maanantai 28. marraskuuta 2016

Treenipäiväkirja viikko 47

Heippahei ja kivaa maanantaita! Taas on pulkassa yksi treeniviikko, joka sujuikin oikein mukavasti. Mulla on treenimotivaatio tällä hetkellä kohdallaan ja viime viikon saldona olikin kaksi mukavaa juoksulenkkiä ja kolme lihaskuntoharjoitusta sisältäen yhden aamutreenin (woop)! Lisäksi olen tehnyt säännöllisesti  päivittäin coreputken treenejä (50 coreliikettä päivässä) ja huomaan kyllä coren vahvistuneen marraskuun aikana! Mutta, pidemmittä puheitta viime viikon treenipäiväkirjaan. 

Kuva sunnuntain pitkikseltä
Maanantai oli jälleen aktiivinen lepopäivä viikonlopun treenien jälkeen. Teimme aamulla Islan ja Milan kanssa reilun tunnin vaunulenkin kävellen ja iltapäivällä kävimme vielä puolen tunnin happihyppelyllä. 


Maanantain vaunulenkiltä

Tiistaina aamulla kävimme äitini ja koirien kanssa kävelyllä ja itsekin tuli muutamia kertoja spurttailtua koirien kanssa! Niillä oli energiaa vaikka muille jakaa. Päivän varsinaisena treeninä tein Treenaakotona.comin (mainoslinkki) viikon 47 HIIT-treenin, joka olikin oiva tiistai-illan treeni. HIIT-treenit ovat kyllä mahtavia siitä, että lyhyessä ajassa saa tehtyä todella tehokkaan harjoituksen. 

Keskiviikkona tein jotain sellaista, jota ei ole omalla treenirintamallani tapahtunut aikoihin..Nimittäin AAMUTREENIN! (Suut saa loksahtaa auki siellä puolen ruutua, sillä yllätin itsenikin, haha). Henri oli työmatkalla koko päivän, joten tiesin ettei treenille olisi muuten aikaa (Islan päikkäraika menisi töiden parissa), joten päätin laittaa kellon soimaan aamulla klo 6.15 ja hoitaa treenin pois alta heti aamusta! Tein Treenaakotona.comin viikon 47 käsipainotreenin ihanan Elinan johdolla ja se osoittautuikin loistovalinnaksi aamutreeniin. Treeni oli hyvä koko kropan lihaskuntoharjoitus, mutta kuitenkin temmoltaan sen verran rauhallinen, että se tuntui sopivalta heti aamutuimaan. Treenin kesto oli puolisen tuntia. Olin niin ylpeä itsestäni aamutreenin jälkeen ettette uskokaan! ;) 

Torstaille olin sopinut juoksutreffit ystäväni Jennyn kanssa. Onneksi olin sopinut, että mennään yhdessä juoksemaan, koska en tiedä olisinko päässyt yksin ovesta ulos pimeään ja tuuliseen marraskuiseen iltaan. Juostiin rauhallista vauhtia 10,5 kilometrin lenkki ja höpötettiin koko matka. Kutsun näitä tällaisia lenkkejä leikkisästi terapialenkeiksi, sillä sitä ne todella ovat. Jennykin auttoi taas minua ratkaisemaan mielessä pyörineen ongelman ja lenkiltä tulin takaisin mieli huomattavasti virkeämpänä. Keskivauhdista ei ole mitään hajua tältä lenkiltä, mutta eipä sillä niin väliä olekaan! :)




Perjantai oli aktiivinen lepopäivä ja kävimme silloin Juoksujalkaa-Lauran kanssa vaunulenkillä. 

Lauantain treeninä toimi tämä 30-minute-full-body workout Youtubesta, jossa tehtiin pääasiassa lihaskuntoliikkeitä kiertoharjoitteluna ja osassa liikkeitä käsipainoja apuna käyttäen. Hyvä treeni, jonka voisin tehdä uudestaankin. 



Sunnuntaina oli vuorossa viikonlopun juoksulenkki ja tällä kertaa olin sopinut juoksutreffit ystäväni Jutan kanssa. Emme olleet nähneet toisiamme pitkään aikaan, joten juteltavaa riitti! Kummallekin sopi juosta hieman pidempi lenkki ja päädyimmekin tekemään 15,5 kilometrin lenkuran. Pysähtelimme välillä ottamaan kuvia ja vauhtikin pysyi rauhallisena. Juoksu kulki mukavasti, tosin huomasin hengästyväni todella kovasti ylämäissä, kun yritin puhua samaan aikaan. Taitaa se juoksukunto olla sittenkin hieman huonontunut, mutta ei se mitään. Tässä on onneksi aikaa sitä kaivella esiin ennen kevättä! :) Kiitos vielä Jutta lenkkiseurasta! <3










Sellainen treeniviikko tällä kertaa! Nyt suunnittelemaan alustavasti ensi viikon treenejä (kirjoitan tätä sunnuntai-iltana)! :) Mikä oli teidän tämän viikon lempitreeni? Jatkuuko teillä juoksut läpi talven?

Kivaa uutta viikkoa!

