maanantai 15. lokakuuta 2018

Äitiysfysioterapia- ja treenikuulumisia + arvonta!

Viimeisimmistä (eli toisesta) äitiysfysioterapiakäynnistäni on kohta kuukausi aikaa. Olen nyt siis kuukauden verran tehnyt äitiysfysioterapeutin antamia harjoitteita lantionpohjalle, pakaroille ja syvälle poikittaiselle vatsalihakselle. Niiden lisäksi olen tehnyt Jessica Valantin pilatekseen pohjautuvia lihaskuntoharjoituksia ja kävellyt paljon. Olen myös keskittynyt aikaisempaa enemmän kehonhuoltoon ja venyttelyyn, sillä kroppa on kovilla vauvaa kannellessa. 



Oma tuntemukseni on se, että kropassa on tapahtunut muutosta parempaan ja se, jos mikä on motivoivaa! Olen kuukauden aikana oppinut tykkäämään rauhallisista, mutta todella tehokkaista pilatespohjaisista harjoituksista ja olen huomattavasti tietoisempi poikittaisen vatsalihaksen ja lantionpohjan toiminnasta. Tunnen kuinka pilatespohjaiset harjoitukset ja fyssarin harjoitteet vahvistavat kroppaa tällä hetkellä juuri oikealla tavalla. Ja tällainen harjoittelu sopii mielestäni todella hyvin ajoittain hieman väsyneelle mamalle. Tässä kohtaa, kun unet ovat välillä mitä ovat, ei liikunta saisi olla liian kuormittavaa. Siitä on pidemmän päälle vain haittaa. 


lenkkimaisemia <3
Jo nyt tiedän, että tämäntyyppinen harjoittelu tulee olemaan osa omia treenejäni myös jatkossa. Tästä huomaa, että välillä on todella hyvä muuttaa omia liikkumistottumuksia ja kokeilla erilaisia juttuja. Sekä kroppa että mieli kiittää, kun ensin pääsee uusiin juttuihin vähän paremmin sisälle. 

Edelleen toki odotan juoksulenkeille pääsyä, mutta täytyy sanoa, että malttaminen ja kropan vahvistaminen ennen juoksun aloittamista on ollut hyvä ja oikea päätös omalla kohdallani. Aikomukseni on vielä jonkin aikaa vahvistaa kroppaa äitiysfyssarin antamilla harjoituksilla ja pilatestreeneillä. Sen jälkeen käyn vielä kerran äitiysfysioterapiassa, ja sitten toivottavasti saan luvan aloittaa juoksun Nyt on kuitenkin mieli jo aika paljon positiivisempi, koska huomaan, että nämä harjoitukset todella toimii, ja niistä on hyötyä. Nyt tekeekin mieli vain edistyä ja edistyä lisää!

ARVONTA: VOITA LAHJAKORTTI SUHK MAMAAN!



Koska äitiysfysioterapiasta on ollut itselleni niin paljon hyötyä, saan ilokseni järjestää arvonnan täällä blogissa, jossa yksi onnellinen voittaa lahjakortin SUHK Mamaan. Lahjakortilla voittaja saa joko yhden äitiysfysioterapiakäynnin tai yhden raskaushierontakäynnin oman valintansa mukaan.  Äitiysfysioterapiaan voi mennä, vaikka synnytyksestä olisi useampi vuosi. 

SUHK Maman toimipiste sijaitsee Espoonlahdessa, Espoossa. Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen alle, jossa kerrot kumpi kiinnostaisi  sinua, äitiysfysioterapia vai raskaushieronta ja miksi. Jätä myös  kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa. Toinen vaihtoehto osallistua arvontaan kommentin jättämisen sijaan on laittaa minulle sähköpostia: candyontherun at gmail.com ja kertoa nuo samat yllämainitut asiat! :)

Aikaa osallistua arvontaan on su 21.10 asti. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Onnea arvontaan! 



