Sivut

lauantai 17. lokakuuta 2020

Syyslomaterkut

Terkkuja syyslomalta saaristosta! Tultiin tänne keskiviikkoiltana työ-ja päiväkotipäivän jälkeen. Matka tuntui normaaliakin pidemmältä väsyneiden lasten kanssa, mutta puutuneet pakarat ja kireät hermot oli sen arvoiset, koska torstaiaamuna oli ihana herätä saaristomaisemissa! <3 Torstaina perustettiin etätoimistot ympäri taloa ja tehtiin töitä etänä samalla, kun mummi vietti aikaa tyttöjen kanssa. 

Mä tein torstaina vähän lyhyemmän työpäivän ja käytin tilaisuuden hyödyksi karkaamalla iltapäivällä rauhassa lenkille kauniiseen syyssäähän. Vuorottelin lenkillä juoksua ja kävelyä. Aloitin juoksulla, mutta huomasin aika pian, että sykkeet oli vähän koholla ja kroppa tuntui hieman väsyneeltä, joten päätin suosiolla mennä fiiliksen mukaan hölkkää ja kävelyä vuorotellen. Teinkin 9km lenkin edestakaisin saaren hiekkateitä ja nautiskelin maisemista. Houtskärissä on juuri nyt ruska parhaimmillaan ja niin kaunista! 



Perjantaiaamuna tein päivän treenin ulkona samalla, kun vahdin tyttöjen hiekkaleikkejä. Aluksi hekin olivat mukana jumppailemassa ja meillä oli hauskaa keksiä erilaisia liikkeitä, mitä tehdään. Suosikkeja on tällä hetkellä jänishypyt, juokseminen, meritähtihypyt ja vuorikiipeilijä. Meidän alkuverkat ja varsinainen treeni löytyy Instasta! Treeni oli tosi kiva ja sai mulla pakarat ja jalat kipeiksi, joten voi sanoa, että perille meni! Liikunnan lisäksi on tosiaan tullut tehtyä myös töitä, syöty hyvin, saunottu ja nautittu yhdessäolosta. Lauantaina aiotaan suunnata metsäretkelle ja juhlitaan meidän Mila-milperin 6v. synttäreitä maksalaatikkokakulla (vain koirille :D). Sellaisia syyslomakuulumisia tänne! Pyrin taas jatkossa päivittämään blogia vähän useammin, joten jos teillä on postausaihetoiveita, niin kertokaa ihmeessä! <3 Ihanaa viikonloppua! 





<3: Karoliina 




2 kommenttia:

  1. Postausidea! Mistä merkeistä tietää että pitäisi hiljentää tahtia ja keventää treeniä, kun sanotaan että sykkeet koholla, kuinka paljon käytännössä.

    Nimim.huono tunnistaan kropan merkkejä 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveesta, laitetaan korvan taakse!☺️Mukavaa viikkoa sinne!✨

      Poista