maanantai 16. helmikuuta 2015

Matkakuulumisia ja Floridan lomatreenit!

Heippahei! Terkkuja Floridasta! Täällä ollaan taas! Mitä teille kuuluu?  Sormet oikein syyhyää päästä kirjoittelemaan, kun blogitaukoakin tässä tuli lomalla reilun viikon verran. Ihana reissu takana ja ajattelin kirjoitella siitä parissa postauksessa. Tässä ensin hieman lomatreenejä ja toisessa postauksessa sitten enemmän muita matkan kohokohtia! :)




Saavuttiin tosiaan myöhään sunnuntai-iltana Suomeen, vaikka alkuperäisenä suunnitelmana oli olla kotona jo hyvissä ajoin sunnuntaina iltapäivällä. Kone lähti Miamista reilut 1,5 tuntia myöhässä sähköongelman vuoksi ja saavuttiin Madridiin siinä vaiheessa, kun sinivalkoiset siivet, joilla oli tarkoitus lentää kotiin, rullasivat jo kohti kiitorataa ilman meitä…great! 

Portilla oli kuitenkin vastassa lentokenttävirkailija, joka ystävällisesti antoi meille käteen uudet boarding passit. Luvassa oli pyrähdys Brysseliin, siellä lentokenttähengailua nelisen tuntia ja kotiinpaluu vasta klo 22.50 sunnuntaina. Ugh. Ei hymyilyttänyt kauheasti siinä vaiheessa, kun oli jo niin orientoitunut pääsemään kotiin ja valmistautumaan uuteen viikkoon, ja tietysti näkemään Milan! <3 Mutta, matkailu on sellaista, aina ei mene kaikki suunnitelmien mukaan ja pääasia, että päästiin hyvin kotiin! Milakin sai nauttia yhden extrapäivän saaristossa, joten oli myös varmasti tyytyväinen tilanteeseen! <3

Floridan lomatreenit

Itse tykkään liikkua myös lomalla, sillä liikkumisesta tulee hyvä olo ja samalla se mahdollistaa sen, että lomakilot eivät (ehkä) kerry niin pahasti, kuin ilman liikuntaa! ;) Etenkin Jenkeissä, ruuan luvatussa maassa, jossa tulee syötyä hieman normaalia enemmän (kröhöm, jälkkäriä joka päivä…) on itselleni ainakin hyvä pitää myös treenit mukana lomakuvioissa. 


Lisäksi, kun on taas tottunut Suomen keleihin ja talvijuoksuun, niin mikä on parempaa kuin juosta aamulenkkiä auringossa, shortsit ja toppi päällä ja katsella merta? Ei mikään! :) Juosten pystyy myös hyvin tutkimaan uusia paikkoja, ja se on reissuissa yksi lempitavoistani tutustua kaupunkeihin. 


Lomaviikon aikana tuli käveltyä päivittäin ja lisäksi tein useampana päivänä lyhyitä (10-20min) hotellihuonetreenejä. Niissä tein kiertoharjoitteluna erilaisia lihaskuntoliikkeitä (kyykyt, punnerrukset, ojentajapunnerrukset, lankut, erilaiset vatsaliikkeet jne.), aina minuutin ajan. Lyhyilläkin treeneillä sai hyvin tuntumaa, ja ainakin tuli sellainen olo, että oli jotain tehnyt! :) 

Juostua tuli viikon aikana joitakin kertoja, mutta vain lyhyitä lenkkejä. Mulla on ollut taas vähän epämääräistä ongelmaa jalkojen kanssa, (buu!), mutta seurailen tilannetta enkä ole vielä huolissani maratonin suhteen. Alkaa olla aika tyypillistä tämä, että jotain tulee, kun treenaan kohti maratonia, mutta onneksi jalat on tuntuneet koko ajan paremmilta ja keinot, joita olen käyttänyt niiden saamiseksi paremmaksi on toimineet (rullailu, venyttely, lantionseudun lihasten vahvistaminen). 

Heti maanantai-aamuna käytiin Fort Lauderdalen State Parkissa hölkkäilemässä 4km lenkki ja matkan varrella tehtiin lihaskuntoa erilaisissa pisteissä reitin varrella. 


Aika keskittynyt ilme, haha! :D  

Treeni oli hyvä aamuherätys! Tiistaina kävin juoksemassa 8km aamulenkin Fort Lauderdalen rantabulevardia pitkin. Ahh, ihanaa! <3 Kyllä kelpasi hölkkäillä niissä maisemissa ja jalatkin tuntuivat paljon paremmilta alkukankeuden jälkeen.



Torstaina tein treenin hotellin salilla Tampassa. Juoksin 5km juoksumatolla (muutamat vedot) ja sen lisäksi tein käsitreenin. 

Lauantaina, lähtöpäivän aamuna, käytiin vielä juoksemassa aamulenkki Lake Worthissa/Lantanassa. Alkuun juoksu tuntui taas tosi kankealta, mutta parani loppua kohti ja olisin hyvin voinut juosta pidempään, mutta aika tuli vastaan. 8km tuli kuitenkin juostua ja myös muutama vähän reippaampi pätkä  puolimaraton vauhtia. 


Kelpasi taas juosta näissä maisemissa! :)
Oli kyllä aivan ihania juoksumaisemia Floridassa ja lämpötila tällä hetkellä tosi sopiva juoksemiseen. Olisihan sinne voinut jäädä treenailemaan pidemmäksikin aikaa! ;) 

Miten teidän treenit viime viikolla? Kuinka moni on lomalla tällä viikolla? Ihanaa lomaa, niille jotka lomailee! Toivottavasti kelit pysyy hyvinä! :)

Kivaa ja aurinkoista maanantaita! 

