torstai 12. tammikuuta 2017

2 viikon päästä Floridaan & vuoden ensimmäinen puolimaraton

Heippahei! Kivaa torstaita! Mitä teille kuuluu? 

Tuntuu, että olen viime aikoina kirjoitellut enemmän info-ja koontipostauksia, joten kuulumiset ovat jääneet vähemmälle. Nyt ajattelinkin kirjoitella vähän kuulumisia, sillä monta juttua tuli mieleen, joista haluan teille kirjoitella. Treenejä, reissua, seuraavaa puolimaratonia, syömisiä jne. Melkoinen sillisalaattipostaus siis luvassa! Mutta aloitetaan tästä..

South beach, Miami 2014

2 viikon päästä lauantaina nimittäin ajattelin juosta tuolla pienen aamulenkin! :) <3 En malta odottaa! Ollaan koko perhe (tai ainakin minä ja Henri) jo aivan reissutäpinöissä ja lasketaan päiviä reissuun lähtöön! Iiiihanaa!! Tällä kertaa ollaan Floridan auringon alla 2 viikkoa, mikä on tosi kiva juttu, sillä taaperon kanssa sinne lentäminen tuntuu sen verran mielenkiintoiselta ajatukselta, että ihan hyvä olla paikan päällä toipumassa jo lentomatkasta 2 viikkoa! ;)  Haha, muistatteko kun viime vuonna kirjoitin tähän "Matkakuumetta, vauvan kanssa Floridaan"-postaukseen, että "Ajateltiin kuitenkin, että kauemmaksi lähteminen on juuri nyt vielä aika helppoa, kun pikkuneiti pysyy suhteellisen paikallaan, sillä taaperon kanssa ajatus tuollaisesta 11 tunnin lennosta lähinnä hirvittää! :D Mutta, askel kerrallaan, ja hyvin saatetaan olla vuoden päästä reissaamassa Floridaan taas..silloin juuri sen taaperoikäisen kanssa!" Haha, niinpä! Floridaan menossa jälleen! <3 Ja hei, jos teissä lukijoissa on taaperon kanssa lentäneitä niin kaikki vinkit etenkin viihdytykseen ja eväisiin lentomatkoilla on tosi tervetulleita! Ja toki kaikki muutkin vinkit, jotka tulee mieleen! Meillähän ei ole Islalle omaa paikkaa, vaan hän on sylissä koko matkan. Ja lennetään vielä vaihdon kautta SAS:lla Miamiin, jotta olisi vähän lisähaastetta. Oh joy! No, toivotaan että kaikki menee ihan ok ja koitan olla stressaamatta! :)


<3 

Floridassa vietetään alkuun muutama päivä Miami Beachilla ja vihdoin ja viimein ilmoittauduin toissa päivänä Miamin puolimaratonille, joka juostaan sunnuntaina 29.1!! Ilmoittautuminen meni tosi myöhäiseen, koska odottelin tietoa expon sijainnista (heillä oli jotain säätöä sen kanssa) ja myös logistiikkaan liittyen oli kysymyksiä (kuinka päästä lähtöön), mutta nyt ne asiat ovat selvinneet, joten ilmo on sisällä ja reilun 2 viikon päästä olisi edessä vuoden ensimmäinen puolimaraton Miamin upeissa maisemissa! :) Olen ihan super innoissani, koska Miami Marathon-tapahtuma on ihan mieletön (juoksin siellä puolikkaan vuonna 2014, voit lukea siitä lisää tästä postauksesta) ja reitti, jolla juostaan on varmasti yksi kauneimmista, jota löytyy! Vaikka en ollut ilmoittautunut tapahtumaan aikaisemmin, olen koko ajan pitänyt sen mielessäni ja harjoitellut sitä kohti. Aika rennolla otteella tosin, en ole juurikaan tehnyt vauhtikestävyyttä tai edes tempo-treenejä, mutta pidempiä lenkkejä kuitenkin säännöllisesti. 