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa

lauantai 26. marraskuuta 2016

Viikon parhaat

Heippa vaan! Toivottavasti teidän marraskuun viimeiseen lauantaihin kuuluu hyvää! Mun piti julkaista tämä postaus jo eilen, mutta tuli hieman muuttujia ja se ei ihan onnistunut, joten täällä ollaan nyt "pirteänä" ei niin hyvin nukutun yön jälkeen. *Huoh*. Rise and shine, kahvia ja aamupalaa nassuun ja kyllä se tästä..;)


Arkiviikko meni taas vauhdikkaasti ja päivät oli puuhaa täynnä. Viikonlopusta olen todella innoissani. On ihanaa, että saadaan olla koko perhe yhdessä ja pääsee tekemään kivoja juttuja, kuten treenaamaan valoisaan aikaan ja näkemään kavereita. Tänä viikonloppuna edessä on myös hieman työhommia, mutta sekin on ihan ok, kun tiedän sen etukäteen! Sunnuntaina suunnitelmissa on käydä juoksemassa pitkästä aikaa pidempi lenkki ystäväni Jutan kanssa. Sitäkin odotan innolla, sillä viimeksi olen juossut kunnon pitkän lenkin Vantaan puolikkaalla melkein kaksi kuukautta sitten! Tauko pidempiin lenkkeihin on kuitenkin tehnyt hyvää ja nyt oikein odotan innolla, että pääsee juoksemaan vähän pidempään. Muuten viikonlopulle ei ole mitään lukkoonlyötyjä suunnitelmia, mennään fiiliksen mukaan. Mutta pidemmittä puheitta niihin viikon parhaisiin eli suosikkijuttuihin viikon ajalta! :)

Fiilis aamutreenin jälkeen! :)

Keskiviikon aamutreeni: Kerron varsinaisesta treenistä lisää viikon treenipäiväkirja-postauksessa, mutta nyt on vain pakko hehkuttaa, että uskokaa tai älkää, MINÄ heräsin tekemään aamutreenin!! Minä, joka suuresti ihailen kaikkia aamutreenaajia ja kovasti haluaisin olla yksi heistä! Laitoin kellon soimaan 6.15 ja hyppäsin treenivaatteisiin, vedin banaanin huiviin ja menin tekemään Treenaakotona.comin (mainoslinkki) jumpan!  Ai että mikä fiilis oli sen jälkeen. Niin aikaansaanut ja reipas, vaikka myöhemmin päivällä väsyttikin! :D 

Torstain lenkkitreffit: Jos mielessä pyörii asioita, joihin ei itse saa ratkaisua aikaiseksi: pyydä kaveri mukaan lenkille ja käynnistäkää juoksun lomassa kunnon lenkkiterapiasessiot. Kummasti alkaa mieli kirkastumaan ja asiat selviää! :) Tästäkin treenistä kerron enemmän treenipäiväkirjassa, mutta torstain lenkkitreffit ystäväni Jennyn kanssa kuuluvat ehdottomasti viikkoni kohokohtiin! Leppoisaa lenkkiterapiaa 10,5 kilometrin verran! <3

Perjantain vaunulenkki+lounastreffit Juoksujalkaa-Lauran kanssa: Mulla on ollut viime aikoina tapana sopia perjantaille treffejä kavereiden kanssa. Ne tuntuvat arjen luksukselta ja se on ollut kiva tapa aloittaa viikonloppu hieman aikaisemmin. Tällä kertaa olin sopinut Lauran kanssa, että mennään vaunulenkille (pääsin tapaamaan Lauran pientä poikaa ekaa kertaa!) ja sen jälkeen lounaalle. Perfect! Oli ihanaa käydä kävelyllä ja höpöttää suut vaahdossa kuulumisia liittyen raskauteen, vauva-arkeen, treeneihin, bloggaamiseen ja vaikka mihin. Yhteisiä puheenaiheita tuntuu meillä riittävän ja se on ihan mahtavaa. Lenkin jälkeen suunnattiin Old Jerusalem-ravintolaan lounaalle ja ai että oli hyvää! Nam nam! Jälkikasvukin käyttäytyi ihan mallikelpoisesti pientä kitinää lukuunottamatta, joten kaiken kaikkiaan oli oikein mukavaa! Kiitos vielä Laura seurasta ja huipusta viikonlopun aloituksesta! <3


Old Jerusalemin lounasta :)

Tyttöjen ilta: Perjantaina vietettiin tyttöjen iltaa siskoni ja kahden serkkuni kanssa. Syötiin masut täyteen tortilloja ja herkkuja, katsottiin Gilmoren tyttöjä Netflixistä, höpötettiin, lojuttiin sohvalla ja luettiin lehtiä. Ihanaa rentoutumista ja kivaa ajanviettoa pikkusiskon ja kahden melkein pikkusiskon kanssa! <3 





Tulevaa kivaa:

Jouluinen yhteislenkki poluilla la 3.12 klo 10: Tämä on ehdottomasti yksi parhaista jutuista ensi viikolle ja odotan sitä innolla! Juoksuaskeleet-Satu tulee nimitttäin käymään täällä PK-seudulla ja haluttiin päästä yhdessä juoksemaan.  Olemme pitkään puhuneet myös blogien yhteislenkeistä ja Hanna onkin niitä järjestänyt. Päätettiin yhdistää kaksi asiaa ja järkätään nyt kaikille avoin yhteislenkki Pirttimäen poluilla Espoossa ensi lauantaina klo 10! Luvassa lepppoisa n. 10km lenkki ja vauhti on rauhallinen, joten mukaan vaan! Itsehän en ole juossut tänä vuonna kertaakaan poluilla, joten tästä tulee mielenkiintoista! :D Taidan päätyä peränpitäjäksi! Facebookista löytyy tapahtuma, jonne päivitetään infot ja Hannan blogissa myös lisäinfoa. 




