perjantai 24. helmikuuta 2017

Oivalluksia, arkea & treenejä

Heippahei ja kivaa perjantaita! Pitkästä aikaa tänä aamuna sain kammettua itseni hieman aikaisemmin ylös sängystä ja nauttimaan mun rauhallisesta aamuhetkestä, kun koko muu talo vielä nukkuu. Keitin kahvia ja nyt annan vain näppäimistön laulaa. Ihan parasta! Olen kaivannut näitä hetkiä! <3

Viime viikon masistelujen jälkeen arki on alkanut taas tällä viikolla maistua. Tuntuu siltä, että ollaan päästy rutiineihin kiinni ja päivät rullaa mukavasti. Tai no suurimmaksi osaksi. Jos saisi vielä toivoa, niin taaperoneiti voisi palata hieman pidempiin päikkäreihin kuin reiluun tuntiin.. Siinä tunnissa on nimittäin vähän hätästä koittaa hoitaa kaikkia työjuttuja, joita mulla usein on to do-listalla. No onneksi sentään yöt ovat olleet viime aikoina aika ok eikä väsymys sen puolesta paina. Jos vain itse muistaisi vielä mennä hieman aikaisemmin nukkumaan, niin nämä aamuherätykset eivät tuntuisi pahalta.  


Meidän päiviin on tällä viikolla sisältänyt ystävien näkemistä  (ihan paras keino saada oma mieliala taas iloiseksi!), leikkitreffejä, ulkoilua, kaupassa käyntiä, siivousta ja vaunulenkkejä. Kaikkia niitä juttuja siis, jotka tällä hetkellä kuuluvat tähän arkeen ja tekevät siitä sellaisen kuin se on. Isla selkeästi nauttii, kun saa nähdä vähän muitakin ihmisiä päivisin ja niin minäkin, joten pyritään viikottain tapaamaan ystäviä ja järjestämään leikkitreffejä. Tiistaina käytiin ystäväni Katin ja hänen lastensa luona leikkimässä ja siinä härdellin keskellä ehdittiin onneksi myös aikuisten kesken vaihtaa hieman kuulumisia. 

Torstaina meillä oli ilo saada taas pitkästä aikaa Hilla ja Selma vieraiksi meille. Käytiin pitkällä vaunulenkillä (huh, että oli ajoittain raskasta nuoskalumen takia!) ja sen jälkeen syötiin salaattilounas ja juotiin kahvit. Ja tietysti höpötettiin koko ajan suut vaahdossa, heh! Meillä on Hillan kanssa paljon yhteisiä juttuja (mm. lapset, juoksuharrastus, työsuunnitelmat, blogijutut jne.), joten juttua riittää aina, mikä on aivan huippua! On mahtavaa, että blogien kautta on tullut löydettyä tällaisia ystäviä! <3 

Isommat tytöt vaunulenkillä :)

Pienemmät tytöt vaunulenkillä

Meidän lounassalaatit

Molemmat typyt kainalossa: Selma ja Isla <3
Hilla oli myös hyvä antamaan mulle "pep-talkin" eli laittamaan asioita perspektiiviin, kun kerroin hänelle mun viime viikon masisteluista, jotka ylsivät someen ja blogiinkin. Välillä on vain hyvä jutella niistä jonkun toisen kanssa, joka ymmärtää, jotta saa oikeata näkokulmaa asioihin! Jälleen kerran todettiin, että vaikkapa Instagram, josta molemmat kovasti tykätään, on tosiaan vain hyvin pieni kurkistus ihmisten elämään ja siellä jaetaan useimmiten vain ne hyvät ja positiiviset hetket, kuten me itsekin teemme. Kuvien taakse mahtuukin sitten usein monta muutakin tarinaa, jotka eivät välttämättä niistä tule esille eikä siinä ole mitään pahaa. Instahan on tehty positiivisten asioiden jakamista varten. Mutta silloin, kun itsellä on huono fiilis, on sieltä ehkä helpompi vain pysyä poissa ja odottaa parempia aikoja! ;) 

