maanantai 16. toukokuuta 2016

Back in business: Huikea HCR 2016!

Jos viime lauantain HCR:ää pitäisi kuvata vain yhdellä sanalla olisi se HUIKEA! Tästä raportista voi perinteisesti tulla aika pitkä joten, jos haluat lukea vain tiivistelmän niin se tulee tässä: juoksu kulki lauantaina todella hyvin, fiilis oli mahtava ja nautin menosta lukuunottamatta muutamia loppupuolen mäkiä! :D. Maalissa olin nettoajalla 1:55:40, joka oli huomattavasti paremmin, kuin mitä olin osannut odottaa tähän kohtaan! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita ja niin ihanaa olla taas "back" eli juoksemassa isossa juoksutapahtumassa vuoden tauon jälkeen!! :)


Ja sitten siihen pidempään raporttiin....

Valmistautuminen sujui lauantaina ennen kisaa hyvin, vaikka  tällä kertaa ei voinutkaan vain keskittyä itseensä ja omaan valmistautumiseen. Vauvan kanssa touhuaminen vei ajatuksia pois kisajännittämisestä, mikä oli ihan hyvä juttu. Söin reilun aamiaisen 9 aikaan ja lounaan puolen päivän maissa. Lounas oli kanaa ja riisiä ja jälkkäriksi söin tupla-proteiinipatukan. Nautin paljon vesi-urheilujuomasekoitusta pitkin päivää, mutta lopetin varsinaisen juomisen noin tuntia ennen starttia. Ihan vähän ennen lähtöviivalle lähtemistä nakersin vielä muutaman palan energiapatukasta ja otin vähän energiageeliä. Näillä pysyi vatsa tyytyväisenä koko juoksun ajan ja lisäenergiaa sain yhdestä isommasta Maximin geelistä, josta otin huikkaa aina silloin tällöin matkan aikana. Join myös urheilujuomaa jokaisella juomapisteellä.



Arvoin pitkään juoksuasun kanssa (lähinnä otanko mukaan vielä pitkähihaisen), mutta päädyin sitten onneksi t-paitaan, sillä pitkähihaisessa olisi tullut todella kuuma! Keli olikin lopulta aivan täydellinen juoksemiseen ja matkan varrella ripotteli vettä vain vähän, mutta suurimmaksi osaksi oli pilvistä ja poutaa. Rankkasadepelotteluiden jälkeen säähän sai kyllä olla enemmän kuin tyytyväinen. Otin lähtöön mukaan kertakäyttösadetakin, mutta heitin sen roskikseen jo ennen viivalle siirtymistä, sillä oman lähdön aikana ei satanut ollenkaan. 

Maalialue 
Pukkareilla valmiina lähtöön!!

HCR Street teamilaisten kanssa päästiin valmistautumaan ennen juoksua pukkareihin Sonera Stadiumille, mikä oli todella kiva juttu. Oli mukavaa fiilistellä yhdessä tulevaa juoksua, vaikka itse pääsinkin paikalle vasta aika lähellä omaa lähtöä eikä fiilistelyihin jäänyt kovin paljon aikaa. Muutamat kuvat ehdittiin napata ja vaihtaa kuulumiset osan kanssa ennen kuin itse kunkin piti lähteä siirtymään lähtöön, jonne  kovimmat menijät olivat jo ehtineet siirtyä aikaisemmin. Tällä kertaa lähtöön siirryttiin tosiaan tunnelin kautta Bollikselta, mikä oli aika jännää. Kuka tiesi, että siellä on sellainen tunneli? En minä ainakaan ennen tätä kevättä! Mutta mielestäni se oli ihan toimiva juttu vai mitä olitte mieltä?

HCR Street teaming Merituuli, Petra ja Tiina! :)

Omassa lähdössä en ehtinyt kovin kauaa ihmetellä, sillä saavuin paikalle tyylikkäästi aika myöhään, mutta eipä ehtinyt ainakaan pitkään jännittää! Kiristelin kengän nauhat, tein vielä pikaisia venytyksiä ja otin selfien muistoksi, haha! :D Fiilis oli hyvä ja innostunut! Olin päättänyt etukäteen, että jos kroppa ja jalat tuntuvat hyvältä niin lähden alusta asti hakemaan kahden tunnin alitusta. Se tuntui tässä kohtaa varsin kovalta tavoitteelta, mutta sellaiselta, johon ajattelin kuitenkin pystyväni, jos kaikki menee nappiin. 


Pikkaisen hermostunut virne irtosi lähtöviivalla :D


Kuten ehkä tuosta yllä olevasta kuvasta näette, mulla ei ollutkaan jalassa rakkaita ASICS:n "Hattara-Nimbuksiani", jolla olin suunnitellut alunperin juoksevani. Totesin tuossa viimeisten viikkojen aikana, että ne eivät enää valitettavasti ole puolimaraton kunnossa, sillä vaimennukset alkoivat olla jo parhaat päivänsä nähneet. Sen sijaan juoksin näillä New Balancen Fresh Foam 1080-kengillä, jotka sain noin kuukausi sitten testiin Suomen New Balancelta (suuri kiitos sinne tästä testausmahdollisuudesta!!) Olen juossut Fresh Foameilla viime viikkoina kaikki lenkit ja päädyin ottamaan nämä myös kisakengiksi HCR:lle. Tykkään niistä kovasti! Ne ovat hyvän malliset omaan jalkaani, tarpeeksi leveät, sillä lestini on varsin leveä. Ne ovat myös aika kevyet ja pehmeät, muttei kuitenkaan liian pehmeät. Ne rullaavat mukavasti ja vaimennukset ovat hyvät. Nämä kengät tulivat juoksuelämääni juuri oikeaan aikaan, sillä olin hieman pulassa, kun uudet Nimbukseni eivät sopineetkaan jalkaan niin hyvin kuin aikaisemmat Nimbukset. Fresh Foamien kanssa ollaan tosin vasta "treffailuvaiheessa", mutta tästä saattaa hyvin tulla pidempiaikainenkin suhde, sillä alku on ainakin lupaava! :)