Siinäpä niitä viikon parhaita tällä kertaa! :) Nyt alan siivoamaan lapsen lattialle heittämiä ruokia ja kaadan itselleni lisää kahvia! :D 


Mikä oli sun tämän viikon kivoimpia juttuja? Tuutko mukaan meidän kanssa poluille ensi lauantaina? Hauskaa viikonloppua!! :)


-Karoliina 

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa

maanantai 21. marraskuuta 2016

Treenipäiväkirja viikko 46

Heippahei! Tässä tulee taas katsaus viime viikon liikkumisiin. Ajattelin jatkossa koittaa säännöllisesti pitää treenipäiväkirjaa, sillä se motivoi itseäni, kun tiedän, että tulen kirjoittamaan treenit tänne blogiin. Meneillään on tällä hetkellä juoksun suhteen vielä off-sesonki ja painotus on lihaskuntotreeneissä. Niitä tulikin viime viikolla tehtyä neljän treenin verran. Viikon suosikkitreeni taisi kuitenkin olla jälleen kerran lauantain juoksulenkki! Siitä on tullut itselleni yksi viikon kohokohdista! <3


Lauantain juoksulenkiltä 

Treeniviikko 46

Maanantai oli aktiivinen lepopäivä. Kävimme aamulla kävelemässä reippaan ja pitkän (1,5h) lenkin ystäväni Ninan kanssa samalla kuulumisia vaihtaen. Islakin nukahti rattaisiin, joten pitkä lenkki sujui leppoisasti. 

Tiistaina tein varsinaisena treeninä Treenaakotona.comin * (mainoslinkki) SENSEI-treenin, joka on 30 minuutin treeni, jossa yhdistyy liikkuvuus, lihaskunto ja HIIT-osuus. Puolen tunnin paketissa on siis kaikki mitä aktiivikuntoilija kaipaa. Tämä oli itselleni ensimmäinen sensei-treeni ja tykkäsin kyllä kovasti. Alkuun tehtiin 10 minuuttia liikkuvutta, joka teki niiiiin hyvää (hellou jäykkä kroppa), sitten tuli 10 minuutin lihaskunto-osuus ja lopuksi nostatettiin sykkeitä 10 minuutin HIIT-setillä. Treenin jälkeen oli ihan mahtava fiilis. Lisäksi päivään kuuluivat toki kävelyt ja edelleen jatkuvan coreputken 50 coreliikettä. 

Keskiviikkona tein tämän alla näkyvän treenin 2 kierrosta. Korvasin box jumpit hypyillä paikallaan. Tämä oli oikein tehokas setti ja aikaa meni alkuverryttelyineen noin 25 minuuttia. Teettekö te muut muuten tätä, että otatte screenshotteja kiinnostavista treeneistä, kun selaatte somea ja blogeja kännykällä? Itse teen sitä koko ajan ja kännykässä alkaakin ollakin melkoinen liuta erilaisia treenejä (ja toki screenshotteja monista muistakin jutuista!). Vaihtelu virkistää, joten välillä on kiva poimia näitä tehtäväksi kotona tai niiden avulla keksiä uusia liikkeitä omiin treeneihin. Tällaiset kiertoharjoittelutreenit ovat HIIT-treenien lisäksi ehdottomasti suosikkejani!


Torstaina pidin lepopäivän kävelyitä ja pikaista core-treeniä lukuunottamatta. 

Perjantaina aloitin viikonlopun tällä todella kivalla treenillä! Se on perinteiseen jenkkityyliin aika kannustava ja let´s go girls-meininki :D, mutta tykkäsin. Hyvä koko kropan treeni, jossa tarvittiin käsipainoja. Kestoltaan puoli tuntia. Löytyy Youtubesta nimellä: "30-Minute Fat-Blasting Workout | Class FitSugar"


Alkuun ja loppuun juoksin matolla 5 minuutin verkat. Lopuksi vielä venyttelyt. 

Lauantain treeninä oli jo edellä mainittu juoksulenkki. Alunperin olin ajatellut, että juoksen viikolla lisäksi yhden lenkin, mutta keskiviikkona palaveri venyi ja olinkin kotona myöhemmin, kuin oli ajatellut. Saatuani Islan nukkumaan, ei ulos lähteminen enää houkutellut, joten päätin vetää sisätreenikamppeet päälle ja tein circuit-treenin juoksulenkin sijaan. Mulla on tällä hetkellä selkeästi vaikeuksia motivoitua juoksemaan pimeällä, mikä on vähän huono juttu tähän aikaan vuodesta..Onneksi meillä on juoksumatto kotona, jota sitten välillä hyödynnän. Ja onneksi on viikonloppujen valoisa aika, jolloin pääsee juoksemaan! <3 Ehkä sen takia näistä viikonloppuaamujen lenkeistä onkin tullut nyt ihan henkireikä. Tätäkin lauantaiaamun lenkkiä odotin jo torstaista asti, kun alkoi vähän pipoa kiristelemään. 




