tiistai 12. toukokuuta 2015

Keep calm and run…HCR!

Puolimaratonille valmistautuminen tuntuu olevan tällä hetkellä mielessä sekä itselläni että monella muulla, sillä  viime vuonna ennen HCR:ää kirjoittamaani postausta valmistautuminen puolimaratonille on luettu viimeisen kuukauden aikana satoja kertoja ja blogiin viime aikoina tulleet google-haut liittyvät pitkälti puolimaratonille valmistautumiseen, tankkaamiseen ja varusteisiin! Toivottavasti tuosta postauksesta löytyy jotain hyviä vinkkejä ainakin ensikertalaisille! :) HCR tosiaan lähestyy kovaa vauhtia ja lauantaina on jälleen edessä Suomen suurin juoksutapahtuma!




Viime vuonna jouduin jättämään HCR:n väliin jalkaongelmien vuoksi ja tänä vuonna valmistautuminen on ollut vähintään yhtä mielenkiintoista ja jännittävää kasvavan vatsanseudun vuoksi. Jos totta puhutaan niin en ole voinut pitää osallistumistani HCR:lle varmana enkä pidä sitä vieläkään ennen kuin tiedän millainen olo on kisapäivänä. Viime aikojen fiilikset ovat kuitenkin olleet hyvät ja juoksulenkit ovat sujuneet mukavasti, joten olen positiivinen osallistumisen suhteen. Koen, että tässä tilanteessa oman kropan kuuntelu on kuitenkin entistäkin tärkeämpää, joten teen viimeisen päätöksen osallistumisen suhteen kisa-aamuna. Kisan suhteen tällä kertaa ainoa tavoitteeni on päästä maaliin hyvävoimaisena eikä ajan suhteen ole mitään tavoitteita. Todennäköisesti vauhti tulee olemaan 6.10-6.30min/km väliltä ja matkalla pysähdytään tarvittaessa käyttämään bajamaja-palveluita! ;) Jos siis 3h rajoissa saavutaan maaliin, niin it´s a win! 

Viime perjantaina kävin juoksemassa viimeisen hieman pidemmän lenkin ennen HCR:ää (12km). Juoksu sujui mukavasti aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä! 


Ennen lenkkiä söin aamulla puuroa, jossa oli raejuustoa, omenaviipaleita ja mansikoita (nam) sekä join kahvia ja *Maximin Hypotonic Sports drink-urheilujuomasekoitusta maultaan orange&lemon. Samaa urheilujuomaa tulen käyttämään tällä viikolla, kun pyrin pitämään huolta siitä, että nestetasapaino pysyy yllä ennen lauantain puolikasta. Tykkään käyttää urheilujuomia ennen kovempaa suoritusta, sillä ne takaavat, että kehossa on elektrolyytteja ja hiilareita, jotka auttavat jaksamaan. Pelkkä vesi tankkausjuomana tulee vain läpi.  


*Maxim-tuotteet saatu Sykesport Goes HCR-yhteistyön kautta 

Lenkin jälkeen join smoothien (banaania, mangoa, mustikoita, rahkaa), johon sekoitin lisäksi hieman Maximin palautumiseen tarkoitettua vaniljanmakuista jauhetta. *Maxim Recovery powder (vanilla) on mielestäni todella hyvän makuista ja sopii hyvin smoothieihin! 


*Maxim-tuotteet saatu Sykesport Goes HCR-yhteistyön kautta 

Tänään kävin juoksemassa 5km lenkin ja mahdollisesti juoksen vielä lyhyen verryttelyn torstaina. Perjantaina pidän lepopäivän kävelyä lukuunottamatta. Lauantaina sitten toivottavasti ollaan viivalla! :) 

Itsellä on sellainen fiilis kuin olisi menossa puolikkaalle ekaa kertaa eikä kahdettatoista..Oma kroppa ei tunnu ihan omalta ja mukana on toinenkin muuttuja, mutta toisaalta se tekee tästä HCR:stä entistäkin spesiaalimman! <3 Kisaviikon kuulumisia voitte seurailla omasta Instagramistani

Tsemppiä kaikille juoksuun ja moikataan, jos törmätään! :) 

Keep calm and run! :)

-Karoliina

PS. Kannattaa laittaa ainakin kisaviikon ajaksi seurantaan  myös @helsinkicityrun Instagramissa! Siellä huippu meininki ja voi seurata myös muiden juoksijoiden kuvia hashtageilla #hcr2015 #helsinkicityrun 

14 kommenttia:

  1. Mieletön suoritus jos pääset juoksemaan kun oot jo liki puolessa välissä :) itse toivon mahdollisen toisen lapsen tullessa olevani yhtä hyvässä kunnossa kuin sinä! Tsemppiä lauantaille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Krista! <3 Täytyy sanoa, ettei itsellä oikein ole sellainen fiilis, että olisi "hyvässä kunnossa". Sitä tietysti automaattisesti vertaa ns. normaaliin ja siihen verrattuna tuntuu aika erilaiselta, mutta tietysti asiat voisivat olla myös niin, etten pystyisi juoksemaan ollenkaan tässä kohtaa, joten sinänsä pitää olla tyytyväinen ja kiitollinen! Kiitos tsempeistä, tulee mielenkiintoinen kokemus varmasti! :) Tsemppiä sullekin tosi paljon, nauti HCR:stä ja sen tunnelmasta!! Samanlaista ei Suomessa ole toista :)

      Poista
  2. Mulla on jäänyt niin vähälle tää kommentointi, vaikka täällä olen säännöllisesti käynyt lukemassa sun blogia!
    Onpas kiva, että sinulla on vointi niin hyvä että pystyt lähteä puolikkaankin juoksemaan. Toivottavasti menee hyvin! Mulla on huomenna se Bodom Trail Run, jännittää!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anna <3 Kiva,kun nyt kommentoit!! Mulla ihan sama juttu viime aikoina, että kommentointi jäänyt paljon vähemmälle, mutta välillä niin! Kiva, että luet :) Jee, miten Bodom Trail meni?? Jotain kuvia näin somessa sieltä ja näytti mutaiselta menolta! :D Oli varmasti hauska kokemus!!

      Poista
  3. Tsemppiä huomiseen <3 Tuun viikonloppuna Helsinkiin muiden juttujen takia, mutta ehkä tuun jonnekin reitin varrelle kannustamaan juoksijoita!

    Omaan puolikkaaseen tasan kuukausi, iik! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempeistä <3 Niitä tarvitaan! Jee, ihmeessä kannustamaan sinne reitin varrelle, jos aikaa riittää muilta riennoilta! :) Mihin sä olitkaan menossa juoksemaan puolikkaan? Tsemppiä treeneihin!! :)

      Poista
  4. Luin muutaman viimeisen postauksen yhteen vetoon, kun junassa istuessa oli aikaa. Olen viime aikoina kaipaillut blogia, jossa liikuttaisiin ja odotettaisiin. Tuntuu jotenkin tylsältä lueskellä ei-reaaliaikaisena sellaisia joskuus kirjoitettuja ja varsinkin kun entuudestaan tiedä kirjoittajasta mitään. Sinua olen ennenkin seuraillut, joten tämähän on mahtavaa!!! Ja ISOT onnittelut! Olen sinua pari viikkoa jäljessä ja toistaiseksi pystynyt liikkumaan melkein entiseen tapaan. No..vähän enemmän on lepopäiviä. Toivon, että pystyisin jatkamaan läpi odotuksen. Kiva seurata sinun liikkumistasi. -suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Suvi!:) Kiitos paljon ja onnea sinnekin!! :) Kiva kuulla, että siellä ruudun takana on muitakin samassa tilanteessa olevia! Itselläni ihan sama juttu, että olen kovasti kaipaillut samaistuttavaa vertaistukea ja selannut blogimaailmaa läpi, jotta löytäisin seurattavia blogeja! Se on jännä miten kiinnostuksen kohteet muuttuu ainakin osittain, kun oma tilanne muuttuu! Kiva kuulla, että olet pystynyt liikkumaan vielä melko normaalisti, toivottavasti jatkuu samaan tapaan! Kivaa viikonloppua! :)

      Poista
  5. Mahtavaa, jos pääset osallistumaan :) Ehkä törmäillään huomenna joka tapauksessa, onnea kisaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän myöhässä! :) Ja onnea, sulla meni hienosti!!

      Poista
  6. Hei Suvi, Kertoisitko millaisia harjoituksia olet tehnyt, että olet saanut puolikkaan aikasi alle kahden tunnin? Olen juossut kaksi puolikasta, viimeisimmän aikani oli 2:06. Aikatavoitteenani oli päästä kahteen tuntiin, mutta tämän kovempaa jalat eivät kantaneet tällä kertaa. Jos positiivisesti ajattelee edellisen ja ensimmäisen puolikkaan juoksin puolitoista vuotta sitten silloin aika oli 2:13. Millaisia harjoituksia kannattaisi tehdä, että saisin ajan alle kahteen tuntiin? Seuraavaa puolikasta suunnittelen ensi syksylle. Kiitos vastauksestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Itse tekisin varmaan sen 3 juoksulenkkiä viikossa; 1 pitkis, 1 intervalli/vk-treeni ja 1 peruskestävys alueella oleva peruslenkki. Alle 2 tunnin puolikas vaatii kuitenkin kestävyyttä ja myös vauhdin ylläpitoa, joten niitä on molempia hyvä treenailla. Osa puolikkaan vauhdin ylläpidosta on myös mielestäni henkistä, sillä pitää vaan uskaltaa pitää tavoitevauhtia yllä, vaikkei se välttämättä enää loppuvaiheessa niin kivalta tunnukaan. Ja kannattaa tietysti koittaa valita mahdollisimman tasainen reitti, jossa ennätyksen tekeminen helpottuu! :) Sekä tietysti pitää huolta energioista juoksun aikana! Monta juttua, tsemppiä kovasti!

      Poista
  7. Hei. Pahoitteluni, että nimi tuli väärin :( Ehkä olen herännyt liian aikaisin, kirjoittaa mitä sattuu ;)

    VastaaPoista