Kisaraportti: Degersjö-juoksu

Juoksin juhannusaattona ensimmäisen juoksukisani toisen raskauden jälkeen Degersjö-juoksussa Fiskarsissa. Vietimme juhannusta mökillä Karjalohjalla, joten meillä oli vain 20 minuutin matka Fiskarsiin ja kisapaikalle. 

Lappu rinnassa ekaa kertaa sitten lokakuun 2017! :)

Olin pongannut Degersjö-juoksun Instagramin kautta, jossa he alkoivat seuraamaan minun @candyontherun- tiliä. En usko, että olisin muuten tapahtumaa (ehkä) löytänyt, joten siinä nähtiin, että Instagram-markkinointi on pienille(kin) juoksutapahtumille tosi hyödyllistä ja sen avulla on mahdollista päästä juoksijoiden mieleen! ;) Tein viimeisen päätöksen osallistumisesta juhannusviikolla ja laitoin 18€ ennakkoilmoittautumisen sisään. Mielestäni on tosi tärkeätä tukea tällaisia pieniä juoksutapahtumia. Aina ei tarvitse olla "enkkakunnossa", kun lähtee kisailemaan, vaan tapahtumiin voi hyvin osallistua myös harjoitusmielessä. Aina niistä oppii jotain ja saa ainakin tehtyä kovemman treenin, kuin itsekseen, jossei muuta. 

Degersjö-juoksussa oli valittavana joko 15 kilometrin tai 7 kilometrin matkat, joista itse päädyin jälkimmäiseen. Mun pisin lenkki on toistaiseksi edelleen kymppi toisen raskauden jälkeen, joten en katsonut vielä olevani valmis lähtemään 15 kilometrin reitille. Ja ihan hyvä niin, sillä 7km todella mäkisellä reitillä ja kuumassa kelissä oli aivan riittävä! :) 

Juoksun lähtö oli klo 11 ja olimme hieman ennen 10.30 paikan päällä. Minä menin heti ilmoittautumaan ja hakemaan juoksunumeron ja Henri ja tytöt suuntasivat katsastamaan ihanan leikkipuiston aivan Fiskarsin torin kupeessa, joka viihdytti mukavasti perheen pienimpiä koko juoksun ajan! :) Oli tosi kiva, kun he lähtivät mukaan kannustamaan ja saimme koko perhe mukavaa ohjelmaa juhannusaaton aamupäivään!

Tein pikkasen verkkaa ja dynaamisia venytyksiä ennen lähtöä  ja pian olikin jo lähdön hetki. 

Muutaman kuvan nappasin lähdöstä ja sitten laitoin kännykän tiukasti juoksuvyöhön. Jossain kohtaa reitillä teki mieli kaivaa se esiin ja kuvata upeita järvimaisemia, mutta päädyin kuitenkin vain keskittymään juoksuun. Nyt ei oltu töissä eikä juoksusomettamassa, vaan pelkästään juoksemassa ja testaamassa omaa tämän hetkistä kuntoa, joten ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja täysi keskittyminen päälle juoksun suhteen! ;) 

Degersjö-juoksun reitti oli kokonaisuudessaan hiekkatietä ja se kulki todella kauniissa maalaismaisemissa. Se mikä yllätti todella oli reitin mäkisyys! Mäkeä mentiin ylös ja alas aivan pirun monta kertaa 7 kilometrin ajan! :D Huhhuh! Mulla ei oikein ollut etukäteen käsitystä minkälaista vauhtia pystyn ylläpitämään kisatilanteessa, sillä olen juossut omat lenkit koko kevään ajan pääasiassa pk-vauhtia, hyvin rauhassa siis. Joitakin spurtteja olen ottanut siellä täällä aina välillä, mutta varsinaista vk-harjoittelua en ole tehnyt ollenkaan. Toki sykkeet nousee hiit-kotitreeneissä, joita tulee tehtyä viikottain, mutta juoksun suhteen olen pysytellyt aika mukavuusalueella. Tämän takia en osannut arvioida kilsavauhtia etukäteen, ja päätin lähteä vain juoksemaan hyvältä tuntuvaa vauhtia, jota pystyn ylläpitämään tai pikkuhiljaa kiristämään, niin että saisin juosta lopun nopeammin kuin alun. Nopeasti huomasin, että mäkisellä reitillä vauhti automaattisesti hidastui ylämäissä (mutta päätin kuitenkin että hölkkään mäet ylös, vaikka mikä olisi) ja alamäissä rullasin reippaasti alas. Vauhti oli siis aika vaihtelevaa eikä todellakaan tasaista, mutta syytän siitä reittiprofiilia! ;) 

Mulla oli oma juomapullo, jossa oli urheilujuomaa, mukana koko matkan ajan, ja se olikin todella hyvä ratkaisu, koska reitin ainoa juomapiste oli vasta n. 4,5 kilometrin kohdalla. Päivä oli tosi kuuma, joten join monta kertaa omasta pullosta siihen mennessä. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman sitä, tuskaa olisi ollut!

Mä nautin juoksemisesta suurimmaksi osaksi todella paljon. Muutama lyhyt hetki oli sellainen, kun tuntui, että piti vähän hidastaa vauhtia ja kuulostella omaa oloa, mutta kun sykkeet laski alemmaksi niin olo tuntui taas vahvalta. Toki muutamissa ylämäissä sain kyllä tsempata ihan kunnolla, että jaksoin ne juosta ylös, mutta tiesin aina, että ylös puurtaminen palkitaan alas rullaamisella. Olin ottanut tavoitteeksi juosta 7km ainakin 42 minuuttiin, mutta pian huomasin, että juoksu kulki sen verran hyvin, että menisi ihan reippaasti alle. Kilsavauhdit oli lopulta  5.53, 5.45, 5.42, 5.44, 5.36, 5.35 ja 5.14. Tuolla viimeisellä nopeimmalla kilsalla oli ihan mielettömän pitkä alamäki alas kylään, jossa maali sijaitsi, joten painelin menemään aika kovaa alamäen avustuksella. Maalissa olin ajassa 40min 10sek ja olin kyllä tosi tyytyväinen. Hyvä mäki/vauhtikestävyystreeni ja kuntotsekkaus. Tästä on hyvä jatkaa! Ja olipa ihanaa juosta kisassa. Mä ainakin saan itse tapahtumissa niin paljon enemmän irti itsestäni kuin itsekseen lenkillä! <3

Ja ihanaa, kun rakkaat oli mukana kannustamassa! <3 

Lämmin suositus Degersjö-juoksulle. Hyvin järjestetty pieni juoksutapahtuma, mukava tunnelma ja kaunis reitti! 


