keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Juoksuvuosi 2016: raskauden jälkeen omaan ennätyskuntoon

Ennen kuin on aika kirjoittaa vuoden 2017 juoksu-ja liikuntatavoitteista haluan vielä muistella tämän vuoden juoksukohokohtia. Vuosi 2016 oli juoksun suhteen huomattavasti parempi kuin mitä ikinä osasin odottaa. Uutena äitinä en tiennyt millaista treenaaminen tulisi olemaan vauva-arjessa ja miten oma kroppa palautuisi raskaudesta. Kaikki sujui kuitenkin paremmin kuin hyvin ja vuosi 2016 jää mieleen onnistuneena liikuntavuotena. Kirjoittelin tarkemmin vuoden 2016 liikuntatavoitteiden saavuttamisesta tässä postauksessa, mutta haluan vielä palata erikseen juoksuvuoteen 2016, sillä se oli mielenkiintoinen matka juoksemattomuudesta omaan ennätyskuntoon. 


28.12.2016

Tammikuussa kropan vahvistamista

Vuoden alussa tammikuussa raskaudesta ja synnytyksestä oli kulunut vasta 2 kuukautta ja olin vähitellen alkanut palata kevyesti treenien pariin. Keskityin tammikuussa vahvistamaan kroppaa lihaskuntoharjoituksilla ja tein vaunulenkkejä.  Aloin myös treenata treenaakotona.comin parissa. Kroppa vahvistui vähitellen ja otin mukaan myös kävely-hölkkä-lenkkejä, joissa hölkkäsin esim 3min ja kävelin 1min. Vähitellen tuli siis palailtua myös juoksuaskeleiden pariin, kun kroppa (etenkin lantionpohja ja vatsalihakset) oli siihen valmis. Lisää juoksun pariin palaamisesta raskauden ja synnytyksen jälkeen voit lukea tästä postauksesta. 

Helmikuun tavoite: juosta yhtäjaksoisesti 5 kilometria

Helmikuulle asetin tavoitteeksi juosta yhtäjaksoisesti 5 kilometria. Se tuntui siinä kohtaa sopivalta tavoitteelta, sillä vaikka takana oli useamman vuoden juoksuharrastus, niin edellisestä kunnon lenkistä oli pitkä aika. Olin juossut sen viimeksi heinäkuussa raskausviikolla 28, kun lopettelin juoksua raskauden aikana.  Helmikuun tavoitteeni oli saada viikkoon kaksi juoksuharjoitusta ja kolme lihaskuntotreeniä. Tein myös treenejä vaunulenkeillä vaunujen kanssa ja totesin, että vauvankin kanssa voi treenata! 






Maaliskuussa paluu lappujuoksujen pariin

Maaliskuun alussa mielessäni oli raskauskiloista eroon pääseminen ja kirjoittelinkin postauksen rennosta ja stressittömästä painonpudotuksesta. Raskauskiloja oli vielä jäljellä 4,5 kiloa, mutta koitin olla stressaamatta asiasta. Kärsimätön luonteeni olisi halunnut, että painonpudotus tapahtuu nyt heti, mutta eihän se niin tapahdu. Maaliskuussa pääsin ensimmäistä kertaa raskauden jälkeen juoksukisaan, kun juoksin Floridan matkallamme Shamrock 5k:n. Juoksin 5 kilometria aikaan 27:23 ja olin todella tyytyväinen, sillä en ollut vielä juossut siinä vaiheessa kuin peruskestävyyslenkkejä ennen kisaa. Shamrock 5k oli hauska kokemus ja parasta oli, kun Henri ja Isla olivat mukana kannustamassa! <3  



Äidin pikkufani! <3

Maaliskuussa Floridan matkan aikana nautimme ihanista aamulenkeistä ja tein myös suunnitelman puolimaratonille treenaamisestaMaaliskuussa juoksin myös ensimmäisen kympin lenkin eli toistaiseksi pisimmän matkan Islan syntymän jälkeen. 