Kuva sunnuntain pitkikseltä

Viime sunnuntaina juoksin 15km lenkin ja fiilis oli hyvä! Tämän viikon sunnuntaina on tarkoitus juosta vielä yksi valmistava pitkä lenkki, jolle saan seurakseni Katrin. Juostaan varmaan hänen ohjelmansa mukainen n. 1h 50 min ja sitten ensi viikonloppuna juoksen vielä jonkin keskipitkän (n. max 12km), johon mahdutan myös vähän reippaampaa menoa. Tosiasiassa, mulla ei ainakaan vielä ole mitään tavoitetta Miamin puolikkaalle, muuta kuin nauttia menosta ja siitä tunnelmasta, joka syntyy kun 40 000+ juoksijaa juoksee Miamin kaduilla auringon noustessa! Lähtöhän on kello 6 aamulla! :) Ja toki on huomioitava, että itsellä tulee olemaan takana pitkä lentomatka ja varmasti vähän jet lagia. Tosin onneksi Jenkkeihin päin meneminen on yleensä aikaeroväsymyksen kannalta helpompaa, kuin itään päin lentäminen! Näin ollen katson vähän päivän kunnon mukaan, mitä vauhtia lähden juoksemaan. Mahdollisesti voisin testata (tavoite)maratonvauhtista pitkistä, mikä tarkoittaisi n. 5.30-5.35min/km. Se voisi olla ihan hyvä tempo-harjoitus tähän kohtaan, mutta katsotaan. Nyt täytyy vain pitää peukkuja etten tule kipeäksi ennen reissua, kuten kävi 2014 juuri sillä viikolla, kun puolikas oli ja sain jännätä omaa oloa ihan loppuun asti. Uskalsin kuitenkin lähteä juoksemaan, kun kyseessä oli vain pientä nuhaa enää, joka ei mennyt korviin tai keuhkoihin, mutta toki vaikutti kuitenkin omaan suoritukseen. Iisisti otin siis! Toivottavasti tällä kertaa saisi juosta täysin terveenä. 

Viime sunnuntain lenkkimaisemia Haukilahdesta! <3

Mitäköhän muuta? Arki on rullaillut ihan normaalisti täällä. Mun terveellisempi tammikuu sujuu edelleen aika hyvin ja olen pysynyt erossa perinteisistä sokeriherkuista ja syönyt muutenkin ihan terveellisesti. Eikä edes ole ollut vaikeata! Ihme kyllä! Taisin vetää joululomalla sellaiset herkkuöverit, että kroppa janoaa vain terveellisiä juttuja! Vähitellen alkaa olokin tuntua paremmalta eikä niin tukkoiselta, kuin joululoman jälkeen. Jes! Miten teidän terveellisemmät tammikuut sujuu, jos sellaisia on? 


Ja ainiin, Instagramissa tästä jo kerroinkin, mutta mut voi pongata uusimmasta Kauneus&Terveys-lehdestä! Olen mukana artikkelissa, jossa kerrotaan talvilajeista ja minä tietysti hehkuttamassa ihanaa talvijuoksua! <3 Juttu on ihan kiva, aika lyhyt tosin ja siinä sanotaan, että olen juossut aina, mutta en nyt ihan kuitenkaan! :D Olen kyllä tosiaan oppinut viime vuosina tykkäämään talvijuoksusta ihan älyttömästi. Enää mua ei saisi millään vain juoksumatolle koko talveksi, kuten joskus aikaisemmin. 


Sellaisia juttuja tähän torstaihin! Kivaa päivää just sulle! 

-Karoliina

12 kommenttia:

  1. Ihana hyväntuulinen sillisalaatti. ;) Sulla on syksyn jäljiltä niin hyvät pohjat et Miami half menee helposti! Sunnuntaita odotellessa! <3 Sulta varmaan löytyy tuo k&t, voisin vilkaista senkin silloin? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, perus sillisalaatti by Candy! ;) Joo, mä uskon kanssa, että pohja on sen verran hyvä, kun ei ole tullut mitään taukoa juoksusta, joten eiköhän se mene! Ei ehkä kovin vauhdikkaasti, mutta what ever! Ei se ehkä ole tärkeintä! :) Jes, K&T löytyy ja nähdään su! Wippii! <3

      Poista
  2. Hei vinkiksi lentokoneeseen.. Matkustin aikanaan samanikäisen pikkuneidin kanssa, jonka suurin mielenkiinnonkohde oli tuolloin äidin käsilaukku. Varustin hänelle puuhaksi oman käsilaukun 😊 Kiinnitin siihen taaperon kestäviä ja suuhun sopivia avaimenperiä ja heijastimia. Ostin sisällöksi myös uuden lelukännykän ja pienen kovasivuisen kirjan.