Juoksuterkuin, 
Karoliina 

Juoksuvuosi 2017

Päällimmäisenä mulla on vuodesta 2017 fiilis, että tämä oli jotenkin välivuosi juoksun suhteen. Ainakin jos vertaa viime vuoteen, joka oli ihan huikea! Vuonna 2016 palasin juoksun pariin raskauden jälkeen ja sain juoksukunnon niin hyvälle tasolle, että juoksin useita kisoja ja lopulta juoksuvuosi päättyi omaan puolikkaan enkkaan 1:46:21 Vantaalla. 

Vuoden suosituimmat kuvat Instagramista tykkäysten perusteella :) Aika juoksupainoitteista. 

Tänä vuonna enkat ovat jääneet paukuttelematta ja muutenkin tuntuu, etten ole panostanut juoksuun ihan niin paljon kuin olisi pitänyt ennätyksiä ajatellen. Motivaatio ei ole ehkä ollut ihan niin hyvä kuin viime vuonna. Toisaalta matkassa on ollut myös vastoinkäymisiä, kuten viime kevään selkäongelmat, jotka aika vahvasti söivät sitä motivaatiota. Sinänsä siis en yhtään ihmettele, että enkat jäivät tänä vuonna juoksematta! :) Toisaalta juoksu ei kuitenkaan ole mulle pelkästään enkkojen tavoittelua vaan rakas harrastus, joka kulkee mukana eri elämänvaiheissa, eri tavoin. Olen hyväksynyt sen, ettei aina voi olla juoksun suhteen huippukunnossa, välillä tulee juostua enemmän ja välillä vähemmän, välillä tulee loukkaantumisia ja välillä joku muu juttu vie mennessään! :) Tänä vuonna olen panostanut paljon kotitreeneihin ja lihaskuntoharjoitteluun, mikä on sopinut tässä elämäntilanteessa tosi hyvin. Kotitreenit on helppo tehdä lähes milloin vain ja mitä enemmän olen jumppaillut, sitä enemmän olen tykästynyt ja huomannut myös positiivisen vaikutuksen omaan kroppaan. 

Vuoden 2017 juoksutapahtumat

Vuoden 2017 aikana olen juossut kolme puolimaratonia, yhden maratonin ja yhden kympin kisan. Ei ihan huonosti sekään ja varsinkin maraton tuntuu saavutukselta tässä kohtaa, kun aika juoksemiselle on taaperoarjessa ajoittain aika kortilla ja maratonharjoittelu tunnetusti on aika aikaa vievää. 

Heti tammikuussa juoksin Miamin puolimaratonin toista kertaa, joka tällä kertaa oli sateinen ja märkä kokemus, mutta jälleen ihan mieletön tapahtuma. En voi kuin suositella! <3 Ironista kyllä luulin tammikuussa olevani suhteellisen huonossa juoksukunnossa, mutta ilmeisesti syksyn hyvä juoksukunto kesti vielä, sillä juoksin lopulta puolikkaan aikaan 1:55:17, joka jäi vuoden nopeimmaksi! Miami on ollut kummallakin kertaa enemmän fiilistelykisa kuin tietyn ajan tavoittelua ja niin nytkin. 

Keväällä mulla oli tosiaan ongelmia selän kanssa, mikä johti tosi vähäiseen juoksemiseen huhti-toukokuun aikana. Kroppa oli ihan jumissa eikä mikään tuntunut auttavan kunnolla (hieronta, fyssarilla käynti, lepo, venyttely, kehonhuolto) ennen kuin vihdoin menin tutun osteopaatin pakeille. Hänen kanssaan selvitettiin ongelmia ja lopulta vaivaan auttoi osteopaattinen hoito sekä sisempien vinojen vatsalihasten vahvistaminen, joka oli jäänyt liian vähälle, vaikka olin luullut vahvistaneeni corea monipuolisesti. Sisemmät vinot vatsalihakset tukevat yhtälailla lantion asentoa ja kyse oli siis jälleen kropan epätasapainoisuuksista. Ikuista oppimista on tämä kyllä  oman kropan kanssa! :) Tämän selvittyä pääsin vähitellen juoksun pariin. HCR:n jouduin toukokuussa kuitenkin jättämään väliin flunssan takia. Olin mukana sometiimissä, joten juoksun väliin jääminen ei lopulta haitannut ja HCR oli ihan huippu tapahtuma, vaikkei juoksemaan päässytkään! <3.

Kesäkuussa pääsin juoksemaan vuoden toisen puolikkaan HHM:llä. Olin iloinen, että pääsin viivalle selkäongelmien jälkeen ja tyytyväinen kahden tunnin alitukseen vähäisillä juoksumäärillä. Oli mahtavaa nähdä juoksukavereita ja fiilistellä! <3 Vitsi, että tykkään juoksutapahtumista! 

Vuoden kolmannen puolikkaan juoksin Turussa Paavo Nurmi maratonilla, jossa tällä kertaa tiesin mitä on tulossa Ruissalon mäkien suhteen ja juoksu sujui huomattavasti mukavammin kuin kesällä 2016. Paavolla juoksin myös hieman alle kahteen tuntiin, mihin olin tuossa tilanteessa tyytyväinen. Loppumatkasta sain ihanaa kannustusta, kun Isla tuli halaamaan mua pari kilometria ennen maalia! <3 Ihan parasta, kun rakkaat ovat kannustamassa, kun äiti juoksee.

Heinäkuussa harjoittelin kohti elokuun HCM:ää juosten edestakaisin saariston hiekkateitä! Juoksin siellä pisimmät pitkikset pariin vuoteen 24km ja 27km. Juoksin oikeastaan pelkästään pk-lenkkejä ja kilometrimäärät olivat tosi vähäisiä, jos vertaa monen muun maratonharjoitteluun.  En siis tiedä miten edes kuvittelin lähteväni yrittämään HCM:llä omaa maratonin ennätystä (näin jälkeenpäin ajateltuna), mutta hei..girl can dream! :D

Elokuussa tosiaan koitti neljäs maratonini, joka jää kyllä mieleen yhtenä ikimuistoisimmista juoksukokemuksista. Alkuun paahtava helle ja loppuun kovin kokemani ukkosmyrsky ikinä! Sääolosuhteet eivät olleet ihan otollisimmat, mutta maaliin pääsin kovan henkisen ja fyysisen taistelun jälkeen tosin huonoimmalla maratonajallani, kun meinasin luovuttaa moneen kertaan. Voit lukea lisää maratonista, joka ei unohdu koskaan täältä. 