Juoksin 10km lenkin ja pysähtelin välillä ottamaan kuvia, kun keli oli niin upea. Aurinko paistoi ja yhtäkkiä tuntui taas ihan syksyltä! Lenkin aikana ehdin pohdiskella vaikka mitä ja selkeyttää ajatuksia. Juoksuterapia on parasta! <3 


Marraskuinen valoilmiö josta oli pakko ottaa kuvia





Lenkin jälkeen tein vielä kotona venyttelyt sekä coreputken 50 coreliikettä. Olen mielestäni hyvin pysynyt coreputkessa mukana ja tehnyt säännöllisesti päivittäin corea vahvistavia liikkeitä. Kiitos vaan Hannalle, kun keksi tämän! Keskivartalo tuntuu jo vahvemmalta, jee! 

Sunnuntaina tehtiin aamun vaunulenkki normi kävelylenkin sijaan hölkkä-kävelynä Milan ja Islan kanssa. Lenkkeiltiin vajaa 5km. Varsinaisen treenin tein Islan päikkäriaikaan ja päädyin tekemään Youtubesta tämän "Ultimate HIIT Workout for People Who Get Bored Easily - Fat Burning HIIT Cardio Workout"-treenin, joka olikin todella mukaansatempaava ja sopi hyvin hieman väsyneeseen mielentilaani. Liikkeet vaihtuivat nopeaan tahtiin ja treeni meni todella nopeasti. Tykkäsin kovasti ja teen tämän varmasti uudestaankin! Treenin jälkeen venyttelyt ja illalla coreputken liikkeet. 




Sellainen treeniviikko täällä! Mitä teidän treeniviikkoon kuului? Millaisia treenejä teette tällä hetkellä? Onko motivaatio kohdallaan? :) 

Kivaa alkanutta viikkoa! 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 


lauantai 19. marraskuuta 2016

Kirje 1-vuotiaalle

Rakas Isla, 

täytit viime viikolla yksi vuotta. 1-vuotispäivityksen sijaan ajattelin kirjoittaa sinulle kirjeen. Olen kirjoittanut vauvavuotesi aikana kuukausittain päivityksiä blogiini, siitä mitä sinulle kuuluu ja mitä kaikkea kehityksessäsi on tapahtunut. Aiomme isin kanssa printata tekstit sinulle, jotta voit lukea niitä, kun olet isompi ja jotta ne säilyvät, vaikkei äidin blogia enää olisi siinä vaiheessa, kun opit lukemaan.

Tuntuu mielettömältä olla sinun, 1-vuotiaan ihanan taaperon äiti! <3 Mielettömän upealta ja ehkä vähän haikealta, mutta enimmäkseen upealta. Vauvavuotesi meni niin nopeasti, ja vaikka siinäkin oli haastavia hetkiä (väsymys!), niin hetkeäkään en vaihtaisi pois. Sinä pysyit terveenä koko vauvavuoden ja siitä olemme todella kiitollisia. Ehkäpä Milan karvoista ja siitä, ettei meillä kotona ole koko ajan aivan kliinisen puhdasta oli jotain hyötyä. Tai sitten meillä oli vain hyvä tuuri. Ensimmäistä kertaa sinulla nimittän nousi kuume vasta 1-vuotisrokotusten jälkeisenä päivänä ja olimme isin kanssa ihan sormi keskellä suuta, kun olitkin yhtäkkiä kipeä. Onneksi panadol auttoi ja kuume meni ohi alle puolessa päivässä. Sinä olit niin reipas! <3 Mutta olipa inhottavaa äidille ja isille nähdä sinut kipeänä..Toivottavasti jatkossa pysyt terveenä!




1-vuotisneuvolassasi kävimme tällä viikolla. Eniten minua kiinnosti kasvusi, sillä olimme viimeksi käyneet neuvolassa 8 kuukautisena. Olitkin kasvanut hienosti, pituutta sinulla oli 78,4cm ja painoa 10,4kg. Neuvolantäti kirjoitti neuvolakorttiisi näin: "Onnea 1-vuotiaalle! Ihana tyttö! Hyvä kasvu Islalla. Norm. ikätasoinen kehitys. Sai rokotuksia, hienosti sujui."Juu, sujuihan se ihan hienosti, mutta olihan se melkoista huutoa. Onneksi seuraaviin rokotuksiin on pitkä aika! 

Tällä hetkellä 1-vuotiaana olet aivan mielettömän hauskassa kehitysvaiheessa. Sinun kanssasi on mahtavaa hassutella ja naurusi on niin tarttuva, ettei voi olla nauramatta, kun alat kikattamaan. Sinut saa nauramaan aina sanomalla "böööö", kutittamalla sinua tai menemällä piiloon. Olet myös itse keksinyt erilaisia kujeita, ja sitten oikein odotat, että äiti tai isi tulee katsomaan, mitä puuhaat ja alat nauramaan kovaan ääneen. Eilen puuhastelit omassa huoneessasi, ja olit kiivennyt itse turvakaukaloon istumaan. Kun tulin kurkkaamaan touhujasi, olit naama niin leveässä virneessä, ettei siinä voinut muuta kuin nauraa itsekin. Olet myös keksinyt monta asiaa, jotka ovat sinulta kiellettyjä. Esimerkiksi Milan oma paikka ja Milan ruoka-ja vesikuppi. Testaat päivittäin saisiko niihin kuitenkin koskea tai mennä Milan paikalle istumaan tai peuhaamaan. Ei saa, mutta jatkamme harjoittelua. 


