torstai 19. marraskuuta 2015

Ensimmäinen viikko vauva-arkea

Heippa! Tänään ollaan oltu tasan viikko kotona meidän uusimman perheenjäsenen kanssa. Kutsun häntä leikkisästi meidän pikku "Boss ladyksi", joka on todella tyytyväinen vauveli niin kauan kuin kaikki menee hänen mielestään hyvin. Vaipan ja vaatteiden vaihdon yhteydessä saattaa kuitenkin mennä herrrrrmo, jos meillä (harjoittelijoilla) kestää homma hänen mielestään liian pitkään. No, onneksi me opimme joka päivä lisää, joten arvon boss lady saadaan nopeammin tyytyväiseksi! ;)


Sunnuntai chillailua :) 

Viikko kotona on mennyt tosi nopeasti ja täytyy sanoa, että vauva-arki on ollut ainakin toistaiseksi pitkälti sellaista kuin kuvittelinkin ja mihin olin valmistautunut. Syömistä, nukkumista, vaipan vaihtoa, seurustelua ja sylittelyä. Rutiinit pyörii 24/7, mutta rutiinien järjestys saattaakin vaihtua yhtäkkiä, jos pikku neiti niin päättää. Se, mikä on yllättänyt positiivisesti, on ollut hormonien apu väsymyksen sietämisessä. Unenpuute oli asia, jota oikeasti vähän pelkäsin etukäteen, sillä olin kuullut paljon pelottelua zombie olosta. Olen aikaisemmin tottunut nukkumaan 8-9 tuntia yössä ja kokenut tarvitsevani unta sen verran, jotta pystyn toimimaan ja olemaan oma pirteä itseni. Viimeisimmän viikon aikana olen nukkunut vaihdellen noin 4-7 tuntia yössä ja ihme kyllä pystynyt toimimaan järkevästi enkä edes ole ollut mikään (kovin) känkkäränkkä, ajoittain väsynyt tietysti. 

Tietysti, takana on vasta lyhyt jakso vähemmillä yöunilla, joka varmasti ottaa veronsa ennemmin tai myöhemmin, mutta yritän paikkailla vähäisempiä yöunia päiväunilla, jos siltä tuntuu. "Nuku silloin kun vauva nukkuu" on ollut hyvä ohje, ja koitan sitä ainakin välillä noudattaa, vaikka tuntuukin, että olisi kiva vauvan nukkuessa puuhailla kaikkea muuta (kuten nyt, kun kirjoittelen tätä ja toinen tuhisee tuossa vieressä). Olenkin ehtinyt esimerkiksi bloggailemaan enemmän kuin olin ajatellut, mikä on ollut kivaa, koska haluan kirjoitella muistiin näiden päivien tapahtumia jatkoa varten. Muutenkin on ihanaa, että on blogi ja joku oma juttu, jota tehdä tässä samalla. Uskon, että se tulee olemaan mun pelastus vauvavuoden aikana sellaisina hetkinä, kun haluan toteuttaa itseäni hieman eri tavalla. 





Henri on nyt alkuun pari viikkoa isyyslomalla eli vielä tämän viikon, joten on ollut ihanaa yhdessä harjoitella vauvan hoitoon liittyviä rutiineja ja löytää niitä meidän omia tapoja tehdä asioita täällä kotona. Tähän mennessä ollaan todettu, että isi on sata kertaa parempi ja nopeampi vaihtamaan vaippoja ja vaatteita kuin äiti, jonka sorminäppäryys on maailman huonointa. Äiti taas toimii tosi hyvänä maitobaarina, joten kummallakin on vahvuutensa! ;) Henristä on myös ollut super paljon apua kaikissa kotihommissa, ruoanlaitossa ja kaupassa käymisessä, joten tiimityö on kyllä noussut arvoonsa. Ruoasta puheen ollen..arvatkaa vain kuinka hyvältä maistui sushit ensimmäisenä iltana kotona 9kk tauon jälkeen? NAM! Myös sairaalaruokien jälkeen ihanat ruokaisat salaatit ja hedelmät ovat maistuneet. Ollaankin usein syöty lounaaksi joku ihana salaatti ja illalla sitten vähän tuhdimpi ateria (lasagnea, kanaa ja riisiä, pastaa ja jauhelihakastiketta jne.) Herkut ovat myös maistuneet, mutta se tuskin tuli kenellekään yllätyksenä! ;) Vieraita on myös käynyt jo useita pikkuneitiä ihmettelemässä. 