Heti viikon päästä HCM:stä pakattiinkin laukut ja suunnattiin Madridiin ulkomaankomennukselle, jonka piti kestää syksyn 2017 ajan. Alkusyksystä juoksin vielä suhteellisen ahkerasti pari kolme kertaa viikossa, mutta lyhyempiä lenkkejä ja yleensä rattaiden kanssa. Syyskuun lopulla juoksin Madridissa ainoan juoksukisani Global Energy Race Madrid 10km:n kilpailun. Tiesin jo tässä vaiheessa olevani raskaana, mutta vielä raskaus ei vaikuttanut juoksuun eikä omaan oloon millään tavalla. Kymppi kulkikin ihan mukavasti 52:35 ottaen huomioon olemattoman vk-treenin. 

Lokakuusta joulukuulle juoksu on ollut vähäisempää ja vaihtelevampaa raskausväsymyksen ja pahoinvoinnin takia. Kotitreenit ja kävelyt ovat vieneet voiton juoksusta monta kertaa, mutta uskon, että vielä jatkan juoksua jossain määrin tämän raskauden aikana. Kuinka pitkälle, se jää nähtäväksi. Nyt toisella kolmanneksella olo on huomattavasti parempi, joten uskon, että juoksukilsoja on vielä edessä. 

Yhteenvetona voisi siis sanoa, että juoksun suhteen ei ennätysvuosi, mutta paljon ihania juoksukokemuksia tuli kuitenkin kerättyä ja opittua omasta kropasta lisää. Tärkeintä on, että juoksu tuo iloa ja hyvinvointia ja se on suhteutettava määriltään ja tehoiltaan omaan elämäntilanteeseen. Uskon, että ne ajat ovat vielä edessä, kun taas pääsen kolkuttelemaan omia ennätyksiä. Ei varmasti vielä ensi vuonna, mutta myöhemmin. Tavoitteena on kuitenkin juosta vielä kymmenienkin vuosien päästä! <3

Minkälainen sun juoksuvuosi oli? Mikä jäi mieleen suurimpana onnistumisena tai epäonnistumisena? Kärsitkö loukkaantumisista? Mikä oli mieleenpainuvin juoksutapahtuma tai juoksumuisto? 

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia! :) 

Kivaa viikon jatkoa! 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

Global Energy Race Madrid 10k

Sunnuntaiaamuna 24.9 juoksin täällä Madrididissa ensimmäisen juoksukisani. Kyseessä oli maailmanlaajuinen juoksutapahtumakonsepti: Global Energy Race, joka juostiin samana päivänä 21 eri maassa ympäri maailmaa. Itse tosiaan ilmoittauduin kisaan vasta sitä edeltäneenä keskiviikkona ja ilmoittautumismaksu oli silloinkin vain 12€. Lauantaina kävin hakemassa juoksunumeroni ja sunnuntaina aamulla klo 9 oli startti! Kyseessä oli vasta mun toinen virallinen kympin kisastartti, joten taisi olla aikakin juosta välillä kisassa joku muu matka kuin puolikas tai maraton! Kymppien juokseminen tekisi varmasti muutenkin hyvää vauhtikestävyydelle. Ehkä niitä pitää jatkossa koittaa saada kisakalenteriin useammin! :)

Lähdössä! Mukana oli n. 1500 juoksijaa

Juoksun lähtö oli Plaza Cibelesin tuntumasta ja pääsin lähtöpaikalle helposti junalla Deliciasista, jossa asumme. Hölkkäilin tapahtumapaikalle juna-asemalta ja pääsin piipahtamaan bajamajassa ilman yhtään jonotusta(!) ja suuntasin sitten lähtökarsinaan. Kevyttä venyttelyä ja pian oli lähdön aika. Sitä ennen pidettiin kuitenkin minuutin hiljainen hetki Meksikon maanjäristyksen uhrien muistolle. Jos oikein espanjankielisestä puheesta ymmärsin, niin Meksiko Cityn Global Energy race oli maanjäristyksen vuoksi siirretty juostavaksi myöhemmin. 

Juoksu alkoi tasan yhdeksältä ja lähdimme juoksemaan leveätä Paseo de Castellanaa kohti pohjoista. Missään kohtaa ei ollut ahdasta juosta, sillä baana oli sen verran leveä ja juoksijoita suhteellisen kohtuullinen määrä. Enemmänkin olisi mahtunut. Heti alusta lähdin etsimään sopivaa "riittävän kovaa, mutta ei tappavaa"-vauhtia, sillä kuten olen kertonut, vauhtikestävyysharjoitukset ovat tänä vuonna jääneet vähiin kevään selkäongelmien ja myöhemmin maratonharjoittelun myötä. Mielestäni juoksin alussakin "omaa kovaa", mutta jälkeenpäin katsoessani kilometriaikoja, ne ovat aika maltillisia: 1km 5:20, 2km 5:13, 3km 5:20. Kuitenkin kolmanteen kilsaan mennessä tuntui siltä, että "ei hitto, vihaan kymppiä, ihan karsea matka, miksi olen täällä?" Jälkeenpäin huomasin, että myös ensimmäiset kolme kilometriä olivat tooosi loivaa ylämäkeä, sillä takaisinpäin tullessa sitä oli oikein mukava lasketella! Ei ihme, että tuntui raskaalta. Kilsat 4 ja 5 vasta hauskoja olivatkin; selkeää loivaa ylämäkeä n. 1,5 kilometrin verran. Vauhti hidastui ja annoin hidastua. 4km 5:32, 5km 5:36. Ensimmäinen 5km meni aikaan 27:52. 

Taisin syttyä kisaan kunnolla vasta kääntöpaikalla 5km kohdalla, sillä siitä juoksu alkoi tuntua kivalta ja kulkea. Ja ehkäpä sillä loivalla alamäellä oli myös vaikutuksensa, hehe! Tuntui siltä, että pystyi juoksemaan kovaa ja paketti pysyi hyvin kasassa. Ihan huippu fiilis <3

Tässä lasketellaan n. 6km kohdalla ja juoksu oli taas kivaa

6km 5:18, 7km 5:02, 8km 5:02, 9km 4:54 ja 10km 4:48. Loppuaika maalissa oli 52:35 virallisten tulosten mukaan. Se on pari minuuttia huonompi aika kuin oma kympin enkka, mutta olin tässä kohtaa aikaan tosi tyytyväinen. Olipaa kivaa juosta vähän kovempaa! Kisat tekee mulle hyvää, sillä omissa treeneissä mun on vaikea saada itsestäni irti kovempia vauhteja, etenkin täällä lämmössä. En ole nähnyt tuollaisia kilsavauhteja aikoihin! 

