maanantai 20. kesäkuuta 2016

Katse syksyn juoksutapahtumiin: Espoo Rantamaraton 2016 (+arvonta!)

Kesää on vielä ihanan paljon jäljellä, mutta syksy tulee yllättävän nopeasti kulman takaa. Ja syksyhän tarkoittaa meille juoksijoille ihanan viileitä juoksukelejä sekä mahtavia juoksutapahtumia! Syksy on Suomessa juoksutapahtumien kulta-aikaa ja tapahtumia löytyy joka lähtöön ja jokaiselle viikonlopulle ympäri Suomea. Oma syksyn juoksutavoite kannattaa päättää hyvissä ajoin, jolloin harjoittelulle jää riittävästi aikaa. 




Ilokseni saan tänä vuonna tehdä yhteistyötä kotikaupunkini hienon juoksutapahtuman Espoo Rantamaratonin kanssa. Rantamaraton juostaan tänä vuonna yhdeksännen kerran ja tapahtumassa on matkat kaikille! Lauantaina 17.9 juostaan maraton ja puolimaraton, sunnuntaina 18.9 kymppi, vitonen ja lasten rantatonni. Olen itse juossut Espoossa puolimaratonin kahteen kertaan vuosina 2013 ja 2014 ja kummatkin ovat olleet hyviä kokemuksia. Viime vuonna raskaana ollessani en päässyt juoksemaan, mutta parkkeerasin reitin varrelle kannustamaan tuttuja ja tuntemattomia! :) Tänä vuonna tavoitteenani on jälleen syyskuussa Espoon rantapuolikas ja mitäs muutakaan kuin omaa ennätystä (alle 1:47:14) lähdetään hakemaan varsin tasaiselta reitiltä. Tavoitteen lukkoonlyöminen tässä vaiheessa motivoi, sillä tiedän, että kesällä on hyvä rakentaa kuntoa kohti syksyn juoksutapahtumia.


Kuva ennen 2014 Espoo Rantapuolikasta



Miksi sinunkin sitten kannattaisi tulla Espooseen juoksemaan? Tässä muutamia hyviä syitä! ;)

  • Maisemat ovat huikeat ja merenrantaa riittää! Voin sanoa sen yhtään kotiinpäin vetämättä! :) Olen juossut tänä keväänä kaikki pitkikset reitillä, joka on osa Espoo Rantamaratonin ja rantapuolikkaan reittiä ja niihin maisemiin meren äärellä ei vain kyllästy. Niin kaunista! <3 
  • Espoo Rantamaratonilta löytyy matkat kaikille: maraton, puolimaraton, kymppi, vitonen ja lasten rantatonni! Eikun valitsemaan omalle kuntotasolle sopiva matka ja treenit käyntiin! :) 
  • Tapahtuma on hyvin järjestetty ja homma toimii! Tänä vuonna uutuutena on myös mahdollisuus pulahtaa juoksun jälkeen paljuun! :D
  • Maratonilla sekä puolikkaalla on jänispalvelu! Itse harkitsen vakaasti sen käyttämistä, sillä niin hyviä kokemuksia tuli HHM:ltä. Puolikkaan reitti on myös varsin tasainen, joten enkkaa kannattaa lähteä hakemaan! ;)
  • Tapahtuma on juuri sopivan kokoinen, porukkaa riittää, mutta ei tungokseen asti, joten pääsee juoksemaan omaa vauhtia! :)
  • Syyskuun kelit ovat yleensä juoksun kannalta todella miellyttävät! 



Vuoden 2014 rantapuolikkaalta


Rantapuolikas 2014 oli mun 10. puolimaraton! :) 

Tänä vuonna Espoo Rantamaraton-tapahtumaan kaikille matkoille odotetaan yhteensä 5500 juoksijaa. Haluatko sinä mukaan yhteen Suomen kivoimmista juoksutapahtumista? :) Ilokseni saan arpoa blogissa yhden osallistumisen Espoo Rantamaraton-tapahtumaan 17-18.9.2016 valinnaiselle matkalle (maraton, puolimaraton, kymppi, vitonen). Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen mille matkalle haluaisit osallistua ja mikä on syksyn juoksutavoitteesi? Muista jättää kommenttiin myös sähköpostiosoite niin pystyn ottamaan voittajaan yhteyttä. Arvonta päättyy sunnuntaina 26.6.2016 klo 23.59! 
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! 

