perjantai 23. lokakuuta 2020

Liikuntaharrastuksen ja perheen yhteensovittaminen

Liikunnan ja perheen yhteensovittaminen oli yksi toiveaiheista, kun kyselin Instagramin puolelle aiheita, joista te haluaisitte lukea täällä blogissa. Tämä on aihe, josta kirjoitan mielelläni, sillä minulla on siitä paljon kokemuksia jaettavana. Meidän tytöt ovat nyt kaksi- ja (pian) viisivuotiaita, joten muutama vuosi on takana perheen ja liikuntaharrastusten yhteensovittamista. Lisäksi tässäkin asiassa oppii aina uusia keinoja, kun elämäntilanteet vaihtelevat. Kuulen mielelläni myös teidän kokemuksia tästä aiheesta, joten jätä kommenttia joko blogiin tai Instan puolelle! 💛

Kaikki lähtee liikkeelle priorisoinnista: mihin haluan aikaani käyttää?

Itselleni liikunta on tärkeä asia ja nautin liikkumisesta todella paljon. Se tuo hyvää oloa, omaa aikaa ja lisää energiaa päiviin, joten priorisoin liikuntahetkiä korkealle omassa ajankäytössäni. Tämä onkin mielestäni tärkeä asia, jota jokaisen kannattaa miettiä. 

Mitkä ovat niitä asioita, joita haluamme priorisoida vapaa-ajalla? Kaikkea ei voi saada samaan aikaan, joten joudumme tekemään valintoja sen osalta, mihin haluamme aikaamme käyttää. Kun minä priorisoin kotitreenejä ja lenkkeilyä, voin hyvällä omallatunnolla sanoa, etten priorisoi esimerkiksi käsitöitä, puutarhanhoitoa, kulttuuritapahtumissa käymistä, lukemista (muuten kuin ennen nukkumaanmenoa pari sivua), fine-dining-ruuanlaittoa (helppoa ja nopeaa ruokaa kiitos), super-puhdasta kotia (riittävän siisti koti on ok) jne. Liikunnan lisäksi priorisoin vapaa-ajalla tällä hetkellä perhe-aikaa, mutta moni muu asia jääkin sitten vähemmälle. Kaikkeen ei vain aika riitä eikä tarvitsekaan riittää. Veikkaan, että liikunta on korkealla sinunkin prioriteettilistalle, jos luet tätä postausta! 😊

Lasten syntymä muuttaa asioita liikunnankin suhteen

Omalla kohdallani esikoisen syntymä muutti luonnollisesti paljon asioita. Liikunnan osalta ensin oli luovittava läpi raskauden ja raskaudesta palautumisen, löydettävä aikaa liikkumiselle uudessa arjessa, jossa enää ei mentykään treenaamaan milloin huvitti tai treenattu pitkiä treenejä ihan helposti. Lisäksi mukaan tulivat katkonaiset yöunet ja niiden myötä vähäisempi energia. Imetys, niin ihanaa kun olikin, on todella sitovaa ja vaikuttaa myös liikkumiseen ja siihen, milloin voi lähteä liikkumaan. Myös omat prioriteetit muuttuivat, eikä liikunta enää hetkittäin ollutkaan prioriteettilistan kärjessä.

Sitten syntyi kuopuksemme ja kahden lapsen kanssa elämään totuttelu toi uudet haasteet liikunnankin osalta. Toisesta raskaudesta palautuminen ja kuntoutuminen olikin pidempi prosessi, joka tarkoitti kärsivällisyyden opettelua, omaan kehoon tutustumista uudelleen, kuntoutusharjoituksia äitiysfysioterapeutin kanssa ja omien lempparilajien hetkittäistä tauolle jättämistä (juoksua ja kovempia lihaskunto/hiit-treenejä ei tullut hetkeen tehtyä). Myös aikaa liikkumiseen oli toisen lapsen syntymän jälkeen taas vähemmän, mutta ilokseni voin raportoida, että nyt kun tytöt ovat vähän isompia, on liikuntahetkiin taas helpompi löytää aikaa.