Löydät kotona kaikkiin erikoisiin paikkoihin :)

Viime aikoina lempiaktiviteettejasi on ollut taaperokärryn työntäminen, Seikkailija Doran katsominen (annat meille kaukosäätimen ja "äh äh" pyydät Doraa), palikkaleluilla leikkiminen, äidin ja isin kännyköiden sekä Ipadin räplääminen, sohvalle kiipeäminen ja siinä peuhaaminen, äidin ja isin napojen tutkiminen (vedät paidan ylös ja alat tutkia) ja pulkkailu (pääsit ensimmäiselle pulkkaretkelle isänpäivänä). Viihdyt myös hyvin rattaissa vaunulenkeillä, jos mennään sellaista reittiä, jossa voit katsella autoja. Jos kävelemme liian pitkään rantaraitilla, se on mielestäsi tylsää ja ilmaiset sen olemalla hyvin kovaääninen. Äänestä puheenollen, välillä sinun volyymisi ovat niin kovat, ettei äidin ja isin keskusteluista meinaa tulla mitään! :D


Pipo silmillä neuvolakäynnin jälkeen <3
Sinä ja Mila tulette hyvin toimeen ja se on mielestäni aivan ihanaa. Mila on niin kärsivällinen kanssasi ja sinä palkitset hänet heittelemällä pöydästä ainakin 70% ruuista Milalle pöydän alle, joka enemmän kuin mielellään syö ne. Yhteistyö ja avunanto-sopimuksemme kukoistaa siis edelleen. Sinun mielestäsi on hauskaa antaa Milalle myös tämän omaa ruokaa. Kun avaan Milan ruokalaatikon, hihkut innosta ja haluat kaivaa Milalle hammasluun paketista ja antaa sen, kun Mila on syönyt. Välillä istuskelette molemmat lattialla vierekkäin tai sinä nojailet Milaa vasten. Harjoittelet myös seisomista nojaamalla Milaan, joka kiltisti pysyy paikallaan tai sitten poistuu paikalta. Välillä sinulla oikein menee hermot, jos Mila ei teekään niinkuin sinä haluat. Olette kuitenkin aivan ihania yhdessä ja uskon, että teistä tulee vielä parhaita kavereita ja voitte leikkiä yhdessä! <3 





Olet suurimmaksi osaksi hyväntuulinen ja iloinen, mutta sinulla on myös paljon temperamenttia. Jos kaikki ei menekään niinkuin sinä haluat, olet alkanut heittäytymään lattialle ja ilmaisemaan sillä tavalla, että nyt ei mennyt ihan sinun tahtosi mukaan. Tämä taitaa kuulua tähän ikävaiheeseen, mutta olet jo alkanut koetella äitisi hermoja aina ajoittain...:D Välillä minunkin on tehnyt mieli heittäytyä lattialle ja kiukutella samalla tavalla. Taidatkin olla äitisi tytär, sillä meillä molemmilla on temperamenttia ja lyhytjänteisyyttä havaittavissa. Isi parka, onneksi hänellä on meitä molempia pidempi pinna ja rauhallisempi luonne! 


#throwback 

Viime aikoina ruokailusi ovat sujuneet hyvin. Syöt 5 kertaa päivässä, aamuisin usein samaa mitä minäkin aamiaiseksi. Leipää, puuroa tai kananmunaa..Lounaalla suurinta herkkuasi on Piltin pikkukalastajan herkku! Tykkäät kalasta todella paljon. Iltaruoalla olemme yrittäneet antaa sinulle samaa ruokaa kuin mitä itsekin syömme, mutta meidän pitää alkaa keksimään lisää sellaisia koko perheen ruokia, joita ei tarvitse sinulle kovasti muunnella. Äidin pitäisi varmaan kysyä ideoita kavereilta ja blogin lukijoilta! Iltapalalla syöt aina puuroa, ja se on mielestäsi "nam nam". Sanot muutenkin nam nam, jos sinulla on nälkä. Kiinteiden ruokien lisäksi juot edelleen myös äidinmaitoa, vaikka imetys onkin vähentynyt paljon. Minusta tuli sittenkin taaperoimettäjä, vaikka en sitä olisi uskonut ennen raskautta tai raskaana ollessa. Niin ne ajat muuttuvat ja nyt se tuntuu vain niin kovin luonnolliselta asialta ja on meidän yhteinen rauhoittumishetki. <3 

1-vuotiaana yöunesi sujuvat pääasiassa hyvin ja heräät 1-2 kertaa yössä. Viime öinä sinulla on kuitenkin ollut vaikeuksia nukahtaa uudestaan, jos olet herännyt yöllä. Toivottavasti se menee pian ohi ja palaat nopean nukahtamisen tielle! Päiväunia olet alkanut nukkumaan vain yhdet ja minä toivoisin, että ne olisivat säännöllisesti sen 1,5h+, jotta osaisin ennakoida töiden takia. Mutta ehkä nyt on vain opittava menemään virran mukana. Kotoa käsin työskentely on ollut yllättävän haastavaa, vaikka olenkin kiitollinen, että se on mahdollista ja mahdollistaa sen, että voit olla vielä kotihoidossa. Siitä puheen ollen, mummisi hoitaa sinua edelleen viikottain muutamana päivänä, jotta voin tehdä rauhassa töitä useamman tunnin kerrallaan. Viihdyt mummin kanssa hyvin ja äiti ja isi ovat niin iloisia, että mummi pystyy sinua hoitamaan. Usein olette täällä meillä tai sitten välillä Töölön mummilassa. 