Maalissa saatiin mitalit ja vesi- sekä urheilujuomapullot. Kilpailun pääsponsori Bimbo, joka on iso leipämerkki tarjosi myös Sandwich-partyn juoksijoille. Aivan vaaleata leipää, jonka välissä oli valinnan mukaan esimerkiksi nutellaa (nam), juustoa ja kinkkua tai kanacurrytahnaa. Kyllähän se maistui kisan jälkeen nurtsilla auringossa istuessa! :) Jäin hetkeksi fiilistelemään tunnelmaa, jonka jälkeen lähdin kävelemään kisapaikalta kotiin. Päätin kävellä, koska maali oli jo sen verran kaukana juna-asemasta ja sää oli aivan ihana. 

Olipa kiva juoksukisakokemus! Kaikki toimi tosi hyvin ja 12€ osallistumaksulla sai todella rahalle vastinetta! Tästä innostuneena taidan lähteä selaamaan lisää Madridin kisakalenteria! ;) 

Mikä sulla on seuraava juoksukisa? 
Onko 10km sulle suosikki vai inhokki juoksumatka?

Jos haluat lukea lisää tapahtumaraportteja, kaikki kirjoittamani kisaraportit löydät täältä! 

-Karoliina



Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

HCM 2017: maraton joka ei unohdu koskaan

Lauantaina juoksin elämäni neljännen maratonin ja ensimmäisen Islan syntymän jälkeen. Mikä elämys siitä tulikaan. Ehdottomasti mieleenpainuvin juoksukokemus ikinä. Maaliin saavuin huonoimmalla maratonajallani (netto 4:33:20), mutta olen ylpeä itsestäni, että taistelin läpi henkisen seinän, hiostavan helteen ja lopussa kovimman myrskyn, jonka olen koskaan nähnyt. Melkein nousee kyyneleet silmiin, kun kirjoitan tätä. Mutta palataanpa ihan alkuun, tästä raportista tulee pitkä...

Juoksun jälkeen lämpimässä jo hymyilyttää

Olin koko maratonia edeltävän viikon jännittyneissä tunnelmissa. Meillä oli Islan kanssa puuhaa vaikka kuinka paljon, joten se piti ajatukset poissa maratonista, mutta aina kun ajattelin sitä, perhoset hiipi vatsanpohjaan. Aloitin hiilaripainoitteisen ruokavalion hyvissä ajoin viikolla (söin kaikilla aterioilla hiilareita pieniä annoksia), tein paljon lihashuoltoa ja pientä jumppaa etenkin corelle/pakaroille ja pyrin huolehtimaan nestetasapainosta. Kroppa alkoi loppuviikosta tuntua jo aika hiilaripöhöiseltä ja halu päästä  juoksemaan oli kova. Perjantaina olin töissä HCM-expossa tekemässä somejuttuja ja päivä menikin todella nopeasti.

Lauantaiaamu (maratonpäivä) valkeni aurinkoisena ja hiostavana. Meillä oli ohjelmassa heti aamulla Minimarathon Islan kanssa. Siskoni lähti onneksi myös mukaan, sillä juoksevan taaperon ja rattaiden navigoiminen yksin olisi ollut pieni haaste. Otettiin matkalla Eläintarhan kentälle pienet verryttelyhölkät ja jalat tuntuivat hyviltä, mutta jestas miten hiostava ilma oli! Totesin, että nestetankkaukseen on todella panostettava tänään ja lisäsuolaa on saatava myös. 

Minimaratoonarille pienet tankkaukset ennen lähtöä! :) 

Tällä kertaa tosiaan sää helli Miniä, sillä viime vuonnahan satoi eikä kokemus sen vuoksi ollut niin kiva, kuin voisi olla. Nyt saatiin nauttia Ministä parhaimmillaan. Isla oli todella reipas ja "juoksi" melkein koko matkan itse tai kädestä pitäen. Joissain kohdissa edettiin sylissä kantaen, mutta pian hän halusi taas päästä juoksemaan. "Isla juoksee kovaa" oli päivän lause! :D Oli tosi hauskaa ja oli ihana nähdä Katjua kummityttönsä kanssa sekä Merituulia! Minimaratoonarit juoksivat maaliin Telia-areenalle, jossa he saivat mitalit kaulaan ja maalihuollosta eväät. Hetken aikaa istuttiin nauttimassa eväistä ja tunnelmasta maaliintulon jälkeen ennen kuin suunnattiin takaisin vanhempieni luokse ja syötiin siellä lounasta.

Laitoin Islan pian lounaan jälkeen päiväunille, sillä  pieni minimaratoonari oli aivan poikki kaikesta kokemastaan. Annoin hänelle ison halin ja kerroin, että pian äiti lähtee juoksemaan pitkää matkaa! <3 "Äiti juoksee" alkaa myös olla aika tuttu lause! <3

Itse aloin valmistautumaan kisaan, kun lapsi oli saatu nukkumaan ja tein vielä pientä kehonhuoltoa. Kroppa tuntui onneksi tosi hyvältä. Lounaaksi söin makaroonilaatikkoa (johon lisäsin vielä hieman suolaa) ja tankkailin koko lauantai-päivän kahteen asti reilusti vesi-urheilujuomasekoitusta. Vähän ennen kahta suuntasin kisapaikalle ja höpisin matkalla ig-storieseihin pahimpia jännityksiä ja pyysin tsemppiviestejä, joita sainkin (kiitos <3). Telia Arenan-pukkareissa (joihin meillä oli pääsy HCR Street teamin kautta) törmäsin Street teamin Piaan ja Sonjaan, jotka olivat myös lähdössä HCM:lle. Vaihdettiin kuulumisia ja höpistiin pahinta jännitystä pois. Itse avasin vielä pienen sipsipussin ja tankkailin suolaisia sipsejä ennen lähtöön siirtymistä. 

Lähdössä oli tiivis tunnelma ja ihanat kuuluttajat Katariina ja Lalle pitivät tunnelmaa upeasti yllä. Tehtiin aaltoa ja nostettiin käsiä ilmaan. Sää oli hiostava, mutta tuskin kukaan pystyi kuvittelemaan sitä, mitä olisi tulossa joidenkin tuntien päästä, vaikka säätiedotus siitä kertoikin. HCM:n kansainvälinen tunnelma korostui, kun ympärillä puhuttiin enemmän englantia, espanjaa, kiinaa ja muita kieliä kuin Suomea. Niin siistiä! Tällä kertaa juoksijoita oli 73 eri kansallisuudesta ja sen kyllä huomasi! Oli jotenkin todella liikuttunut fiilis lähdössä, olin niin iloinen ja ylpeä siitä, että nämä kaikki ihmiset olivat tulleet Suomeen ja Helsinkiin juoksemaan maratonin ja halusin heille parhaan mahdollisen kokemuksen Helsingistä. He taisivat saada kokemuksen koko rahan edestä..

Ja sitten, lähtölaskenta ja kuuluttajien toivotukset "hyvää matkaa". "Nähdään maalissa Telia-areenalla". Yleisön kannustus reitillä oli ensimetreistä alkaen aivan upeaa! Oli mahtavaa saada tsemppaushuutoja omalla nimellä (koska se luki numerolapussa) ja vetää high-fiveja lasten kanssa. Helteinen sää oli saanut todella paljon ihmisiä reitin varteen! 

Ensimmäinen kilsa meni ruuhkassa tarpoessa ja kesti hetken ennen kuin rytmi juoksuun löytyi. Olin päättänyt lähteä liikkeelle n. 5.50-5.45 vauhdilla, mutta tasaisen vauhdin löytäminen oli haastavaa ja huomasinkin juoksevani ensimmäisen kilsan jälkeen kilsavauhdit vaihdellen 5.36-5.55min/km kymmeneen kilometriin asti. Tiesin, että 5.45min/km keskivauhdilla juoksisin ennätyksen, mutta tiesin myös hyvin, että keli oli niin haastava, että kropan kuuntelu olisi tärkeämpää kuin ennätysvauhdissa pysyminen. Tämä ei mitä todennäköisemmin olisi ennätyskeli ainakaan itselleni, mutta lähdin kuitenkin alusta hakemaan ennätystä ja olin tyytyväinen kun juoksu kulki mukavasti. Lauttasaaressa ensimmäisellä kierroksella muistan, että kilometri 9 tuntui hetkellisesti vaikealta. Tuli hieman huono olo enkä saanut geeliä alas. Lähinnä ne vain ällöttivät. Mulla oli matkassa mukana Sportyfeelin geelejä, joita olen viime aikoina käyttänyt, mutta niiden makeus oli siinä kohtaa hieman liikaa. Ja piru muuten niiden avaaminen on vaikeata hikisillä käsillä! Sain kyllä myöhemmin vedettyä muutamankin geelin lisää, mutta en pysynyt niiden suhteen 7km välein suunnitelmassa, sillä ei vain uponnut. Muuten join kaikilla juomapisteillä (paitsi ekalla, joka oli ihan mielettömän ruuhkainen) vettä sekä urheilujuomaa. Käytin myös alkumatkasta sientä viilennykseen, kunnes vähän ennen puolikasta huomasin pudottaneeni sen. Damn. 

Lauttasaaressa oli muuten aivan upeaa kannustusta. Koko kaupunginosa tuntui olevan reitin varrella! Paljon lapsia ja aikuisia reitillä ja mummoja omilla parvekkeillaan. Ihan mahtavaa! Myös keskustaosuudella kohti Kaivopuistoa ja kääntöpisteessä Kauppatorin laidalla oli mielettömästi ihmisiä, joista sai kyllä voimaa jatkaa. Juoksu sujui edelleen hyvin ja kilsat 10-16 menivät 5.43-5.52min/km vauhdilla. Vaikeudet alkoivat sitten n. 19 kilometrin kohdalla aika yhtäkkiä. Helle alkoi tuntua ja aurinko porotti, kuumuus alkoi viedä voimia ja huomasin, että olo alkoi tuntua vähän hassulta. Hieman ennen puolikkaan mittauspistettä jo kävelin pienen hetken ja kuulostelin oloa. En missään nimessä halunnut tulla huonovointiseksi! Jos alkaisi voimaan huonosti, niin se sekoittaisi pakan aivan täysin, neste- ja suolatasapaino heittäisi härän pyllyä ja maaliin pääseminen olisi aika epätodennäköistä. Onneksi oksentaminen ei ollut edes lähellä, mutta olen vain tosi tarkka kuulostelemaan kroppaa ja reagoimaan signaaleihin. Vauhdin hidastaminen kuitenkin auttoi. 

Puolikkaan kohdalla olin ajassa 2.04:xx ja tiesin, että ennätystoiveet oli heitetty täysin romukoppaan. Toki se harmitti, sillä en ihan huvikseni jaksaisi näitä maratoneja tallata, hehe. Motivaatio oli kateissa ja jatkoin matkaa pohdiskellen keskeyttämistä Telia-arenan kohdalla, koska suoraan sanottuna koko homma oli ihan *erseestä. Juuri ennen kuin reitti menee Baanalle huomasin iloisen juoksijahahmon tulevan Ruoholahden suunnasta. Hän kiljui kovaan ääneen "Karooooo". Amandahan se siellä oli tulossa Street Runin viimeisille kilometreille. Juoksimme yhdessä Baanaa pitkin ja kerroin Amalle, että huonosti menee. Olo oli nihkeähkö ja matkaa oli edessä vielä vajaa puolikas, se tuntui ihan ylivoimaiselta. Ama tsemppasi mua kovasti ja kannusti jatkamaan kroppaa kuunnellen. En halunnut kauheasti puhua, koska se kulutti niin paljon energiaa, mutta henkinen tuki tuli todella tarpeeseen. Kiitos Ama! <3 Onnistuttiin näyttämään Marathonfoton kuvassa kuitenkin siltä kuin olisi mennyt ihan hiton paljon paremmin (no Amalla menikin!)! :D

Juoksimme yhdessä Töölönlahdelle asti, jossa tiesin siskoni ja Islan olevan kannustamassa. Pysähdyin hetkeksi heidän luokse, halasin Islaa kovasti ja sanoin siskolle, että en tiedä jatkanko enää pitkään. Hän sanoi, että tee niinkuin parhaalta tuntuu. Kävin ihan mieletöntä pään sisäistä taistelua jatkamisesta, koska tiesin, että voisin niin helposti keskeyttää maalin kohdalla ennen toiselle kierrokselle lähtemistä ja olla suhteellisen freesi. Olisi tullut juostua kuitenkin reilut 24km, hyvä pitkis. En halunnut juosta itseäni huonoon kuntoon siinä kuumuudessa. Ei se olisi niin tärkeätä. Halusin päästä ehjänä kotiin Islan luokse, koska oikeasti se oli ainoa asia, jolla oli lopulta eniten väliä. Ei maratonin loppuajalla tai läpijuoksulla.. (mulla valuu kyyneleet kun kirjoitan tätä...) 