Lisäksi voit hyödyntää Espoo Rantamaratonin kaikille juoksumatkoille tämän ilmoittautumiskoodin: CANDY-RM2016 ja saat -10% ilmoittautumisen hinnasta 30.6.2016 asti! 


Toivottavasti nähdään Espoossa syksyllä juoksun merkeissä! Paljon onnea arvontaan! Ja ps. Jos treenailet kohti Espoo Rantamaratonia niin käytä somessa #rantamaraton #rantapuolikas #rantakymppi hashtageja. Niiden kautta on kiva seurailla muiden treenejä! 

Juoksuterkuin, 
Karoliina


Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun) 

*Yhteistyössä Espoo Rantamaraton. Yhteistyöstä saan itse ilmaisen osallistumisen rantapuolikkaalle. Kuten aina blogissani, suosittelen vain sellaisia tapahtumia/tuotteita, joista aidosti itse tykkään! :) 

63 kommenttia:

  1. Mä oon kans tätä harkinnut, sais kaupungin työntekijänä halvalla osallistumisenkin :)

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! Mieluiten juoksisin puolikkaan. Tämän vuoden treenit on menneet vähän penkin alle, joten syksyn tavoite on lähinnä pysyä kunnossa ja päästä juoksemaan mahdollisimman paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnossa pysyminen ja mahdollisimman paljon juokseminen on hyviä tavoitteita, samoja tavoitteita on täälläkin! :)

      Poista
  3. Syksyn ykköstavoite on koko mara Vantaalla, mutta koska kevään puolikkaat ei menneet toivotusti olisi kiva yrittää puolikkaan enkkaa Espoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös harkinnassa Vantaa, tosin varmaan puolikas siellä! Espoo on just hyvin kolme viikkoa ennen Vantaata, joten niiden yhdistäminen toimisi! :)

      Poista
  4. Lähtisin puolikkaalle, jos voittaisin 😊

    VastaaPoista
  5. Onko ko. kisan reitti asvalttia vai hiekkatietä?:)

    Huikeaa olisi juosta ensimmäinen maraton syksyllä mutta mun jalkojen pahan virheasennon takia valkku suosittelee vielä pysymään puolikkaissa kunnes lihastasapaino on riittävän hyvä ylläpitämään hyviä linjoja maratonin vaatimalla tavalla, joten enköhän puolikkaalle lähtisi! Tavoitteena olisi ensi syksynä saada puolikkaan aikaa lähelle 1.40 mutta siihen saa jo tehdä työtä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi iso osa reitistä sekä maratonilla että puolikkaalla on hiekkatietä, mutta asfalttia on myös mukana! :) Wau, 1:40 on jo tosi kova aika, tsemppiä tavoitteen saavuttamiseen! :)

      Poista
  6. Mä lähtisin kympille :) Tän syksyn/vuoden juoksutavoitteena on korkata juoksutapahtumat Midnight Runilla ja hurahtaa juoksuun vielä nykyistä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksuun hurahtaminen entistä enemmän on hyvä tavoite eikä varmasti kovin vaikea saavuttaa! ;)

      Poista
  7. Ajattelin joka tapauksessa osallistua, mutta pakko kai koittaa myös arvontaa!

    Oon juossut puolikkaan kaksi kertaa, kerran tuolla rantamaratonilla ja kerran HCR:llä. Oon juossut minuutilleen saman ajan kummallakin kerralla ja toiveena olisi parantaa sitä edes muutamalla minuutilla ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tarkkaa työtä olet tehnyt, kun ihan saman ajan juossut! :) Toivottavasti nähdään Espoossa syksyllä!!

      Poista
  8. Lähtisin puolikkaalle jos voittaisin! :) Kevään HCR ei mennyt ihan tavoitteen mukaan joten syksyllä olis tavoitteena juosta puolikkaan uusi ennätys :) Espoon rantamaraton vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta tapahtumalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on paljon hyviä juoksutapahtumia, mutta Espoo on kyllä yksi parhaista! :) Mukaan vaan!