Lähdön tunnelmaa... :)

Mutta palataan takaisin Vauhtitielle ja lähtöön! Sininen lähtöryhmämme pääsi lähtemään hyvin ajallaan ja lähdössä oli huippu meininki, kuten aina, kiitos mahtavien juontajien, jotka vuodesta toiseen luovat upean kansainvälisen fiiliksen HCR lähtöön! Ensimmäiset kilometrit olivat aikamoista laskettelua ja tasaista Töölönlahden vartta ja siitä baanalle kohti Ruoholahtea. Lähdin alusta asti hieman kovempaa kuin mitä alle 2 tunnin vauhti olisi vaatinut (n. 5:25-5:30min/km) ja päätin, että mennään tällä vauhdilla niin pitkään kuin voimia riittää. Vauhti tuntuikin aika mukavalta ja sain ylläpidettyä sitä ilman sen suurempia ponnisteluja. Keskityin hengitykseen ja hyvän rytmin löytämiseen. Jalat rullasivat kivasti ja kaikki tuntui hyvältä! Hymy oli naamalla aika usein ja lapsien kanssa tuli vedettyä ylävitosia! Oli niin siistiä olla juoksemassa puolimaratonia vuoden tauon jälkeen!! :)

Tykkäsin reitin ensimmäisestä puolikkaasta tosi palion, Ruoholahdessa kanavaa pitkin oli kiva juosta ja myös Lapinlahden ja Hietaniemen osuus oli kiva. Ensimmäisen juomapisteen jälkeen Salmisaaressa oli inhottava mutkainen alamäki tunneliin, joka alitti Länsiväylän, mutta muuten alkupuoli oli aika tasaista ja mukavaa. Hieman ennen kymppiä se sitten alkoikin..selkeästi haasteellisempi osuus, nimittäin kaikki ne mäet ja kukkulat, joita reitin varrelle osui. Niitä tuntui olevan PALJON! Pahin itselleni taisi olla Hakamäentien piiiiiitkä mäki ja sitä edeltänyt sillan ylitys Hakamäentien yli. Huhhuh. Siinä kohtaa oli todellinen reitin työosuus. Ensi vuotta ajatellen pitää treenata mäkijuoksua vielä vähän lisää, vaikka nytkin pärjäsin kyllä mäissä yllättävän hyvin. Käsiä pumppaamalla pääsee pitkälle, kun jalkojen on pakko liikkua mukana! ;) Muttei se kyllä helppoa ollut siltikään ja muutama kirosana hiipi mieleen, kun eteen tuli taas uusi mäki..ja sen jälkeen taas uusi! :D 

Keskuspuiston osuudelle päästiin kurvaamaan mukavan alamäen kautta ja oli ihanaa päästä metsän rauhaan vilkkaan tieosuuden jälkeen. Vaikka kyseessä onkin City Run  niin itse tykkään metsäpätkästä. Ei jokaisessa isossa kaupungissa ole metsää ja luontoa keskellä kaupunkia, joita voi hyödyntää juoksemiseen! :) Keskuspuistoon pääseminen motivoi itseäni ja aloin seurailemaan kelloa tarkemmin. Tiesin, että kahden tunnin alitus on mahdollinen ja se tulisi vaikka vauhti hidastuisikin 6min/km vauhtiin. Ja kyllähän se vauhti hieman hidastuikin ylämäissä, mutta sain aika hyvin lasketeltua alamäet alas ja kirittyä menetettyä aikaa. Onneksi jalat olivat yhteistyöhaluiset, sillä muuten vuoristorata mäkiä ylös ja alas olisi varmasti ottanut etureisiin. Reitin toinen puolikas oli ehdottomasti haastava, joten olen sen myötä vielä entistä tyytyväisempi omaan suoritukseeni lauantaina. Mäkisyys ei kuitenkaan mielestäni tee reitistä huonoa, muttei tietenkään myöskään optimaalista ennätysreittiä, vaikka hienoja enkkoja nähtiinkin lauantaina, (Hep Laura H. ja Katju, huikeat ajat!!)  :) Kilometrit 18-21 olivat taas aika mukavaa menoa ja laskettelua suurimmaksi osaksi, kun rankimmasta osuudesta  keskuspuistossa oli selvitty. Siinä kohtaa motivaattorina toimii aina myös lähestyvä maaliviiva. 20km kohdalla olin ajassa 1:50:00 ja maalissa 1:55:40! Todellisuudessa viimeinen kilsa oli aika nopea ja otin hyvän loppukirinkin, vaikka siihen näyttäisi kuluneen 5min 40sek. Juostua matkaa tuli itselleni 21,4km, joten ihan optimaaliset juoksulinjat ei taaskaan olleet käytössä. 