Jollain tapaa kuitenkin onnistuin pitämään kiinni liikuntaharrastuksistani (kotitreenit, lenkkeily, juoksu) läpi vauva- ja taaperoajan. Liikkuminen on mukautunut kuhunkin elämänvaiheeseen ja välillä on tullut liikuttua enemmän, välillä vähemmän. Asiaa on auttanut se, että omat lajivalinnat ovat tähän elämänvaiheeseen helposti mukautettavia. Lenkille voi lähteä omalta kotiovelta ja jo puolen tunnin lenkki saa tosi hyvän olon. Kotitreenit hoituvat hyvin missäpä muualla kuin kotona tai ulkona vaikka leikkipuistossa. Tämä on ollut iso asia silloin, kun treeniin on vain vähän aikaa käytettävissä. Luulen, että jos en olisi omaksunut lenkkeilyä ja kotitreenejä ja kävisin pelkästään liikkumassa esimerkiksi kuntosalilla, niin liikkuisin huomattavasti harvemmin. Treeneille ajan järjestäminen olisi myös haastavampaa. 


Oman ajattelun muutos 

Iso asia liikuntaharrastuksen ja perheen yhteensovittamisessa on myös mielestäni oman ajattelun ja asennoitumisen muutos. Joskus aikaisemmin ajattelin, että treeni ei ole treeni ellei se kestä vähintään tuntia. Tai, että kotona ei voi liikkua tehokkaasti,  koska pitää mennä ryhmäliikuntatunnille tai kuntosalille, jotta liikkuminen voidaan laskea "kunnon treeniksi". Totuushan on se, että kroppa ei tiedä, missä sitä liikutetaan, joten tämä asia on aivan korvien välissä. Myös kotona ja lenkkipolulla voi saada riittävästi liikettä kroppaan. Toki tämäkin riippuu varmasti oman liikkumisen tavoitteista.

Lasten syntymän myötä omaa ajattelua liikunnasta oli muutetttava ja nykyään tiedän, että lyhyetkin treenit on aina parempi vaihtoehto kuin ei treeniä ollenkaan. Ylipäätään vannon ennemmin lyhyiden säännöllisesti toistuvien treenihetkien nimeen, kuin tuijotan esimerkiksi treenimääriä tunneissa. Eli esimerkiksi kotitreeni 3x20 minuuttia viikossa on mielestäni itselleni parempi vaihtoehto kuin yksi tunnin treeni viikossa. Miksi näin, sehän on sama aika? Sen takia, että aina kun teen lyhyenkin treenin, se ruokkii hyvää oloa, lisää energiaa ja siitä tulee sellainen fiilis, että tekee jotain oman hyvinvointinsa eteen. Ja mitä useammin saa hyvän olon, lisää energiaa ja hyvinvointia edistävää fiilistä, se ruokkii positiivista kierrettä, joka ainakin itselläni vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Toki, jos ainoa vaihtoehto liikkua on se yksi tunti kerrallaan viikossa, niin se tietysti kannattaa käyttää. Pääasia on, että löytää ne itselle sopivat tavat saada liikunta osaksi omaa elämää. 

Oman ajattelun muutos on tapahtunut isosti myös ylipäätään suhtautumisessa liikuntaan ja siihen, mikä liikkumaan motivoi. En tiedä onko se ikä (kohta 35v.) vai mikä, mutta nykyään olen todella paljon armollisempi ja lempeämpi itseäni kohtaan liikunnan suhteen. Joskus parikymppisenä liikunta oli hyvin paljon enemmän ulkonäkökeskeistä suorittamista, kun taas nykyään painotan liikkumisessa enemmän oman kropan kuuntelua, liikunnan tuomaa hyvää oloa ja energiaa, jota siitä saan. Ylipäätään armollisempi suhtautuminen liikuntasuorituksiin helpottaa elämää aika paljon. Aina ei ole pakko vetää hampaat irvessä, vaan kevyempikin tahti käy hyvin, jos siltä tuntuu. Esimerkkinä vaikkapa juoksulenkille lähtö; huomaan vähän aikaa juostuani, että tänään ei kulje. Saatan ihan suosiolla siirtyä kävelyyn tai vuorotella hölkkää ja kävelyä. Enkä koe, että lenkki olisi jotenkin epäonnistunut, vaikka en juossut koko matkaa tai niin ja niin monta kilometria. Lähdinhän kuitenkin liikkumaan ja se on aina plussaa. 


Tavoitteiden asettaminen motivoi säännölliseen liikuntaan

Tykkään edelleen asettaa itselleni liikunnan suhteen tavoitteita, koska ne motivoivat säännölliseen liikuntaan (esimerkiksi juoksutapahtumat tai erilaiset kotitreenihaasteet), mutta osaan myös suhteuttaa tavoitteet tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Mietin aina onko jokin liikuntatavoite järkevä ja mahdollinen toteuttaa energiaa lisäävästi juuri nyt vai kuormittaako se liikaa? Esimerkkinä voisi olla maratonille tähtäävä harjoittelu. Viimeksi olen juossut maratonin elokuussa 2017, ja kuopuksemme syntyi kesäkuussa 2018. Sen jälkeen mielessä ei ole edes käynyt se, että alkaisin treenaamaan maratonia varten, koska se on tuntunut aivan liian kuluttavalta ajatukselta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vauva- ja taaperoaika ei ole kaivannut maratonharjoittelua tuomaan lisäkuormitusta. Mutta nyt huomaan, että maraton alkaa pulpahdella mieleen aina silloin tällöin, mikä kertonee siitä, että ollaan taas uudessa elämänvaiheessa, jossa maratontreenille voisi (ehkä mahdollisesti) olla energiaa ja aikaa. Katsotaan siis mihin seuraavat liikuntatavoitteet vievät! Pointtina tavoitteiden osalta on kuitenkin se, että tavoitteet ovat todella hyviä motivoimaan säännölliseen liikuntaan, niin kauan kun ne ovat suhteutettuja omaan elämäntilanteeseen ja käytössä oleviin voimavaroihin sekä tuovat enemmän iloa kuin stressiä ja suorittamista. 

Omat haasteeni liikunnan ja perheen yhteensovittamisen kohdalla juuri nyt 

Tällä hetkellä tuntuu, että ehdin liikkumaan sopivasti ja tekemään sellaisia treenejä, jotka tuovat energiaa ja hyvää fiilistä. Suurempia haasteita ei juuri nyt ole, mutta en myöskään juuri nyt treenaa tavoitteellisemmin mihinkään juoksutapahtumaan ja kotitreenitkin ovat sellaisia "fiiliksen mukaan" -treenejä. Ei siis ole paineita ehtiä liikkumaan tiettyjä määriä tai treenejä, mikä on juuri nyt hyvältä tuntuva asia. Välillä on nimittäin haastavaa saada esimerkiksi pitkiä lenkkejä mukaan treeniohjelmaan, sillä ne vievät aika paljon aikaa. Useimmiten juoksen pitkän lenkin viikonloppuna, yleensä sunnuntaiaamuna, ja silloin se tietysti vaikuttaa muunkin perheen suunnitelmiin ja ohjelmaan. Nämä on kuitenkin sellaisia juttuja, että ne saadaan sovittua ja aikataulutettua, kun niin halutaan. Onneksi mieheni ja lapset suhtautuvat suopeasti äidin juoksuharrastukseen, kunhan se ei vie liikaa yhteistä aikaa. Lenkille onkin siis välillä hyvä lähteä joko aikaisemmin aamulla tai illalla, kun lapset ovat jo nukkumassa. 


Parhaat vinkkini liikunnan ja perheen yhteensovittamiseen

  • Suunnittele treenit kalenteriin! Itse istun usein sunnuntaisin alas kalenterin kanssa ja hahmottelen seuraavan viikon liikunnat ainakin löyhästi kalenteriin ja mietin milloin ehdin liikkua. Olen kuitenkin aika joustava ja muutan myös suunnitelmia tarvittaessa.
  • Ole armollinen itsellesi: Älä vertaile omaa liikkumista muihin vaikkapa somessa. Kaikilla on omat lähtökohdat, tavoitteet, käytettävissä oleva aika ja voimavarat. Hyväksy myös se, että aina ei jaksa liikkua eikä silloin tarvitsekaan. Mieti palveleeko liikkuminen juuri tänään kokonaisvaltaista hyvinvointiasi vai edistäisikö sitä tänään jokin muu asia? Älä myöskään vertaa siihen, miten itse jaksoit liikkua vaikkapa ennen lapsia tai vaativaa työtä jne. Elämäntilanteet vaihtelee, joten sopeuta omaa toimintaa ja ajattelua samalla <3
  • Liiku niillä tavoin, jotka antavat juuri sinulle energiaa! Älä tee pakolla asioita, jotka väsyttävät liikaa tai vievät turhaan voimia. Valitse sinua voimaannuttavat liikuntamuodot. 
  • Liiku yhdessä perheen kanssa! Meidän perhe tykkää liikkua yhdessä kävelyillä, leikkipuistossa, metsäretkillä, jumppaamalla, pyöräilemällä, luistelemalla ja tanssimalla. Tämä tekeminen ei useinkaan ole varsinaista treenaamista, mutta se on hyötyliikuntaa, lisää liikettä ja ihanaa aktiivista yhdessäoloa.
  • Näe mahdollisuudet omille treeneille arjessa sellaisissa hetkissä, joissa et välttämättä ole ajatellut, että olisi treenin mahdollisuus ja muista, että lyhytkin treeni on parempi kuin ei liikettä ollenkaan!  Leikkipuistossa ja hiekkalaatikon vieressä on hyvä jumppailla, Pikku Kakkosen aikana ehtii tehdä minitreenin, ruokaa laittaessa ehtii punnertamaan muutaman kerran keittiön tasoa vasten ja tekemään kyykyt. Lasten kylpyaikana onnistuu jumpat samalla kun vahtii kylpytouhuja. Isompien lasten kohdalla heidän harrastusten aikana saattaa ehtiä lenkille. Välillä tarvitaan mielikuvitusta, mutta keinoja lisätä liikettä löytyy kyllä. Näistäkin voi valita jonkun tavan, en minäkään toteuta näitä kaikkia viikottain, mutta aina välillä jotakin näistä. 
  • Jaa tehtäviä kotona myös muille perheenjäsenille, jos se vapauttaisi aikaa liikuntaan sinulle! <3 Usein äidit ottavat ison osan kotitöistä harteilleen. Ehkä joku muu voi välillä imuroida, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, käydä kaupassa jne., jotta sinä pääset liikkumaan. Tai ruuat voidaan tilata nettikaupasta ja ehkä tilata siivous kotiin, jos se on mahdollista. Usein ajattelemalla hieman eri tavalla voidaan ratkaista asioita. 
  • Yhdistä liikunta ja omien ystävien näkeminen! Oma suosikkitapani on sopia lenkkitreffejä ystävien kanssa.
  • Yhdistä liikunta (esim lenkkeily) ja äänikirjan tai podcastien kuuntelu. Siinäkin saa hyvin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 
  • Kommunikoi muun perheen kanssa ja kerro, miksi liikkuminen on sinulle tärkeä asia. Kun lapsetkin huomaavat, että vanhempi pitää kiinni myös omista jutuistaan ja huolehtii itsestään, antaa se hyvää esimerkkiä heille eteenpäin. Jokainen meistä on tärkeä ja meidän on huolehdittava itsestämme yhtä lailla kuin toisista. <3
Tsemppiä liikunnan ja perhearjen yhteensovittamiseen! Samassa veneessä ollaan kaikki!

Aiheeseen liittyviä postauksia: 

Liikunnan sovittaminen vauva- ja pikkulapsiarkeen

Oma liikuntahistoriani

Ajatuksia liikunnasta vauva-arjessa


<3: Karoliina 



lauantai 17. lokakuuta 2020

Syyslomaterkut

Terkkuja syyslomalta saaristosta! Tultiin tänne keskiviikkoiltana työ-ja päiväkotipäivän jälkeen. Matka tuntui normaaliakin pidemmältä väsyneiden lasten kanssa, mutta puutuneet pakarat ja kireät hermot oli sen arvoiset, koska torstaiaamuna oli ihana herätä saaristomaisemissa! <3 Torstaina perustettiin etätoimistot ympäri taloa ja tehtiin töitä etänä samalla, kun mummi vietti aikaa tyttöjen kanssa. 

