tiistai 21. maaliskuuta 2017

Arctic Challenge Levi 2017 winter edition

Viime viikonloppuna pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa elämässäni esteratajuoksutapahtumaan. Kyseessä ei ollut mikä tahansa esteratajuoksu, vaan Arctic Challenge Levillä, jossa rata on rakennettu tunturiin ja olosuhteet olivat tapahtuman nimen mukaisesti arktiset! Olin mukana tapahtumassa voitettuani paikan Zeropointin joukkueeseen Instagram-kilpailun kautta. Matkat, majoitus ja osallistuminen kuuluivat palkintoon ja olen todella kiitollinen, että sain olla mukana. AIVAN HUIKEA KOKEMUS! :) 



Meitä piti alunperin olla Zeropointin joukkueessa neljä henkilöä, mutta valitettavasti neljäs henkilö ei päässytkään Leville epäonnisten lentojen peruutusten ja huonon sään takia. Tosi harmi juttu! Meitä olikin sitten jäljellä kolme Zeropointin tiimiläistä ja saimme juosta kolmistaan tiiminä kahden pöllin kanssa. Minä olin joukkueen ainoa naispuolinen henkilö, ja täytyy sanoa, että siitä oli kyllä hyötyä! :D Kaksi vahvaa ja urheilullista miestä hoiti aika hyvin pöllien kantamisen suurimmaksi osaksi, piti vauhtia yllä ja kampesi mut ylös eteen tulevista esteistä. Kiitos vaan Janne ja Nico, huiput tiimikaverit!! :) 



Meidän joukkue oli mukana viimeisessä lähdössä klo 12.50, jolloin pääsimme vihdoin radalle! Arctic Challenge Levi ei  tosiaan ole kilpailu, jossa otetaan aikaa, vaan kyse oli itsensä voittamisesta ja sitä se tosiaan oli. Kisan slogan on #NotMeButWe, joka korostaa mahtavasti sitä, että tässä tapahtumassa autetaan kaveria ja edetään tiiminä. Ei minä, vaan me. Ja se kyllä näkyi! <3 Huikea yhteishenki ja iloinen meininki! 

Heti radan alussa lähdimme tarpomaan ylös tunturiin ja ei kestänyt kauan kun jalat olivat ihan tulessa ja sykkeet pilvissä! Siinä tarpoessa mietin, että voi jestas, mitenköhän tästä selvitään, kun nyt jo näin hapottaa, mutta onneksi sykkeet pääsivät aina ajoittain tasoittumaan. Reitillä tuli vastaan erilaisia esteitä, joissa ryömittiin alta ja kiivettiin yli (mm. jääseinä, puuseinä ja iso kontti), ja etenkin näissä esteissä tarvitsi apua tiimikavereilta. Janne oli ihan huippu, koska hän on kisannut paljon esteratakisoja, ja tiesi heti parhaan taktiikan saada meidät yli esteestä! Siinä ei paljon mietitty, että "apua", vaan tehtiin vaan! Ja hyvin meni. Näitä kiipeämisesteitä nimittäin jännitin etukäteen eniten ja mietin, että miten niistä selvitään. Hyvin selvittiin! Pro vinkki: kannattaa ottaa kisaan vahva pari/tiimi! ;) 


Kuva: Arctic Challenge Levi

Kuva: Arctic Challenge Levi

Kuva: Arctic Challenge Levi

Tunturissa oli ihan älyttömän paljon lunta ja aika harvoissa kohdissa pystyi varsinaisesti juoksemaan, missä mä olisin ollut vahvoilla. Suurimmaksi osaksi tarvottiin polkua pitkin (jota ei muuten ensimmäisille ollut juurikaan, vaan he saivat raivata latua!:D) ja välillä oltiin rähmällään, mutta ei se haitannut. Nauratti vain! Lumessa meneminen toi kyllä lisää haastetta tapahtumaan! Kesän arctic challengessa heinäkuussa pystyy varmasti juoksemaan enemmän! :) 



Saimme myös kokea, kuinka tunturissa sää muuttuu todella nopeasti. Tuuli yltyi ja lunta alkoi tuiskuttamaan ollessamme jo radan loppupupuolella. Viimeisten esteiden (ämpäreiden täyttö lumella ja kelkkojen vetäminen)  jälkeen lähdimme vielä kiipeämään ylös rinteeseen ja alas tullessa tuntui siltä kuin olisi ollut keskellä lumimyrskyä! Tai niin taidettiin olla! :D Rinteestä alas juokseminen oli super hauskaa!


Lopuksi otimme vielä kunnon loppukirin ja juoksimme maaliin! Ihan huippu fiilis!! Niin siistiä!!! Kunnon endorfiiniryöppy! :)



Täältä voit vielä katsoa virallisen kisavideon ja lisää fiiliksiä: 


Kiitos ihan huikeasta kokemuksesta vielä kerran Artic Challenge Levi, Levi Wellness Club, Zeropoint, mahtavat tiimikaverit ja tietysti kisan pääjärjestäjä Peippo, jota voit seurata Instagramissa täältä. Ihan huikean energinen ja mukava nainen, joka levittää ympärilleen mielettömän positiivista fiilistä! :) <3 Seuraava Arctic Challenge tapahtuma järjestetään tosiaan heinäkuussa. Uskon, että kesäversio tapahtumasta on vähintään yhtä mieletön, eli sinne vaan, jos tällainen tapahtuma ja haaste kiinnostaa! :) 

#NotMeButWe

I did it! 

<3: Karoliina 



14 kommenttia:

  1. Huikeen kuuloinen tapahtuma :)! Hyvä mieli ja itsensä voittaminen välittyi! Voin kuvitella että lumista rinnettä alas tuleminen on varmaan älyttömän siistiä!! Ylöspäin meneminen sitten.. krhm, no, siistiä sekin varmasti ;) Kiva kun pääsit osallistumaan mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä!! :) Uskon, että sinä ja Satu olisitte tykänneet myös!! :)

      Poista
  2. Vitsit siistiä! Kuulostaa huipulta :) hyvä te!!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa NIIN siistiltä!! 😍👊🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep!! :) Oli kyllä! Oisit varmasti kanssa tykännyt!!

      Poista
  4. Kuulostaa mahtavalta! Tai aika crazyltä, mutta silleen hyvällä tavalla :) Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo! Ymmärrän mitä tarkoitat, ihan crazya, mutta niin siistiä! :)

      Poista
  5. Kuulostaa ihan superilta, varmasti ollut huikea kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Oli kyllä ihan mahtava! Oon tosi iloinen, että pääsin kokemaan sen!!:)

      Poista
  6. Vitsi kun mahtavaa! Tuo näyttää kyllä niin täydelliseltä tapahtumalta. :) Oltiin jo ilmottu viime vuonna kesäkisaan mutta flunssa vei voiton. Ehkä tänä vuonna uusi yritys.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi se viimevuotinen, mutta ehkä tosiaan tänä vuonna uudestaan!! Voin kyllä suositella! :)

      Poista