Maalilinjan lähestyessä tuuletin kovasti ja naama virneessä tuli ylitettyä maaliviiva!! Woohooo, mikä mahtava fiilis!! <3 Olin todella iloinen ja tyytyväinen juoksuuni ja suoritukseeni, joka oli yllättävän ehjä ja järkevä kokonaisuus, vaikkei kisameininkiä ole tullutkaan pitkään aikaan harrastettua. Vanhasta muistista tuli kuitenkin kaivettua se "kisamoodi" ja henkinen kantti, joka auttoi ylläpitämään tällä hetkellä itselleni aika kovaa juoksuvauhtia. Eniten olen kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka kivaa oli!! Lupasin itselleni, että aion nauttia menosta ja sen tein! :) 



Pian maaliviivan ylityksen jälkeen kuulin jonkun huutavan katsomossa nimeäni ja yritin paikallistaa huutajan. Ystäväni Joonas se siellä huuteli ja kiljuin takaisin, että " JEEE, alle kaksi tuntia" ja tuuletin villisti. Haha. Huippua nähdä tuttuja naamoja heti maaliintulon jälkeen! :) Onnea vielä Joonas huikeasta juoksusta, 1:39:xx!! :D Valitettavasti omat rakkaimpani eivät päässeet maaliin kannustamaan, sillä tämä neiti



päätti nukkua niin pitkät päikkärit, ettei kannustamaan enää ehtinyt. Mutta hymy, joka hänen pienelle naamalle levisi, kun äiti tuli takaisin juoksuriennoista oli niin leveä ja iloinen, että sydän meinasi sulaa! <3 Islalla ja isillä sujui tosi hyvin, sillä aikaa, kun olin itse poissa, joten päivä oli heidänkin kannaltaan oikein onnistunut! <3 




Maaliintulon ja mitalin saamisen jälkeen jäin hetkeksi fiilistelemään, ottamaan kuvia ja laittamaan viestiä perheelle ja läheisimmille ystäville ennen kuin siirryin pukkareille fiilistelemään lisää siellä olleiden Street teamilaisten kanssa! Juoksujuttuja on aina huippua saada jakaa samanhenkisten tyyppien kanssa ja sen takia olenkin tosi iloinen, että sain olla tänäkin vuonna mukana HCR Street teamissa! :) Ihan huippu porukka on meillä kasassa! <3

Kaiken kaikkiaan HCR 2016 oli mielestäni hyvin onnistunut tapahtuma ja järjestelyt tuntuivat toimivan hyvin. Vai mitä te muut olitte mieltä? Mitä tykkäsitte? Ja miten teillä sujui? Mitä mieltä olitte reitistä?  Tiedän, että siitä ollaan oltu montaa mieltä, mutta itse kuitenkin jäin sen suhteen plussan puolelle. Enkkaa tosin ehkä lähtisin yrittämään muualle, mutta monipuolisen ja kivan puolikkaan juoksemiseen tuo reitti oli oikein sopiva ja ihanaa vaihtelua vanhaan reittiin! :) Ja sitäpaitsi..viime aikoina olen kuullut usein juoksupiireissä, että "flat is boring!" ;) No, HCR ei ainakaan ollut boring! :D

Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia juoksuseikkailuja, joita onkin luvassa jo useampia, JIHUU! Nyt palautellaan kunnolla ja sitten jatketaan treenejä! :) Kerron jatkosuunnitelmista myöhemmin lisää! 

Onnittelut kaikille HCR:n lauantaina juosseille ja itsensä voittaneille ja kiitokset järjestäjille ja kaikille vapaaehtoisille, jotka tekevät HCR:n vuosi toisensa jälkeen mahdolliseksi! Olette huippuja!! <3

Ps. Terkut blogin lukija Mariannelle, joka moikkasit reitin varrella! Oli kiva jutella!! :) 

Juoksufiiliksissä ja endorfiinihumalassa raportin lopettaen,
Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun)

48 kommenttia:

  1. Ensinnäkin Karoliina, onnea vielä kerran hienosta paluusta juoksun pariin! Oot kyllä super! :) <3 Mahtavaa on ollut seurata sun maltillista mutta innostunutta matkaa synnytyksestä puolimaratonille! :)

    Toiseksi on pakko ottaa vähän kantaa tuohon mäkisyys-keskusteluun... rakas mieheni juoksi hienosti enkkansa (6min lähti ajasta), ja hän oli oikein tyytyväinen reittiin. Kuulemma alkupuoli oli todella tasainen, ja lopussa oli niitä samoja mäkiä, joita on vanhallakin reitillä ollut. Hän ei ihmeemmin pitänyt reittiä mäkisenä :D :O Itsellä ei oo kokemusta tästä uudesta reitistä, mutta oompahan tyytyväinen että käyn noissa Buff Tour -kisoissa, niin ei tartte spekuloida reitistä haha! Koska siis mitä mäkisempi, sen parempi :D Rymyy, rymyy... siitä mä tykkään ;)

    Mutta ihanaa kun oot niin innostunut, se välittyy ja tarttuu! Kiitos :)! Jatka samaan malliin ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!! <3 Ihanaa, kun te ootte olleet tsemppaamassa koko ajan ja jakamassa fiiliksiä!! <3

      Jee, hyvä Kimmo, mahtavaa, että juoksu meni hienosti ja tuli enkkakin vielä!! Wau! :) Taisi olla treenit kohdallaan siellä ja sä oot salettiin vienyt häntä johonkin rymyreissuille harjoittelemaan, kun mäet ei tuntuneet missään! ;) Rehellisesti sanottuna mun mielestä (ei faktaa) nyt oli kyllä enemmän mäkiä kuin aikaisemmassa reitissä, mutta kyllä silti siitä tykkäsin! Haasteellinen, mutta vaihteleva reitti! :) Ja haha, kyllä mä sut tiedän ja että flat is boring! ;) Ehkä oisit tykännyt tästä HCR reitistä! Kiitos, koitetaan jatkaa samaan malliin kohti uusia haasteita! :) <3