Jatkoin kuitenkin juoksua kohti Telia-arenaa ja pysähdyin juomapisteellä n. 24km kohdalla käymään vessassa. Se helpotti oloa hieman. Join myös paljon, sillä välillä oli tullut vilunväreitä, vaikka olin nesteyttänyt itseäni mielestä tosi hyvin. Keli oli vain niin hiostava. Katri ja Milla olivat juomapisteen kohdalla kannustamassa (kiitos <3) ja heillekin huutelin, että nyt ei mene niin vahvasti. Jatkoin matkaa. Telia Arena-lähestyi ja jostain sain henkisiä voimia jatkaa matkaa toiselle kierrokselle. Ylitin oman ison henkisen muurini siinä kohtaa. Päätin, että voin edetä huoltopiste kerrallaan, niiltä pääsisi kuitenkin raatotaksilla tarvittaessa takaisin maalialueelle.

Annoin myös itselleni luvan kävellä välillä ja se helpotti sekä henkisesti että fyysisesti. Laitoin viestiä perheelleni whatsppin kautta ja kerroin, että nyt on vaikeata. 

He tsemppasivat kovasti ja käskivät kuuntelemaan kroppaa. Kuvasin myös ig-storieseihin videota ja manasin koko maratonin. Sain ihania tsemppiviestejä puhelimeen, luin niitä kävelyosuuksilla!:D Tesin, että vaikeat hetket kuuluvat tähän matkaan. Kyllä mä pystyn tähän.

Olo alkoi parantua sekä henkisesti että fyysisesti. Kävelin reippaasti ja juoksin ihan hyvällä vauhdilla juoksupätkät. Kilometrit tuntuivat etenevän suhteellisen nopeasti, vaikka kilsavauhdit painuivat reilusti 7min/km paremmalle puolelle. Kävely-juoksutaktiikka oli ihan super hyvä siinä kohtaa, enkä tuntenut itseäni yhtään "huonoksi juoksijaksi" vaikka kävelin välillä. Tein mitä parhaimman päätöksen itseni kannalta niin tehdessäni. 30 kilometrin kohdalla tiesin, että pääsen maaliin, aloin olla maratonin yläpuolella ja matka sujui mukavasti vuorotellen juoksua ja kävelyä. Kropan kanssa ei enää ollut mitään ongelmaa eikä jalkojen kanssa myöskään (niiden kanssa ei ollut mitään ongelmaa koko matkalla, toki loppua kohden alkoi perus maratonjäykkyys). Kuumuus oli vain tehnyt tepposet. Se mitä, en vielä tiennyt, oli se mitä kohta olisi tulossa...

Ennen Lauttasaaren siltaa kävelin hetken ja luin whatsapp-viestejä perheeltäni. Ne kertoivat myräkän iskeneen. Vilkaisin taakseni ja näin taivaan, jollaista en ole koskaan nähnyt. Niin mieletön myrskyrintama, joka lähestyi todella kovaa. Sanoin vieressä juoksevalle miehelle, että nyt kannattaa juosta. Myrsky iskee ihan kohta. Sitä ennen kuitenkin oli pakko ottaa kuva. 

Sain jalat alleni ja olin aika loppuvaiheessa siltaa, kun yhtäkkiä koko maisema muuttui valkoiseksi, alkoi sataa aivan kaatamalla ja myrskytuuli puhalsi vaakasuoraan niin kovaa, etten ole sellaista koskaan kokenut. Juoksin niin kovaa kuin jaloistani siinä hetkessä pääsin, sillä ainoa ajatus oli päästä karkuun ja maaliin niin pian kuin mahdollista. Onneksemme reitti kulki siinä kohtaa talojen välissä Ruoholahdessa, joten suojaan olisi jonnekin porttikongiin, rappukäytävään tai tunneliin päässyt sillä kohtaa reittiä, jos tarvetta olisi tullut. Ukkonen alkoi jyrisemään ja salamoita näkyi tiheään. Seurailin jatkuvasti tilannetta ja juoksin minkä jaloista pääsin. Ei pelottanut, mutta kokemus oli kuitenkin hurja. Jos ukkonen olisi tullut siinä kohdassa todella lähelle, olisin ehdottomasti mennyt johonkin suojaan odottamaan, niinkuin moni oli tehnytkin. Maratonloppuajalla ei olisi paljon väliä, kun kyse olisi omasta hengestä. Olin 37 kilometrin kohdalla, kun myrsky iski ja tuntui siltä, että seuraavat kilsat läpimärkänä kahlatessa isoissa lammikoissa olivat kisan nopeimmat, mutta jälkeenpäin katsottuna, eivät ne sentään olleet nopeampia kuin alku. Myrskyssä juokseminen oli hurjaa, mutta jollain tapaa se oli myös ihan mieletön kokemus. Luonto näytti voimansa todenteolla. Onneksi kenellekään ei sattunut mitään, sillä reitin varrella kaatui puita, lenteli telttoja ja vaikka mitä. Todella, todella mieleenpainuva kokemus. 40 kilometrin väliaikapiste oli kaatunut eikä siitä aluksi tullut väliaikaa. Perhe oli kuulemma huolestunut tästä hieman. Myrsky kuitenkin laantui päästessäni Töölönlahdelle n. 41 kilometrin kohdalle. Loppu oli pientä tihkusadetta. Tuntui epätodelliselta. Anteeksi, mitä juuri tapahtui? Oliko se unta? Ei ollut, sen huomasi reitin varrella tapahtuneesta tuhosta. 

Juoksin maaliin Telia areenalle juuri kun kuulin kuuluttajan kertovan onnellisesta tapauksesta maaliviivalla. Pietarilainen pariskunta (nainen oli ollut juoksemassa) oli mennyt kihloihin. Mies kosi häntä naisen saavuttua maaliin ja he olivat jännittäneet tuleeko nainen ylipäätään maaliin juosten vai keskeyttääkö kelin (tai muun) takia. Hän tuli juosten ja mies odotti maaliviivalla. Ahh, mitä rakkautta. Kyyneleet nousi silmiin. Juoksin areenalle ja etsin katseellani maalia. Tiesin onneksi missä se on aamun minimaratonin jäljeltä, mutta jäljellä oli vain ajanottomatot maassa. Maaliportti oli myrskyssä lentänyt pois paikoiltaan ja jouduttu ottamaan pois. 

4:33:20. Maalissa. Vihdoin. Läpimärkänä. Takana maraton, jota en unohda ikinä. Olo oli hieman hämmentynyt. Ei suuria tunteita. Jotenkin oli tapahtunut niin paljon, että kesti hetken käsittää mitä oikein olikaan tapahtunut ja tullut tehtyä. Hetken aikaa keräiltyäni ja laitettuani viestiä kotiin, että olen turvassa ja maalissa aloin käsittää suoritukseni arvon. Hiostavasta helteestä ihan uskomattoman hurjaan ukkosmyrskyyn, taistelin läpi sellaisten henkisten ja fyysisten esteiden läpi elämäni neljännellä maratonilla, että en voinut olla kuin ylpeä siitä, että pääsin maaliin. Ja ylpeä siitä, että kuuntelin kroppaani. Ja onnellinen, että olin turvassa. 

Sain mitalin kaulaani ja pian meinasin jäätyä pystyyn läpimärkänä sateessa. Onnekseni pääsin pian pukkareihin vaihtamaan kuivaa ylle. Huhhuh, mikä reissu. 

Jälkeenpäin lukiessani somesta ihmisten kokemuksia ymmärsin, että keli oli todella tehnyt tepposet monelle. Se oli todella haastava. Oman suorituksen arvo nousi entisestään. En missään nimessä tarkoita sitä, ettei maratonilla kannattaisi keskeyttää, jos siltä tuntuu. Todellakin kannattaa keskeyttää, jos tilanne sitä vaatii. Omalla kohdallani keskeytys olisi ollut enemmän henkisen kantin katkeamista, koska vauhtia hidastamalla olo parani tosi hyväksi. Sen takia olen iloinen, että taistelin sen henkisen muurin läpi. Oli sen arvoista. Ihan mieletön kokemus, jota en todella tule unohtamaan ikinä. <3 

Kiitos HCM, kiitos organisaatio ja vapaaehtoiset, lauantain maraton vaatii monelta ihan äärirajoille menemistä, kiitos kannustajat, kaikki te jotka olitte tsemppaamassa ja hengessä mukana. Sain teistä ihan mielettömästi voimaa! <3 Kiitos perhe! <3 Nyt on hyvä palautua hetki ja miettiä uusia haasteita. Maratonille tuskin lähden hetkeen ja hyvin todennäköisesti seuraava maraton on aikavälillä syyskuu-kesäkuu! :D Onneksi HCM on jatkossa toukokuussa. Näin voin sanoa tämän helle-ukkosmyrsky-maratonin jälkeen! 

Mite sulla meni jos olit HCM:llä tai Street Runilla? Haluan kuulla kokemuksia!! <3 

Jos jaksoit lukea postauksen tänne asti, niin kippis! Kiitos sulle! <3 Toivottavasti pystyin välittämään edes osan tunnelmista. 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa

Kisaraportti: Paavo Nurmi 1/2 puolimaraton 2017

Heippahei! Vihdoin ehdin istumaan alas koneelle ja kirjoittelemaan kisaraporttia viime viikonlopun Paavo Nurmi puolimaratonista. Turun reissun jälkeen suunnattiin Tukholmaan ja sieltä palattuamme kävimme kirjaimellisesti kääntymässä kotona, pakkaamassa vähän lisää tavaroita ja suuntasimme saaristokesän viettoon tänne Houtskäriin. Täällä ollaan nyt jonkin aikaa ja toivottavasti saadaan nauttia kivoista kesäkeleistä. Aurinkoista on, mutta vielä kun saataisiin vähän lämpöäkin.. ;) Mutta nyt siihen kisaraporttiin!

________________________________________________________________________________

Saavuttiin Turkuun aika myöhään perjantai-iltana 30.6, joten juoksunumeron hakeminen jäi lauantaiaamuun. Majoituttiin jälleen Radisson Blue Marina-hotellissa, joka sijaitsee aivan kisakeskuksen läheisyydessä, toisella puolella Aurajokea. Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja melko lämpimänä, mutta ei onneksi niin helteisenä kuin viime kesän Paavolla, joka oli itselleni ihan HELL-e-puolikas! Söin hyvän, hiilaripainoitteisen aamiaisen (paljon leipää) hotellin aamupalalla ja join aamulla reilusti vesi-urheilujuomasekoitusta sekä mehua (+kahvia tietysti). 

Aamiaisen jälkeen lähdettiin hakemaan mulle juoksunumero ja muut tilpehöörit. Innostuin myös hieman shoppailemaan expo-kaupassa, jossa oli mielettömän hyviä tarjouksia mm. Kari Traan vaatteista! 

Expovierailun jälkeen suunnattiin takaisin hotellille, jossa laitoin itseni valmiiksi ja pian kello näyttikin vähän vaille 11, jolloin suuntasin hotellin edustalle tapaamaan Kristaa, jonka kanssa oltiin sovittu treffit! Oli huippua nähdä Kristaa ihan livenä, kun olen hänen blogiaan seurannut jo monta vuotta ja tuntuikin siltä, kuin olisi vanhan kaverin tavannut! :) Käveltiin Kristan kanssa kisakeskukseen, jossa tavattiin Hanna, jonka näin myös ekaa kertaa, vaikka hänenkin blogia olen lukenut pitkään! Molemmat tytöt oli super mukavia ja oli hauskaa hengailla heidän kanssaan ennen lähtöä ja jakaa fiiliksiä! Juoksutapahtumien parhaita puolia! :) Kristalla ja Hannalla oli molemmilla edessään eka puolikas vauvojen syntymän ja raskauden jälkeen, joten kummallakin oli jännitys aika hyvin pinnassa! Itse koitin rauhoitella heitä ja jakaa "viisaita" neuvoja, kuten ei liian kovaa alkuun ja puolikaskin on pitkä matka, jota pitää kunnioittaa jne. Ja myös se, että pitää olla armollinen itselleen eikä asettaa liian kovia aikatavoitteita, kun kisarutiini on vähän häviksissä eikä omasta kunnosta ole varmuutta. En tiedä sainko heitä yhtään rauhoitettua, mutta hauskaa meillä oli höpötellessä! Kävimme myös vähän verkkaamassa ennen kuin ryhmityimme ruuhkaiseen lähtöön. Itse olin aika rennolla asenteella liikkeellä enkä ollut asettanut sen kummempaa tavoitetta, joten ehkä sen vuoksi en juurikaan jännittänyt. 

