maanantai 19. joulukuuta 2016

Viikonlopun kohokohdat + viikon 50 treenipäiväkirja

Heippa ja hyvää jouluviikkoa! <3 Miten teidän viikonloppu sujui? Täällä se meni oikein mukavasti. Lauantaina näin vanhoja ala-asteaikaisia luokkakavereitani Kampin korttelin Storyssa ja vaihdettiin kuulumisia salaattien äärellä. Olipa ihanaa nähdä tyttöjä pitkästä aikaa ja wautsi oli kiva paikka tuo Kampin korttelin ravintolakeskittymä! Tuli ihan sellainen fiilis, että nyt ollaan ulkomailla eikä Suomessa! :D Se sijaitsee siis kauppakeskus Kampin 5.kerroksessa, jossei ole ennestään tuttu. Sunnuntaina oltiin koko perhe brunssilla ystävien luona ja oli niin herkullinen kotibrunssi, ettei parempaa olisi voinut toivoa. Kuvaa en tietenkään ottanut brunssipöydästä, koska keskityin kaikkeen muuhun, mutta voin kertoa se oli super herkullinen ja kattava brunssipöytä, jossa oli muun muassa leipää, croisantteja, leikkeleitä, juustoja, nakkeja, munakasta, jogurttia, hedelmiä, pannukakkuja ja täytekakkua, NAM! Ja saatiinhan me kuulla aivan ihania uutisiakin yhdeltä ystävältä, iiiih <3 Onnea vaan vielä sinne suuntaan tulevasta pikkuisesta! :) Taisin kiljua ääneen ja hyppiä tasajalkaa, onhan nämä aina ihan parhaita uutisia etenkin rakkailta ystäviltä! <3 Viikonloppuna tuli muutenkin otettua aika vähän kuvia, mutta tämän Henri lähetti mulle lauantaina, kun olin tyttöjä tapaamassa. Islaa pussaa itseään peilin kautta. :D

:D <3

Tässä vielä lyhyesti viime viikon treenipäiväkirja! Oli taas mielestäni oikein mukava treeniviikko. Kaksi juoksukertaa ja kolme lihaskuntotreeniä sekä tietenkin päivittäiset vaunulenkit koiran kanssa. Sopiva setti itselleni tällä hetkellä! :)


Maanantai: Kävelyt/pientä coretreeniä

Tiistai: vaunulenkki juosten 5km + askelkyykkykävelyä vaunulenkin aikana 5x20kpl



Keskiviikko: Lihaskuntotreeni Youtubesta, Total body strenght workout for people who get bored easily




Torstai: Lihaskuntotreeniä pitkin päivää (lyhyitä settejä siellä täällä) ja varsinainen treeni juoksu-lihaskunto circuit 35min, joka näytti tältä:
5min juoksu (juoksumatolla)
1min pyöräilyvatsat
1min kyykkyhypyt
1min askelkyykky eteen vuorojaloin + hauiskääntö (3kg käsipainot)
1min lankku + jalat auki hypyt
1min selän ojennukset

x3 + venyttelyt
Tämä oli aika kova setti, etenkin kyykkyhypyt ja lankku+jalat auki hypyt minuutti kerrallaan, huhhuh! 




Perjantai: Lepo/kävelyt 




Lauantai: Kävelyt + lihaskuntotreeni 25min keskittyen keskivartaloon samalla kun katsottiin Islan kanssa Nemoa etsimässä. 




Sunnuntai: Juoksu 15km 
Mukava pitkä lenkki rantaraittia pitkin. Keli oli tyyni ja lämpötila nollan tienoilla. Juuri sopiva talvijuoksuun! Juoksukin kulki kivasti! :)







Miten teidän treenit ja viikonloppu? 

Rauhallista jouluviikkoa! <3

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa

14 kommenttia:

  1. Ihania juttuja taas, ja vitsit toi Islan kuva on ylisöpö. <3 Fiilistelen myös tuota sun pitkää juoksulenkkiä. Huomaan kaipaavani juosta pitkääään!:) Viime viikolla olo oli jo parempi ja pääsi jo treenin makuunkin, mutta nyt taas flunssa tais laittaa kapuloita rattaisiin. Puuh. Mutta ei auta kuin malttaa.
    Ihanaa JOULUVIIKKOA! ah ihanuutta, joulunaikaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista sinne Satu! <3 Ihan kauheasti tuntuu olevan flunssia liikkeellä! Mä jo fiilistelen jouluaattoaamun lenkkiä, toivottavasti pääsen sen juoksemaan ja sä myös! Rentouttavaa ja rauhallista joulunaikaa sinne! <3