Mä tein torstaina vähän lyhyemmän työpäivän ja käytin tilaisuuden hyödyksi karkaamalla iltapäivällä rauhassa lenkille kauniiseen syyssäähän. Vuorottelin lenkillä juoksua ja kävelyä. Aloitin juoksulla, mutta huomasin aika pian, että sykkeet oli vähän koholla ja kroppa tuntui hieman väsyneeltä, joten päätin suosiolla mennä fiiliksen mukaan hölkkää ja kävelyä vuorotellen. Teinkin 9km lenkin edestakaisin saaren hiekkateitä ja nautiskelin maisemista. Houtskärissä on juuri nyt ruska parhaimmillaan ja niin kaunista! 



Perjantaiaamuna tein päivän treenin ulkona samalla, kun vahdin tyttöjen hiekkaleikkejä. Aluksi hekin olivat mukana jumppailemassa ja meillä oli hauskaa keksiä erilaisia liikkeitä, mitä tehdään. Suosikkeja on tällä hetkellä jänishypyt, juokseminen, meritähtihypyt ja vuorikiipeilijä. Meidän alkuverkat ja varsinainen treeni löytyy Instasta! Treeni oli tosi kiva ja sai mulla pakarat ja jalat kipeiksi, joten voi sanoa, että perille meni! Liikunnan lisäksi on tosiaan tullut tehtyä myös töitä, syöty hyvin, saunottu ja nautittu yhdessäolosta. Lauantaina aiotaan suunnata metsäretkelle ja juhlitaan meidän Mila-milperin 6v. synttäreitä maksalaatikkokakulla (vain koirille :D). Sellaisia syyslomakuulumisia tänne! Pyrin taas jatkossa päivittämään blogia vähän useammin, joten jos teillä on postausaihetoiveita, niin kertokaa ihmeessä! <3 Ihanaa viikonloppua! 





<3: Karoliina 




sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Espoo rantapuolikas 2020

Juoksin lauantaina tämän vuoden ensimmäisen puolimaratonin Espoo Rantamaratonilla ja vielä kun olen melkoisessa juoksuhuumassa, ajattelin tulla naputtelemaan perinteisen kisaraportin tänne blogiin! 

Kirjoittelin tosiaan viikko sitten hieman valmistautumisesta puolimaratonille ja täytyy sanoa, että kisaa edeltävä viikko meni kyllä niin haipakkaa tahtia arkihärdellin keskellä, ettei paljon tullut ajateltua tulevaa puolimaratonia.

Torstaina ja perjantaina pyrin kiinnittämään huomiota siihen, että join säännöllisesti ja riittävästi. Lauantaina eli kisa-aamuna söin ensimmäiseksi aamupalaksi leipää ja toisena aamupalana kaurapuuroa noin 2 tuntia ennen starttia. Join myös reilusti urheilujuomaa, kunnes noin tuntia ennen starttia lopetin "juomalla juomisen". Tämä oli itselleni tosi toimiva tankkaus. Hiilarivarastot tuntuivat olevan kisassa täynnä, nesteitä oli nautittu sopivasti, vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmia eikä vessahätä yllättänyt kesken matkan. Kaikki siis oikein hyvin näiden juttujen osalta, jotka vaikuttavat paljon itse suoritukseen.

Sain Henriltä ja tytöiltä kyydin kisapaikalle vajaa tunti ennen starttia. Aika kului kisapaikalla nopeasti, kun juttelin tuttujen kanssa, vein tavarat tavarasäilytykseen, kävin vessassa ja tein vähän dynaamista alkuverkkaa. Pian olikin aika kokoontua Otaniemen urheilukentälle, josta meidät johdatettiin lähtöön. Lähtö itsessään oli ns. "juokseva lähtö" eli 5 minuutin aikaikkunan sisällä juoksijat saivat lähteä matkaan. Tämä oli koronatilanteen takia erityisjärjestely, mikä tarkoitti sitä, että lähdössä ei oikein ollut sitä perinteistä lähdön latausta ja jännittynyttä tunnelmaa, mutta tilaa juosta oli tosi hyvin ja ruuhkalta vältyttiin, mikä varmasti oli tavoitteena. 