Blogin suhteenkin sain taas Hillalta lisää inspistä ja koutsausta (kiiitos!<3) ja ehkä tämä kirjoituslukko tästä alkaa taas lähteä pois. Todettiin, että voin hyvin kirjoittaa lyhyempiä tekstejä, kaikkien ei tarvitse olla romaanin pituisia ja kaikissa teksteissä ei tosiaan välttämättä tarvitse olla maailmanluokan ideaa ja ajatusta takana. Tosiasiassa viime aikoina olen kärsinyt hieman blogi-inspiksen puutteesta, mutta uskon että inspiraatio on taas tullut takaisin! Jeiii! Eli mitä tästä opimme? Jos sulla on inspiraation puute, jossain omassa jutussa, niin juttele siitä jonkun sellaisen kanssa joka ymmärtää ja tietää asiasta! <3 Silloin voit saada kullanarvoisia neuvoja ja mielipiteitä, jotka saavat sut ohjattua takaisin oikealle tielle. 

Pari juttua, mihin olen tällä viikolla myös tyytyväinen on paluu terveelliseen ruokavalioon ja treeneihin. Ne ovat osa arkea, joten tuntuu kivalta, että ne ovat mallillaan! Tähän perjantaihin mennessä olen tällä viikolla käynyt juoksemassa tiistaina ystäväni Jennyn kanssa. Juostiin 10km (yhdessä 7km), yhteinen osuus oli tosi rauhallista pk-vauhtia ja omalla osuudella (kun juoksin tapaamispaikkaan ja sieltä takaisin kotiin) otin hieman vauhdikkaampia pätkiä. Keskiviikkona tein iltapäivällä kotitreenin olkkarissa (koko kroppa) samalla, kun Isla katsoi Doraa ja juoksi ympäriinsä, hehe (story of my life). Eilen torstaina oli tarkoitus tehdä lyhyt vk-treeni, joka tulikin tehtyä, mutta hieman lyhyempänä kuin oli tarkoitus. Mun oli tarkoitus juosta 10min verkka, ja sitten 3x6min tempovauhtia (mulla tällä hetkellä n. 5.20min/km) 1,5minuutin palautuksilla ja loppuun 10min verkka. Juoksu tuntui tosi nihkeältä (mun kroppa kaipaa todella kipeästi hierontaan!), joten jätin vedot vain kahteen ja lopulta harjoitus kesti yhteensä vain 35minuuttia. No parempi kuin ei mitään. Illalla sitten vihdoin varasin hieronnan ensi tiistaille, jossa toivottavasti saadaan jumit auki! 



Tuo yllämainittu vk-treeni on muuten HCR:n harjoitusohjelmista, jotka löytyvät täältä! Harjoitusohjelmia on monelle eritasoiselle juoksijalle, joka on tähtäämässä HCR:lle! Kannattaa tsekata! Itse ainakin ajattelin hyödyntää niitä hieman ohjenuorana. 

Tänään illalla meillä on HCR Street teamin Kick off-tapaaminen ja odotan kovasti näkeväni muita Street teamilaisia pitkästä aikaa! :) Viikonlopulle ei ole muita erityisiä suunnitelmia kuin, että huomenna lähdetään metsästämään Islalle turvaistuinta ja sunnuntaina on luvassa pitkis. Tästä tulikin varsinainen sillisalaattipostaus, mutta hei. Ainakin kirjoituslukko lähti pois! ;)

Mitä sun viikkoon on kuulunut? Mitä viikonloppusuunnitelmia? :) 

Kivaa viikonloppua! <3

-Karoliina


8 kommenttia:

  1. Heh, kuulostaapa tutulta nuo kotitreenaamisen haasteet :D Mulla ei vielä oo lasta mutta kaks isoa koiraa, joista toinen änkeää väkisin syliin ja toinen nuolee naamaa kun alan jumppaan. Tai sitten ne vaan retkottaa matolla niin etten mä mahdu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kuulostaa tosiaan haasteelliselta sielläkin! :D Mä sentään pystyn laittamaan piirretyt hetkeksi pyörimään ja toinen voi katsoa niitä, että saan hetken jumpattua. Koirat ei taida sellaisista paljon innostua! :D Tsemppiä treeneihin ja kiitos, kun kommentoit!

