sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pääsiäisbalanssi + jumissa

Heippahei! Hyvää pääsiäistä ja terkkuja täältä Turun saariston perukoilta, Houtskäristä! Lähdettiin ajelemaan tänne ajoissa perjantaiaamuna ja oltiin perillä puoli yhden maissa. Matka meni mukavasti, vaikka yhdet oksutkin lensi perheen pienimmältä (ugh!) ja saatiin hieman jännätä mahdutaanko Korppoon lauttaan ajoissa. Onneksi mahduttiin, sillä muuten oltaisiin saatu odottaa pari tuntia seuraavaa Houtskärin lauttaa. Saaristomatkailun iloja! ;)





Oli ihanaa tulla tänne, sillä viimeksi oltiin tosiaan vuodenvaihteessa. Mun vanhemmat ja sisko on täällä myös ja pääsiäiseen on mahtunut paljon yhdessäoloa, mielettömän hyvää ruokaa, pääsiäisherkkuja, ulkoilua, saunomista ja myös treenejä. Aika hyvä pääsiäisbalanssi siis! <3







Ainoa negatiivinen asia on, että mun kroppa on aika jumissa! :( Buu! Se on ollut jo jonkin aikaa, ja viime viikon lauantaina hierojalla käyminen auttoi, mutta se oli ainoastaan "ensiapua", kuten hieroja itsekin sanoi. Sunnuntaina kävin juoksemassa pitkän lenkin (HCR reitti), joka meni juoksun kannalta ihan ok, mutta se kuitenkin veti kropan vielä enemmän jumiin. Koko tämä viikko on mennytkin sitten hyvin vähillä juoksutreeneillä ja  enemmän panostuksella lihashuoltoon. Olen juossut ainoastaan perjantaina illalla täällä lyhyen lenkin siskon kanssa. Ongelmat on (kuten mulla usein) lantionalueella ja etenkin pakaran kiinnityskohdat alaselkään ovat kipeinä ja sieltä tuntemukset säteilee alas penikoihin/pohkeisiin asti. Tuntuu siis vähän siltä, kuin lihas olisi niin jumissa, että painaa lievästi hermoon. Myös selkä on jumissa. Olen venytellyt ja rullaillut, tehnyt liikkuvuusharjoituksia ja lihaskuntoa. Ja on ne auttanutkin, mutta täytyy kyllä varata uudestaan aikaa hierontaan asap. Se tosin menee hieman pidemmälle, sillä jäädään tänne saaristoon vielä joksikin aikaa. 

Koitan olla ärsyyntymättä, että suunnitellut juoksutreenit jää nyt tekemättä. Sellaista se välillä on. Pitää kuunnella kroppaa edes siinä kohtaa, kun se kertoo hieman tiukempaan sävyyn, että "nyt jumaleissön mimmi, huollapa sitä kehoasi hieman enemmän!" ;) Tästäkään tilanteesta ei voi kuin syyttää itseään. Olen laiminlyönyt lihashuoltoa jo pidemmän aikaa. Toki olen venytellyt melkeinpä päivittäin, mutta esimerkiksi rullailu on jäänyt vähemmälle ja venyttelyyn ja hieronnassa käyntiinkin olisi voinut enemmän panostaa. Mutta näin siinä aina tuppaa käymään. Tyyppi herää huoltamaan kroppaa kunnolla vasta sitten, kun valot alkaa vilkkua punaisen ja oranssin sekoitusta useammassa kohdassa. 

HCR:ään on neljä viikkoa aikaa ja täytyy sanoa, että omat treenit ei juoksun osalta ole menneet ihan niin putkeen kuin olisin toivonut, mutta eipä sille tosiaan voi mitään. Kisoja onneksi tulee ja menee, ja on muistettava, että juoksu on ainakin itselleni harrastus, jota haluan tehdä pitkään, en vain yhden kisan takia. Sen vuoksi on parempi välillä ottaa iisimmin, jos tilanne niin vaatii. Mielummin kuin treenata väkisin kipeillä koivilla ja sitten päätyä telakalle pitkäksi aikaa. Ei kiitos, been there done that! ;) Nyt siis vähän iisiä, ja sitten taas mennään! :)

Mitä teidän pääsiäiseen kuuluu? Muita, joilla juoksutreenit ei ole sujuneet ihan kuin Strömsössä? 

-Karoliina

8 kommenttia:

  1. Sun pääsiäisbalanssi kuulostaa hyvältä!

    Kiinnostaisi kuulla, miten avaat tuota pakaran kiinnityskohtaa ja saatko rullailulla apua tuohon hermopinteeseen? Mullahan on ihan samalla alueella ollut samanlaista vaivaa, ja itsestä tuntui, että vaikka kuinka putkirullaili tai hieroi hierontapallolla, ei jumi helpottanut... Toivottavasti sulla auttaa kehonhuolto ja saat jumin auki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anne! :) Kiitos! Kiva kuulla susta! Yleensä noihin pakararoiden jumeihin auttaa mulla nimenomaan pallo, jolla pääsee mahdollisimman syvälle. Mutta myös hieronnassa käyminen. Tarvittaessa sitten osteopaatille! Nyt varasin hieronnan lauantaiksi, toivottavasti saan siitä apua, koska kotikonstein ei nämä jumit nyt näytä aukeavan.

      Poista
  2. Ihanat tutut maisemat :) Melkein tulee ikävä saaristoon näin keväällä kesää odotellessa. Kyllä siellä kelpaa viettää pääsiäistä perheen kanssa ja käydä juoksemassa. Ihanaa pääsiäisen jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :) Aivan ihana olla täällä ja on ollut niin kauniit säät, vaikka aika kylmä vuodenaikaan nähden! Ja rauhallista myös, kuten aina off-sesonkina. Juoksut on jääneet vähille, mutta muuten olen kyllä nauttinut kovasti ja täällä ollaan vieläkin! :) Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista

  3. Mulla on kans jalat vahan jumissa vaikken ole ees paljoo juossut ja viikon paasta olis maratoni (apua :D) etta toivottavasti jalat tasta kevenee!

    Hyvaa paasiaista sinne! Ja kevyita vetreita jalkoja! :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pille! Jee, kiva kun kommentoit! Ja voi hitsi, toivottavasti saat jalat vetreiksi!! Tsemppiä maralle, vähän siistiä ja jännää!!! Seuraan somessa innolla!:)

      Poista
  4. Mulla aina sama homma. Varaan hierojan aina vasta siinä vaiheessa kun kroppa on ihan jumissa. Nyt kiireen arjen keskellä mietin, että hieronta käynnit on pois treeni ajasta 🙈😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo. Voi hemmetti, tästä lähtien lupaan (taas kerran), että käyn jatkossa säännöllisesti ja ennaltaehkäisevästi hieronnassa, huollan kehoa huolellisesti ja vaikka mitä, kunhan ei tartte mennä tähän pisteeseen, että on ihan jumissaaaaa! Lauantaina hierontaan, katsotaan miten se auttaa ja siitä sitten eteenpäin! :)

      Poista