keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ensimmäiset juoksukoulun treenit!

Pääsin eilen ensimmäistä kertaa mukaan Vauhtisammakon juoksukoulun treeneihin, jotka alkoivat viime viikolla. Tavattiin Hannan kanssa ennen treenejä Pasilassa, josta hölkkäiltiin Linnanmäen yläparkkikselle, joka toimi treenien tapaamispaikkana. Fiilikset ennen treenejä oli innokkaat, mutta myös hieman jännittyneet. Millaista porukkaa olisi paikalla? Olisivatko kaikki ihan mielettömän kovia juoksijoita? Mitäs, jos mun juoksutekniikka on aivan kamala ja kaikki menisi sen suhteen ihan uusiksi? Iiik!



Juoksu on tähän asti ollut laji, jota olen harrastanut melko itsenäisesti. Kukaan ei ole ollut jatkuvasti ohjaamassa ja opettamassa, (kuten esimerkiksi ratsastustunneilla) vaan juoksemaan on tullut opeteltua pitkälti kokeilemalla, erehtymällä ja oppimalla omista virheistä. Joku saattaa miettiä, että niinhän se menee, juoksukengät vaan jalkaan ja lenkkipolulle, eihän juoksussa ole mitään sen kummempaa oppimista, mutta itse olen eri mieltä. Mitä enemmän juoksee, sitä enemmän huomaa kuinka paljon opittavaa juoksuun liittyvissä asioissa on  (juoksutekniikka, harjoittelun rytmittäminen, erilaiset treenit, ravinnon ja levon vaikutus, kilpailuihin valmistautuminen ja palautuminen, varusteet, kehonhuolto, loukkaantumiset ja niiden ehkäisy, henkinen puoli..jne.) Juoksu on monimutkaisempaa, kuin moni luulee! ;) 

Mutta palataanpa takaisin eilisiin treeneihin..paikalle kerääntyi mukavan iso joukko juoksijoita ja aloitimme hölkkäilemällä alkulämmittelyitä. Sen jälkeen siirryttiin lyhyeen tekniikkaosioon, jossa kerrattiin ensin käsien liikettä juoksussa ja sen jälkeen jalkojen asentoa. Juoksussa jalkojen tulisi kulkea omilla "urillaan" niin, että jalkojen väliin maassa mahtuisi noin kaksi nyrkkiä. Silloin jalat ovat sopivalla etäisyydellä toisistaan eikä juoksu muistuta catwalk-kävelyä! Itse huomasin harjoituksissa, että jalat pyrkivät aivan liian lähelle toisiaan ja sain tosissaan pinnistellä, että jalkojen välissä pysyi sopiva etäisyys.  

Tekniikkaosuuden jälkeen lähdettiin tekemään treenien varsinaista harjoitusta, joka oli tällä kertaa 6 kappaletta  lyhyempiä intervalleja (200-300m) ja loppuun vielä yksi pidempi intervalli. Porukassa juokseminen oli tosi kivaa ja ensimmäiset intervallit menivätkin ihan mukavasti, tosin alkuun lähdin hieman turhan kovaa ja hyydyin loppua kohti. Vauhdeista ei sen tarkemmin ole mitään hajua. Viimeisellä pidemmällä intervallilla ei ollut enää paukkuja antaa ihan kaikkea, joten jäin vähän himmailemaan. Tuli kuitenkin juostua useampi intervalli, kuin olisin yksin juossut ja treeneissä oli mukava, reipas meininki! :) Tästä on hyvä jatkaa! Juoksin vielä treeneistä Kamppiin loppuverkat, joten juoksua tuli yhteensä 10km. 

Tänään kävin luottohierojallani Sannilla, joka murjoi kokonaisen tunnin pelkästään AIVAN JUMISSA olleita pakaroitani..ei siis ihme, että jalat ovat tuntuneet vähän nihkeiltä, kun piriformikset  oli kummaltakin puolelta kireinä, kuin viulunkielet..Oikein nautinnollinen hieronta oli siis kyseessä, hah! ;) Toivotaan, että se tästä taas!  

Kuinka usein te käytte hieronnassa? Mitä asioita omassa juoksutekniikassasi pitäisi korjata? 

Kivaa keskiviikko-iltaa!

-Karoliina

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

10 kommenttia:

  1. Mulla putoaa lantio aina vaan varsinkin pidemmillä lenkeillä ja hartioita jännitän varsinkin kun keskityn jalkoihin :D parin viikon päästä on mullakin yksi juoksutekniikkatunti edessä joten jos saisin sieltä apuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Krista! Kuulostaa tutulta…pirun lantio! :/ Mutta, ensimmäinen askel on juuri ongelman tiedostaminen ja sitten seuraava hyvä uutinen on se, että asialle voi tehdä jotain..nimimerkillä lantionhallinta-ongelmainen jo hyvin pitkään! Toivottavasti juoksutekniikkatunnista on apua!! :) Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Mikä on piriformis? 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Piriformis on päärynän muotoinen lihas tuolla meidän takapuolessa! :)

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin Suomeen! :) Kuulostaa taas kivoilta treeneiltä! Ite pääsen seuraavan kerran paikalle vasta parin viikon päästä, nähdään mahdollisesti silloin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katju! :) Nähdään treeneissä! Kivaa viikonloppua sinne! :)

      Poista
  4. Hauskalta kuulostaa! Porukassa kivempaa :) Käyn aivan liian harvoin hierojalla! Koko helmikuun mun on pitänyt. Mutta... Huoh. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukassa on kyllä kivaa! :) Nys sinne hierojalle, mars! ;) Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Sulla on kaunis iho miten saat
    pysymään ihon kauniin?
    Sulla ei varmaan ole koskaan mitään
    akneongelmaa ollutkaan. Itse olen syönyt
    diane nova pillereitä nuoruusajan ihoongelmiin
    jo 8 vuotta nyt olen 30 vuotias ja ajattelin pitää pillereistä
    taukoa...en tiedä miten iho reagoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voi että, kiitos paljon! :) Täytyy sanoa, että mulla ei kyllä koskaan ole ollut sen suurempia iho-ongelmia ja ihan perus ihon putsaaminen ja kosteuttaminen on ainakin toistaiseksi riittäneet pitämään sen kunnossa..Mukavaa viikonlopuua sulle!

      Poista