      Poista
  2. Jeejee! Ihana, kun sait inspistä jälleen:) Viikkosi kuulostaa ihanalta, ja ehkä viime viikon masikseen oli merkittävänä syynä myös se loman jälkeinen masis. :) Täällä ollut työntäyteinen viikko ja viikonlopun suunnitelmat nyt hiukan muuttui, kun Hanna tulikin kippeeksi :/ Mutta varmastikin nautin ulkoilmasta ja pitkistä hiihtolenkeistä sitten yksikseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, munkin mielestä on ihanaa, että inspis tuli takaisin! On se paljon kivempaa kuin olla epäinspiroitunut! Viime viikkoiseen masikseen oli merkittävänä syynä se loman jälkeinen nihkeä fiilis ja menkat..arg! Toivottavasti sulla on ollut kiva viikonloppu! <3 Harmi, kun Hanna ei päässyt sinne, mutta toivottavasti nähdään vaikka porukalla pian! :)

      Poista
  3. Moikka!
    Kiva kuulla, että fiilis parempi! Mun mielestä oli kuitenkin myös hyvä (jotenkin tosi aitoa ja rehellistä) kirjoittaa postaus silloinkin kun ei ollut niin paras hetki menossa. Kaikilla kun niitä hetkiä/jaksoja kuitenkin on, niin niistä kirjoittaminen tuo blogin taas jotenkin lähemmäs itseä. En tiiä, saatko kiinni mitä meinaan, mutta kiva kun kirjoitit masis-tunnelmistakin ja vielä kivempi, että uus viikko toi uutta puhtia!!!
    Mulla on ollut ihan superihanat 8viikkoa tänä vuonna. Oon kyllä osannut nauttia jokaisesta hyvinvoidusta päivästä :) Tänään kävin ekaa kertaa tekemässä myös hiukan vaateostoksia pikkuista varten, vaikka onhan tässä vielä paljon viikkoja aikaa!
    Liikunta on maistunu, juoksu kulkee lyhyehköjä matkoja ja treenaakotona.com on ilmeisesti jäänyt mulle treenimuodoksi! Aloitin myös astangajooga-kurssin ja se on ihan huippua!!
    Kivaa viikonloppua!
    Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tarja! Kiitos kommentista! :) Ymmärrän tosi hyvin mitä tarkoitat! Ja olen samaa mieltä, että on paljon samaistuttavampaa, kun kuulee/lukee, että jollain toisellakin on välillä niitä huonoja hetkiä! Niistä kirjoittaminen on vaan paljon hankalampaa kuin iloisista jutuista kirjoittaminen! :D Helposti, jos mulla on huono fiilis niin en jaksa/halua kirjoittaa ollenkaan, mutta nyt teki kyllä hyvää!

      Ihanaa kuulla, että sulla on ollut nautinnollinen alkuvuosi ja olet voinut hyvin!! <3 Treenaakotona.com on kyllä tosi hyvä palvelu ja astangajoogaa tarvitsisin minäkin elämääni! Sen verran jäykkä olo! No tiistaina hierontaan! :) Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!

      Poista
  4. Täällä vähän sama tilanne blogin suhteen. On niin hektistä elämässä ettei oikein tunnu olevan aikaa kirjoittaa blogia. Täytyy sitten vaan kirjoittaa silloin kun jotain asiaa tulee. 😄 Ihana oli nähdä! 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Ama! Joo, voin kuvitella! En tiedä, miten mun blogille käy sitten kun palaan täysiaikaisesti työelämään..huh! Ihailtavan hyvin sä olet päässyt treenaamaan ja blogikin päivittyy kuitenkin, vaikka töissä oletkin! Kivaa viikkoa ja oli super ihana nähdä pe! <3

      Poista