      Poista
  2. Paljon onnea hienosta juoksusta! :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava raportti! Ja upea juoksu, niiin siistiä!!! Ihanasti välittyy sun ilo ja innostus kun kaikki kulki hienosti ja sait nauttia joka hetkestä, onnea vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla!! :) Ihanaa, jos välittyi raportista se huippu fiilis! :)

      Poista
  4. Aaah :) Onni ja ilo välittyi tästä taas ja niiiin super-meininki sulla! :) Onnea vielä täältäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista!! :) Ihanaa, että sain välitettyä edes vähän huippufiiliksiä raporttiin! :)

      Poista
  5. Onnea upeasta juoksusta! Huisi aika ja loistava raportti!

    Mullakin taisi "alkupettymyksen" jälkeen mennä kuitenkin ihan hyvin. Minulla sujui myös lähtövalmistelut aika lailla nappiin. Ruokailut meni ok, nukuin hyvin ja ennen kaikkea - maitobaarin sain hyvin tyhjennettyä ennen kisapaikalle lähtöä. Hih! Olimme paikalla joskus vaille kolmen maissa - oltiin muuten samassa lähtöryhmässä eli klo 15.45 :D Päätin lähteä aika reippaasti ja katsoa, miten pitkälle sillä pääsee. Eka kymppi meni todella, todella hyvin noin tunnin pintaan. Olin äärimmäisen yllättynyt kympin kohdalla että täh - täällä jo ja näin kepeesti menee. Sitten en tiedä kumpi alkoi hidastaa - pää vai kroppa (minulla on aina ollut haasteita pään kanssa - "en pysty, en pääse kovempaa" jne. vaikka sitten pääsenkin esimerkiksi jos juoksen kaverin kanssa hänen kovempaa tahtia - hyvin pysyn perässä). Eli alan varuilta himmata vauhtia vaikka jaksaisinkin. Maalissa olin sitten kymmenen minuuttia "normaalia" puolikkaan aikaani hitaampana. Harmittaa vähän, kun taas ois ilmeisesti enemmänkin irronnut. En ole koskaan tullut maaliin ns. kaikkeni antaneena. Osaispa itsekin olla vertailematta itseään muihin, mutta aina siihen vaan syyllistyy ja se on niin pöhköä. Toisaalta mietin, että kriittinen vertailu taitaa tulla juoksuharrastuksen kiinteänä osana ja niin olkoon. Maaliin tulin siis oikein hyvissä voimissa, vielä ois kepeesti mennyt pari kilsaa samalla tahdilla. Otin hurjan loppukirin kun tajusin että maaliin päästään niin kuin aina ennenkin, mutta eihän ne pari vikaa kilsaa just minuutteja takaisin tuo. Nyt otan todellakin työnalle mentaalipuolen - mun maaginen kahden tunnin raja odottaa siellä jossain! Mutta jos aikaan en ole tyytyväinen, niin siihen olen että juoksu jätti taas älyttömän hyvän fiiliksen. Maaliviiva yli pinkaisin ehkä maailman leveimmällä hymyllä. Keho toimi hyvin, ei kipuja eikä särkyjä. Kestävyyskunto on jo aika hyvällä mallilla, vaikka kiirettä ei olekaan minnekään ollut ja treenit ovat olleet jokseenkin epäsäännöllisiä vauvan kanssa. HCR ilta meni lasten kanssa nuhjatessa - herra 5 v tyhjensi maalihuollon antimia mun mitali kaulassa ja vauva nukkui tissillä onnellisena. Nyt laitoin kalenteriin ittelleni Mikkelin puolikkaan 2.7. Se on sopivasti mun synttäripäivä. Sen lisäksi mulla on arpa vetämässä Vaarojen Maratonille, ja Tahkon triathlonin perusmatka on kanssa kalenterissa. En malta odottaa. Ihana kesä!

    Kiitos tästä sun blogista, näitä sinun juttja lukemalla saa hurjasti tsemppiä omiinkin puuhiin. Olet niin aito ja positiivinen. Pakko vielä sanoa: tuossa sun vikassa kuvassa on maalin vieressä mies, jolla on Addun kelta-sininen paita päällä. Siinä mun rakas aviomieheni odottaa mua maaliin. Heh! Hui ja anteeks, taas näin pitkä viesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri!! :) Ihanan pitkä kommentti ja tosi paljon onnea sullekin, hienosti vedetty!! :) En viitsinyt sitä tuohon postaukseen raportoida, mutta mulla meni myös hyvin maitobaarin suhteen ja isi-mies sai syötettyä Islallekin maitoa hieman jopa pullosta mun juoksun aikana, joten pärjäilivät hyvin! <3

      Mitä tulee tuohon henkiseen puoleen niin sillä on kyllä tosi iso vaikutus suoritukseen! Usein jos haluaa juosta kovempaa niin yllättävän paljon se on juuri korvien välistä kiinni, miten pystyy sietämään jonkinasteista epämukavuutta. Mulla on vähän sama juttu, että en todellakaan antanut kaikkeani lauantaina, koska halusin tehdä juoksusta kivan itselleni. Puristin siis sopivasti, mutta en liikaa. Se onkin haasteellista, että löytää sen pisteen mihin asti voi itsestään turvallisesti ottaa tarpeeksi irti. Pikku hiljaa pitää taas alkaa harjoittelemaan sitä epämukavuusalueella käymistä! Hienoa kuitenkin, että osaat analysoida omaa juoksua ja että kroppa toimi hyvin! Saat olla tyytyväinen ja mahtavaa, että kalenterissa on jo uusia tapahtumia, ne motivoi kyllä taas kummasti!! :)

      Ja kiitos, ihana kuulla, että tykkäät blogista ja mun on pakko sanoa, että ei olisi yhtään niin kivaa kirjoittaa ilman teitä ihania lukijoita, jotka kommentoitte ja höpötätte mun kanssa täällä
      kommenttiboksissa! <3 Ja haha, aika hauskaa, että sain sun miehen kuvaan! :D

      Poista
  6. Hieno comeback tauon jälkeen! Kyllä noista vaan saa sellaisia kicksejä, joita ei mistään muusta saa :).