Lue aikaisemmat postaukset äitiysfysioterapiasta: 

Ensimmäinen käynti äitiysfysioterapiassa

Äitiysfysioterapia Q&A ja toinen käynti 

Lue lisää SUHK Mamasta: http://www.suhkmama.fi


Seuraa Instagramissa: blogia ja arkea: candyontherun 
treenejä ja ruokajuttuja: candyntreenit 
Facebookissa / Bloglovinissa Blogit.fi:ssä  

44 kommenttia:

  1. Äitiysfysioterapia kiinnostaa. Synnytyksestä nyt 10kk ja kuntoutin erkaumaa huolella kevään ja kesän. Nyt olisi kiva päästä tsekkaamaan tilanne. :)

    VastaaPoista
  2. Toinen lapsi meille syntyi 4kk sitten. Kiinnostusta ja tarvetta olisi kovasti käydä äitiysfyssarilla selvittämässä tilanne, koska heillä on viimeisin tieto ja taito asian suhteen. Sähköposti on nide89@gmail.com.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Äitiysfysioterapia sillä synnytyksestä aikaa nyt 5kk ja haluaisin tarkistaa missä kunnossa keskivartalon lihaksisto on synnytyksen jäljiltä. sposti: jenna.kemppainen91@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Itsellekin tulisi äitiysfyssarikäynti todella tarpeeseen. Synnytyksestä on nyt 4 kk aikaa. Asun itse toisella puolella Suomea, joten vähän kaukanaon tuo Espoo. Osallistun kuitenkin mieluusti arvontaan ja, jos onni osuu kohdalle, ilahdutan lahjakortilla pääkaupungin alueella asuvaa raskaana olevaa ystävääni.

    VastaaPoista
  6. Moi! Fyssarikäynti olisi mahtava, synnytyksestä jo aikaa mutta haluaisin tsekata oman kunnon ammattilaisen kanssa :) siiri.laakso@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Äitiysfyssari kiinnostais, niin tietäis miten kroppa palautunut näin puoli vuotta synnytyksen jälkeen. S-posti: tiina.huhtakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Äitiysfyssarikäynti tulisi todella tarpeeseen, sillä selkä rupeaa kipeytymään nyt 2,5kk ikäisen vauvan kanssa. Viime vuonna leikattu välilevyn pullistuma tuo myös omat haasteensa ja ammattilaisen apua oikeisiin liikkeisiin tarvitaan! Oravaneiti@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Fyssarikäynti olisi huippu juttu! Synnytyksestä aikaa 6vk ja kova olisi halu päästä juoksun ja koripallon pariin, mutta eka pitää saad keskikroppa kuntoon. Sähköposti satu.suolinna@helsinki.fi

    VastaaPoista
  10. Äitiysfysioterapia kiinnostaisi kovasti. Synnytyksestä on nyt 2kk ja kaipaisin kovasti vinkkejä turvalliseen treenaamiseen ennen kuin uskallan palata takaisin kuntosalille. Myös erkauma mietityttää joten tulisi todella tarpeeseen :) essi.p@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Fyssarikäynti ehdottomasti ja mukana ollaan arvonnassa! Minttuduuni@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Äitiysfysioterapia kiinnostaisi! Selkä on notkolla yhä...
    minna.marin@iki.fi

    VastaaPoista
  13. Vaikea valita kun nyt olisi tarve raskaushieronnalle ja alkuvuodesta sitten äitiysfyssarille. Joten päättäisi vasta sitten jos arpaonni mua suosisi�� anni.ilkko (@ )hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Äitiysfysioterapia kiinnostaa. Toisen lapsen syntymästä jo reilu vuosi. Oma kroppa tuntuu edelleen vieraalta ja kolotuksia on erityisesti hartia-niska-selkä alueella. Olisi kiva saada asiantuntijan näkemys mitä kannattaa tehdä. sanna.e.karppinen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Täällä olisi tarvetta äitiysfysioterapialle, vaikeasta ja pitkästä synnytyksestä kulunut 8kk, mutta paikat ei ole vielä kunnolla palautunut. Jumppaa ja kuntoutusta on tullut tehtyä, viimeinen silaus puuttuu. Olen saanut myös kuntoutusohjeita, mutta ne on ristiriidassa keskenään, joten ammattilaisen neuvot olisi kultaa.
    taru_1984@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Äitiysfysioterapia olisi huippu! Synnytyksestä 2kk ja kovasti tekisi mieli jo lähteä juoksemaan, mutta aion vielä malttaa, mahdollisesti vielä useamman kuukauden, vaikka lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia olenkin ohjatusti treenannut oikeastaan synnytyksestä saakka. Viime päivinä olen aloittanut varovasti uudelleen sali- ja porrastreenin ja tuntuvat ihan mahtavilta pitkästä aikaa. Porrastreenistä (ilman mitään pomppuaskelia) tuli jopa samansuuntainen kunnon endorfiinitujaus kuin juoksulenkistä, suosittelen lämpimästi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun pitää kanssa ehdottomasti päästä portaisiin nyt lähiaikoina! Fyssari juuri sitä sanoikin, että periaatteessa juoksu on ihan hyvä lantionpohjalle (sitten kun se on oikeasti kunnossa), koska tukijalan puoli lantionpohjasta aktivoituu luontaisesti jokaisella askeleella, niin portaissahan tapahtuu ihan sama (ilman iskutusta). Ja saa hyvin sykkeen nousemaan! :)

      Poista
  17. ...unohdin vastauksestani spostin: peppi.pt@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Äitiysfysioterapia, noin. 4 kk synnytyksestä ja olisi tarpeen tarkistaa kropan kunto. Terhi.nyqvist@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Raskaushieronta. 3 viikoista esikoista imettäessä olen saanut jo pientä tuntemusta hartiaseutuun, joten hieronta tulisi tarpeeseen. laurakokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Osallistun ja fyssarikäynti olisi enemmän kun tarpeen! Esikoinen nyt 4,5kk ja kroppa ei tunnu vielä omalta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Karlsson.maiju@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Hienoa että olet innostunut pilateksesta ja löytänyt ilon nykyiseen liikkumiseen! :) itse löysin kaupungin ulkoliikuntapaikat, joissa on helppo tehdä pieni lihaskuntoharjoitus vaunuttelun yhteydessä. Itselle päivittäinen ulkona käynti on erittäin tärkeää mutta kaksosarjessa ei todellakaan itsestään selvyys. Jos pääsisin vihdoin äitiysfyssarille, toivoisin vinkkejä, miten toteuttaa harjoituksia myös ulkona

    VastaaPoista
  22. Äitiysfysioterapiassa olen käynyt kolme kertaa. Ensimmäisen kerran menin sinne tosin vasta, kun lapsi oli jo yli vuoden. Harrastin juoksua pitkälle raskauden loppuun ja heti synnytyksen jälkeen aloitin. Se ei ollut hyvä ajatus, koska erilaiset ongelmat seurasivat mukana. Kun sinnittelin aikani ongelmani kanssa, varasin ajan äitiysfysioterapiaan (Naisfeeling). Havaitsin sen todella hyväksi. Tuloksia huomasin jo melko pian. Nyt olisi vielä ainakin se yksi tsekkauskäynti paikallaan, mutta olen pian muuttamassa etelä-suomeen, joten sieltä mielelläni löytäsin myös äitiysfyssärin.
    hanna.pietikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Äitiysfysioterapia. Synnytyksestä 6 viikkoa, jotka menneet armollisesti kroppaa kohtaan ja leppoisasti vaunulenkkeillen. Nyt alkaisi kuitenkin olla aika laittaa keho taas kuntoon. Ryhti on ainakin aivan kasassa.
    elliina87@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Lahjakortti olisi todella mieluinen juuri kyseiseen paikkaan, heidän pilates tuli tutuksi raskauden aikana. Äitiysfysioterapia olisi tarpeen nyt kun synnytyksestä on 2,5 kuukautta, kaipaisin vinkkejä miten aloittaa taas keskivartalon treenit.
    johannakasvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Äitiysfysioterapia. Toisesta synnytyksestä aikaa puoli vuotta ja huomaan, että en ole palautunut tästä yhtä nopeasti kuin ensimmäisestä. Nimim. Jotain tarttis teherä (oikeesti teenkin, mutta olis kiva varmistua, että tekee oikein ja niin eespäin)

    saana.valikangas@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Äitiysfyssarille olis ihana päästä :) Toisen lapsen (pian 7kk) jälkeen ampaisin hirveällä höngällä urheilemaan, eikä ehkä olisi kannattanut, noin kauniisti sanottuna..
    Inni

    VastaaPoista
  27. Kommentoin, mutta EN osallistu arvontaan. Halusin kuitenkin vain kommentoida, että huippua että olet löytänyt näistä harjoituksista apua ja nähnyt myös kehittymistä. Pilates yms. harjoittelut tulee kyllä kullekin tarpeeseen. <3