      Poista
  9. Mukana arvonnassa! Espoon rantamaraton on ollut harkinnassa jo muutaman vuoden ajan, mutta en ole vielä päässyt osallistumaan. Jos saisi ehjän treenikesän alle, niin haaveilen syksyllä juoksevani maratonin. Tämän tapahtuman ajankohta sopisi loistavasti tavoitteeksi ja toisi lisämotivaatiota treeneihin:)

    jenni.ruokolai@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan vaan Jenni!! :) Mulla on sama juttu, että tarvitsen tavoitteita niin jaksaa motivoitua treeneihinkin enemmän!

      Poista
  10. Maratonille osallistuisin, jos arpaonni suosii :) Tavoitteena syksyllä ei ole vain ennätys vaan neljän tunnin alitus, joko Espoossa tai Vantaalla. joonaspartanen85@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan varma, että neljän tunnin alitus ei sulle tule olemaan ongelma! :)

      Poista
  11. Piia Simolan arpa!:) (Pyydetty ettei sähköpostiosoitetta julkaista)

    VastaaPoista
  12. Puolikkaalle osallistuisin ja ennätystä lähtisin metsästämään :)
    nykanen.pia@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mullahan alkoi tänään 12-14 viikon urakka uuden maratonohjelman testipupuna. Espoo olisi omiaan lopputestipaikaksi. Eli jos arpaonni on myöten, lähden Espooseen maratonennätyksen metsästykseen Tallinnan asemesta.

    VastaaPoista
  14. Puolikkaalle lähtisin! :) koska koko maraton, syksyn pää juoksutavoite on Levillä ruskamaralla pari viikkoa ennen! Marre.krohns@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Tämä ois loistava mahdollisuus juosta puolikas ennen pääkisaani, Amsterdamin maratonia lokakuun lopulla! Puolikkaan ennätykseni on 1:36 ja sitä ehdottomasti parantamaan :) katja.korhonen90@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kympille voisin osallistua.
    Itselläni ei ole nyt suurempia tavoitteita. Lähinnä kestävyyttä koetan parantaa harjoittelulla, mutta mihinkään juoksutapahtumaan en ole ilmoittautunut. Kymppi menee kevyesti, puolikasta en ehkä uskalla kokeilla.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Lähtisin puolikkaalle haastamaan itseni :)
    saturunsallnight@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Puolikkaalle lähtisin minäkin! Vuoden päätavoite on Vantaan maraton 8.10. tove@welho.com

    VastaaPoista
  19. Juoksisin 10kilometrin matkan. Oma tavoite syksylle on juosta säännöllisesti ja osallistua erilaisiin juoksutapahtumiin.
    saakati@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Puolikkaalle olisi huippua päästä! Vasta aloittelijana näissä juoksuhommissa, mutta kehitys kasvattaa juoksunälkää ja tavoitteet kasvaa! Juokseminen on ihan huippua!! sjohanna.juntunen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehitys tosiaan kasvattaa juoksunälkää ja kehittyminen on ainakin aluksi aika helppoa juoksussa, mikä on tosi kivaa ja motivoivaa! :) Tsemppiä treeneihin!!

      Poista
  21. Tässä ois oiva tapahtuma syksyksi. Jos arpaonni suosisi, niin puolikkaalle lähtisin :) säpo: alina.aaltonen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Kymppi olisi sopiva, koska Kuopiossa juoksen puolikkaan 3.9. ja palautuakin pitäisi. korspe@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Voisin juosta puolikkaan pitkänä lenkkinä maisemia ihaillen tai yrittää juosta kympillä enkkaa.. Hmm.. katsotaan.

    -hirveetamenoa@gmail.com -

    VastaaPoista
  24. Puolikkaalle lähtisin kokeilemaan enkkaa, ehtisi vielä vähän harjoitellakin! hanna.i.ikonen@gmail.com

    VastaaPoista
  25. No pakkohan se on itsekin osallistua arvontaan, ja pistänpä semmoisen setin, että jos voitan: osallistun maratonille ja juoksen sen alle neljään tuntiin. (uuups.;)) Onneks mulla on aika huono arpaonni, haha.. :p satunblogi(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei arpaonni osunut, mutta mitäs jos tulisit Espooseen maratonille kuitenkin? ;)

      Poista
  26. Ekan puolikkaan juosseena haluaisin toisen, mutta jos nyt tyytyisi kuitenkin rantakymppiin 😄 tanjapietila@phnet.fi