Viime viikolla synttäripäivänäsi kävimme ekaa kertaa Hoplopissa ja tykkäsit siitä todella kovasti. Kati, Sophie,   Philip, Marja, Saga ja Oliver olivat meidän mukana leikkimässä. Mennään varmasti uudestaankin, niin hauskaa oli meillä kaikilla. Juhlimme myös viime viikolla ensimmäisiä synttäreitäsi. Vieraina olivat mummi ja vaari, Janne-kummisetä ja Krista, Tiina, Antti, Eppu, Julle, Viivi ja Viltsu. Kati-täti sekä mummo ja ukki joutuivat olemaan töissä, mutta he tulivat käymään muina aikoina ja juhlistamaan sinua. Nautit synttärijuhlissa huomion keskipisteenä olosta ja sait maistaa Marikan tekemää ihanaa synttärikakkuakin. Se ei ollut "nam nam" mielestäsi, mutta olen varma, että opit vielä ymmärtämään herkkujen päälle, jos yhtään äitiisi ja isiisi tulet. 



Siinä varmasti tärkeimmät siitä, mitä sinulle nyt kuuluu. Odotamme jo joulua, sillä viime vuonna olit niin pieni, että joulu meni vähän ohi..tänä vuonna ymmärrät jo enemmän ja uskon, että joulusta tulee erityisen ihana! Odotamme myös meidän seuraavaa yhteistä ulkomaanmatkaa koko perheen kanssa, kun lähdemme taas Floridaan tammikuun lopussa. Minua ja isiä tosin jo jännittää tuleva lentomatka kanssasi, mutta eiköhän siitä selvitä tavalla tai toisella. Täytyy senkin suhteen kysyä vinkkejä taaperon kanssa lentämiseen kokeneemmilta reissaajilta. Onneksi äidillä on blogi ja somekanavat, joiden kautta saa apua erilaisiin kysymyksiin. 

Lopuksi haluaisin sanoa, että muistathan aina olevasi meille rakkainta maailmassa ja äiti ja isi toivovat sinulle pelkkää hyvää! <3 Ihanaa ensimmäistä taaperovuotta kulta pieni, tehdään siitä yhdessä huippu kiva! <3

Rakkaudella, 
äitisi 


Vauva 11kk
Vauva 4kk (matkoilla

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

1-vuotisjuhlat + isänpäivä

Juhlittiin viime lauantaina meidän rakasta 1-vuotiasta. Synttärijuhliin oli kutsuttu isovanhemmat, kummit ja lähisukulaisia. Meillä ei ollut juhlille mitään varsinaista teemaa, mutta koristelussa päädyttiin käyttämään paljon vaaleanpunaista/pinkkiä, joka taitaa olla aika perinteistä pienen tytön synttäreillä. Löydettiin kivoja koristeita ja juhliin sopivat kertakäyttölautaset ja mukit Juhlamaailmasta. Tarjoilun suhteen päätimme pitää melko yksinkertaisen linjan ja tarjolla oli suolainen juustokakku (äitini tekemä), nakkipiiloja ja salaattia. Jälkiruuaksi kahvia, keksejä ja ihana synttärikakku, jonka teki ystäväni Marika. Kakku oli aivan yhtä herkullinen, kuin miltä se näyttääkin! Moni kakku päältä kaunis, mutta tämä oli myös sisältä täyttä herkkua! :) Kiitos vielä Marika! <3 



Kun juhlavieraat saapuivat, oli sankari aluksi vähän hämillään, mut aika nopeasti hän otti paikkansa juhlien tähtenä ja nautti saamastaan huomiosta ja keskipisteenä olemisesta. Lahjojen avaamisen jälkeen syötiin ja sankari sai popsia maissinaksuja ja talk-muruja muiden nauttiessa suolaisia ruokia, mutta pääsi myös itse maistamaan synttärikakkuaan laulettuamme hänelle paljon onnea vaan ja Ja mår hon leva. 








Odotin jännittyneenä I:n reaktiota kakkuun, koska hän ei ole aikaisemmin maistanut mitään makeaa, mutta reaktio olikin aika neutraali. Hän maisteli muutaman lusikallisen, mutta ei sanonut edes "nam nam" niinkuin yleensä vaikkapa puuron kohdalla. No ehkä hän oppii ymmärtämään herkkujen päälle, ainakin jos äitiinsä yhtään tulee! ;)



Synttäreiden loppupuolella Isla pääsi myös esittelemään "taitojaan". Kävelemään taaperokärryn kanssa ja otti hän jopa muutaman askeleen ilman tukea koko juhlaväen edessä. Siitäkös riemunkiljahduksia syntyi! :D <3



Kaiken kaikkiaan oli aivan ihanat yksivuotissynttärijuhlat ja sekä sankari, vanhemmat että vieraat viihtyivät hyvin! <3 

Juhlaviikko huipentui vielä sunnuntaina isänpäivään, jota vietettiin rauhassa pääasiassa kotioloissa. Aamulla annoimme isille lahjan (kuvassa näkyvä huppari ja huom osuva kortti meidän sohvan ja kaukosäätimen hallitsijalle;)!) ja teimme aamiaisen isille valmiiksi. 




