perjantai 30. syyskuuta 2016

Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, että...(osa 4)

Heippahei! Perjantai taas! Ajattelin, että tänään voisi taas olla pitkästä aikaa mukava "istahtaa kahville" ja höpötellä kuulumisia, sillä viime kerta oli maaliskuussa ja siitä on jo aivan liian pitkä aika! Ota siis iso mukillinen kahvia/viiniä (onhan perjantai!;)) ja aloitetaan! 

<3

Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, että..tämä viikko on taas mennyt kuin hujauksessa ja hommaa on riittänyt! Henri oli alkuviikosta työmatkalla ja ne päivät, kun on yksin vilkkaan (kohta) 11kk vanhan hulivilin kanssa + koiran ovat aikamoisia. Päivän päätteeksi sitä olisi valmis vain kaatumaan itsekin sänkyyn, mutta usein pitää vielä hoitaa jotain rästijuttuja, joita ei ole päivän aikana saanut tehtyä. Jälleen kerran menee kyllä kaikki pisteet yksinhuoltajille, ei ole helppoa hommaa!

Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, että..olen tällä viikolla juossut kaksi lenkkiä rattaiden kanssa! Maanantaina ja keskiviikkona kumpanakin 5km aamulenkit. Vaikka tykkäänkin todella paljon juosta yksin tai aikuisseurassa, niin välillä rattaiden kanssa juokseminen on ainoa vaihtoehto, jos haluan saada juoksulenkin mahtumaan päivään. 




Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, että..koko syyskuu on mennyt ihan hujauksessa! Kun syyskuun alussa aloitin osa-aikaisen työni, ei sen jälkeen ole paljon tarvinnut miettiä lisää tekemistä arkipäiviin. Vaikka työskentelen "vain" 15-20 tuntia viikossa, tuntuu päivät todella paljon täydemmiltä kuin aikaisemmin. Usein teen töitä Islan päikkäriaikoina tai toisinaan myös illalla/aamulla, kun Isla nukkuu. Välillä on ollut melkoista tasapainoittelua, että saan kaiken tehtyä, sillä vauvahan ei aina välttämättä ole ihan mukana suunnitelmassa ja saattaa vaikka nukkua kahden tunnin päikkäreiden sijaan vain puoli tuntia.. ;) Haasteista huolimatta, olen nauttinut paluusta osittaiseen työelämään ja se on tuntunut hyvältä ratkaisulta tähän kohtaan.




Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, että..tulimme eilen viettämään pitkää viikonloppua tänne Houtskäriin ja on niin ihanaa olla täällä taas ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun! :) Täällä on nyt aivan mielettömän kaunista, kun luonto kylpee syksyn väriloistossa ja eilinen myrsky väistyi poutasään tieltä! Aamulla kävin juoksemassa kympin lenkin ja nautiskelin ihanasta luonnonrauhasta! Juoksu ja syksy on kyllä ihan parasta! <3




Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, etten  ole vieläkään ilmoittautunut ensi viikon lauantaina juostavalle Vantaan puolimaratonille, uups, mutta menossa olen kuitenkin! En ole halunnut ilmoittautua  kovin aikaisin, jos tuleekin jotain kremppaa, mutta nyt täytyy toivoa, ettei iske mitään viime hetken flunssia tai muita ongelmia. Odotan kyllä Vantaata todella innolla ja toivon, että sinne osuisi hyvä juoksupäivä! 




Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, että..aion viikonlopun aikana haastatella rakasta miestäni hänen kuntoprojektistaan ja tehdä siitä postauksen! :) Asiasta on tullut muutamia kyselyitä, joten ajattelin, että voisi olla mielenkiintoista, jos H pääsisi itse kertomaan projektistaan, sen etenemisestä, tavoitteista ja motivaatiosta! Stay tuned! 

Jos istuttaisiin kahvilla tänään kertoisin, että..mulla alkaa kohta iskeä paniikki, sillä Isla 1-vuotissynttäreihin on enää reilu kuukausi aikaa!  Mamman pitäisi varmaan vähän miettiä juhlia, tarjottavaa, lahjatoiveita niitä kyseleville jne. Ja tähän samaan syssyyn varmasti päivittelisin vielä, että ihan oikeasti...mihin se aika menee? Ja kysyisin, että mitä lahjoja (etenkin leluja) voisi toivoa 1-vuotiaalle? Meillä on toistaiseksi aika vähän leluja, joten olisi kiva pyytää jotain tarpeellisia ja hyväksi todettuja! :)




Jos istuttaisiin kahvilla tänään, kysyisin tietysti myös, että mitä sulle kuuluu? :) Ja toivottaisin loppuun oikein ihanaa viikonloppua ja alkavaa lokakuuta!! 

<3: Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

8 kommenttia:

  1. Kiinnostava postaus! Syksy on ollut niin upean kaunis, ja juokseminen on syksyllä totta tosiaan kivaa. :)
    Islan merkkipäivä onkin jo ihan nurkan takana! Meillä lapset ovat tykänneet hurjasti luukkukirjoista, esim. Puppe-kirjoista - niistä on iloa pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jonna! Kiitos kommentista, kiva kuulla, että oli kiinnostava postaus! :) On kyllä ollut niin mielettömän upea syksy tähän mennessä, aivan täydellinen juoksemiseen ja ulkoiluun muutenkin! Hei, puppe-kirjat on tosi hyvä idea, kiitos! Voisin kuvitella, että Islakin tykkäisi niistä kovasti! :)

      Poista
  2. Kirjat, taaperokärry,nukke, dublot ovat meidän 10,5kk suosikkeja. Nukkuukko Isla yhdet vai kahdet päikkärit? Mitens ruokailut? Meillä soseita syljeksitään ja vain itse syötynä ruokaa kelputtaa. Kauheeta, vauvavuosi alkaa olla ohi!

    B

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! :) Joo, hyviä ideoita! Taaperokärry meillä jo onkin, mutta ei vielä yhtään nukkea ja kirjoja voisi kyllä hankkia lisää. Dubloja on jonkin verran, mun vanhoja :D Mutta hyvinhän ne säilyy! Isla nukkuu yleensä kahdet päikkärit vielä, mutta välillä jos ekat päikkärit on 1,5h-2h pituiset niin toiset päikkärit saattaa jäädä pois. Ruokailu on vaihtelevaa :D Annetaan sekä soseita että sormiruokaa, ja tuntuu siltä, että itse syöminen olisi kivempaa, mutta viime aikoina on syönyt ihan ok myös syötettynä. Ihan uskomattoman nopeasti kyllä mennyt aika!! Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Aika samoja vinkkejä täällä. Meillä F sai tuommosen pomppu hepan ja se on ollu aika kova juttu. Myös kuravaatteet, junarata ja kirjat oli 👌🏼 Nähdään lauantaina!!! 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ideoita, kiitos! :) Ja joo nähdään!! :)

      Poista
  4. Mä aion toivoa 1 vuotiaalle jotain kivaa collegea/hupparia (ei haittaa vaikka ois joku merkkikin 😃). Ois kiva noissa vauvamenoissakin kiskoa päälle, kun kelit viilenee. Siinä ne ideat sitten onkin..

    VastaaPoista