    Oman juoksun jälkeen oli hieman kaksijakoinen fiilis. Mahtavaa oli oma ennätys, joskin vain 3 minuuttia parani, mutta kuitenkin. Joka matkalla olen tähän mennessä pystynyt aina parantamaan. Hyvää oli myös voimien jako. Vasta vikat 4-5 km oli rankkoja. Lopun alamäkivoittoisuus oli pelastus. Hampaan koloon jäi se, että lähtöryhmäksi olisi kannattanut valita aiemmin lähtenyt ryhmä. Toki lopussa oli kiva napsia selkiä, mutta kapealla reitillä jouduin aika paljon vaihtelemaan rytmiä ja se on mulle myrkkyä. Diesel kun puksuttaisi samaa tahtia mieluiten :). Spotifyn kanssa sohlasin vielä lähtölaukauksen kuuluessa ja juoksin lopulta kokonaan ilman musiikkia. Mutta ehkä sen ansiosta tuli tsekattua tekniikkaa koko ajan. Käyn parhaillaan juoksutekniikkakurssia ja sen oppeja koitin pitää mielessä. Omaa hölmöyttä oli myös puutteellinen lämmittely. Ei se sade houkutellut.. Sen takia ekat kilsat oli tahmeita. Tästä opittavaa seuraavalle kerralle! Reitti oli aika raskas toisen kympin osalta,mutta tykkäsin silti. Tosiaan se lopun alamäki oli aivan huippu.

    Tuli kyllä tosi kova innostus taas kisaamiseen! Seuraavaksi Paavo Nurmen kokonainen, jos ei tässä välissä vielä jotain keksi ;). Uskaltaisiko tuolla 1.48 ajalla tähdätä 4 tuntiin, mitä tuumaat?

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wau mikä juoksu sulla on ollut Mari!!!! Onnea, ihan mahtavaa!!! :) Todellakin lähdet hakemaan alle 4h alitusta Paavosta! :) Tiedän tuon tunteen, kun joutuu ohittelemaan! Ens kerralla sitten vaan kovempaan lähtöön! :) Kiva, että tykkäsit reitistä ja samaa mieltä, että se toinen kymppi oli kyllä aika raskas, mutta onneksi loppu oli laskettelua! Juoksutekniikkakurssi kuulostaa tosi hyödylliseltä, ei olisi huono mennä sellaiselle itsekään! Onko palautuminen lähtenyt hyvin käyntiin? Mulla on, mutta kyllä jaloissa vielä tuntuu, että on juostu. Pitää ottaa tämä alkuviikko ainakin iisisti!

      Poista
    2. No, tänään oli juoksutekniikkakurssin mäkivedot että sellaista palauttelua :D.

      Sinä kun olet juoksuja kierrellyt, niin mitkä reitit ovat olleet nopeita? Muistanko oikein, että Vantaan maran reitti olisi nopea? Forssa ja Kaarina ovat nopeita mutta tylsiä. Toisaalta se on vähän niin että ne nopeat tuppaavat olemaan tylsiä.. Jotenkin tuntuu että ois ehkä rahkeita vielä viilata puolikkaan aikaa hyvänä päivänä.

      Mari

      Poista
    3. Haha, voi apua! Mua ei olisi kyllä vielä eilen saanut juoksemaan eikä ainakaan mäkivetoihin! :D Ei tainnut tuntua sulla missään lauantain juoksu! :D Joo, Vantaa on aika tasainen ja sitä pidetään nopeana reittinä. Siellä mä olen puolikkaan enkan juossut ja se on kyllä syksylle tosi varteenotettava vaihtoehto taas. Kaarinassa oon juossut enkkamaran, mutta joo..ei se mikään upea ole reittinä, mutta toimii! :) Forssaa en ole juossut! Varmasti puolikkaan ajan viilaaminen onnistuisi vielä, etenkin jos olisi tasaisempi reitti! :)

      Poista
    4. Kyllä ne mäkivedot sai melkoiset tutinat aikaan enkä täysillä pystynyt tekemään kuin vikan vedon. Mutta täytyihän sitä mennä, jotta sai rahoilleen vastinetta!

      Vantaan maratonin aikaan on Ruissalojuoksut. Kalenteri on kohta kisoja piukassa :).