    T.Kaisansirkuksen Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kaisa! :) Kiitos paljon kommentista ja hyvästä vinkistä!! Ihan super hyvä idea!! Isla rakastaa mun käsilaukkua ja lompakkoa ja niiden tutkimista..nyt rupean ideoimaan, mitä kaikkea voisin laittaa hänen omaan käsilaukkuun! Kiitos!!

      Poista
  3. Heippa taas!

    Vinkit taaperon kanssa matkustamiseen: Pitkää pinnaa:) Ja paljon viihdykettä. Lensimme Nykiin esikoisen ollessa 1,5 v ja ostimme muutaman uuden lelun jotka sitten koneessa annoimme hänelle. Jaksoi kiinnostua hetken. Kannattaa myös laittaa esim pieniin minigrip pusseihin esim rusinoita yhteen ja pähkinöitä toiseen. Sieltä kun lapsi itse niitä kaivelee, saa tähänkin tuhottua ehkä 15 min :) Mukavaa lomaa teille!!!

    T. Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Terhi! :) Kiitos kommentista!! Ja haha, toi "pitkää pinnaa" täytyy ehdottomasti pakata mukaan!! ;) Ei ole mun vahvuuksiani, mutta yritän parhaani! Olen suunnitellut, että muutama uusi pieni lelu esim kirpparilta voisi olla jees, hyvä vinkki siis! Ja nuo mingrip pussit myös eväineen! :) Kiitos!

      Poista
  4. Moikka,

    Me tultiin pari viikkoa sitten Karibialta, lennot kestivät noin 13h. Meidän lapsi (nyt 1v2kk) jaksoi lennot uskomattoman hyvin!! Tosin nukkui vaan noin 40min,mutta muuten pysyi hyvöntuulisena. Suurinta hupia oli istuintaskun tyhjentäminen ja täyttäminen. Osta joku kiva uusi lelu ja mukaan suosikki kirja ja paljon vaippoja. Meidän prinsessa päätti kakata neljä kertaa tuon lennon aikana :) Normaalista lentokoneruoasta söi jotain riiisä ja sämpylää,lisäksi eväänä oli rusinoita ja hedelmäsosetta ja tietty maitoa. Kesäkuussa seuraava reissu, suuntana Kalifornia, toivotaan,että nekin lennot sujuu hyvin vaikkakin tuo oma tahto on kova ja kiljutaan KOVAA jos ei saa kiivetä esim sohvan selkänojalle jne. Hyvää reissua!

    Bertta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Bertta! :) Kiitos kommentista ja ihana kuulla, että lennot meni teillä hyvin!! Ja jes, voin kuvitella, että istuintaskun tyhjentäminen on hauskaa puuhaa! :D Uusi lelu, kirja mukaan ja paljon vaippoja check! Isla kakkasi viime vuonnakin tosi monta kertaa lennon aikana, joten siihen olen valmistautunut! ;D Ihanaa, että teillä on Kalifornian reissu tiedossa kesällä! Oma tahto on kyllä täälläkin jo hyvin näkyvissä ja etenkin, kun kielletään jotain..huhhuh! Toivottavasti koneessa on jotain vieraanvaraisuutta kuitenkin! ;) Kiitos paljon!!

      Poista
  5. Voi kun ihanat pari viikkoa tulossa! Juuri eilen mietin kuinka ihanaa olisi päästä johonkin lämpimään ja valoon :)
    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tanja! Kiitos! :) Täytyy sanoa, että itsekin odotan valoa ja lämpöä tosi paljon!! Koitan välittää mukavia tunnelmia tänne sitten kuvien kautta! Mukavaa viikonloppua sinne! :)

      Poista
  6. Oi ihanaa! Kelpais. B) Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista