"Muista kuunnella kroppaa" on nykyään yksi mun lemppari sanonnoista, kun juttelen ihmisten kanssa treenijutuista tai liikkumisesta yleensä. Kropan kuunteleminen ei kuitenkaan ole ihan helppoa eikä moni ehkä edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Se voi myös tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Tässä blogikirjoituksessa avaan hieman omia ajatuksiani kropan kuuntelemisesta nimenomaan liikunnan suhteen ja annan vinkkejä kropan kuunteluun. Kuulen myös mielelläni teidän kokemuksia tästä asiasta, joten jätä ihmeessä kommenttia blogin puolelle tai laita viestiä Instagramissa @candyontherun.
Mitä on kropan kuuntelu?
Omalla kohdallani kropan kuuntelu tarkoittaa sitä, että pyrin kuulostelemaan tuntemuksia kropassa ja mielessä, sekä reagoimaan niihin siinä kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kropan kuuntelu tarkoittaa itselleni myös armollisuutta omaa tekemistä kohtaan ja sen kuulostelua, että mikä olisi juuri sillä hetkellä se asia, joka parhaiten palvelisi omaa hyvinvointiani.
Minäkään en aina ole osannut kuunnella omaa kroppaani enkä nykyisinkään aina osaa, vaan teen välillä asioita, koska ajattelen, että minun pitää tai kuuluu tehdä jotain. Täydellisyyteen ei kuitenkaan tarvitse pyrkiä kropan kuuntelussakaan ja ylianalysoida omia tuntemuksia. Sillä pääsee jo aika pitkälle, jos osaa suurimman osan ajasta kuulostella miltä kulloinkin tuntuu ja reagoida siihen.
Siperia opettaa.. tai ainakin rasitusvammma
Omalla kohdallani ratkaisevin asia, joka opetti kropan kuuntelua oli sääriluun rasitusvamma vuonna 2012. Sen jälkeen on tullut myös paljon asioita, jotka ovat opettaneet lisää kropan kuuntelusta, kuten raskausajat ja niistä palautumiset sekä elämäntilanteiden muutokset, joissa korostuu erilaiset kuormitukset ja oman jaksamisen sopeuttaminen vallitsevaan tilanteeseen. Näissä edellämainituissa tilanteissa kropan kuunteleminen korostuu. Ei voi vain paahtaa eteenpäin entiseen malliin tai kynttilä palaa loppuun molemmista päistä.
Tuo sääriluun rasitusmurtuma oli kuitenkin isoin yksittäinen asia, joka vaikutti suuresti siihen, että opin ymmärtämään omaa kroppaani paremmin. Niin syvältä kuin se olikin, oli tärkeää, että se tapahtui.
Olin aloittanut juoksuharrastuksen tavoitteellisemmin vuonna 2010, jolloin juoksin ensimmäisen puolikkaani Helsinki City Runilla. Olin aivan intona juoksemisesta, luin juoksublogeja ja imin itseeni juoksujuttuja. Samalla kuitenkin vertasin myös omia kilsamääriäni moniin todella koviin juoksijoihin ja ajattelin, että minunkin pitää juosta kovaa ja paljon, jotta olen "oikea juoksija". Valitettavasti kehonhuolto ja lihaskuntoharjoittelu ei todellakaan olleet riittäviä niille kilsamäärille siinä kohtaa ja ajauduin loukkaantumiseen, joka vei telakalle lähes puoleksi vuodeksi syksyllä 2012. Loukkaantuneena oleminen niin pitkään oli aivan syvältä, koska en päässyt tekemään sitä mitä rakastan (enkä silloin vielä ollut löytänyt kotitreenien ja lihaskuntoharjoittelun maailmaan vaan olin pitkälti juoksun varassa), mutta jälkeenpäin olen monta kertaa ajatellut, että onneksi loukkaantuminen tapahtui, sillä liikunnan suhteen se oli yksi opettavaisimmista asioista, joita olen koskaan läpikäynyt.
Älä vertaile, silloin pystyt kuuntelemaan omaa kroppaa paremmin
Loukkaantumisen myötä tärkein oppi oli se, että ensisijaisesti on opittava kuuntelemaan omaa kroppaa ja sen kertomia viestejä eikä vertailtava omia juoksumääriä (tai muita treenimääriä) muiden määriin tai tekemisiin. Jos aina vertailee ja pyrkii tekemään niinkuin "joku muu", ei samalla pysty kuulostelemaan itseä ja toimimaan itselle parhaaksi.
Edellämainittu sääriluun rasitusvamma opetti kuuntelemaan kroppaa ja myös sen, mitä juoksuharrastus omalla kohdallani vaatii. Minun on tehtävä paljon lihaskuntoharjoituksia etenkin keskivartalon ja pakaroiden seudulle, jotta pysyn terveenä. Sen takia näettekin Instan puolella lähes viikottain core-ja pakarajumppaa.