-Karoliina 


22 kommenttia:

  1. Oi, näyttää hyvältä sun lomaliikkumiset! Ihan parasta, kun pääsee keskellä talvea juoksemaan ulos shortseissa ja topissa! Onneksi täälläkin on jo näin upeat kevätsäät, kyllä se kesä sieltä taas tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Laura! Jooo, oli kyllä niiin ihanaa päästä juoksemaan vähissä vaatteissa ja vielä, kun lämpötila oli just sopiva (ei liian kuuma) niin oli kyllä ihan täydellistä! :) Kevät/syksy on kyllä ehdottomasti mun suosikki juoksuvuodenaikoja Suomessa, joten kevättä ootellen! :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta auringossa ja lämmössä juokseminen ♡. Mulla oli vähän haastava viikko ja jäi intervallit tekemättä kun miehen kotimatkalla tuli vähän mutkia ja oli vasta lähimpänä puolta yötä kotona. Paljon tuli käveltyä viikolla kuitenkin ja kotona tein eilen lihaskuntoa. Tällä viikolla pitäs olla hyvät saumat treenata kun olen lomalla ja ukkokin keskiviikosta eteenpäin. Huomiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin ihanaa! <3 Ahh, haluan takas! :D Ihanaa lomaa sulle!! Ja tänään nähdään! :)

      Poista
  3. Ihanan aurinkoista! :) Kyllä tosiaan kelpasi vähän treenatakin! Tsemppiä lomalta paluuseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Joo, todellakin kelpasi! :) Kiitos! Onneksi täälläkin paistaa aurinko niin helpompi sopeutua taas! ;) Nähdään illalla <3

      Poista
  4. Ihania lomakuvia! Voi kunpa taas pääsisi itsekin shortseissa juoksemaan. Mä olen lomalla. Hiihtolomaa tämä viikko, mutta ei mitään erikoisia suunnitelmia. Kiva viikko kuitenkin, kun on lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Ihanaa lomaa sulle!! Kelit ainakin tuntuu olevan kohdillaan nyt eli nautiskele!! :)

      Poista
  5. Näyttää ihanalta!:) shortsikelejä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä super ihanaa! Niinpä…saadaan niitä ehkä hetki täällä vielä odotella, mutta eiköhän ne sieltä tule! :)

      Poista
  6. oi miten ihanan näköistä siellä onkaan ollut.nyt varmaan jaksaa taas tarpoa lumessa ja odotella kevään saapumista!tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Merituuli, kiitos! :) Joo, sai siinä mukavasti tankattua vähän aurinkoenenergiaa ja d-vitamiinia, eiköhän tässä jaksa taas painaa kevättä kohti! :)

      Poista
  7. Aij että noita maisemia! B) Täällä treenit sujunut varsin mukavasti! Juoksua, salia, uintia ja spinningia. Kesää kohti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täydelliset maisemat! <3 B) Kuulostaa hyvältä sun treenit, ihanan monipuolista! :) Hyvä Satu, kivaa ja aurinkoista viikkoa sinne! :)

      Poista
  8. Ihanan näköisiä lomatreenikuvia! B-) Mulla oli viime viikko menojen täyttämä ja kattelin että kahtena päivänä ehdin treenaamaan, mutta jotenkin kummasti sain viikkoon mahtumaan 2 lenkkiä, lihaskunnon ja venyttelyn. Ja niin oli mukamas sellanen fiilis että mitään en ole tehnyt... :P

    T. Saltsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saltsi! :) Haha, tiedän ton fiiliksen, kun tuntuu ettei muka ole tehnyt mitään ja huomaakin sitten, että treenejä on kerääntynyt ihan mukavasti kuitenkin! :) Kivaa viikkoa sinne!

      Poista
  9. Vau, ihanat maisemat! Tiukasti töissä koko kevään, ei ole valitettavasti mahdollista pitää yhtään lomaa. Perusmäärät treeneissä onnistuu onneksi arkenakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiitos, noi on kyllä tosi ihania maisemia! :) Onneksi alkaa valoa olla lisää ja kevät tulee niin ainakin mun mielestä jaksaa töitä/kouluakin painaa paljon paremmin! Kivaa viikon jatkoa!

      Poista
  10. Vooou vitsi kyllä noissa maisemissa vaan kelpaa kirmailla! ❤ nämä kuvat räjäytti mun lomakuumeen potenssiin sata ja en ehkä kestä enää!! ;D varmasti saitte reissussa d-vitamiinivarastot tankattua täyteen ja nyt hyvällä energialla eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiiii, onneksi pääset lomalle pian! <3 Jeps, eiköhän tässä taas hetken jaksa painaa ilman, että kaipailee lomalle! Aurinkoista viikkoa Tiinuska! :)

      Poista
  11. Ihanan aurinkoisia juoksukuvia! :) olispa ihana lähteä jonnekin lämpimään mutta ei ole talvilomaa joten täytyy odotella Suomen kesää. :) mun viime treeniviikko meni tosi hyvin ja juoksukilometrejäkin kertyi normaalia enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anna! Kiva kuulla, että sun treeniviikko sujui hyvin!! :) Kyllä se kesä sieltä tulee, kun jaksetaan odotella! Tulisi nyt ihana kevät vielä ensin! Aurinkoista viikkoa! :)

      Poista