perjantai 11. syyskuuta 2015

Viisi faktaa viikolta (11/9)

Heippahei! Kivaa alkavaa viikonloppua! Perjantain kunniaksi tässä tulisi 5+ faktaa tältä viikolta! 


GRADU
  • Viime aikoina ajatukset on täyttänyt lähinnä gradu, jota on tullut kirjoitettua tälläkin viikolla pitkiä päiviä. Eilen palautin seminaariversion seminaarin vetäjälle ja otin sen jälkeen loppupäivän huilia. Nukuin kahden tunnin päikkärit, kirjoittelin valmiiksi ensi viikon baby update-postausta (tulee ulos maanantaina), ulkoilin Milan kanssa ja koitin saada aivot pois ylikierroksilta. Esittelen gradun tulokset ensi viikon keskiviikkona seminaarissa ja palautan työn ohjaajalle luettavaksi 21.9. Sen jälkeen saan vielä tehdä ohjaajan palautteen perusteella mahdolliset korjaukset ennen kuin palautan työn lopullisesti arvosteluun ja e-thesis-järjestelmään. Olo on aika epätodellinen (tässäkö se nyt oli koko graduprosessi), ja toisaalta taas helpottunut ja innostunut (jihuuu, kohta se on ohi!!). Tavoitteenani oli koko ajan saada työ valmiiksi lokakuun alkuun, mutta entistä tärkeämpi tavoitteesta tuli, kun saimme tietää vauvan tulosta ja sen ajoittumisesta lokakuun loppuun. Itselleni oli tärkeää, että saisin opiskeluhommat hyvälle mallille ennen vauvan tuloa, koska en usko, että pystyisin niihin (ainakaan) aluksi keskittymään. Nyt toivottavasti ehdin ainakin muutamia viikkoja äitiyslomailla ja hoitaa tekemättömiä asioita ennen kuin pikkuinen saapuu maailmaan. 

Faktaa: Postasin tämän kuvan tällä viikolla mun Instagramiin ja kerroin samalla, että juoksut on nyt toistaiseksi tauolla... Tykkään tästä kuvasta ihan tosi paljon ja se kuvastaa jotenkin juoksun tuomaa iloa! <3 Otettu viime vuonna mun synttäripäivänä marraskuussa ja linssin takana oli Laura P. 

FLUNSSA
  • Olen tällä viikolla ollut ensimmäistä kertaa raskauden aikana kipeänä! Flunssahan se sitten iski niin kuin monella muullakin, mutta ei onneksi kovin voimakkaasti. Lähinnä väsymystä, lihassärkyä, kurkun karheutta ja pientä nenän tukkoisuutta on ollut ilmassa.

SYKSYN TV-OHJELMAT
  • Onko kukaan muu kuin minä innoissaan syksyn telkkari ohjelmista? Innostus johtuu omalla kohdalla varmasti siitä, että tällä hetkellä sohva houkuttaa entistä useammin ja tiedän, että tänä syksynä/talvena tulen  viettämään siellä enemmän aikaa kuin aikaisemmin, joten aivot narikkaan-viihde on varsin toivottua ja suositeltavaa syysiltojen iloksi! ;) Omia suosikkejani ovat mm. Jane the Virgin, Unelmien poikamies, Toisenlaiset äidit, Ensitreffit alttarilla ja odotan innolla ensi maanantaina alkavaa Lätkävaimot-sarjaa! :D Varmasti taattua viihdettä! 

Faktaa: Olen syönyt tämän saman salaattiannoksen tällä viikolla lounaaksi ainakin 4 kertaa! :D 

BLOGIT
  • Syksyn myötä musta on taas tullut blogien suuuuuurkuluttaja! Tai siis olen tainnut olla sitä ennenkin, mutta nyt huomaan, että kaipaan taas uutta viihdyttävää lukemista ja tällä hetkellä eniten sektorille vauva/perheblogit! Se maailma on mulle vielä melko tuntematon, joten jos teillä on ehdottaa hyviä blogeja siltä aihealueelta niin kertokaahan kommenteissa! :) 

VIIKONLOPPU
  • Piiitkästä aikaa edessä on viikonloppu, johon ei ole buukattuna mitään ihmeellistä ohjelmaa! Kiva välillä näinkin, varsinkin kun olo on flunssan ja graduhommien jälkeen vähän nuutunut. Toiveissa on kuitenkin saada tehtyä vähän kotihommia (kröhöm, esim. siivottua) ja käytyä mahdollisesti Ikeassa tekemässä vähän shoppailuja vauvan huoneeseen sekä ostamassa Milalle uusia leluja (Ikean lastenpehmolelut on myös karvaisten lasten suosikkeja ja harvinaisen kestäviä sellaisia). Ja toivottavasti olo tuntuu sen verran hyvältä, että kävelyt ja ulkoilu maistuu myös! Kivaa olisi tehdä lisäksi joku lihaskuntotreeni, sillä ne ovat tältä viikolta jääneet flunssan takia tekemättä. 

Mukavaa viikonloppua ja tsempit puolimaratoneilla (Tampere, Turku ainakin) huomenna juokseville!! Kertokaa mulle myös muutama fakta tai juttu teidän viikolta! :) Ja niitä hyviä blogeja, jos tulee mieleen! 

-Karoliina

6 kommenttia:

  1. Mulla on ainakin muutama vauva-aiheinen kirjoitus tulossa lähiaikoina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pitääkin tulla sinne kurkkimaan! Kivaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Huippu kuulla, että graduhommat etenee. Varmasti hyvä saada graduhomma pakettiin ennen vauvan syntymää. Sulla on ollutkin hyvä tsemppari siellä masussa, joka pitänyt huolen siitä että tekstiä olisi hyvä syntyä. Pikaista toipumista flunssasta ja rentouttavaa kiireetöntä viikonloppua! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3 Joo, oon kyllä tosi tyytyväinen, että saan sen pakettiin ennen vauvan syntymää! :) Ja on tosiaan ollut hyvä tsemppari potkimassa pyllylle melkein kirjaimellisesti! ;) Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Heippa! Sähän voisit tehdä joskus listauksen blogeista, mitä itse luet eniten? Nimim vinkkejä otetaan täälläkin vastaan ;) Mun lemppari vauvablogi on Irenen #mutsie (ja lemppari kauneusblogi sisarensa NUDE-niminen blogi :))
    Rentouttavaa viikonloppua! -Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! No itseasiassa postaus suosikkiblogeistani oli juuri äsken mielessä, joten enköhän laita sen toteutukseen jossain vaiheessa! :) Ja kiitos noista vinkeistä!! Sinne myös, mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista