Viime aikoina olen pohdiskellut paljon sitä, miksi äitiyteen, raskauteen, synnytykseen ja vauva-arkeen liittyvät asiat menevät niin helposti tunteisiin meillä äideillä. Olen päätynyt siihen, että ne vaikuttavat meihin niin voimakkaasti, että monella äidillä on tarve jakaa oma kokemuksensa ja etenkin silloin, jos se on eriävä jonkun toisen kanssa. Silloin kun toisen kokemukset alkavat ärsyttämään tai ne aiheuttavat negatiivisia tuntemuksia niin olisi hyvä pysähtyä miettimään miksi ja muistuttaa itselleen, että jokainen meistä kokee, ja saa kokea asioita omalla tavallaan eikä se ole meiltä muilta pois.
Myös kateus äitien välillä nostaa helposti päätään ja se usein johtunee siitä, että toisella on jotain sellaista, jota itsekin haluaisi. On myönnettävä, että tällä viikolla olen ollut hieman kateellinen sellaisille äideille, joiden vauvat nukkuvat yöt läpeensä ja he saavat levättyä itsekin tarpeeksi. Täällä on heräilty viime yönä parin tunnin välein ja vaikka olo ei olekaan kuin täysin zombiella (vielä) niin kyllä se univaje viimeisen 7 kuukauden ajalta alkaa tuntumaan. Mutta, vaikka myönnänkin olevani kateellinen (hetkellisesti) niin olen myös iloinen niiden äitien puolesta, joilla vauvat nukkuvat hyvin. Minulla ei ole tarvetta sanoa heille, että "odota vain..kyllä ne unet teilläkin huononee" tms. koska, mistä minä voin sen tietää! Jokaisella meillä on erilainen kokemus äitiydestä ja jokainen vauva on erilainen. Varmaa on se, että kaikilla on omat haasteensa liittyivät ne sitten uneen tai johonkin muuhun.
Tämä (rönsyilemään lähtevä) aihe tuli mieleeni luettuani Monnan kirjoituksen painonnoususta alkuraskauden aikana ja sitä seuranneen "ensimmäistä kertaa"-postauksen. Monna on kirjoittanut ihanan avoimesti tuntemuksiaan raskaudesta blogiinsa ja kirjoituksia on ollut mukava seurata. Ne ovat herättäneet kuitenkin paljon keskustelua kommenttiboksissa ja monella on ollut tarve sanoa, että "odota vain...ei sinun kokemuksesi voi olla tuollainen, kun minun oli aivan erilainen". Jos siis Monna on kertonut, että hänellä painonnousu on ollut maltillista niin joku on heti kommentoinut, että kyllä se vielä lähtee nousuun (koska omalla kohdalla on ollut niin). Omien kokemusten jakamisessa ei tosiaan ole mitään pahaa ja raskaana ollessa sekä uutta vauva-arkea eläessä todellakin kaipaa vertaistukea ja muiden kokemuksia. Mutta miksi niitä kokemuksia on jaettava jollain tapaa negatiivisessa valossa?Etenkin raskaana oleville kerrotaan usein omista kokemuksista hieman pelottelevaan sävyyn "odota vaan, sitten kun..." ja aina pitää odottaa jotain negatiivista. Jokainen äidiksi tuleva varmasti tietää, että elämä tulee vauvan tulon myötä muuttumaan, mutta ei elämän tarvitse muuttua huonompaan suuntaan. Se voi parantua monella tapaa.
Muistan itsekin raskauden aikana, että oikein ärsyynnyin, kun joku nosti esille vain vauva-arjen negatiivisia puolia ja mietin, että itse en ainakaan aio lähteä tuohon mukaan. Uskoin kyllä, että elämä tulee muuttumaan, mutta en uskonut, että se tulisi muuttumaan huonompaan suuntaan eikä näin ole ollutkaan. Vauva on ollut ihana lisä meidän elämään ja vaikka hänen myötä moni asia on muuttunutkin, niin en kuitenkaan koe, että kovin moni asia olisi täysin eri tavalla. Olen huomannut, että aika paljon on ollut omasta asenteesta kiinni. Elämä on tässä ja nyt, ja siitä on otettava irti mahdollisimman paljon. Kaikki ei ole yhtä helppoa ja vaivatonta, kuin aikaisemmin, mutta näissä raameissa mennään eteenpäin. Välillä väsyneempänä ja välillä vähemmän väsyneenä! ;)
<3: Karoliina
Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa/ Snapchatissa (candyontherun)
Minulle yksi tuttava sanoi, että hänestä on ollut ihana seurata onneani vauvan kanssa, koska häntä on lähinnä peloteltu vauva-ajasta eikä kukaan muu tunnu mainitsevan onnesta ja rakkaudesta mitään. Se on jotenkin kovin surullista. Myönnän, että olen itsekin ollut kateellinen muille äideille monestakin asiasta (niille, joiden raskaus alkoi helposti, niille jotka eivät keränneet hurjasti kiloja, niille joiden synnytys sujui hyvin, niille jotka palautuivat nopeasti eivätkä olleet kovin kipeitä jne. ) mutta olen aktiivisesti yrittänyt päästä niistä tunteista eroon. Luulen, että siinä synnytyksen jälkeen sitä vain on niin herkkänä, että ihan kaikki menee tunteisiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin, jos jotain olen tänä lyhyenä äitiyden aikana oppinut, niin se on se, että niin raskaudet, synnytykset kuin lapsetkin ovat kaikki niin yksilöllisiä, että niitä on ihan turha verrata. Yritän jatkossa olla vain iloinen muiden äitien puolesta, neuvoa jos kysytään, mutta muuten vain olla olemassa ja tukena. Itse olen kokenut osan neuvoista jotenkin tosi kärkkäinä, joten itse mietin aina miten sanani asettelen. Ehkä sekin johtui vain siitä ensimmäisen lapsen syntymän aiheuttamasta herkkyydestä, että neuvot otti niin itseensä. Nyt pystyn jo ottamaan neuvojakin ihan neutraalisti vastaan :D Ja olemaan iloinen muiden äitien puolesta. Eikä vähiten Karoliina sinun ansiostasi, tämä virtuaalinenkin positiivisuutesi on tarttuvaa! :)
VastaaPoistaMun mielestä on myös on ollut ihanaa seurata sun onnea ja iloa vauva-arjesta, koska se on ihan totta, että useimmiten siitä puhutaan jotenkin negatiivisessa valossa! Mitä tulee tuohon kateellisuuteen, niin uskon, että se on aika luonnollista jossain määrin ja hetkellisesti, tosiaan kun on tunteet pinnassa ja hormonit heittelee, on väsynyt jne. Toi kuulostaa niin hyvältä, että on tukena muille äideille, rohkaisee ja kertoo omia kokemuksia ja vinkkejä, jos niille on tarvetta. Ja ihan totta, pitää miettiä tosi paljon, miten sanansa asettelee, koska niin helposti voi toinen äiti (myös minä itse) ottaa itseensä, jos joku toinen kyseenalaistaa sinun valintoja. Ja sama täällä..neuvot osaa ottaa jo neutraalimmin. Ehkä se johtuu siitä, että on löytänyt jossain määrin sen oman linjan äitiyteen ja osaa jo luottaa itseensä siinäkin asiassa. Kiitos, ihanasti sanottu!! <3
PoistaNyt tulee huono kommentti, kun ei oikein ole mitään kommentoitavaa...Tuosta väsymyksestä...aah! Ihan kuin ekat 6 kk hormonit tai mikä lie olisi suojannut väsymykseltä. Sen jälkeen saatiin nuha ja valmistettiin 3 hammasta kahdessa viikossa. Aika raato olo. Ihan harmittaa, ettei ole tilaisuutta vähän paikkailla univajetta. Näistä päivistä saisi enemmän irti vähän virkeämpänä. En haluaisi kuitenkaan edes kuvitella elämää ilman tuota vauvan palleroa. Suvi
VastaaPoistaEi ollenkaan huono kommentti Suvi! :) Tsemppiä kovasti sinne ja vahvaa kahvia, jos sitä juot! Voin vain kuvitella väsymyksen määrää! Toivottavasti pian helpottaa!! Ja tiedän tunteen..vaikka välillä, kuinka harmittaa/väsyttää mitä lie, niin ei sitä enää osaa kuvitella elämää ilman pikku tyyppiä! <3
PoistaNiin monesti täälläkin mietitty tuota samaa! Varsinkin raskausaikana, kun usein kuuli kommentteja tyyliin "nauti nyt niin kauan kun se on siellä sisällä" tai "siitä se alamäki sit alkaa" jne...täällä on kyllä nautittu vauva-arjesta ja olotilasta enempi synnytyksen jälkeen kuin sitä ennen, vaikka totta kai huonojakin päiviä on. Mut onhan niitä ilmankin vauvaa? :D tsemiä öihin! <3 -Krista
VastaaPoistaKiitos! <3 No jep! Ihan samat fiilikset! On niitä huonoja päiviä todellakin myös ilman vauvaa ja ei kyllä voi sanoa, että tästä olisi alamäki alkanut! :D Tottakai monet asiat ovat eri tavalla, mutta ei tosiaan välttämättä huonommin! :)
PoistaUsean lapsen äitinä uskallan sanoa, että tuo mainitsemasi "tunteisiin meneminen" näissä asioissa hälvenee sitä mukaa, mitä enemmän lapsia saa. Ensimmäisen lapsen kohdalla raskauden ja äitiyden mukana tuomat tunteet sekä äidinvaisto ovat niin vahvoja, että sitä tavallaan kokee kaiken kritiikin tai jopa hyvällä tarkoitetut kommentit paljon vahvempana kuin ne oikeasti ovatkaan.
VastaaPoistaHarva äiti pystyy iloitsemaan toisen äidin onnistumisista ja pitkistä yöunista jos oma lapsi nukkuu huonosti tai itkee päivät pitkät. Ja harva äiti pystyy myöskään olemaan antamatta kommenttia, jos joku tekee asiat eri tavalla kuin itse, olipa nyt kyseessä sitten vaipat, ruokailu, nukkumistavat, nukuttaminen jne. Se oma tapa tuntuu usein sillä hetkellä oikealta.
Usein vasta toisen ja viimeistään kolmannen lapsen kanssa oppii näkemään, että asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia, ei ole sitä yhtä ja oikeaa tapaa toimia vauvan kanssa saati että olisi se yksi ja oikea vauva :-) Ja tosiaan vasta myöhemmin tajuaa, että niiden toisten äitien hyvistä yöunista voi iloita vaikka niistä ehkä hieman kateellinen kateellinen onkin, sillä toisten puolesta iloitseminen tuo itsellekin hyvän mielen :-)
Huh, tulipa sekavaa tekstiä mutta ehkä tajusit pointin :-) Ja ihanaa, että olet itse jo tämän ensimmäisen lapsen kohdalla näin positiivisella ja empaattisella asenteella liikenteessä!
Kiitos kommentista Mari! Voin hyvin kuvitella, että siinä käy useamman lapsen kanssa juuri noin! Jos ensimmäisen kanssa on jotain periaatteita, niin saattaakin huomata, että toisen lapsen kanssa joutuu niistä luopumaan syystä tai toisesta, tai samat keinot eivät toimikaan, kun lapset ovat niin erilaisia. Tajusin todellakin pointin ja olen ihan samaa mieltä! :) Koitan ehdottomasti olla positiivisella asenteella ja empaattinen, koska haluaisin samaa kohtelua myös muilta äideiltä ja lopulta tosiaan parempi mieli tulee itsellekin, kun laittaa hyvän kiertämään! :) Mukavaa viikonloppua sinne!
Poista