Huhtikuussa ensimmäinen pitkis



Huhtikuussa juoksin ensimmäisen pitkän lenkin Islan syntymän jälkeen. 16 kilometrin pitkis tuntui mielettömältä saavutukselta! :) Huhtikuun lopussa kevään Helsinki City Runille (eli ensimmäiselle puolikkaalleni vauvan syntymän jälkeen) oli aikaa 3 viikkoa ja kirjoittelin tekstin siitä, mitä kolmessa viikossa on tehtävissä puolimaratonille valmistautuessa. 


Ensimmäisellä pitkiksellä keväällä
Toukokuussa ensimmäinen puolimaraton raskauden jälkeen

Toukokuu ei alkanut kovin hyvin, sillä sain kolmannen vatsatautini kevään aikana (ugh!) ja se veti tietysti olon aika surkeaksi. Onneksi kohtuullisen pian pääsin takaisin liikunnan pariin ja pian edessä olikin HCR 2016,



joka sujui ihan älyttömän hyvin ja oli aivan huikea kokemus! Oli niin mahtavaa taas päästä juoksemaan isossa juoksutapahtumassa, fiilistelemään juoksukavereiden kanssa ja nauttimaan tunnelmasta. Tästä postauksesta voit lukea lisää, mutta juoksin ensimmäisen puolikkaan vauvan syntymän jälkeen aikaan 1:55:40 ja olin siihen enemmän kuin tyytyväinen. Etenkin, kun reitti ei ollut helpoimmasta päästä! :D Onneksi HCR 2017 reitti muuttuu tasaisemmaksi! ;) 

HCR 2016 1:55:40
HCR:stä seuraavalla viikolla olin jo juoksemassa seuraavassa kisassa ystäväni Katin seurana. Juoksimme Kauniaisissa paikallisen Kurrenkierros-kisan, jossa matkanamme oli 5km. Mammat juoksivat ihan vauhdikkaasti, sillä maalissa olin ajalla 25:31, joka oli hieno parannus maaliskuussa juostuun vitosen kisaan. 



Toukokuun kruunasi vielä Naisten Kymppi, joka on aina yhtä mukava ja rento tapahtuma, siellä olin juoksemassa yhdessä siskoni kanssa! 

Kesäkuussa ensimmäistä kertaa HHM:llä!

Kesäkuussa juoksin vuoden toisen puolikkaani Helsinki Half Marathonilla, johon osallistuin ensimmäistä kertaa. Yllätin itseni täysin, sillä juoksin yhden nopeimmista puolikkaistani koskaan aikaan 1:48.45. HHM oli todella kiva tapahtuma ja oli mahtavaa nähdä paljon juoksukavereita ja tietysti fiilistellä juoksujuttuja. Juoksutapahtumat ovat kyllä juoksuharrastuksen suola (ja sokeri). 


Lauran kanssa HHM:llä! <3

Helteinen heinäkuu ja karmea puolikas Paavolla 

Heinäkuun alussa aloitin kesäloman juoksemalla  ensimmäistä kertaa Paavo Nurmi maratonilla puolikkaan.  Kisasta muodostui yksi haastavimmista, ellei haastavin puolikkaani ikinä. Oli todella kuuma päivä ja juoksu oli karmeaa tervanjuontia lähes koko matkan. Ensimmäistä kertaa harkitsin jopa keskeyttämistä, mutta tsemppasin kuitenkin itseni maaliin asti. Alitin jopa kaksi tuntia, joka siinä kohtaa tuntui ihan mielettömältä työvoitolta. Paavo oli hyvin järjestetty tapahtuma, mutta hellejuoksu ei ollut nannaa. Muuten heinäkuussa tuli juostua saaristossa ja nautittua kesästä. Juoksu ei ollut heinäkuussa kovin tavoitteellista, vaan ennemminkin nautinnollista höntsäilyä! :)



Elokuussa kohti syksyn puolimaratoneja

Elokuussa aloin kohdistamaan katsetta kohti syys-ja lokakuun puolimaratoneja ja käynnistin niitä ajatellen hieman tavoitteellisemman treenijakson. Pohdin myös juoksua harrastuksena ja kirjoitin postauksen "juoksua eri elämänvaiheissa." Elokuussa pääsin myös kisaamaan, kun juoksin Helsinki Street Runin, joka toimi hyvänä "kunto checkinä" kesän jälkeen. Isla pääsi myös ekaa kertaa juoksukisaan, nimittäin Minimarathonille. Toivon, että siitä tulee meille jokavuotinen perinne! :) Kummatkin tapahtumat Mini sekä Streen Run, jotka järjestetään Helsinki City Marathonin yhteydessä, ovat todella kivoja tapahtumia. Parasta oli varmasti taas nähdä juoksukavereita, kuten tapahtumissa aina! 