Tiistaina käytiin neuvolassa vauvan painokontrollissa ja tarkastuksessa. Saatiin kuulla, että meidän pikkuneiti oli jo ylittänyt syntymäpainonsa ja painoi nyt 3840g! Ruoka  siis maistuu, kuten äidilleenkin! ;) Saatiin myös lupa ulkoiluun, joka oli tähän asti pannassa, koska paino oli laskenut sen verran syntymäpainosta (vaikka olikin normaalin rajoissa) sairaalasta lähtiessä. Onneksi tilanne oli korjautunut noinkin hienosti. Eilen keskiviikkona tehtiin myös ensimmäinen retki Iso Omenaan. Hassua, kuinka arkinen juttu tuntuikin niin jännältä vauvan kanssa! :D Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja pikku neiti tuhisi vaunuissa tyytyväisenä koko parin tunnin reissun ajan. Käytiin syömässä lounassalaatit ja shoppailtiin listalla olleet jutut. Oli niin ihanaa päästä ihmisten ilmoille!! :)


Lounassalaatti Ompussa

Oma toipuminen ja palautuminen synnytyksestä on lähtenyt hyvin käyntiin. Suurin ongelma on ollut tikit, jotka ovat olleet todella kipeitä, etenkin sen jälkeen kun tultiin kotiin. Sairaalassa en kävellyt ollenkaan niin paljon kuin kotona, jossa on portaita jne, joten ensimmäiset päivät olivat aika tuskaisia, mutta päivä kerrallaan tilanne paranee. Oma paino on myös lähtenyt laskuun ihan itsestään enkä aio siitä kyllä sen enempää stressailla. Raskauskiloista puolet eli n. 10kg on jo poissa ja puolet siis jäljellä. Syön normaalisti (+herkkuja) ja tietysti imetys tuntuu ainakin itselläni kuluttavan melko paljon. Tärkeää onkin syödä ja juoda riittävästi! Odotan kovasti, että pääsen taas kunnolla kävelemään ja ulkoilemaan varsinkin kun saatiin siihen nyt lupa myös vauvan kohdalla. Oma kävely on kuitenkin vielä aika hidasta, johtuen alakerran vaurioista, joten vähitellen edetään senkin suhteen..Tänään on tarkoitus tehdä ensimmäinen (hidas) pikku kävely vaunujen kanssa. Olen viettänyt viimeiset 1,5 viikkoa aika tiiviisti sisätiloissa sairaalasta lähtöä, neuvola- ja omppureissuja lukuunottamatta, joten ajatus raikkaasta ilmasta tuntuu ihanalta! <3


Miten sitten Mila on ottanut uuden tulokkaan vastaan? Moni on sitä kysynyt. Itse en etukäteen jaksanut ollenkaan stressata tästä, koska Mila on osoittautunut todella lapsirakkaaksi. Vauvan suhteen se oli aluksi tietysti vähän ihmeissään, mutta nyt se käy suukottelemassa sitä ja heiluttaa häntää. Kun vauva yhtenä yönä alkoi kovasti itkemään ja niin Mila ryntäsi paikalle oma lelu suussaan ihan hädissään lohduttaakseen pikku neitiä! <3 Eiköhän näistä kavereita tule, kuten mustakin tuli meidän Jessen kanssa, joka oli 6kk vanha, kun mä synnyin. <3




Tässä varmaan tärkeimmät meidän ekasta kotiviikosta! Ihan hyvin siis menee ainakin toistaiseksi ja äitinä oleminen on aika makeeta! :) <3



Mitä te ootte puuhanneet viimeisen viikon aikana? :)

<3: Karoliina

Seuraa menoa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä

12 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän vauva-arki ja mahtavaa että ootte saaneet olla koko perheen voimin tämän pari viikkoa yhdessä. Varmaan jännittää sitten kun Henri lähtee töihin, mutta pärjäät takuulla hienosti Boss Ladyn kanssa kaksinkin (Milan avustuksella, aaw <3) :) Paljon ihania hetkiä sinne ja paranemisia, Karkki! Oot varmasti ihana äiti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitos Hanna! <3 On joo kyllä ollut tosi ihanaa olla yhdessä kotona opettelemassa! Ens viikolla pitää sitten pärjäillä meidän tyttöjen kesken, mutta eiköhän me selvitä :) Ihanaa viikonloppua sinne <3

      Poista
  2. Voi ihana!!! <3 Olipa ihana lukea kuulumisia, oon niiiiiin onnellinen teidän puolesta. Muisk.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuulumisia :) Haha hymyilen täällä itsekseni tuolla Milan hätäilylle :'D Voin just kuvitella miten meidän Ronja tulee joskus (toivon mukaan) reagoimaan: kiikuttaa joko KAIKKI lelunsa pikkuiselle tai pitää niitä sitten vain juuri ulottumattomissa, mutta lähellä itseään ;)
    Kivaa ulkoilua! Raitis ilma tekee varmasti terää ja nostaa energianne uudelle tasolle :) Toivottavasti haavasi paranevat pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo se on jännä miten koirat reagoi vauvaan..onhan siinä ollut Milalla ihmettelemistä, vaikka se tykkääkin lapsista tosi kovasti niin ei se koskaan ollut nähnyt noin pientä vauvaa ja olihan se aluksi vähän jännää :) Koko ajan se kuitenkin rentoutuu enemmän ja on tajunnut, että toi pieni nyytti on nyt täällä myös. Kiitos, vaunulenkki oli kyllä ihana ja ulkoilma, ahh! <3 Ei sitä tajunnutkaan kuinka paljon sitä oli kaivannut! Kivaa viikonloppua Jossu :)

      Poista
  4. Teidän eka viikko kuulostaa tosi mukavalta! Onnea vielä kauniista pikkuisesta ja tsempit palautumiseen - nopsaan se tapahtuu tuolla sun energialla :) Minä olen myös uniherkkä, eli tartten sen 8h unta yössä. Mut sama homma täällä, eli kummasti nää hormonit vaan auttaa jaksamaan. Ja vielä enemmän energiaa saa tuosta suloisesta maidontuoksuisesta tyttömukeloisesta!! Pitää vaan itsekin muistaa syödä..meinaa unohtua. Hassu toi teidän hauva..hih! Meidän nuorempi noutajanarttu alussa vinkui huolissaan aina kun vauva itki. Nyt kun vauva on 3 vk ikäinen niin on jo tottunut. Vaunulenkitkin koirien kanssa sujuu jo paremmin, aluksi oltiin solmussa ja vinksin vonksin vähän väliä 😄 Mutta ihan must on päästä ottamaan happea kerran päivässä, kun muuten päivä menee tissitellessä ja sylitellessä. Täällä meillä on jo kunnolla lunta, joten vaunuillessa saa kunnon hienkin päälle kun tuolla lumessa puskee eteenpäin!! Päivät menee muutenkin tosi nopeasti, huh.Mutta onhan tämä ihanaa, torkkua sohvannurkassa pikkuinen kainalossa ja katsella kun iltapäivä alkaa hämärtyä kohti iltaa. Rattoisaa vauva-arkea teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Siiri! :) Kiva kuulla teidänkin kokemuksia ja kiitos paljon onnitteluista <3 Joo, se on kyllä jännä miten ne hormonit ja vauva auttaa jaksamaan sitä väsymystä! Haha, mulla on vielä edessä yksin ulos meneminen MIlan ja vaunujen kanssa..voin vaan kuvitella missä solmussa tullaan olemaan :D No, eiköhän se siitä! Mila myös aluksi vähän hätääntyi vauvan äänistä, mutta aika nyt se ei enää reagoi niihin juuri ollenkaan! Ihanaa, että siellä on jo lunta!! Täällä on vaan märkää ja pimeetä! Päivät menee tosi nopsaan, mutta illat tuntuu aika pitkiltä, kun klo 16 jo alkaa ilta ja meillä se on jatkunut reippaasti yli puolen yön viime päivät...no aamulla on sitten onneksi nukuttu myös ysiin asti :) Ihanaa vauva-arkea sinne myös ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  5. Eikä! Aivan superihanaa päästä seuraamaan teidän kuulumisia täältä blogin kautta(kin) :) Mullahan ei ole Instagram-käytössä, mutta nyt melkein haluttais alkaa käyttämään, että saisin nähdä kaikkia kuvia teidän (vauva)-arjesta ihanan pikku "Lady bossin" ja Milan kanssa! <3 Että whatssapillakin saa laittaa ;D Voin hyvin uskoa miten kivalta ja jännältä on tuntunut päästä tekemään eka vaunulenkki ja myös käymään vähän ostoskeskuksessa pyörähtämässä vaavin kanssa! Ihana kuulla myös, että paino on lähtenyt vauvalla noususuuntaan ja kaikki siellä hyvin. Haleja <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että teistä on mukavaa seurata näitä kuulumisia täällä, on vähän blogin sisältö muuttunut ainakin hetkellisesti, mutta sellaista se elämä on! :) <3 Ja Joo, monet arkiset asiat tuntuu nyt kyllä tosi jänniltä, haha! Ja ehdottomasti Instagram käyttöön siellä! :) Ihanaa viikonloppua ja haleja takas <3

      Poista
  6. Kiva seurata kuulumisiasi :) Ihanaa että teillä on arki lähtenyt hyvin pyörimään. Ja mun mielestä tää blogi on just hyvä keino kirjoitella ylös fiiliksiä näistä päivistä, on ne kuitenkin aika ainutlaatuisia. Ja niitä pystyy sit lukemaan jälkeenpäin - pikkuinen kuitenkin kasvaa hurjaa vauhtia ja vauvaikä on ohi ennen kuin huomaatkaan. Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät seurata!! :) Ja jep, on kyllä tosi kiva kirjoitella juttuja muistiin tänne ja selailla niitä sitten myöhemmin! Ihanaa viikonloppua Katju ja toivottavasti sun hemoglobiini ongelmat ratkeaa asap! :)

      Poista