeni, jossa vuorotellen juoksin matolla ja tein corea vahvistavia liikkeitä. Circuitin aikana tuli juostua yhteensä 3km. Kirjoittelen erillisen postauksen liikkeistä, joita hyödynnän näissä lantion hallintaa parantavissa treeneissä! :) Tältä viikolta siis ainakin tavoite täyttynyt näiden treenien osalta!

Lauantai oli treeneistä lepopäivä ja tänään sunnuntaina kävin iltapäivällä juoksemassa 10km:n lenkin. Ihanaa, kun yön aikana oli talven ihmemaa tullut takaisin! Lumella oli mukava juosta ja juoksu rullasikin kivasti. Sellainen flow-lenkki, tiedättekö mitä tarkoitan? Voisi juosta vaikka kuinka pitkään..

#rillirousku lähdössä lenkille sunnuntaina! 

Sellainen viikonloppu ja treeniviikko! Mitkäs oli teidän treeniviikon kohokohdat? Suunnitteletteko muuten treenejä tarkasti etukäteen? Mä aina yleensä sunnuntaisin hahmottelen seuraavan viikon treenejä kalenteriin, mutta niissä on aina myös joustoa tilanteen mukaan! :) 

Kivaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa! 

-K

Instagram & Facebook myös mukana menossa! 

12 kommenttia:

  1. Mä suunnittelen myös viikon treenit etukäteen sunnuntaisin. Se auttaa tosi hyvin pitämään säännöllisen treenirytmin, vaikka arki onkin epäsäännöllisten aikataulujen siivittämää. :)
    T. Saltsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihan sama juttu! :) Tosi usein viikot on erilaisia johtuen menoista, töistä, koulujutuista jne. niin sen takia on hyvä suunnitella hieman etukäteen mihin treenit saa mahtumaan! :) Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Kiva viikko sulla, varmaan kyllä ton lauantain jälkeen maistui uni :) (ja se brunssi ;) ). Omasta viikosta kirjottelinkin blogiin, eli rauhassa menin tän viikon. Mä suunnittelen kyllä treenit, koska ne pitää sovittaa perheen menoihin, mutta toki on joustoa myös. Yleensä viikolla mun treeni-illat on ti ja to ja sit joskus jos on pävällä aikaa muina päivinä niin saatan treenata tai esimerkiksi joskus pääsen illalla ma tai ke jos saan lapsille hetkeksi hoitajan. Meillä on onneks naapurin kanssa aika hyvin toiminut toi hoitohomma molempiin suuntiin. Sit vkl treenaan yleensä jossakin välissä. Nyt varmaan täytyy treenata pe ja/tai la kun su ei varmaan ole asiaa kavereiden tupareiden jälkeen ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo! Uni ja ruoka maistuu kyllä useimmiten, mutta tollaisten päivien jälkeen erityisesti! ;) Hyvin oot saanut kyllä soviteltua treenejä perheen aikatauluihin! Ei voi kuin hattua nostaa! :) Toivottavasti sun olo on tällä viikolla energisempi ja kroppakin on sitä mieltä, että lepo on tehnyt tehtävänsä! Haha, joo, parempi ehkä aikatauluttaa treenit ENNEN tupareita! ;) Kivaa maanantaita ja viikkoa!

      Poista
  3. Täh? Onko Sandron brunssi nykyisin noin kallis. Kesällä maksoi mielestäni piirun päälle 20 euroa... mutta oltiin silloin lauantaina, jolloin on se vegebrunssi! Toi niiden leipä on ihan täydellistä niiden hummusten yms. kastikkeiden kanssa <3! Ihanan kuuloinen viikonloppu! Mäkin hahmottelen treenejä etukäteen, ja ymmärrän toki pelivaran myöskin, eli tarkkoja suunnitelmia ei tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, 26,90€…Oli se kallis kyllä, koska mä jätin kuoharin väliin enkä usko, että jaksoin syödä ns. koko rahalla, mutta ruoka oli kyllä hyvää! Toi about 20€ oiskin ihan jees hinta, voi olla, että se vegebrunssi on sitten vaan ollut edullisempi :) Jeejee, pian nähdään!! Viikonloppua ootellessa! <3

      Poista
  4. Ihanan pirtsakka Karkki ollut Tampereella! ❤ varmasti tosi kivoja tuollaiset jutut :) Mä oon haaveillu Sandron brunssista jo pitkään, mut en osaa päättää kumpaan päivään menis, ehkä kuitenkin tuolle itämaiselle! Kivaa viikkoa ja nähdään pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiinuska! <3 Promohommissa on vähän must olla pirteä tai esittää ainakin, haha! ;) Mutta juu, olihan se oikeastikin ihan hauskaa hyvässä seurassa siellä juoksijoiden keskellä heilua! :) Joo, voi kyllä Sandron brunssia suositella! Pian nähdään, can´t wait!!!!!<3

      Poista
  5. Tosi reippaan oloinen treeniviikko sulla takana jälleen! Mulla vaan ei onnistuis tuollaiset ratsastus-lenkki-jumppa putket, huh! :D Oon itse jotenkin sellasta tyyppiä että tarviin suht paljon lepoa, ainakin sen 2pv viikossa, usein kolmekin. Silloin kun oikein innostun ja jätän levon vaikka vain yhteen päivään viikossa, oon takuuvarmasti kipeä seuraavalla viikolla. :/ Joten aina vähän "kateudella" lueskelen tämmösiä treenisaldoja... Mutta älä ymmärrä väärin, tosi mielellään näitä lukee silti! :D

    Mä tykkään kaavailla mielessäni juurikin sunnuntaisin seuraavan viikon treenejä, mutta sun tavoin en liian ehdottomasti, vaan aina mennään tilanteen mukaan. Kun liikkuminen on tullut osaksi arkea, niin kyllä sitä aina jossain välissä tulee reippailtua tavalla tai toisella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Meri! :) Kiitos rehellisestä kommentista! Ymmärrän hyvin! Mullakin välillä sellainen pieni kateuden pistos saattaa nostaa päätään, kun luen jonkun toisen mielettömiä treenisaldoja ja juoksumääriä, mutta sitten koitan taas palata perusasioiden äärelle…Tiedän, että omalla kohdallani en voi juosta 100km viikossa tai liikkua 2h päivässä ja se on ihan ok. Jokainen liikkuu omista lähtökohdistaan ja pääasia mun mielestä on, että liikunnasta saa hyvän olon ja se on kivaa! :) Silloin pitää löytää ne määrät ja lajit, jotka itselle sopii ja mennä niiden mukaan. Eli ihan mahtavaa, että tunnistat itsessäsi sen, että tarvitset 2-3 lepopäivää viikossa! Se on tosi hyvä, ja kroppaa pitääkin kuunnella, siitä se kaikki lähtee! Kiva kuulla, että luet näitä kuitenkin mielellään! :) Mutta..ei kannata vertailla! <3

      Joo, ihan sama juttu, että sunnuntaina tosiaan vähän suunnitellaan ja sitten katsotaan miten arki muotoutuu, missä välissä ehtii reippailemaan! Kivaa tiistaita sulle!! :)

      Poista
  6. Itse menen fiilispohjalta treenien suhteen ja riippuen päivän vireystasosta joko juoksen tai kävelen. Hitsinvimpulat kun vielä saisi jostain motivaatiota tuohon lihaskunnon ylläpitoon. Salikortti pitäisi käydä uusimassa josko se tsmeppaisi :D toisaalta olen nyt tehnyt kotona edes VÄHÄN punnerruksia, kyykkyjä ja burpeeseja kun miehelle tein pyynnöstä kotitreeni-ohjelman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jossu! :) Fiilispohjalta meneminen kuulostaa hyvältä! Niin mäkin meen yleensä, katson vaan sunnuntaisin hieman etukäteen, että missä kohtaa kutakin päivää oliis mahdollista liikkua, ja sitten päivän koittaessa mietin mikä on fiilis :) Kotitreenit on mun mielestä tosi hyviä lihaskunnon ylläpitämiseen! Teet vaan ennen tai jälkeen lenkin vähän kyykkyjä, askelkyykkyjä, punnerruksia, burpeeseja, jotain vatsoja jne. ja siinähän sitä tulee ylläpidettyä! Kivaa tiistaita!! :)

      Poista