Minä, Laura H, Laura P ja Heidi
Syyskuussa kotikaupungin puolikas

Ihana syyskuu on yksi suosikkikuukausistani juoksua ajatellen! Tälläkään kertaa se ei pettänyt, sillä säät olivat upeat. Syyskuussa tuli juostua mukavia lenkkejä yksin ja yhdessä juoksukavereiden kanssa. Syyskuun päätavoite oli Espoo rantamaratonin puolikas, jonne lähdin hakemaan siinä vaiheessa kauden parasta tai toisiksi parasta aikaa. En uskonut, että pystyisin samaan kuin HHM:llä kesäkuussa, mutta tiesin, että melko lähelle olisi mahdollista päästä, jos kaikki menisi nappiin. Reitti oli tuttu ja kulki kotimaisemissa, mistä oli ehdottomasti hyötyä. Kovin kauaksi en jäänyt kesäkuun HHM:stä, sillä olin maalissa ajalla 1:48:57 ja juoksu kulki todella hyvin ja vahvasti. Fiilis oli mahtava ja tiesin, että lokakuussa olisi mahdollista lähteä hakemaan omaa ennätystä! 



Lokakuussa uusi puolikkaan ennätys!

Lokakuun alussa koitti syksyn päätavoitteeni juoksun suhteen eli Vantaan puolimaraton. Olin jo pidempään suunnitellut, että Vantaalta lähtisin hakemaan puolikkaan enkkaani. Reitti olisi tasainen ja Vantaalta on hyviä kokemuksia aikaisemmilta vuosilta. Vantaa osoittautui jälleen loistavaksi paikaksi juosta, sillä saavutin tavoitteeni ja puolikkaan uudeksi enkakseni kirjattiin 1:46:21. Oli aivan mahtavaa, että Henri ja Isla olivat vastassa maalissa ja pääsin jakamaan juoksufiilikset heti tuoreeltaan rakkaimpien kanssa! <3 



Marraskuussa talvijuoksua, leppoisia lenkkejä ja lihaskuntoa

Marraskuussa nautiskelin leppoisista lenkeistä ja pääsin myös talvijuoksun makuun. Keskityin lihaskuntotreeneihin hieman enemmän ja juostua tuli 1-2 kertaa viikossa. Marraskuuhun lisämotivaatiota toi myös core-haaste, jossa tehtiin päivittäin 50 coreliikettä. 



Joulukuussa ekaa kertaa poluilla pariin vuoteen

Joulukuun alussa pääsin pitkästä aikaa polkujuoksemaan, kun järjestettiin yhdessä Hannan ja Sadun kanssa polkulenkki joulujuoksuteemalla.



Muuten joulukuussa jatkoin lihaskuntopainoitteisempaa treenaamista ja juoksin 1-3 kertaa viikossa. Kirjoittelin useammalta viikolta treenipäiväkirjoja ja pohdin myös kropan palautumista reilu vuosi raskauden jälkeen. Aloin myös pohtimaan juoksutavoitteita vuodelle 2017, mutta niistä kirjoittelen myöhemmin. 