      Mari

      Poista
    5. Haha, se on vaan hyvä niin pysyy motivaatio yllä treeneihinkin, kun on kisoja, joihin tähdätä! :)

      Poista
  7. Ai että ihana endorfiinihuuruinen, ilon täyteinen ja huippu kisaraportti. Tästä välittyy todellinen rakkaus juoksuun ja saa taatusti myös toiset innostumaan. Ihana candy, ihana comeback-juoksu!! :) Muiiisk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kunnon endorfiinihumalassa kirjoitettu! :D Kiitos ihana!! <3 Onneksi on teitä, joille näitä endorfiininhuuruisia höpsötyksiä voi jakaa ja ymmärrätte fiilikset! Muiskis takaisin! :)

      Poista
  8. Voi miten hyvä fiilis raportistasi välittyy. Hienoa, kun olet tehnyt noin komean paluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! :) Ihanaa, että sain välitettyä rapsaan hyvät fiilikset ja tosi ihanaa olla taas mukana geimeissä!! :)

      Poista
  9. Toistan itseäni! Oot mun idoli! 😍💪🏼 Pääsisinpä itekin tänä vuonna lähemmäs tuota 2 tuntia! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi kiitos! <3 :D Vantaalla viimeistään pääset sitten syksyllä!! :)

      Poista
  10. No mammahan on laittanut ison vaihteen päälle! :) Onnittelut tosi hienosta juoksusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo! :D Päätin kokeilla, että mitä tästä mammasta tässä kohtaa irtoaisi! ;) Kiitos!!

      Poista
  11. Onnea huikeesta juoksusta, olet inspiroiva! Mä sain kans taisteltuaan puolikkaan maaliin sunnuntaina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni!! :) Ja onnea sullekin hienosta juoksusta!! :)

      Poista
  12. Onnittelut mahtavasta juoksusta!! Itse olin samassa lähtöryhmässä ja jossain välissä taisin susta nähdäkin vilauksen :) Itsellä ei mennyt juoksu ihan nappiin, 16km asti pysyin tavoitevauhdissa mutta sitten kramppas vatsa ja loppu oli aika taistelua. Mäet tais viedä voimat, oli aika rankka toinen puolikas kyllä.. Maaliin selvisin kuitenkin ajassa 2:02, joka ei ole huono sekään :) jos sitten enkkoja hakis tasaisemmalta reitiltä :D Kahden viikon päästä olis edessä Edinburgh marathon, toivotaan että sieltä tulis omat enkat :) Oon seurannut sun blogia jo pitkään ja saanut paljon motivaatiota ja hyviä vinkkejä juoksutreeneihin. Kiitos hyvästä blogista ja pirteästä ja positiivisesta asenteesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Salla! :) Kiitos!! :) Ja wau, upeasti sä olet taistellut etenkin ne viimeiset 5km kramppailevan vatsan kanssa ja juossut noin hyvän ajan vastoinkäymisistä huolimatta!! Onnittelut siis sullekin ja paljon tsemppiä kohti Edinburghin maratonia!! Mitä aikaa lähdet tavoittelemaan? Mä lauantaina mietin, että ei juma..en kyllä vielä olisi todellakaan maraton kunnossa, että onneksi sai juosta vain puolikkaan! :D Ihana kuulla, että olet saanut täältä motivaatiota ja vinkkejä! Kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
    2. Kiitos! :) Edinburghin maraton on mun viides maraton ja tavoitteena olis parantaa edellistä aikaa (4:13) joten varmaankin 4:10 olis tavoite :) katsotaan miten käy, jännää!! Ainakin reitin pitäis olla tasainen ja alku alamäkeä :D

      Poista
    3. Oi, kuulostaa hyvältä! Paljon tsemppiä!! :)

      Poista
  13. Hieno ja tunteikas raportti, Karkki! Kiva bongata itsensäkin sieltä :) Kiitokset onnitteluista vielä tätäkin kautta. Oon todella iloinen omasta ajastani, mutta oikeastaan ihan yhtä paljon iloitsen oman juoksuidolini puolesta! :) Ajattelin nyt yrittää hakea kesän ajan sopivaa, vähän nykyistä hitaampaa vauhtia, jota jaksaisi sitten jauhaa vielä pitkästi yli puolimaratoninkin verran. Oon viime aikoina juossut kympit 48-49 minuuttia, mutta oon miettinyt, miltä tuntuisi juosta se vaikka 52 tai 53 minuuttia? Silläkin pystyisi vetämään maratonin reippaasti alle neljän tunnin. Nyt on tullut jotenkin sellainen pakottava tunne, että pitää testata se, mihin maratonilla voi päästä, kun puolikkaan pystyy vetämään näin kovaa. Suosittelisitko Vantaata ennätysyritykseen? Rantamaraton ei ymmärtääkseni ole nopea, mutta kiva reittihän se kai maisemien puolesta on ja ajankohta olisi myös aika mukava.

    HCR:n reitti oli mulle tosiaan pieni pettymys. Mäkiä enemmän mua häiritsivät melkein liian monet tiukat mutkat. Lisäksi juomapisteitä voisi olla ehkä yksi lisää ja jollain voisi olla banaaniakin. No, ehkä jengillä on nykyään omat geelit tai patukat messissä, ettei sille ole niin tarvetta :) Muutoin kyllä yleisesti järjestelyistä plussa. Onneksi yleisöäkin oli jonkun verran, vaikka sää varmasti verotti.

