sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Mitä tällä viikolla tuli syötyä?

Heippa! Kivaa sunnuntaita! :) Kesäkuun eka viikko on takana ja omalta osaltani se on sujunut oikein mukavasti. Viikkoon on sisältynyt kivoja ja nopeita treenejä, onnistuneita graduhaastatteluita, työpäiviä, kavereiden näkemistä ja mökkeilyä. Pidemmittä puheitta mennään kuitenkin päivän aiheeseen, joka on RUOKA! <3

Viime aikoina tärkeintä lounaiden ja päivällisten suhteen on ollut, että ne ovat pääasiassa terveellisiä ja ravitsevia sekä helppoja ja nopeita valmistaa. Kesän tultua en välttämättä kaipaa lämmintä ruokaa vaan ruokaisat salaatit ja muut sellaiset kelpaavat hyvin. Raskausaikana on tuntunut, että olen syömässä koko ajan, siis melkein jatkuvasti! Sillä, että syö usein on hyvät puolensa, koska se ainakin omalla kohdallani pitää huonon olon poissa. Heti, jos nälkä pääsee yllättämään, niin tulee hieman huono olo. Sen vuoksi olenkin tosi tarkka siitä, ettei vatsa pääse ihan tyhjäksi ja aina on mukana jotain välipalaa, jonka voi napata suuhun nopeasti. Päivittäin syön aina aamupalan, lounaan, illallisen ja iltapalan sekä niiden lisäksi vielä välipaloja nälän mukaan. Nämä postauksessa näkyvät ruuat eivät siis todellakaan ole ainoita, mitä täällä päivien aikana on syöty..ehei.. :D 

Suosikki aamupalani viime aikoina on ollut puuro, se maistuu etenkin arkiaamuisin. Viikonloppuisin tulee usein syötyä leipää ja hedelmiä/marjoja. 


Yksi tämän viikon suosikkiaamiaisista! :)
Viikonloppuna maistui leipä! :) 
Tällä viikolla vietin aika paljon aikaa yksin kotona, joten 
kovin ihmeellisiä ruokia ei tullut valmistettua, vaan nimenomaan nopeita ja helppoja juttuja! Ruuat sisältävät useimmiten mahdollisimman paljon kasviksia sekä hyviä proteiinin-ja hiilihydraatin lähteitä. 


Töihin mukaan pakattu lounas sisälsi "kaikkea mitä jääkaapista löytyi" eli  vihanneksia (broccolia, miniluumutomaatteja, porkkanoita), omenaa, kvinoaa, katkarapuja ja fetaa. Taas yksi melko random sekoitus, mutta toimii. 

Tiistai-illan ruoka, johon halusin hyödyntää kaksi jäljelle jäänyttä tortillalettua, joista tein pikaiset feta-kasvis-kvinoa-katkarapu wrapit. Kylmät wrapit on tosi hyviä kesällä ja ne voi täyttää ihan oman mielikuvituksen mukaan! Nopeaa ja helppoa! :)
Torstain missiona oli saada jääkaappi tyhjäksi ennen illan kauppareissua. Jäljellä oli enää joitakin aineksia, mutta hyvin niistä sai tekaistua nopean, ravitsevan ja terveellisen lounaan, joka oli kalkkuna-feta-kasvis (tomaatti+porkkana)-munakas. Nam! En ole pitkään aikaan syönyt munakkaita, joten tämä maistui hyvältä, vaikkei ulkona ehkä kovin houkutteleva olekaan! :) 

Tiistaina vierailin Tampereella graduhaastattelun merkeissä ja haastattelun jälkeen oli tietysti päästävä lounaalle. Kovasti teki mieli jotain ihanaa salaattia, ja onneksi löysinkin Pella´s cafen, jonka salaattibuffetista sai koostettua herkullisen ja täyttävän salaatin. Kylkeen sai vielä saaristolaisleipää ja kahvin! Nam! :) 


Torstai-illan kauppareissun ansiosta saatiin illalle herkulliset vuohenjuusto-salaatit mansikoilla ja pinjansiemenillä sekä kylkeen tuoretta ciabattaa! Maistui! :)
Perjantaina lounaaksi maistui torstain kauppareissulta mukaan tarttuneet kalapyörykät ja salaatti.  
Viikonloppuna pääsin herkuttelemaan grilliruualla mökillä lauantaina sekä sunnuntaina ystävien luona. 


Sunnuntain herkkuja! Lisäksi maissia ja toinenkin hodari taisi upota! ;) 
Myös herkut maistuivat tällä viikolla, hieman liian hyvin! Nyt tosin pitää koittaa ottaa itseään vähän niskasta kiinni niiden suhteen ainakin arkisin, sillä tulevat viikonloput ovat täynnä juhlia ja herkuttelua. Itse ainakin voin paremmin, kun herkuttelu ei ole ihan joka päiväistä, ja tällä hetkellä, kun liikuntakaan ei ole niin intensiivistä niin on aika päivänselvää mihin ne ylimääräiset herkut päätyvät..;) 

Millaiset ruuat on siellä maistuneet viime aikoina? 

Kivaa alkavaa viikkoa! :)

-Karoliina

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa!

8 kommenttia:

  1. Nam, kuulostaa hyvältä! Ihana, että graduhaastattelut ovat sujuneet hyvin :)

    Betina / www.stellarstories.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, hyvin ovat sujuneet ja tämän viikon jälkeen pitäisivät olla kasassa! Kiitos vaan teille edelleen siitä "pep talkista"! :)

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta! Etenkin nuo mansikat:) Mulla on ollut käynnissä myös sellainen "kaappien ja pakastimen tyhjennys"-kausi, joten annokset ovat näyttäneet varsin mielenkiintoisilta, kun kaikenlaista on yhdistelty!:) Mutta täällä kans kevät ja kesä on ollut oikeaa herkuttelun aikaa, ja mennyt vähän överiksikin. Josko nyt tällä viikolla vähän ottaisi niskasta kiinni kunnes Havaijilla taas herkutellaan. Hih. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappien ja pakastimen tyhjennys-kausi on ihan parasta! :D Mua ei ainakaan haittaa tehdä ihmeellisiä ruokayhdistelmiä! Ja voi vitsi..niin siistiä se teidän Havaijin reissu!! <3 Koitetaan siis molemmat vähän hillitä herkutteluja hetkeksi! ;)

      Poista
  3. Mun alkoi taas tehdä mieli vuohenjuustoa! Keväällä söin sitä vähän liikaakin ja nyt taas alkoi tehdä mieli ;) Herkullisen näköisiä ruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niiiiiiin hyväää! <3 Ostin sitä joku aika pitkästä aikaa, ja nyt sitä on käytetty taas salaateissa vaikka kuinka paljon! Nams! Etenkin mansikoiden kanssa maistuu ihan super hyvältä! :)

      Poista
  4. Ihania kesäruokia! Mansikoita voi kyllä laittaa ihan kaikkialle! Ihan samanlaisia "mössöjä" ja jääkaapista koottavia sekoituksia syödään täälläkin. :) Jotenkin sitä kesäsiivouksen yhteydessä haluaa tyhjentää ruokakaapitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla, etten ole ainoa "mössöjen" ystävä! ;) Ne on yleensä ihan parhaimpia vaikkei ehkä kehtaisi vieraille tarjotakaan! :D Mansikat on kyllä niin hyviä ja samoin pensasmustikat, vesimeloni, kirsikat...nams! Kesällä on kyllä ihania herkkuja saatavilla!

      Poista