maanantai 31. elokuuta 2015

Kuukausikatsaus: Elokuu (2015)

Heippa! Elokuun viimeistä viedään ja ajattelin taas tehdä tällaisen pienen katsauksen kuluneeseen kuukauteen. Näitä on ainakin itsestäni mukava lueskella jälkeenpäin ja muistella, mitä kaikkea kuukauden aikana tapahtuikaan. Elokuutani kuvaa parhaiten kolme sanaa: arki, gradu ja kesäviikonloput. 

ARKI
Elokuun alussa tuli palattua lomalta takaisin arkeen. Lomalta paluu sujui mukavasti ja nautin arjen tuomasta rytmityksestä elämään. Säännölliset ruokailut, liikunta, ja aikataulut rytmittää kivasti ja tuntuu siltä, että asioita saa taas tehtyä. Arkipäivät pyörivät aika samalla kaavalla tällä hetkellä ja jotenkin niihin on helppo upottaa hyvinvointia tukevia elementtejä, joista itselleni tärkeimmät ovat terveellinen ruoka, liikunta, uni ja ulkoileminen.  


GRADU
Gradu alkoi edistymään hyvin heti elokuun alusta, kun tein sen kanssa kunnon ryhtiliikkeen ja aloin asettaa tavoitteita päivittäiselle työskentelylle. Deadlline häämöttää jo, joten se on ehdottomasti suurin motivaattori saada työ valmiiksi. Nyt elokuun lopussa ollaan tilanteessa, että työ on edistynyt hyvin, mutta to do-listalla on vielä A4 verran asioita, jotka pitää tehdä (ja varmasti paljon sellaisia juttuja, jotka huomaan vasta viime hetkellä)! Syyskuun puolessa välissä on tarkoitus esitellä tulokset ja koko työn tulisi olla valmis syyskuun loppupuolella. Sen jälkeen toivottavasti ehdin vielä tehdä viimeiset viilaukset ennen varsinaista palautusta lokakuun alkupuolella. Kun palautuspäivä koittaa, taidan pitää bileet tai ainakin villisti skoolata pepsi maxilla! ;) Haha!

KESÄVIIKONLOPUT
Arjen vastapainoksi elokuun viikonloput on edelleen nautittu kesästä ja kivoista jutuista! 

  • Käyty retkellä Nuuksiossa koirien ja siskoni kanssa


  • Juhlittu valmistujaisia 

  • Mökkeilty kavereiden kanssa


  • Juhlittu kolmekymppisiä
 




  • Juhlittu yksivuotiaita <3
  • Fiilistelty kulunutta kesää ja mietitty tulevaa syksyä! <3 

Miten teillä on arki lähtenyt rullaamaan elokuussa? Tuntuuko lähestyvä syksy mukavalta vai ahdistavalta? 

Kivaa viikkoa!

-Karoliina


Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

2 kommenttia:

  1. Mä olen suunnilleen koko kesän vaan odottanut syksyä. Rakastan syksyä! Nyt kun se on vihdoin täällä tuntuu että energiatasot nousee taivaisiin ja oon niin innoissani etten meinaa pysyä nahoissani. :D
    T. Saltsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihanaa! :) Toivottavasti tulee kaunis syksy! On siinä tosiaan sitä jotakin, etenkin syys-lokakuussa. Marras-joulukuun pimeys ei näin etukäteen kauheasti innosta, mutta eiköhän se ole taas asennekysymys! Ihanaa syksyn alkua sinne Saltsi! :)

      Poista