    VastaaPoista
  28. Haluaisin osallistua äitiysfysioterapiakäynnin arvontaan. Kroppa tuntuu tarvitsevan toisen lapsen syntymän jälkeen jotain huoltoa ja syviä rakenteita vahvistavia harjoitteita. Toisen lapsen syntymästä nyt 6kk. herttuainen.jenni@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihana, että olet löytänyt sopivat kuntoutusliikkeet ja treenimuodot tälle hetkelle. Itse olisi niin ihana päästä raskaushierontaan. :)

    VastaaPoista
  30. Äitiysfysioterapia kiinnostaa. Kolmannesta synnytyksestä on puoli vuotta, ja tämä tekisi hyvää ennen raskaampiin treeneihin palaamista. felibiosis @ gmail.com

    VastaaPoista
  31. Äitiysfyssarikäynti kiinnostaa! Aion varata sellaisen ajan muutenkin, niin tää olis hyvä askel siihen suuntaan. Epäilyttää että lihasten aktivoinnissa olisi jotain häikkää, niin siksi haluaisin fyssarilla käydä. Synnytyksestä on jo yli 2 vuotta aikaa, mutta keskivartalo on edelleen melko heikko.

    VastaaPoista
  32. Äitiysfyssari. Synnytyksestä kuukausi ja tuntuu että mikään kropassa ei toimi :D

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Äitiysfyssari! Synnytyksestä 3,5kk, ja pikkuhiljaa on aloiteltu treenailuja. Olisi mielenkiintoista saada ammattilaisen arvio lähtötilanteeesta ja ohjausta jatkoon!

    elluss@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Äitiysfyssari ehdottomasti. Kaksoisraskaus loppumetreillä ja tarvitaan kaikki apu, että tästä kropasta vielä toimiva saadaan!
    karppinen.emmi@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Äitiysfyssarille haluaisin. Ensimmäinen synnytys 5v sitten ja toinen 5vk sitten. Ennen lapsia oli ihan napakka keskivartalo (toisin kuin nyt) ja olisi kiva saada vahva keskivartalo takaisin ja siihen tarvitsisin hieman apuja ��
    suvikivisalo@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Äitiysfyssarin käynti kiinnostaisi! Takana kolme raskautta ja synnytystä, joista viimeisin noin 2,5kk sitten. Juoksuharrastukseen mieli kovasti kaipaisi, mutta selvästi tunnen ettei siihen ole vielä asiaa ennen ammattilaisen arviota.

    emmi(at)vuorinen.org

    VastaaPoista
  37. Haluaisin äitiysfyssarille. Kolme lasta vajaa viiden vuoden sisään ja viimeisimmästä synnytyksestä nyt 7kk, joten keskivartaloharjoitteista olisi hyötyä.
    heli.m.virtanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  38. Äitiysfyssarikäynti kiinnostaa! Synnytyksestä kohta puoli vuotta, ja juoksu"lupaa" täälläkin toivoisin :)
    laura_luoma@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Äitiysfysioterapia. Synnytyksestä 2,5kk ja kroppa alkaa jo kaipaamaan lisää tehoa. Vinkkejä keskivartalon liikkeisiin ja treenaamisen aloittamiseen kaipaisin. :)

    VastaaPoista
  40. Äitiysfysioterapia. Esikoinen 1v 10kk ja kuopus nyt 2kk. Kaksi raskautta peräkkäin tuntuu kropassa ja olisi mahtava saada vinkkejä palautumiseen ja päästä taas joku päivä liikunnan pariin.

    VastaaPoista
  41. Äitiysfyssarille käyttäisin lahjakortin . Toinen synnytys ja kroppa ei niin vai palautunut, ja alaselkä vihoitellut. Täälläkin kyl keskikroppaa ja varsinkin lantionpohjanlihaksia tullut jumppailtua. hanna.m.roos@outlook.com

    VastaaPoista
  42. Äitiysfysioterapia! Olisi kiva saada vinkkejä raskauden jälkeisen liikunnan aloittamiseen ja kropan palautumiseen turvallisesti.
    virvalau@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Äitiysfysioterapia. Itsellä ei tarvetta mutta kaverille lahjottaisin tämän 😊 Synnyttänyt vajaa vuosi sitten ja on toivonut ammattilaisen arviota nykyhetkestä ja vinkkejä tulevaan! suvikor@hotmail.com

    VastaaPoista