Kun ikää tulee lisää, on myös liikkuvuusharjoittelua ja kehonhuoltoa tehtävä usein, vaikkei se aina ole niin kivaa, mutta sitä kroppa vaatii pysyäkseen hyvinvoivana. Kroppani ei siltikään kestä kovin isoja kilsamääriä, ja se on täysin ok. Tässä elämäntilanteessa on myös mietittävä käytettävissä olevaa aikaa ja sitä saako treenistä enemmän energiaa kuin se ottaa. En tällä hetkellä esimerkiksi noudata tarkkaa treeniohjelmaa, mikä mielestäni helpottaa kropan kuuntelua. Toki suunnittelen jonkin verran viikon treenejä, mutta olen aina valmis muuttamaan suunnitelmaa tilanteen mukaan.
Minulle sopii tällä hetkellä se, että juoksen 2-3(4) kertaa viikossa suht lyhyitä lenkkejä ja teen lisäksi kotona tai ulkona lihaskuntoa sekä liikkuvuutta. En enää haaveile juoksevani 5 kertaa viikossa, 80km viikkoja. Kropan kuuntelemisessa on kyse pitkälti myös omista ajattelutavoista, ja jossain määrin armollisuudesta ja armottomuudesta itseä kohtaan. Jos vaatii itseltään jatkuvasti liikaa (tai liian vähän) ei pysty täysin kuuntelemaan kroppaa. Uskon, että tämä haaste on etenkin monilla naisilla. Saatamme olla todella armottomia itsellemme ja vaatia hampaat irvessä vaikka tietyn treenimäärän viikkoon. Joskus kannattaa pysähtyä miettimään, että onko se todella tarpeen? Vaatisitko samaa omalta tyttäreltäsi tai ystävältä ja sanoisit, että olet vasta sitten "hyvä", kun teet xx määrän sitä tai tätä. Tuskin. <3
Juoksu on opettanut minulle armollisuutta omaa kroppaani kohtaan ja vahvistanut paljon henkistä kanttiani. Aina ei tarvitse treenata kovaa, vaikka välillä sitäkin kannattaa tehdä, jotta treenit pysyvät mielekkäinä ja kehitystä tapahtuu. Tärkeintä itselleni on se, että liikkuminen on kivaa ja saan liikunnasta hyvää fiilistä ja energiaa. En tiedä mitään parempaa stressinlievittäjää tai ongelmanratkaisukeinoa kuin juoksulenkille lähteminen. Viime aikoina olen myös juossut paljon tuijottamatta kelloa. Silloin on helpompi kuunnella kroppaa ja hakea vauhti sellaiseksi, miltä sinä päivänä tuntuu.
Käytännön esimerkkejä ja vinkkejä
- Paljon energiaa kotitreeniin valitsen esimerkiksi HIIT:n, jalkatreenin tai koko kropan treenin painoilla tai raskaan coretreenin jne.
- Vähän energiaa, mutta jotain tekee mieli tehdä: Kehonpainojumppa kevyellä intensiteetillä, kevyt pakaratreeni (polttelee pakarassa, mutta ei muuten kovin rankka) tai kevyt coretreeni maassa.
- Lepopäivä: venyttelyä tai kehonhuoltoa, kävelyä tai ihan vaan lepoa <3
- Toisiko treenin tekeminen tähän kohtaan lisää energiaa ja hyvän olon vai väsyttäisikö se lisää ja tekisi huonomman olon? (Jos vastaus on lisää energiaa ja hyvä olo, niin tiedät, että treeni kannattaa, edes lyhyt! Mutta, jos tuntuu siltä, että treeni väsyttäisi vielä lisää eikä toisi hyvää oloa, on lepo ehdottomasti paikallaan.)
- Onko leposyke koholla? Sattuuko johonkin? Onko kipeä olo? Silloin ei kannata treenata. Lepopäivästä ei ole mitään haittaa, kun arvioi tilannetta, mutta väkisin vedetystä treenistä hieman kipeänä voikin olla haittaa.
- Onko olo vain "laiska"? Tämä mietityttää monia tekemäni kyselyn perusteella. Faktahan on se, että laiskotellakin saa ja minä ainakin laiskottelen myös joka päivä, yleensä illalla lasten mentyä nukkumaan, ainakin hetken Netflixin ääressä. Laiskottelu on tärkeätä ja sitäkin tarvitaan! <3 Mutta, laiskottelu tuntuu paremmalta, kun on tehnyt ensin jotain aktiivista. Jollain tapaa kannattaa yrittää motivoida itsensä liikkeelle, jos laiskottelufiilis iskee. Itselläni yleensä auttaa joko se treenin jälkeisen olon miettiminen sekä jo etukäteen päätetty treeniaika, jolloin teen jotain liikettä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.
- Tosi tärkeätä on myös muistaa, että lepo on todella olennainen osa treenaamista. Ei huippu-urheilijatkaan treenaa joka päivä ja koko ajan kovaa. Lepo on tärkeää meille kaikille ja etenkin ruuhkavuosissa tarpoville tyypeille, joilla on lautasella aika monta muutakin juttua kuin ne treenit. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti