perjantai 10. elokuuta 2018

Mitä tehdä jos treenaaminen ei huvita?

Sain Instagramissa kysymyksen "Mitä teet jos et jaksa treenata?" ja  kysyjä totesi vielä, että "vaikutat aina niin reippaalta". Minä tietysti kiitin kovasti, mutta mielessäni totesin, etten tosiaan aina ole niin reipas! :D Instaan (ja tänne blogiinkin) tulee vain päivitettyä ne reippaimmat hetket ja sporttailut. Etenkin nyt uudelle Instagram-tilille, jossa aiheena on pitkälti treeni ja ruoka sekä tämä raskauskilojen pudottaminen tulee päiviteltyä treenijuttuja niin paljon, että varmaan vaikuttaa siltä, etten muuta olisikaan tekemässä..heh!


Mutta takaisin tuohon kysymykseen, josta tämä postaus sai alkunsa. Uskon, että kysyjä tarkoittaa tässä tapauksessa sellaista tilannetta, jossa tietää, että treeni kannattaisi tehdä ja se tekisi hyvää, muttei vaan huvita, saa aikaiseksi tai motivaatio on alhainen. Sillä, jos oikeasti EI JAKSA eli väsyttää ihan liikaa tai on muuten sellainen olo, että lepääminen tekisi hyvää, niin ehdottomasti silloin pitääkin levätä hyvällä omallatunnola. Iso osa omasta hyvinvoinnista huolehtimista on se, että osaa kuunnella oman kropan viestejä ja myös levätä riittävästi, kun siihen on tarvetta. Etenkin vauva- ja pikkulapsiarjessa saattaa syntyä paljon univelkaa, ja tosi väsyneenä on tehtävä päätös siitä, onko lepääminen parempi vaihtoehto kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta vai toisiko lyhyt treenihetki enemmän virtaa ja jaksamista päivään. 

Treenin jälkeen on hyvä vähän pötkötellä treenikamun vieressä :)
Pohdiskelin kuitenkin tätä kysyjän esittämää kysymystä ja tulin seuraavaan lopputulokseen. 

Mitä keinoja käytän treenimotivaation ylläpitämiseen?

  • Usein laitan treenivaatteet mahdollisimman aikaisessa vaiheessa päälle (jos on kotona niin se onnistuu vaikka heti aamusta)! Jollain tapaa jo treenivaatteiden pukeminen saa aikaiseksi sporttisemman fiiliksen ja olon! Tämä toimii myös esim. töistä kotiin tullessa; heti treenivaatteet päälle ennen sohvalle lysähtämistä ;) Treenivaatteet päällä mahdollistaa myös sen, että voi tehdä pieniä jumppahetkiä pitkin päivää (olen lanseerannut termin nimeltä minitreenit :)).  Kyykkyjä, kun odotat kahvin tippuvan, jumppailua leikkimaton vieressä samalla kun viihdytät vauvaa, punnerruksia kylpyhuoneessa pikkukylpijän vieressä, askelkyykkykävelyä vaunulenkillä ja vaikka hölkkäilyä paikallaan hiekkalaatikon reunalla jne. Näistä minitreeneistä tulee lopulta aika iso määrä liikuntaa ja silloin ei välttämättä edes tarvitse tehdä yhtäjaksoista treeniä päivän aikana, aina siihen ei ole aikaa tai mahdollisuuttakaan! :)
  • Koitan hoitaa treenin pois alta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa päivää! Tosin tällä hetkellä vauva-ja taaperoarjessa se ei aina onnistu, mutta kun treenivaatteet ovat jo valmiiksi päällä, on treeniin helpompi ryhtyä kun tilaisuus tulee esim. taaperon päikkäriaikana. Ja kun tilaisuus tulee, on toimittava nopeasti ;)
  • Päätän, että teen vain ihan lyhyen treenin (esim. 10 minuuttia) ja jos vielä sen jälkeen tuntuu siltä, ettei huvita ollenkaan niin jätän homman siihen! Mutta usein, kun on aloittanut jumppaamisen, tekee mieli myös jatkaa! 30 minuutissa saa jo tehtyä hyvän ja tehokkaan treenin. Se aloittaminen on usein kaikista hankalinta. 
  • Suunnittelen etukäteen millaisen treenin aion tehdä! Tämä on mielestäni tosi tärkeä pointti, sillä jos aloittaa treenin ja tekee "vähän mitä sattuu" on mielestäni paljon hankalampaa motivoitua, kuin jos on suunnitellut treenin etukäteen tai katsonut valmiiksi youtube-treenivideon, jonka aikoo tehdä.
  • Yksi iso asia motivoitumiseen on se, että treenaamisen pitäisi olla kivaa!! Useimmiten pitäisi olla sellainen fiilis, että oikein odottaa sitä jumppahetkeä! Ja jotta treenaamisesta tulee kivaa, pitäisi tehdä sellaisia juttuja, joista tykkää! Jos kotitreenit ei ole sun juttu, niin koita löytää arjesta aikaa lähteä kuntosalille tai ryhmäliikuntaan! Tai kävely/juoksulenkille tai pyöräilemään! Tai ihan mitä tahansa, mikä innostaa sinua liikkumaan!:)
  • Sovin treeni/lenkkitreffit kaverin kanssa! Ihan varma tapa päästä liikkeelle ja liikkuminen tulee hoidettua siinä sivussa, kun voi vaihtaa kaverin kanssa kuulumisia :) 
Ystävän kanssa lenkkitreffeillä (vaihtamassa kuulumisia suut vaahdossa ja samalla tuli käveltyä 1,5 tuntia)
Tässä varmasti mun parhaimmat vinkit! :) Ja toki sitten, kun treenaamisesta tulee säännöllistä, niin se ruokkii myös motivaatiota! Olo tulee hyväksi treenistä ja pian voi huomata myös tuloksia. Kaikista tärkeintä on kuitenkin liikkua, siksi, että se on kivaa ja se antaa energiaa. Ei pelkästään kalorinpoltto silmissä kiiluen, sillä se ei ehkä kovin pitkälle kanna liikunnallisen elämäntavan kannalta!

Ihanaa viikonloppua! Millaisia keinoja te käytätte, jossei treeni huvita, mutta se kuitenkin kannattaisi tehdä? 

Karoliina



4 kommenttia:

  1. Mulle yksi motivaattori on aktiivisuus-/sykemittari, jota pidän ranteessa 24/7. Kun se kertoo onko päivän tavoitteet täynnä vai ei, niin jotenkin tulee suurempi halu myös täyttää ne! Niin koukkuun ei tosin saa jäädä että asiasta tulee pakkomielle tai ettei malta enää pitää kevyempiä päiviä.

    Ja kuten itsekin toteat, kaikista tärkeintä on opetella tuntemaan oma kroppa ja pystyä tunnistamaan milloin ei huvita siksi että vaan laiskottaa / on käynnistysvaikeuksia, ja milloin siksi että kroppa oikeasti tarvitsee lepoa enemmän kuin treeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Joo, toi syke/aktiivisuusmittari onkin tosi hyvä motivoija! Muistan kanssa kun käytin mun fitbittiä aktiivisesti niin askeleita tuli kyllä kerättyä ihan eri malliin :) Tosi hyvä siis kannustamaan liikkeelle, mutta olet oikeassa, ettei siitä saa tulla ihan pakkomiellettä!

      Ja just näin, kropan kuunteleminen on tosi tärkeätä! <3 Kivoja treenejä sinne ja kiitos, kun kommentoit!!

      Poista
  2. Mulle toimii usein kans toi että ne treenivaatteet on päällä ja myös inspiroidun hirveesti instasta :). Monesti jos on vaikka muiden asioiden takia tullut parin päivän tauko urheilusta ja sitten kun katselee muiden kuvia niin tulee se fiilis että hitsi, teen kyllä itsekin jotain 👍.

    Ja kyllä liikunta kiinnostaa silloin kun elämä on balanssissa, univelkojen ja huonojen syömisten jälkeen ei hirveästi urheilu kiinnosta. Kohtuus kaikessa ja asiat balanssiin :). Itselleen pitää myös haluta tehdä hyvää, jos arvottaa kaikki muut asiat ja ihmiset elämässään etusijalle ei varmasti silloinkaan tee mieli liikkua vaikka siitä juuri saisi hyvää oloa itselle joka heijastuu muuhun elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Laura! Jep,Insta on kyllä tosi hyvä motivoimaan, ihan sama juttu mullakin, että jossei huvita, niin sitä selailemalla saa kyllä yleensä motivaatiota :)

      Ja toi on tosi hyvä pointti, että liikkuminen on kivaa ja "helppoa" silloin, kun elämä on balanssissa! <3 Silloin jos on tosiaan huolia ja murheita, väsymystä, stressiä jne. niin saattaa olla huomattavasti haastavampi motivoitua liikkumaan. Kivaa alkavaa viikkoa sulle, kiitos kun jätit kommenttia! :)

      Poista