sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Viikon positiiviset!

Heippahei! Mitä kuuluu? Tästä alkaa tulla tapa, että kirjoittelen sunnuntaisin kuulumisia blogiin. Bloggaaminen menee mulla vähän aalloissa..välillä tuntuu, että voisi kirjoittaa vaikka joka päivä (viime joulukuu) ja välillä sitten tulee sellaisia ajanjaksoja, että kirjoittamiseen ei ole niin paljon aikaa tai motivaatiota. Viime aikoina vähäinen juokseminen on selkeästi heijastanut mun bloggaamismotivaatioon. Tietysti voin kirjoitella muistakin asioista, ja niin teenkin, mutta juoksujutuista kirjoittaminen on vaan kaikista kivointa ja kuitenkin ollut tämän blogin pääaihe. Mutta mutta..näillä mennään nyt toistaiseksi! Hyvä puoli tässä kerran viikossa kuulumisten kirjoittamisessa on, että huomaa viikon aikana kuitenkin tapahtuneen monta kivaa juttua, kun ne kaikki kokoaa yhteen! :)  

Tämän viikon kohokohtia ovat olleet muun muassa: 
  • Rauhallinen iltalenkki tiistai-iltana keväältä tuoksuvassa illassa! <3 


  • Milan kanssa monta reipasta kävelyä! :)  

  • Uusimman Juoksija-lehden Juoksu Plus-liitteessä ollut listaus Instagramista poimituista "juoksumuodin parhaista" :D Meinasin pudota tuolilta kun sain viestiä, että olen mukana listalla! Heh…kaikki minut tuntevat tietävät, että sana muoti ja Karkki eivät kuulu yhteen oikeassa elämässä, mutta treenivaatteissa tykkään käyttää kovasti värejä. Olin tietysti todella otettu tälle listalle pääsystä! :)


  • Kauneus & Terveys-lehteen kuvattu juoksijan jumppa ilmestyi myös tällä viikolla ulos tulleessa lehdessä! :)


Ei siis tosiaan ihan perusviikko, että oma naama näkyy jopa kahdessa printtilehdessä, mutta joskus tällaisiakin viikkoja! :) 

Viikonloppu on sujunut mukavasti, perjantai-iltana vietettiin koti-iltaa ja syötiin tortilloja. Nams! Lauantai-aamuna pääsin Stellar stories-blogin Betinan ja Tintin kanssa höpisemään juoksujutuista Cafe Carusellin aamukahvien äärelle. Tytöt pyysivät mua kertomaan omasta juoksuinnostuksestani ja juoksuharrastuksesta ja he kirjoittelevat siitä postauksen omaan blogiinsa. Linkkailen sen sitten tänne, kun se ilmestyy! :) Voitte kuvitella, että juoksujutuista höpiseminen oli kivaa ja aika meni nopeasti. 


Lauantaina nautiskeltiin muuten kauniista päivästä, kahviteltiin appivanhempien kanssa, käytiin kävelyllä Haukilahdessa ja Westendissä ja hurautettiin vielä illalla Lauttasaaren Casa Mareen syömään. 

Mila nautiskeli lauantaista myös pihalla :)
Sunnuntai aloitettiin vähän paremmalla aamiaisella ja käytiin sen jälkeen Milan kanssa reippaalla kävelyllä. Kävelyn jälkeen tein kotitreenin, jossa vuorottelin juoksua matolla ja lihaskuntoa. Ihan hyvä treeni tulikin tehtyä. Iltapäivällä juhlittiin siskon synttäreitä hyvässä seurassa ja herkullisen ruuan äärellä.  


Sunnuntain aamiainen 
Kaiken kaikkiaan oli siis tosi mukava viikonloppu! :) 

Nyt jännittämään kenestä tulee Miss Suomi 2015! ;) Kivaa alkavaa viikkoa! 

-Karoliina 

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

10 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja :) Erityisen huikeita nuo lehtikuviot, ja muutenkin mukavan lennokasta ja iloista menoa! Hih ihana muoti-idoli olet ❤ Jos elämässä tapahtuu muuten paljon, niin silloin on luontevaa, että bloggaus jää vähemmälle, siitä ei kantsi stressata! Mulla on tällä hetkellä ihan kivasti intoa kirjoitella, joskin enempi sellaisia pohdiskelevampia juttuja, joita ei synny ihan päivittäin ;) kivaa tulevaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! <3 Kiitos! Ja juu... Varsinainen muoti-idoli! :D Pah! Oot ihan oikeassa, että silloin, kun on paljon muuta niin bloggaaminen jää vähemmälle, varsinkin kun kyseessä on harrastus eikä työ! Kiva, että sulla on intoa kirjoittamiseen nyt, ne vaiheet kannattaa kyllä hyödyntää! :) Kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Onpa Mila jo iso. Ja hienoa näkyvyyttä olet saanut lehdissä, vautsi. Mun viikkoon sisältyi myös paljon positiivista. Mm: valmentamansa joukkueen palkitseminen seuran kevätjuhlassa "vuoden saavutus"-palkinnolla, vuoden eka mökkeily ja paljuilu ja äitin ruuat, työmatkapyöräilyt, Marigold Ice Unityn MM-hopea, polttareistaan kotiutunut onnellinen mies sekä tietysti tämän päivän masku maraton ja uusi kympin enkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna! :) Jooo, Mila on kasvanut tosi paljon!Nyt se näyttää jo ihan flatilta, tosin vielä minikoossa! :) Ja kiitos, lehtinäkyvyys oli kyllä aika mieletön juttu! Sun viikko kuulostaa ihan huikealta!! Onnea vielä paljon uudesta kympin enkasta, hienosti juostu!! :)

      Poista
  3. Hieno viikko sulla ja jälleen kerran, ihanaa positiivisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! :) Tää kirjoittelu auttaa kyllä huomaamaan positiiviset jutut vielä paremmin! Kivaa viikkoa sinne!

      Poista
  4. Ihana Mila ja ihana Karkki, linssiludeja molemmat <3 ;) Tosi mahtavia juttuja sun viikossa ollut taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! <3 Taidetaan olla kyllä vähän linssiluteita! ;)

      Poista
  5. Ihania jutskia, ja mikä muotimimmi!:)

    VastaaPoista