    Tästä tulee vielä huikea juoksuvuosi meille molemmille! Käydään jossain vaiheessa myös yhteislenkillä, kun vaan löydetään sopiva ajankohta :) Oot huikee! <3

    J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sua on puraissut nyt se kuuluisa maratonkärpänen! :) Joo, ehdottomasti suosittelen Vantaata, jos 4 kertaa sama kierros ja tasainen reitti houkuttaa. Tosin hyvällä kunnolla juokset sen alle 4h reitillä kuin reitillä! ;) Voin viedä sut treenaamaan niitä rantamaran reitin mäkiä niin ne menee kuin vettä vaan! Jos mun pitäisi valita niin jaa-a...kyllä mä ehkä tuon kotikaupungin reitin valitsisin kuitenkin, koska on se monipuolisempi ja kauniimpi, mutta jos olisin ihan laput silmillä menossa kuin ravihevonen pelkästään juoksemaan enkä katselemaan maisemia niin siinä tapauksessa Vantaa! :D Mieti kumpi sopii kalenteriin paremmin! Joo,oli kyllä HCR reitillä jonkin verran niitä tosi tiukkoja mutkia! :/ Ja juomapisteillä ei yleensä kai ole banskuja/suolakurkkuja kuin maratonilla. Eikö sulla ollut mitään geeliä tms? Aika kova oot kyllä!! Jihuu, uusia seikkailuja kohti ja joo...yhteislenkki jossain kohtaa!! :)

      Poista
  14. Onnittelut hienosta suorituksesta! Itsekin olin ensikertalaisena mukana ja olen oikein tyytyväinen juoksuun. Odotan jo innolla pääsyä treenien pariin, mutta tähän liittyen olisikin postaustoive: palautuminen puolimaratonilta. Millaista liikkumista ekalla viikolla koitoksen jälkeen, milloin voi aloitella taas ahkeramman harjoittelun, jne. Yksilöllistähän tämä, se on selvä, mutta kokeneena puoli- ja täysmaratoonarina sinulla on varmasti vinkkejä ja omia kokemuksia asiasta. Tai ehkä olet jo aikaisemmin postannutkin aiheesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista ja onnea hyvästä juoksusta! :) Olet oikeassa, että palautuminen on todella yksilöllistä ja riippuu paljon siitä, kuinka kova suoritus on ollut omalle kropalle (ja myös mielelle). Olen kirjoitellut palautumiseen liittyen joitakin postauksia, kurkkaa vaikka nämä: http://www.candyontherun.com/2014/09/kolme-viikkoa-kahden-puolimaratonin.html, http://www.candyontherun.com/2013/05/palautumista-ja-mita-seuraavaksi.html :) Tällä kertaa palautuminen on sisältänyt kevyttä liikuntaa: kävelyä, venyttelyä, foam rollailua sekä lihaskuntoa nyt maanantaina ja tiistaina. Juoksun pariin palailen näillä näkymin torstaina lyhyellä lenkillä ja kroppaa kuulostellen. Mitään kovempaa treeniä en varmaankaan tällä viikolla vielä tee, sen verran tuntui kuitenkin kropassa itselläni. Monihan esimerkiksi juoksee jo palauttelulenkin seuraavana päivänä suorituksesta, mutta itselleni se ei ole oikein sopinut vaan mielelläni kävelen palauttelulenkit. Tsemppiä palautumiseen! :)

      Poista
  15. Ootsä kyllä huikee Karkki!! Onnea upeesta suorituksesta! Ja kiitos kattavasta raportista :)
    Täällä pk-kausi jatkuu suunnitellusti ja juoksu kulkee mukavasti. On tää kyllö mahtava laji!
    Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja!! :) Jee, mahtavaa, että pk-kausi sujuu hyvin ja juoksu kulkee!! <3 On se mahtava laji, I know!!!!

      Poista
  16. Itsekin juoksin ennätykseni, mutta reittiin en olut tyytyväinen. Todella paljon hiekkatietä ja tosiaan lopun mäkisyys. Olen kai sitten tosi tavoiteorientoitunut, kun en jaksa innostua pelkästä läpi juoksusta vaan itse lähden juoksemaan joka kerta ennätystä kun viivalle menen. Tämä oli eka kerta HCR:llä ja voin sanoa kyllä olleeni järjestelyihin pettynyt. Esimerkiksi opastus oli tosi heikkoa sellaiselle joka ei Stadionin aluetta tunne eikä etukäteen netistäkään tahtonut löytää tarvittavia tietoja. Ehkä odotin hintaan nähden enemmän :) Mutta enkka tuli, ekaa kertaa alle kahden tunnin joten siinä mielessä positiivinen fiilis jäi! Ensi kerralla juoksen vaan jossain tasasemmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista ja onnea sulle enkasta!! :) Hienoa, että onnistui sen juokseminen tuolla reitillä! Itse en taas näe kisoja pelkkinä "läpijuoksuina" vaikkei enkkaa tulisikaan! :) Eri kisoissa voi olla erilaisia tavoitteita ja välillä on kiva mennä kisaamaan ja hakemaan vaikka kovempi treeni tapahtumasta, vaikka tietääkin, ettei kunto vielä riitä enkkaan! :) Itse ainakin teen sitä juuri nyt ja olen kokenut sen aikaisemminkin hyväksi tavaksi sitten aikanaan päästä sinne enkkaan. Ja tykkään juosta tosi paljon tapahtumissa, joten se on tietysti myös yksi syy! :) Harmi, että järjestelyt tuottivat pettymyksen..saitko kotiin HCR-lehteä? Siinä oli mun mielestä ainakin hyvin kerrottu mistä lötyy mitäkin, mutta toki paikan päällä olisi voinut olla hieman enemmän opasteita, olen samaa mieltä etenkin kun Sonera Stadium oli ekaa kertaa tapahtumapaikkana. Tsemppiä juoksuihin jatkossakin!! :)