    VastaaPoista
  27. Osallistuisin puolikkaalle ja tavoitteena oma ennätys! :) sähköpostini on petra.jouttimaki@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Petra! :) Arvonnan voitto napsahti sinne!! Ennätystä siis hakemaan Espoosta!! Laitoin sulle meiliä :)

      Poista
  28. Puolikkaalle osallistuisin, eka puolikas edessä vasta elokuussa joten tavoite vaan siitä sitten parantaa. :P

    elina@backhaus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä Elina kovasti kohti ekaa puolikasta!! :)

      Poista
  29. Mä osallistuisin maratonille, oonkin miettinyt mihin sen ensimmäisen maratonin lähden juoksemaan ja tämä olisi kyllä ajankohdaltaankin sopivasti vasta syksyllä, että ehtisin treenatakin! :) julle_jo@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arpaonni ei tällä kertaa osunut, mutta tule ihmeessä Rantamaratonille juoksemaan! :) Maratonin reitti ei ole ihan kevyimmästä päästä, mutta se on todella kaunis ja vaihteleva! Ehdottomasti aion itsekin juosta vielä jonain vuonna maratonin Espoossa! :)

      Poista
  30. Puolikkaalle osallistuisin. Tavoitteita on hyvä olla niin saa aikataulut sumplittua lenkkejä varten. Kahden pienen pojan äiti nauttii lenkeistään ja Espoossa en ole vielä päässyt juoksemaan. Liisakurki@hotmail.com

    Nuorempi poikani syntyi kk aikaisemmin kuin teidän tytär. Olen mielenkiinnolla lukenut blogiasi ja samaistunut moniin ajatuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Liisa! :) Kiitos, kiva kuulla, että olet tykännyt lukea ja samaistunut mun höpinöihin! Lenkeistä yksin tulee kyllä nautittua täälläkin ihan extra paljon! Ihanaa omaa aikaa <3

      Poista
  31. Puolikkaalle osallistuisin :) Tavoite syksylle juosta elämäni toka puolikas, eka kerta oli samaisessa tapahtumassa vuosi sitten ja meni aikalailla "opetellessa". Tokalla kerralla olis tarkoitus välttää kaikki ekan kerran virheet.
    riina.pitkanen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Riina! :) Sitä varten ne ekat kerrat on! Tiedän tunteen, mutta pääasia, että oppii jos virheitä tulee ja koittaa niitä sitten korjailla seuraavalla kerralla! :) Tsemppiä treeneihin kohti toista puolikasta!! :)

      Poista
  32. Minäkin osallistuisin puolikkaalle! Olen menossa Paavolle kymppiä juoksemaan, joten ohjelmaan sopisi syksymmälle puolikas. En ole vielä ehtinyt ilmottautua minnekään. :) piia.tunnela@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mattimyöhäisenä osallistun arvontaan, osallistuisin täysmatkalle :) Näin tarkemmin tapahtumainfoa luettuani ja syksyn ohjelmaa mietittyäni taidan joka tapauksessa vaihtaa kaavailemani Varsovan maratonin tähän Espoon tapahtumaan, sopii aikatauluihin paremmin! juostenolenjoperilla@gmail.com

    VastaaPoista
  34. syyskuussa 10km pirkkolan urheilupuiston(hki)juoksutapahtuma. aloittanut 5min aamulenkillä 2x viikossa. anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Luin tän postauksen eilen ja emmin ja pohdin - uskaltaisko osallistua - mitäs jos voitto nasahtaisi kohdalle? Ääk. Olen juossut ainoastaan yhden puolikkaan virallisesti elämässäni (toinen oli ex tempore veto mökkirantaan :D) ja kaikista terveysprobleemistani nyt kärsineenä en ole uskaltanut edes haaveilla mistään tapahtumajuoksusta, koska pelkään että homma menee mönkään, minulle tulee paha olo, vatsa sekaisin, alkaa huimaamaan ja mitä vielä.. Mutta hittoako! Eilen tän luettuani huijasin miehen rullaavaksi juomatelineeksi (lue: pyörällä) mukaani lenkille ja 10 km sujui iltahelteestä huolimatta kepeästi! Jo lenkin aikaan tajusin, että okei tämä oli joku sign: pakkohan mun on tänne osallistua ja matkana 21km. Jollei voitto osu kohdalle, ei hätää, voinhan aina ilmoittautua alekoodin kera. Ja jos voitto osuisi, olisi minun pakko lähteä kokeilemaan, mutta eilisen hyvin sujuneen lenkin jälkeen, jolloin siis sain hörppi nestettä parin kilsan välein enkä sinnitellä vailla juomaa koko matkaa kuten tähän asti, tajusin että pidempikin juoksu sujuu minulta jopa samaan aikaan höpötellen - vaikken kuuna päivänä näin uskonut olevan mahdollista! :D Eli muitta mutkitta: kiitos inspiraatiosta, että lähdin eilen lenkille. Nyt uskallan edes kuvitella "kisaavani" jälleen kun tajusin miten paljon helpompaa juoksu on jos tankkaa välillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jossu!! :) <3 Arpaonni ei nyt osunut, mutta hienoa, että uskalsit osallistua!! Juoksu on tosiaan aika paljon helpompaa, kun tankkailee säännöllisesti ja energiavarastot ei pääse tyhjenemään! ;) Tsemppiä kesäjuoksuihin ja rohkeasti osallistumaan johonkin juoksutapahtumaan, jos siltä tuntuu! :)

      Poista
  36. Puolikkaalle osallistuisin, mukava olisi päästä ihailemaan merimaisemia ja yrittämään ennätystä! salla.annala@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Puolikkaalle, mahtuisi vielä kalenteriin. Syksyn päätavoite on jo elokuun HCM, sen jälkeen vielä kaikki vaihtoehdot avoinna.

    Email:katri.suomela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Ai jai, tää on kyllä paha tässä kohtaa päättää. Terveysongelmien vuoksi Paavon täysmatka on suuri kysymysmerkki. Jos en pääse sinne tai menee aivan vihkoon, oli tarkoitus hakea revanssia Espoosta. Siinä tapauksessa, että suoriudun Paavosta kunnialla, olisi tavoitteena puolikkaan ajan parantaminen. Jos arpaonni lykästää, niin pystyyköhän matkaa vielä vaihtamaan 2.7 jälkeen...? :-) nyt tässä kohtaa oon varpaatkin pystyssä kuntoutumisen puolesta ja sanon että puolikkaalle!

    Mari
    mari.tuomisalo@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Rantamaraton on ollut jo vuosia mun unelma, mutta kertaakaan en ole saanut aikaiseksi osallistua. :P Tämän hetken tavoitteeni on Midnight Run ja sitä kohti treenaaminen kesän ajan. Sen jälkeen olisi kiva pitää juoksuvirettä yllä ja fiilistellä vielä toinen kisa. Ottaisin siis matkaksi kympin! :) saltsu892@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Kympoi ois just passeli matka mulle koska kuopion puolikas on pari viikkoa ennen niin toista puolikasta en ehkä uskalla noin lähellä mutta kymppiä olisi kiva testata!
    P.S. seuraisin sua mielelläni snäpissä mutta jostain syystä en näe snäppejäsi vaikka olen lisännyt sut...onko asetuksissa jotain...?

    Essi
    essi.kukkonen@gmail.com
    Bluefull.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Essi! :) Näitkö juhannuksena mun snäppejä? Oon käyttänyt Snapchatia vain silloin tällöin, joten voi johtua ihan siitä, etten ole snäppäillyt, kun et niitä ole nähnyt! :) Kiva kuitenkin, kun tykkäät seurata!

      Poista
  41. Lähtisin puolikkaalle 😊 Juoksin juuri HHM:n ja syksyllä olisi kiva lähteä kokeilemaan uutta kisaa. Nyt takana 2 vuoden lähes totaali juoksutauko ja 5 viikkoa treeniä HHM:lle. Kesä ois hyvin aikaa treenata juoksukuntoa ja päästä parantamaan aikaa! suvikor@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Lähtisin puolikkaalle ja yrittäisin parantaa aikaani! Nyt tarttisin nimenomaan jonkun tavoitteen treeneihin, HCR:n jälkeen on lenkkeily ollut vähän liian leppoisaa ja rentoa ja olen päästänyt itseni ihan liian helpolla. Tavoite kehiin ja treenaamaan kunnolla :)

    Inka

    holmainka@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa, ja matkana puolikas. Tavoitteena olisi päästä maaliin ja alittaa ensimmäisen puolikkaan aika.

    laurakokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Ensi kertaa puolikkaalle lähtisin!

    anniina.hjelt@gmail.com

    VastaaPoista