Aamiaisen jälkeen suuntasimme koko perhe yhdessä pulkkakävelylle ja yksivuotias pääsi ensimmäistä kertaa ulkona pulkan kyytiin! Eniten riemua aiheutti mahdollisimman epätasainen maasto ja pulkan kallistelu! :D Tasaisella taisi olla vähän tylsää..



Loppupäiväkin sujui mukavasti ja marraskuinen juhlaviikkomme saatiin päätökseen. Ihana viikko, mutta ihanaa myös, että tällä viikolla on ihan tavallista arkea! :D Toivottavasti siellä on sujunut alkuviikko kivasti! Mukavaa keskiviikkoa!

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kiireisen viikon treenipäiväkirja

Tiesin etukäteen, että viime viikko tulisi olemaan haastava treenien kannalta, sillä ohjelmaa oli niin paljon enemmän kuin normaalilla arkiviikolla. Halusin kuitenkin pitää omista liikuntahetkistä kiinni, vaikka niitä ei ehtisi mahduttamaan viikkoon yhtä monta kuin normaalisti. Se, että liikunta pysyy säännöllisenä on todella tärkeää itselleni ja muutenkin ilman treenihetkiä alkaa pipoa kiristämään arjen kiireiden keskellä huomattavasti helpommin. Juhlaviikolla myös tuli herkuteltua paljon enemmän kuin normaalisti (lue: joka päivä), joten oman olonkin kannalta oli hyvä päästä välillä hikoilemaan! Suunnittelin treenit ennen viikon alkua alustavasti kalenteriin ja hyväksyin sen, että ehtisin tehdä ehkä 4 treeniä normaalin 5-6 treenin sijaan.



Viime viikon liikuntapäiväkirjani näytti tältä: 

Maanantai: kävelylenkit + core
Tiistai: Käsipaino+coretreeni 30min +kävelyt
Keskiviikko: kävely/core + riehumiset Hoplopissa
Torstai: HIIT-treeni * 30min +kävelyt
Perjantai: Kävely/core
Lauantai: 10,5km juoksulenkki+core
Sunnuntai: Koko perheen pulkkakävely + 30min lihaskunto-juoksutreeni (sis.10min juoksua matolla)


Pikku pulkkailija <3 

Itselläni on meneillään marraskuun coreputki, joten tein päivittäin 50 coreliikettä ja täytyy sanoa, että keskivartalo tuntuu jo lyhyessä ajassa vahvistuneen, kun on corea tullut haasteen innoittamana treenailtua säännöllisesti. Muutenkin olen tyytyväinen viikon treeneihin. Kolme lihaskuntotreeniä ja yksi ihana juoksulenkki lauantaiaamuna. Lihaskuntotreenit ovat kestoltaan vain puolisen tuntia, mutta sen kun tekee tehokkaasti, niin tuloksia alkaa kyllä näkyä. 


Lumisia kävelylenkkejä
Lauantaiaamun juoksulenkistä on tullut viime aikoina ihana tapa, ja todella nautin kun pääsen rauhassa juoksemaan valoisan aikaan. Juoksin 10,5 kilometrin lenkin reiluun tuntiin ja juoksu kulki mukavasti. Tiet olivat hyvin hiekotettuja ja keli talvinen, mutta ei kuitenkaan liian kylmä. Juoksu on ehdottomasti lempilajini, mutta täytyy sanoa, että tällä hetkellä yhdistelmä useampi lihaskuntotreeni viikossa ja hieman vähemmän juoksua tuo itselleni parhaimman olon fyysisesti. Niin se vain tekee hyvää välillä hieman tehdä muutoksia treeniohjelmaan ja antaa kropalle sekä päälle erilaisia ärsykkeitä. 



Isänpäivän pulkkaretki <3


Kivaa uutta viikkoa! <3 Seuraavassa postauksessa palailen Islan 1v. juhlien tunnelmiin! 

-Karoliina

*mainoslinkki: yhteistyössä treenaakotona.com

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Synttäridinneri & 1-vuotiaan ensimmäinen Hoplop vierailu

Heippahei! Mitä kuuluu? Lupasin tulla teille päivittelemään meidän juhlaviikon kuulumisia, joten tässä tulee ensimmäinen osa! Takana on aivan huippu viikko, mutta täytyy sanoa, että olen iloinen siitä, että tämä juhlaviikko on vain kerran vuodessa! :D Olen aivan poikki! Mutta pidemmittä puheitta, juhlaviikon kuulumiset osa 1. 

Maanantaina oli tosiaan mun oikea synttäripäivä, jota jo juhlittiin sunnuntaina synttäribrunssin merkeissä. Olin sopinut maanantaipäivälle, että, mennään moikkaamaan Hillaa ja hänen uutta tulokastaan, suloista Selmaa, jotta synttäripäivä ei olisi ihan perus arkipäivä. Hillan luona syötiin lounas ja jälkkäriksi Hillan tekemää porkkanakkua, jonka ohje löytyy muuten Hillan blogista. Oli superhyvää ja oli niin kiva päästä taas kunnolla vaihtamaan kuulumisia. Hilla on ihan huipputyyppi ja olen iloinen, että ollaan blogin ja somen kautta ystävystytty ihan oikeassakin elämässä. Selma oli todella suloinen ja Islaakin taisi alkaa vauvattaa, kun halusi kiivetä Selman vaunukoppaan "nukkumaan", kun oltiin lähdössä! Kiitos vielä Hilla ja Selma, että saatiin tulla kyläilemään! <3