Paavon lähtö oli tosiaan taas hyvin ruuhkainen, ja se on oikeastaan ainoa järjestelyihin liittyvä kritiikkini. En ymmärrä miksei lähtökarsinaan pääse sivuilta sisään, vain ainoastaan perästä? Mietin tätä samaa viime vuonna. On todella vaikea päästä vaikkapa haluamiensa jänisten peesiin ruuhkan takia. Mutta onneksi tämä ei nyt taaskaan ollut sinänsä ongelma itselleni, koska en ollut hakemassa mitään tiettyä aikaa. Ryhmityimme siis Hannan ja Kristan kanssa lähtöön kohtaan, josta emme enää päässeet eteenpäin ja toivotimme toisillemme tsempit matkaan! Nappasin myös geelin n. 15 minuuttia ennen lähtölaukausta. 

GO TIME! Mun 20. puolimaraton oli alkanut! Vaikka en ollut asettanut sen kummempia aikatavoitteita juoksulle, olin kuitenkin päättänyt, että tästä tulisi parempi juoksu kuin viime vuonna Paavolla. Se edellytti sitä, etten lähtisi liian kovaa liikkeelle (kuten viime vuonna) ja siitä pidin hyvin kiinni. Pidin vauhdin reippaana, mutta kuitenkin maltillisena. Ensimmäisen 5km kilsavauhti vaihteli 5.17min/km-5.34min/km välillä. Ei kovin tasaista menoa, mutta tuntemusten mukaan. Pian lähdön jälkeen näin Henrin ja Islan kannustamassa tien varressa ja vilkuttelin heille. Juoksu lähti rullaamaan aika mukavasti ja kroppa tuntui hyvältä. Keskityin löytämään hyvää rytmiä jaloille ja hengitykseen. Tsekkailin myös säännöllisesti juoksuasentoa, jotta se pysyi hyvänä. Paavolla on alkumatkasta keskustassa juostessa tosi paljon kannustajia, mikä on super kivaa! Keskustaosuus menikin nopeasti ja pian huomasin, että oltiin lähestymässä satamaa ja sieltä Ruissaloa. Ilokseni huomasin, että olo tuntui huomattavasti paremmalta kuin siinä kohtaa viime vuonna! 

Mulla oli alussa oma juomapullo mukana, ja juoksin ensimmäisen juomapisteen läpi, mutta sen jälkeen join jokaisella juomapisteellä urheilujuomaa ja otin vielä geelit 7km ja 14km kohdalla. Tankkaus meni tosi nappiin ja olo pysyi hyvänä ja virkeänä koko matkan. Ensimmäinen kymppi oli auringossa melko lämmin, mutta sen jälkeen pilvet toi suojaa auringolta, mikä oli ihanaa! Ruissaloon tullessa olin henkisesti valmistautunut selättämään mäet, jotka viime vuonna yllättivät mut täysin. Tällä kertaa keskityin yhteen mäkeen kerrallaan, tsemppasin ylös ja rullasin reippaasti alas. Eikä ne tuntuneet yhtään pahalta! Se oli henkinen voitto siinä kohtaa. Toki vauhti varmasti hidastui mäissä hieman, muttei sillä ollut niin väliä. Karo-mäet 1-0! Jes! Ruissalon mäkiosuuden jälkeen juoksu jatkui hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Henkinen puoli on itselleni ainakin niin isossa osassa, että mäkien selättäminen toi  kaivattua itseluottamusta juoksuun. Keskellä Ruissalon peltoja muistelin viime vuoden juoksua ja sitä kammottavaa oloa, joka mulla siellä oli. Yäk. Se oli niin lähellä etten silloin hankkinut elämäni ensimmäistä DNF:ää ja ottanut raatokyytiä takaisin maaliin. Mutta sinänsä oli hyvä, että sekin tuli koettua, sillä se oli  opettavainen kokemus ja olin sen vuoksi viisaampi tällä kertaa. 

Taas kerran huomasi, että oli hyötyä siitä, että reitti oli nyt tuttu ja tiesin, mitä on tulossa. Se auttoi todella paljon! Pian Ruissalo oli jo  lähes selätetty ja suunta oli takaisin satamaan ja keskustaan päin. Paras hetki puolikkaalla tuli Jokirannassa pari kilsaa ennen maalia, kun näin Henrin ja Islan kannustamassa reitin varressa. Huusin Islalle kauempaa, että "haliii" ja hän juoksi halaamaan mua nopeasti! <3 Ihana! Siitä sai hyvät tsempit jatkaa matkaa.. Video tästä löytyy mun Instagramista! Viimeisillä kilometreilla en oikein saanut loppukiriä aikaiseksi, sillä vastatuuli oli niin kova! Ei vain jaksanut puskea sen läpi. Ihan loppusuoralla irtosi kuitenkin vähän reippaampaa menoa ja maalissa olin ajalla 1:57:20! Hieman huonompi aika kuin viime vuonna Paavolla, mutta huomattavasti mukavammalla ja ehjemmällä juoksulla! Tällä kertaa oli myös sellainen fiilis, että olisin voinut jatkaa matkaa edelleen, mikä on hyvä merkki! :) Olin tyytyväinen, vaikka aika onkin yli 10 minuuttia huonompi kuin oma enkka. Totuus vain on se, että tämä on nyt se päivän kunto ja heikko juoksukevät (selkäongelmien vuoksi) ei voi olla vaikuttamatta. Olen kuitenkin iloinen, että viime aikoina olen päässyt jo normaalisti juoksemaan ja tästä on hyvä jatkaa maratontreenejä kohti HCM:ää, joka on edelleen tavoitteena elokuun puolivälissä. 

Henri ja Isla tulivat maaliin vastaan ja näin myös Kristaa ja Hannaa perheineen! :) Paavon mitalit oli taas tosi hienot ja maalihuoltokin mielestäni hyvä. Ainoastaan vielä olisi toivonut, että maalihuollon yhteydessä Paavo Nurmen stadionilla olisi ollut myös vettä tarjolla. Sitä oli heti maaliin tullessa, mutta olisi kaivannut myös ylhäällä! Muuten täytyy kiittää PNM-järjestelyjä, organisaatiota ja vapaaehtoisia. Hienoa työtä! Upea tapahtuma, jonne on mukava tulla ja hommat toimii! KIITOS!:) Myös sää oli tällä kertaa kivempi kuin +28 astetta! Kiitos siitäkin! ;) 

#pnm2017 check! Ja kohti uusia tavoitteita! :) Kiitos vielä Krista ja Hanna seurasta ja tietysti omat kannustusjoukot tuesta ja kannustuksesta! <3

Ihanaa alkavaa viikonloppua ja kertokaa ihmeessä kommenttiboksissa, miten teidän PNM-juoksu sujui, jos olitte mukana!! :)

-Karoliina 

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa