sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulukuulumiset & lomalle lompsis!

Heippa ja aurinkoista sunnuntaita! Toivottavasti teidän joulunpyhät sujuivat mukavasti ja olo on nyt levännyt ja hyvin syönyt! Meillä vietettiin oikein mukavaa ja leppoisaa joulua, joka sisälsi ihanaa yhdessäoloa perheen kanssa, ulkoilua upeassa säässä, hyvää ruokaa ja paljon herkkuja, mahtavia lahjoja sekä paljon naurua! <3 

Meidän perinteinen serkkuselfie! <3


Pienen vauvan kanssa joulu oli tietysti hieman erilainen kuin aikaisemmin, mutta kaikki sujui kuitenkin aika mukavasti ja joulupäivänä sekä tapanina ehdin istumaan ruokapöydässäkin hieman pidempään! ;) Isla nautti täysillä saamastaan huomiosta ja sai aivan ihania lahjoja! Erityissuosikeiksi muodostuivat Leena-mummin (eli mun äidin) tekemät haalari, unilelu, converse-töppöset sekä tilkkutäkki! <3 Niin makeita, etten kestä!! :)




Converse-sukkia oli tehty myös osalle meistä aikuisista. Eikö ole mahtavat? :) Mun enolle äiti oli tehnyt nuo "turistisukat", joissa on sandaalit sukkien päällä! Hahaha :D Niin osuvat! 


Lahjat olivat aivan ihania, mutta parasta oli kyllä yhdessäolo! <3 Voitte kuvitella kuinka paljon Mila ja Elsa nauttivat toistensa seurasta! :) 




Joka päivä käytiin myös kävelylenkillä ja happihyppelyt tekivät ehdottomasti hyvää kaiken suklaan syönnin välissä! :) Jouluaaton sää oli kyllä aivan upea! 




Joulupäivää vietettiin Mäntsälässä appivanhempien kanssa. Alla oleva kuva oli paras perhekuva, joka saatiin otettua..Mila ei ollut ihan yhteistyöhaluinen, kun oli niin paljon haisteltavaa uudessa paikassa! :) 




Aloitettiin myös Islan kanssa mäkitreenit! Mamman pakarat taas vahvoiksi juoksua varten! ;) 



Huomenna suunnataan joululoman viettoon saaristoon vajaaksi viikoksi koko perheen voimin. Ihanaa päästä sinne rentoutumaan ja myös liikkumaan! Päivittäin olen suunnitellut tekeväni kävelylenkkejä ja myös lihaskuntojumppaa. Treenit käyntiin siis! :) Jotenkin on ihan hassu olo, kun tuntuu, että säännöllisestä jumppailusta on jo sen verran aikaa, että olen vähän pudonnut kelkasta. Toisaalta olo on motivoitunut ja innostunut taas aloittamaan jumppailut ja säännöllisen treenirytmin, mutta toisaalta tuntuu, että olen laiskistunut ja pelkkä käveleminenkin riittäisi...Tiedän kuitenkin, että pääsen taas rytmiin, kunhan otan itseäni niskasta kiinni ja alan jumppailemaan ainakin sen 3 kertaa viikossa. Tässä kuitenkin huomaa, että kuinka helppoa on alkaa lipsumaan, jos liikkuminen ei ole säännöllistä. 

Tänään on luvassa ihan hurja pakkausrumba, sillä tarvitaan mukaan ihan uskomaton määrä tavaraa! Matkasänky, matkahoitopöytä, vaunut, amme, sitteri...lista on loputon! :D No, tämä on hyvää harjoitusta tulevia reissuja varten, sillä maaliskuun alussa suunnataan jo ekalle ulkomaan matkalle! :) Siitä lisää myöhemmin! 

Nyt taidan painua aloittamaan pakkailuja ja tekemään myös pienen herättelevän jumpan! :) Mukavaa sunnuntaita! <3 

Miten teidän joulu meni? Mikä oli suosikkilahja? Liikuitteko joulunpyhinä? :)

-Karoliina

Seuraile blogia myös Instagramissa & Facebookissa




4 kommenttia:

  1. Aivan superihania joulutunnelmia täälläkin! Käsityöhurahduksissani erityisen iso respect noille teidän äitin lahjoille! Tosi hienoja ja iso homma ollut :) ja siis mitkä kelit jouluna! Harvoin kyllä tällaista, eikä edes lumettomuus niin haitannut. Ihania lomailuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin niin ihmeissäni, miten äiti oli osannut tehdä noi!! :D <3 Nimimerkillä. täysi poropeukalo ;D Kaus on omena puusta pudonnut, haha! Kiitos, täällä nautitaan lomasta <3

      Poista
  2. Hurjan ihanat noi sukat ja toi Islan puku <3! VAUUU!! Iso työ tehty niiden eteen! Onneksi osui aurinko joulunpyhille.. mulla vaan oli parhaiten aikaa lenkkeillä joulupäivänä jolloin ainakin Varsinais-Suomessa satoi vettä :'D Mut sepä vaan piristi! Ihanaa tunnelmaa tässä tekstissä ja kuvissa! Mahtavaa lomailua saaristossa! <3 Huikeeta että teillä on siellä paikka, jonne mennä ympäri vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eikö olekin?? :) <3 Ihanaa, että pääsitte lenkkeilemään jouluna :) Mä voin toivottavasti taas ensi vuonna jatkaa aattoaamun juoksulenkki perinnettä..tänä vuonna jäi väliin ;) Ja jep..on kyllä aivan ihanaa, että tänne voi tulla ympäri vuoden! Niin ihana keli täällä saaristossa nyt <3

      Poista