Kaiken kaikkiaan juoksuvuosi 2016 on ollut todella hieno. Juoksun merkitys itselleni on vain korostunut tämän kuluneen vauvavuoden aikana. Juostessa saan aikaa olla yksin ja ajatella. Juoksulenkiltä takaisin palaa aina hyväntuulisempi ja virkeämpi mamma. Välillä saan höpöttää ystävän kanssa ja parantaa maailmaa samalla kun kilometrit kuluvat nopeammin. Juoksun kautta olen tutustunut moniin aivan mielettömän ihaniin tyyppeihin. Joka kerta, kun saan lähteä lenkille ja juosta olen todella kiitollinen! <3 Olen myös kiitollinen tästä blogista, johon olen kohta neljä vuotta saanut tallettaa juoksuhöpinöitä ja joka tuo paljon lisämotivaatiota harrastukseen! <3

Innolla odotan mitä juoksuvuosi 2017 tuo tullessaan! :)

Millainen juoksuvuosi 2016 oli sinulle? Mikä oli vuoden paras/huonoin juoksujuttu? 


-Karoliina



8 kommenttia:

  1. SINÄ olit se joka sai mulla juoksukipinän taas syttymään ja olen siitä ikuisesti kiitollinen 😘💗 Ihana lukea sun huikeesta juoksu vuodesta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihanaa, kun innostuit juoksusta ja tulit mukaan Street teamiin ja ollaan tutustuttu tänä vuonna! <3 Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  2. Mahtavaa Karkki! Hieno vuosi todellakin. :) Peukut sille, miten päämäärätietoisesti mutta kroppaa kuunnellen ja pienin askelin edennyt takaisin juoksun pariin. Ja nyt vuoden päätteeksi oot huikeessa kunnossa!! Huippua!:)

    Hmm, parhain juoksuni varmaan viime vuodelta on se oma juoksu Kolilla..
    Ja huonoin - muistan yhden lenkin, joka oli niiiin tervanjuontia ja yritin juosta kovaa, mutta pää ei ollut ollenkaan mukana siinä kovemmassa vauhdissa. Muistan kuinka taistelin pään sisällä, juostako vaiko eikö. Se fiilis oli jotenkin ihan hirveä. En koskaan tunne lenkin aikana tuommoista oloa, ja mietinkin että jos jotkut puskee kovaa "aina väkisin", niin kyllä juoksunautinto on kaukana. Tuolla lenkillä lopulta lopetin kokonaan juoksemisen, kun tuntui vaan niin hirveältä.. huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3 Ihanaa, kun te ootte olleet koko ajan kannustamassa ja inspiroimassa matkassa mukana koko tämänkin vuoden!<3 Se sun Kolin juoksu kuulosti kyllä niin upealta kokemukselta!! Ja uhh, ehkä parempi, että tuolla huonolla lenkillä lopetit juoksemisen kokonaan! Kuuntelit kroppaa ja fiiliksiä, niin pitääkin! <3

      Poista
  3. Hieno vuosi!! :) Se on mahtava tunne, kun pääsee vauva-ajan jälkeen uudelleen liikkeelle. Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita! :) Niinpä!! Se on ihan mieletön fiilis, kun itse olin jo ehtinyt pelkäämään negatiivisina hetkinä, että miten käy omille harrastuksille jne., mutta onneksi ihanan hyvin ne on pystynyt yhdistämään vauva-arkeen ja toivottavasti lapsiarkeen jatkossakin! Sinne myös oikein hyvää uutta vuotta! <3

      Poista
  4. On ollut kyllä hieno seurata blogistasi kärsivällistä, fiksua ja määrätietoista kehitystä jonka olet tehnyt. Hatunnosto sille. :)

    Oma juoksuvuosi oli hiukka rikkonainen. Kevät meni huikean hienosti, tein oman ennätyksen puolikkaalla ja juoksin ensimmäisen polkujuokukisan Karhunkierroksella. Sen jälkeen vaivasi monen monituista flunssaa, ja jouduin perumaan ensimmäisen kokopitkän maratonini ja Vaarojen maran. Mutta uutta vuotta kohti mennään ja treeni-intoa löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sini! :) Harmillista, että sulla on ollut niin rikkonainen juoksuvuosi, mutta hyvä, että nyt näyttää jo paremmalta ja treeni-intoa löytyy! Toivotaan, että 2017 on ehjempi ja hyvä juoksuvuosi! Kaikkea hyvää uudelle vuodelle! :)

      Poista