      Poista
  2. Kivaa joulunaikaa sinne! Täytyy testata tuota, että pilkkoo treenejä pitkin päivää tässä jouluhässäkässä. Ollaan lentämässä perjantaina Suomeen ja saa nähdä miten juoksut menee siellä liukkaassa. Mulla ei ole mitään talvijuoksulenkkareita kun ei niitä juuri ikinä tartte. Mutta katsotaan kuin käy, pitää tulla testailemaan rantaraitin maisemia kun sielläpäin ollaan. Terkuin, Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Pia! :) Treenien pilkkominen on oikeasti ihan pelastaja välillä, kun on "sellaisia päiviä". Tuossa välissä vähän kyykkyjä ja tuolla punnerruksia, sitten vatsoja kun on 5 minuuttia aikaa jne. Kun vaan päästää irti siitä ajatuksesta, että treeni pitää tehdä putkeen ja rauhassa, niin hyvin menee :D Eihän se kroppa tiedä, missä ja milloin niitä liikkeitä tehdään! :) Nyt alkaa ehkä vähän helpottaa liukkauden suhteen, mutta on kyllä ollut nastat tarpeen viime päivinä. Tervetuloa Suomeen! :)

      Poista
  3. Ihana Isla! Mä tein loppuviikosta muutaman niin rankan salitreenin, että nyt tuntuu jokaisessa lihaksessa ;) Eniten iloitsen kuitenkin sitä, että pian voin palata lenkkipolulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, että pääset pian palaamaan lenkkipoluille! :) Ja huh, tollaiset treenit on kyllä ihan huippuja, kun tuntee todella tehneensä jotain!! :) Mukavaa joulunodotusta sinne!

      Poista
  4. Moikka! Ihan ylisöpö toi pikkuneidin kuva <3 Tosi suloinen tyttönen teillä!
    Mulla oli super viikonloppu :) Super siksi, että olo oli jotakuinkin normaali ja pystyin puuhailemaan. Kävin hiihtämässäkin, tosin sitä en hirveesti lähtis mainostamaan -> tahti oli niin rauhallinen, että kaikki yli 10v pyyhäls kyllä ohi musta mennen tullen. Mutta minkäs teet, täytyy nauttia ihan vaan siitä, että ylipäätään pystyy ulkoilemaan ja liikkumaan!
    Hyvillä fiiliksillä siis kohti jouluviikkoa! Ihanaa, leppoisaa ja mukavaa jouluviikkoa toivotellen, Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! <3 Todellakin pitää nauttia siitä, että pystyy ylipäätään liikkumaan ja ulkoilemaan! <3 Ja raskaana ollessa ei tosiaan kannata vertailla omaa oloa ja menoa muihin, koska se on niin yksilöllistä. Kaikki on kotiinpäin, kun liikkuu! :) Ja varsinkin sulla, kun oli alku niin hankalaa olojen vuoksi. Sinne myös ihanaa ja leppoisaa joulunodotusta! :)

      Poista
  5. Oij, ihana Isla <3 Kampin kortteli pitäis kyllä käydä tsekkaamassa, sen verta innostunut olin jo idean kuullessa :) Hyvältä näyttää sun treeniviikko, ja noi viimeiset harmaat maisemakuvat on hienot. Karua harmautta, mutta jotenkin niin kotoisan kaunista. Mukavaa jouluviikkoa sullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Joo, ehdottomasti tsekkaamaan Kampin kortteli! Oli tosi kiva! :) Ja viime sunnuntaina oli kyllä tosi upea sää, vaikkei ihan perinteisesti. Just se harmaus ja aika pysähtynyt ilma oli aika tunnelmallinen. Kolme yötä jouluun on.. ihanaa joulunodotusta! <3

      Poista
  6. Yritän totutella "pienempiin" treeni määriin nyt kun työt alkaa. Kävin viime viikolla treenaamassa vaan 4 kertaa ja joista 1kerran juoksemassa. Jännää mitä treenistä tulee kun palaa töihin! Jaiks!!! Ihanaa joulua ihanuudet!!! 💗😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä Ama! Mä oon kanssa miettinyt, että pitää sitten jossain vaiheessa totuttaa itsensä siihen, että 3-4 kertaa viikossa treeniä on ihan tarpeeksi ja hyvä määrä! Kyllä mä uskon, että sä saat hyvin treenit sovitettua uuteen arkeen, kun annat itsellesi tarpeeksi aikaa sopeutua uuteen rytmiin ja olet armollinen just treenimäärissä! :) Mielenkiinnolla seurailen sitten sun kokemuksia. Ihanaa joulua sinnekin!! <3

      Poista
  7. Pakko kommentoida tähänkin, että kivan näköinen treeniviikko! :) Olen huomannut, että arkiliikunta on tosi tärkeää reippaamman kuntoilun ohessa. Jotenkin tulee sellainen "lössähtänyt" olo jos ei käy kävelyllä päivän aikana, vaikka olisikin juossut tai jumpannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Laura, kiitos! Oon ihan samaa mieltä! Arkiliikunta on niin aliarvostettua, mutta jos se jäisi pois kokonaan niin vaikutus olisi kyllä tosi suuri! :)

      Poista