Selma ja Isla <3 Ja melkein vuoden ikäero! :)


Synttäripäiväni illaksi meillä oli sovittuna Henrin kanssa TREFFIT! Wohoo..päätettiin, että kaksi päivää ennen kuin vauva täyttää 1 vuotta olisi korkea aika vanhempien lähteä kahdestaan syömään! ;) Niinpä vietiin pikkuneiti mummille ja vaarille hoitoon Töölöön ja paineltiin tuulessa ja tuiskussa Manalaan synttäridinnerille! Meillä oli kummallakin toiveissa jotain hyvää ja mutkatonta ruokaa, ei mitään fine dining-piperrystä tällä kertaa. Manala oli siihen juuri sopiva paikka, vaikka oma ceasar-salaatti ei ehkä lopulta ollutkaan se paras valinta. Siinä oli nimittäin aivan liikaa kastiketta omaan makuuni, mutta nälkä ei kuitenkaan jäänyt, kun "autoin" vielä Henriä hänen pizzan kanssa. Ps. Henri on niin hyvin matkalla tavoitteeseensa kuntoprojektissaan, että hän päätti pitää mun synttäreiden kunniaksi "cheat dayn". :) Jälkkäriksi jaettiin vielä valkosuklaa-marjapannacotta, joka oli todella hyvää ja annos silmiähivelevän kaunis!





Synttäri-illallisen aikana ehdittiin rauhassa juttelemaan ja muistelemaan vuodentakaisia tunnelmia kolmikymppisiltäni. Silloin oli hieman eri meininki, kun odoteltiin malttamattomina vauvan syntymää ja isänpäivän iltana suunnattiin vihdoin Jorviin synnyttämään. Vauvavuosi meni kyllä nopeasti! Synttäridinnerin aikana ehdittiin myös vertailemaan meidän Fitbittien statseja, sillä sain synttärilahjaksi Henriltä ja Islalta oman Fitbitin. Olen ihaillut sitä Henrillä jo pidempään ja mielenkiinnolla kuunnellut hänen päivittäisiä askelmääriään ja yksityiskohtia unesta. Nyt olen itse saanut käyttää Fitbitiä viikon verran ja olen ihan koukussa, mutta kirjoittelen siitä lisää joku toinen kerta! :) 

Keskiviikkona oli sitten Islan oikea synttäripäivä! <3 Aamulla laulettiin meidän pikku pörröpäälle onnittelulaulu ja hän sai aamiaiseksi banaani-pannareita (nam nam). 


1-vuotias ja karvainen isosisko <3

Aamukävelyllä synttäripäivänä...

Tuli vähän lunta... :D
Islan synttäripäivälle oltiin suunniteltu kivaa ohjelmaa, kun päätettiin mennä Hoplopiin ensimmäistä kertaa! Pyydettiin mukaan kaksi ystävääni lapsineen, joten meillä oli kasassa mukava porukka. Suunnattiin Esport Arenan Hoplopiin läpi tuulen ja lumituiskun! :D Saatiinkin pitää se melkein kuin itsellämme, sillä siellä oli tosi hiljaista keskiviikkoaamupäivällä. Ehkä monet muut eivät halunneet lähteä uhmaamaan lumimyräkkää.  Se ei meitä haitannut, vaan oli ihanaa, että pienet pystyivät rauhassa leikkimään kaikkialla eikä vain pienten puolella. Isla oli aluksi vähän ihmeissään ja vakavana katseli ympärilleen, mutta rentoutui aika nopeasti ja viimeistään pallomereen pääsy sai aikaan innostunutta hihkumista ja kiljumista, jolle ei sitten enää tullut loppua! Voisi sanoa, että Hoplop oli menestys! Kuvien ottaminen oli todella hankalaa, sillä paikallaan pysyminen ei oikein onnistunut! :D Käytiin kokeilemassa liukumäkiä (laskettiin Isla mun sylissä), trampoliinia, pomppulinnaa, autorataa (äitiä pelotti!), mutta kaikista paras taisi Islan mielestä olla pallomeri! Siellä oli superkivaa peuhata! <3 Oli ihanaa katsoa lasten iloa ja riemua ja superkivaa myös nähdä pitkästä aikaa vanhoja työkavereita Esportilta ja vaihtaa kuulumisia. Itsehän lopetin siellä 2011...aika on mennyt niin nopeasti!!




:D Kuvastaa fiiliksiä, sumea kuva ja peukku pystyssä jeeeee
Hoplopiin mennään varmasti uudestaankin! Kiitos myös Kati ja Marja + lapset seurasta! <3 Islan synttäripäivä jatkui vielä perheen parissa ja illalla käytiin ostamassa synttärilahja. Seuraavana yönä sankari nukkui vähän levottomasti (uhh..), taisi tulla Hoplop-riehumiset uniin, mutta oli se sen arvoista. 
Palaan vielä erillisessä postauksessa 1-vuotissynttärijuhliin, joita juhlittiin eilen! 

Nyt valmistamaan isänpäiväaamiaista! Ihanaa isänpäivää kaikille isille ja isoisille! <3 Meillä on täällä ensimmäinen varsinainen isänpäivä, kun viime vuonna Isla syntyi juuri isänpäivän jälkeisenä päivänä. Mennään siis isin ehdoilla tänään! :)

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa