tiistai 1. marraskuuta 2016

Oi marraskuu + lihaskuntohaaste

Oi, marraskuu. Jos tämä ei olisi synttärikuukauteni ja nyt myös Islan synttärikuukausi, niin kiroaisin varmasti koko marraskuun johonkin syvälle ja vaipuisin mieluiten talviuneen odottamaan joulua! :D Onneksi nuo kuitenkin ensi viikolla häämöttävät juhlapäivät+isänpäivä tuovat iloa tähän muuten niin synkkään kuukauteen! 

Kuva sunnuntain iltakävelyltä
Olen henkisesti yrittänyt valmistautua marraskuun synkkyyteen ja pohtinut esimerkiksi sitä, että nyt pitää koittaa pitää ruokavalio järkevänä, vaikka herkkuhimot olisivatkin suuret ja jatkaa treenejä samaan malliin, vaikka sohva houkuttaisikin enemmän. Koitan jättää herkut viikonloppuihin ja syödä viikolla mahdollisimman puhdasta ruokaa. Tänään syötiin lohta, höyrytettyä parsakaalia ja salaattia, ai että oli hyvää! Mitä treeneihin tulee, niin tavoitteena on treenata 5 kertaa viikossa marraskuun aikana. 

Sunnuntain herkkubrunssi ystävien kanssa <3

Minä ja mun mini <3 

Usein olen marraskuulle keksinyt myös jonkin lihaskuntohaasteen motivoimaan itseäni treeneihin ja nyt se tuli kuin tilauksesta Hannan blogissa! Ei tarvinnutkaan itse keksiä mitään, kun innostuin välittömästi Hannan coreputkesta ja ilmoitin olevani mukana! Tarkoituksena on siis keskittyä marraskuussa monipuolisesti keskivartalon treenaamiseen ja tehdä päivittäin vähintään 50 keskivartaloliikettä. Esimerkiksi tänään 50xvatsarutistus, huomenna 50xrussian twist ja ylihuomenna vaikkapa 50xsivulankku kierrolla jne. Innostuin haasteesta, koska siinä voi tehdä keskivartalon treenamisesta todella monipuolista ja ainakin itse saan tsemppiä tuollaisista tavoitteista. Haastan nyt teidätkin kaikki mukaan coreputkeen! Käykää Hannan postauksesta kurkkaamassa lisätietoja! :) 

Marraskuu lähti tänään treenien osalta hyvin käyntiin, kun tein treenaakotona.comin* uusimman HIIT-treenin! Vitsi, että tuli taas hyvä fiilis treenin jälkeen. HIIT-treenit ovat suosikkejani kotitreeneistä tällä hetkellä. Ne haastavat sopivasti, saavat lihakset hapoille ja sykkeen koholle, vaikka treeni kestää alle puoli tuntia lämmittelyineen. Ihan huippua! 

Miten te motivoitte itseänne liikkumaan ja pitämään huolta omasta hyvinvoinnista myös pimeänä vuodenaikana? Oletteko mukana jossain treenihaasteessa? 

Kivaa alkanutta marraskuuta!

-Karoliina

*mainoslinkki


4 kommenttia:

  1. Oij, teillä on kunnon juhlaputki tulossa :) <3 Ihanaa! Huippua että oot mukana coreputkessa. Mä opettelen sun mallia, että voi tehä lihaskuntoa vähän siellä täällä ja vähän, eikä aina tarvitse lähteä tekemään pitkää treeniä ;) Jea, hyvällä ravitsevalla ruualla ja liikunnalla taistellaan kaamosta vastaan! Ja nyt maassa on lunta, tuo edes vähän valoa ;) Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ensi viikko näyttää aika kiireiseltä ja hauskalta! :) Juhlia toisen perään! Ja kiitos sulle coreputken keksimisestä..just jotain tollaista kaipasin! Ja niin ihanaa, että tuli lunta ja on enemmän valoa! Sun juoksukuva tänään näytti niin iloiselta ja valoisalta! :D Kivaa loppuviikkoa sinne <3

      Poista
  2. Mulla on ollut viime aikoina pieniä ongelmia motivoida itseäni liikkumaan tarpeeksi, kun tuon murtuneen jalan vuoksi kotitreeni on ollut oikeastaan ainut vaihtoehto. Onneksi pian pääsen sentään salille, kunhan pystyn kävelemään 1,5km matkan sinne ;) Normaalisti tykkään monipuolisesta treenistä, salia/lihaskuntoa jaksan korkeintaan sen 3-4 kertaa viikossa. Kyllä tämä marraskuukin menee, kun yrittää vaan muistaa positiivisen ajattelun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Riikka! Ymmärrän hyvin, että motivaatio on ollut koetuksella saikun aikana, mutta hyvä jos tilanne on nyt menossa parempaan suuntaan ja pääset pian salillekin! Jep, luulen, että marraskuu tulee menemään ihan hujauksessa ja sitten ollaankin jo joulukuussa! Kivaa loppuviikkoa sulle! :)

      Poista