Lähdin alusta asti juoksemaan ihan omaa juoksua ja monessa kohtaa reitillä olinkin melkein yksin juoksemassa! Tänä vuonna taisi olla ainakin puolimaratonilla normaalia vähemmän juoksijoita. Tavoitteena mulla oli kahden tunnin alitus eli tiesin, että jos kilsavauhdit pysyvät alle 5.39min/km, niin olen tavoitteessani. 


Henri ja tytöt sekä mun sisko olivat ensimmäisen kerran kannustamassa reilun 3km:n kohdalla, mikä oli aivan ihanaa! <3 Annettiin läpyt ja halit ja jatkoin matkaa. He olivat vielä muutamassa muussakin kohdassa reitillä ja tulivat myös maaliin kannustamaan. "Äiti, äiti, äiti" -huudot raikasivat ja se oli ihan parasta! <3 

Oma juoksu sujui mielestäni tosi hyvin ja vahvasti koko rantaosuuden eli ekat 10 kilometriä, ja kellottelin kilsa-aikoja hyvin alle 5.39min/km tavoitteen. Haastavimmat kilometrit olivat tällä kertaa jälleen Länsiväylän varressa takaisinpäin mennessä eli ehkä 12-16km:n kohdalla ja vauhti tuntui hidastuvan pirullisissa ylämäissä ihan reilusti. Jouduin todella tsemppaamaan itseäni laittamaan jalkaa toisen eteen ja keskittymään kilometriin jossa olin. Loppua kohden Otaniemessa sain taas muutaman vähän reippaamman kilometrin, mutta ihan viimeiset kilometrit tuntuivat todella pitkiltä! Vihdoin lähestyin Otaniemen urheilukenttää ja kuulin jo kentän toiselta puolelta tyttöjen "äiti, äiti" kannustuksen, vaikka en nähnyt heitä katsomossa. Se antoi puhtia maalisuoralle ja pinnistin loppukirin. Maalissa kello näytti 1:56:58 ja tavoite täyttyi hienosti! Olin tosi iloinen, koska tämä oli tässä kohtaa paras suoritus, johon pystyin ja tuntui, että annoin reitillä sen, mitä annettavissa oli näillä juoksutreenimäärillä ja panostuksella. 


Maalihuollossa oli mukavan väljää ja tuotteet oli kerätty mitalin kanssa muovipussiin, mikä oli aika näppärää. Tuotekassi oli myös todella runsas, kiitos siitä! Rantamaraton onnistui hienosti järjestelyissä, mutta väljyyteen auttoi myös varmasti pienempi osallistujamäärä. Jokatapauksessa upeata, että juoksutapahtumia voidaan nyt järjestää erikoisjärjestelyin! <3

Olitko sinä juoksemassa Espoossa? Miten sujui? :)


Juoksuterkuin, 

Karoliina


Ps. Instagram päivittyy blogia useammin, joten nähdään toivottavasti myös siellä @candyontherun

Pps. Aikaisemmat juoksukisaraportit löydät täältä

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Viikko puolimaratoniin

Tämän vuoden ensimmäiseen puolimaratoniin on enää vajaa viikko aikaa, joten ajattelin, että nyt jos koskaan olisi taas hyvä hetki avata näppis ja kirjoitella tänne blogiin. Viimeksi olen kirjoitellut tänne huhtikuussa, joten aika paljon olisi kerrottavaa muutenkin, mutta keskitytään nyt ensin juoksujuttuihin! 


Viikon päästä lauantaina on tosiaan suunnitelmissa juosta Espoossa rantapuolikas ja tänään kävin juoksemassa viimeisen varsinaisen treenilenkin ennen ensi lauantain puolimaratonia. Tämän päivän lenkillä oli tarkoitus hakea vähän vauhtia ja fiilistä kisavauhdista. Tein kilometrin vetoja yhteensä kuusi kappaletta hieman puolimaratonin tavoitevauhtiani kovemmalla vauhdilla ja kirosin mielessäni, kun en ole treenannut vauhtikestävyyttä enemmän ja säännöllisemmin. 

Olen ajatellut, että lähden tavoittelemaan kahden tunnin alitusta, mikä tarkoittaisi noin 5.40min/km vauhtia. Kahden tunnin alitus tuntuu tällä hetkellä kovalta, mutta ihan mahdolliselta tavoitteelta. Varsinainen juoksuharjoittelu on nimittäin sujunut aika vaihtelevasti. Kesällä oli joitakin viikkoja, kun juoksin 3 kertaa viikossa ja nyt parin viime viikon aikana olen myös päässyt kolmeen lenkkiin, mutta suurimmaksi osaksi olen juossut 1-2 kertaa viikossa, kotitreenien ja kävelylenkkien lisäksi. Enemmänkin olisi siis voinut treenata, mutta hyvillä fiiliksillä kuitenkin olen menossa juoksemaan. Ylipäätään se, että pääsee osallistumaan juoksutapahtumaan, etenkin tänä vuonna, on ihan mahtavaa. Kunhan nyt vain pysyy terveenä!

Ensi viikon suunnitelmissa on koittaa valmistautua kohti lauantain kisaa kaiken muun arkihärdellin ohessa. Käyn varmaan pari lyhyttä lenkkiä hölkkäilemässä koiran kanssa, teen pikkasen jumppaa corelle ja pakaroille (mutta ei mitään liialti kroppaa jumittavaa), keskityn kehonhuoltoon ja loppuviikosta huolehdin, että hiilareita tulee nautittua aterioilla riittävästi ja että nesteytys on kunnossa. Sitten perjantaina hakemaan numerolappu ja paita, kisakamat valmiiksi, reitin tsekkaus ja löyhän kisasuunnitelman teko, jota voi sitten tarvittaessa muuttaa. 

Näillä mennään, onpa hauskaa valmistautua juoksutapahtumaan taas vuoden tauon jälkeen. Taidanpa käydä fiilistelemässä ja lukemassa oman kisaraportin viime vuodelta Espoo Rantapuolikkaalta. 

Onko siellä muita, joilla puolimaraton suunnitelmissa syys-lokakuussa? Tsemppiä kisoihin! <3

-Karoliina


sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Q&A: Koira lapsiperheessä

Heippa ihanat! Voitteko uskoa, että olen täällä kirjoittamassa blogia? En minäkään! :D Mutta täällä ollaan kahvikuppi ja suklaamunat näppäimistön vieressä tuomassa lisäbuustia kirjoittamiseen ja käsillä päikkäriaika, jolloin ei ole muuta tekemistä kuin kirjoittaa blogia. Ihmeiden aika ei ole ohi. Toivottavasti olette seurailleet kuulumisia Instagramin kautta sillä välillä, kun blogi on ollut hiljainen. Tiivistettynä tänne kuuluu ihan hyvää koronakeväästä huolimatta <3 Syy, miksi tänään päädyin kirjoittelemaan oli kysymys, jonka sain Instagramissa ja päätin, että kirjoitusblokin katkaisemiseksi vastaan kysymykseen täällä blogin puolella, joten käydäänpä asiaan. 



"Moikka, ehtisitkö joskus kirjoitella hiukan koira-arjesta, meillä koirahaaveita ja kiinnostaisi, miten teillä kahden lapsen ja koiran arki rullaa. Miten usein viette koiraa ulos ja lenkeille ja ilmeisesti Mila myös mukana sun juoksulenkeilläkin."

Kiitos kysymästä Annika! Meillä rullaa tällä hetkellä arki kahden lapsen ja ison koiran kanssa varsin hyvin. Siihen vaikuttaa kuitenkin varmasti paljon se, että minä olen vielä täysin kotona: hoitovapaalla + teen kotoa osa-aikaisesti töitä. Näin ollen esimerkiksi aamulenkkien tekeminen onnistuu vielä joustavalla aikataululla ja koiralla on seuraa päivisin. Toki varmasti rutiinit lutviutuu sitten uusiksi, kun palaan työelämään kodin ulkopuolelle. 

Meillä viedään koira ulos kolme kertaa päivässä. Yleensä pyrimme yhteen pidempään lenkkiin (vaihtelee 30min-1h+), yhteen lyhyempään ja yhteen "asioilla käymiseen". Meidän Mila on sellainen, ettei häntä enää illalla myöhään kovasti huvita lenkkeillä, joten myöhäisillan "lenkki" saattaa päättyä postilaatikolle, kun hän laittaa jarrut päälle eikä suostu enää liikkumaan. Muuten ensimmäinen lenkki on aamulla, toinen iltapäivällä/alkuillasta ja kolmas sitten myöhään illalla ennen nukkumaanmenoa. Vuorotellaan lenkkejä miehen kanssa. Viikonloppuisin Mila on useimmiten mukana, kun ulkoillaan yhdessä koko perheen kanssa. <3

Ihania muistoja, kun Mila tapasi Islan ekaa kertaa. 
Viime aikoina Mila on käynyt kanssani juoksulenkeillä noin 1-2 kertaa viikossa ja selkeästi hänellä on kunto kasvanut, että jaksaa juosta paremmin koko ajan. Mila nauttii paljon juoksulenkeistä ja ne tekee tosi hyvää, koska flatti on rotuna kuitenkin todella paljon liikuntaa kaipaava. Lisäksi koiran lenkittäminen samalla, kun itse juoksee on sellainen "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" -juttu myös. 

Hyvä tukiverkosto on yksi asia, jonka sanoisin niille, jotka miettivät koiran hankkimista. Kannattaa pitää huolta, että koiralle löytyy tarvittaessa 1-2 hoitopaikkaa mahdollisten matkojen tms. varalle. Meille on ainakin ollut tässä vuosien varrella ihan kullanarvoista saada hoitoapua koiralle matkojen ajalle ja myös joskus, kun mies on ollut työmatkoilla ja minä lasten kanssa yksin. Arki koiran kanssa on nimittäin huomattavasti haastavampaa, jos ulkoilutuksia on hoitamassa vain yksi aikuinen.. 

Meillä vielä alle 2v. lähtee mielellään koiralenkeille mukaan ja jaksaa istua rattaissa suht hyvin, mutta pikkuhiljaa hänkin on siinä iässä, ettei lenkkeily rattaissa istuen paljon nappaa ja silloin menee koiran lenkittäminenkin hankalaksi, kunnes mukaan voi lähteä vaikka pyörällä kuten 4v. Viime aikoina olemmekin usein tehneet niin, että toinen aikuinen käy koiran kanssa lenkin ja toinen on lasten kanssa sillä aikaa. Se on toiminut koronakeväässä hyvin, koska kotona on oltu niin paljon. Tilanteet arjessa kuitenkin vaihtelee ja niihin on sopeuduttava, ja löydettävä uudet toimivat rutiinit aina uuden edessä. 

Koiran ottamista lapsiperheeseen kannattaa harkita pitkään ja monelta kantilta. On tärkeätä, että lapsilla on selkeät säännöt koiran suhteen ja löytyy molemminpuoleista kunnioitusta ja rakkautta. Koiran pitää saada rauhaa ja omaa tilaa, vaikka lapsiperhearki on ajoittain meluisaa härdelliä. Koiran luonne vaikuttaa varmasti paljon sopeutumiseen. Meidän Mila on lasten kanssa tosi kiltti, rauhallinen ja pitkäpinnainen. Muuten hän osaa kuitenkin olla ajoittain villi ja itsepäinen. Hän on kuitenkin viisas koira, ja tietää millä tavalla käyttäytyä erilaisissa tilanteissa. 

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että meidän perheessä olisi kyllä todella outoa ilman koiraa! <3 Välillä ulkoiluttaminen ei yhtään huvita (etenkin kunnon sadesäässä), mutta suurimmaksi osaksi ulos lähteminen koiran kanssa on todella ihanaa ja tekee hyvää itsellekin. En itse varmasti kävelisi ollenkaan niin paljon ilman koiraa ja kävely on ihan mahtavaa liikuntaa. Lisäksi koira perheessä varmistaa sen, että kotona ei ainakaan ole liian puhdasta (;D), aina löytyy jostain karvoja ja hiekkaa. Mutta, niinkuin kaikissa asioissa "you win some -you lose some" ja meillä ainakin arki koiran kanssa menee vahvasti plussan puolelle! <3