      Poista
  17. Onneksi olkoon, juoksit hienosti! Ja ihanan innostunut tunnuit olevan itse kisoistakin. Mulle HCR oli tosiaan ensimmäinen juoksukilpailu ikinä, ja ihan hauskaahan se oli. Olin vaan odottanu juoksevani ihan huippuhyvin koska ajattelin kilpailutilanteen antavan mulle "supervoimia". Jäin kuitenkin tavoitteestani (1:45) kolme minuuttia. Minusta mäkisessä metsäosuudessa ei olisi ollut mitään vikaa jos olisin vaan tuntenut reitin ennestään. Nyt en tiennyt yhtään milloin tulee mäkiä ja minkälaisia, ja kuinka pitkään metsässä ylipäätään ollaan. Oli siellä myös aika ahdasta välillä juosta. Mutta kaikenkaikkiaan kiva kokemus, eikä se tainnut jäädä mun viimeiseksi kilpailuksi. :) Tosi kiva juttu kotijoukoille oli se live-seuranta! Sitä ei ehkä pienemmissä kilpailuissa olekaan?

    Tosi kiva lukea sun juoksutreeneistä. Löysin blogiisi aika äskettäin joten pitääpä lueskella arkistoistasi kaikki juoksuun liittyvä. :) Ja tietysti muutakin!

    Inka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Inka! Kiitos paljon ja onnea sullekin tosi hienosta ajasta ja juoksusta! :) Kiva, kun löysit tänne! Juoksupostauksia riittää luettavaksi useammalta vuodelta! :D Hauskaa, jos sait vähän kisakipinää! Usein kyllä noihin tapahtumiin jää vähän koukkuun ja seuraavana päivänä on jo kurkkimassa juoksukalenteria, että mihin kisaan voisi ilmoittautua! Mulla ainakin tapahtumat motivoivat kivasti treeneihin! :) Live-seuranta on kyllä tosi mahtava juttu kannustusjoukoille ja Suomessa ei taida olla muita kisoja, joissa se olisi käytössä lukuunottamatta Helsinki City Marathonia. Kansainvälisillä maratoneilla jonkinlainen live-seuranta on ymmärtääkseni lähes aina! Tuo kyllä makeeta fiilistä, kun tietää, että kotijoukot voi seurailla tarkasti omaa menoa, kun on siellä juoksemassa! :)

      Poista
  18. Olipas kiva lukea sun raporttia, kun oli itsekin ollut tapahtumassa mukana! Huikea juoksu kyllä sulta 6kk synnytyksen jälkeen!! :) Kiitos terveisistä ja tsemppiä tuleviin treeneihin! :)

    Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marianne! Kiva, kun tulit kommentoimaan ja kiitos!! :) Oli kyllä sellainen päivä, että meni kaikki nappiin! Tsemppiä sinnekin ja onnea sullekin hyvästä juoksusta ja tsempistä!! Tavoite täyttyy sitten seuraavalla kerralla! :) Mäkin menen hitaasti ja varmasti kohti niitä aikoja, joita juoksin ennen raskautta! ;)

      Poista
  19. Moi! Tosi kiva ja innostunut raportti, jota on kiva lukea kun on oma koitos edessä lauantai iltana. Valmistautuminen nyt ei ole itsellä ihan nappiin mennyt: it-jänne ei ole ihan kunnosa, mutta melko ok kun rullailee, venyttelee paljon, ja sitten tietty mies matkoilla tän viikon niin lenkkeily vaikeutuu. Mutta nyt pitää luottaa että kevään treeneillä pärjää. Eikä se nyt niin vakavaa ole :) Startti on vasta klo 18, joten tulee pitkä päivä odotella...
    terkuin, Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pia! Kiitos paljon! :) Paljon tsemppiä sulle lauantain koitokseen!! Harmi, että it-jänne kiukkuilee! Mulla oli sen kanssa joskus myös ongelmia muutama vuosi sitten! :/ Toivottavasti juoksu menee hyvin ja tosiaan ei se nyt niin vakavaa ole! :) Pidä hauskaa ja tuu kertomaan sitten miten meni!!

      Poista
  20. Vihdoinkin ehdin lukemaan sun kisaraportin ajatuksella! Jeeee, ihan huikeaa! Onnittelut vielä hienosta juoksusta! :) Olen täysin samoilla linjoilla reitin kanssa - haastava, mutta ihana. Ja on ollut niin mahtavaa olla osa HCR Street Teamia! Se teki tämän vuoden kisasta vielä kivemman :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katju!! :) Oon samaa mieltä, ihanat juoksukaverit tekee juoksusta kyllä vielä kivempaa! :) <3

      Poista
  21. Onnea upeasta juoksusta! Sekä kiitos tästä ihanasta blogista jonka vuosi sitten löysin. Olet innostava kirjoittaja ja blogin innoittamana olen itsekin innostunut juoksemaan ja lauantaina juoksin elämäni ensimmäisen puolikkaan Helsingissä. Tavoitteena oli juosta kävelemättä koko matkan ja tavoitteeseeni pääsin. Tykkäsin reitistä ja katselinkin juoksun aikana kauniita Helsingin maisemia, eikä Keskuspuiston osuus ollut paha, ihanan raikasta oli metsässä. Nyt tekee jo mieli osallistua puolikkaalle uudelleen. Onnea sinulle seuraaviin juoksuihin ja harjoitteleen.
    Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni!!! Pahoittelut, etten ole vastannut sulle tähän kommenttiin aikaisemmin! Toivottavasti sun juoksuharrastus on jatkunut edelleen!! <3 Kiitos, kun kommentoit. Itse tulin tänne lukemaan uudestaan omaa postausta ja nyt vasta huomasin, että tähän on jäänyt vastaamatta.. :/

      Poista