maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viikonloppu kesähäissä + viikon treenit

Heippa! Kivaa maanantaita ja heinäkuun ensimmäistä ihan kokonaista viikkoa! Täällä vietettiin viikonloppu aivan ihanissa kesähäissä Noormarkussa! Suunnattiin jo perjantaina mestoille, jotta lauantaina ei tarvinnut heti aamusta lähteä ajamaan vaan pystytiin ottamaan rennosti ennen juhlien alkamista. Käytiin perjantai-iltana syömässä Porissa Café Elbassa herkulliset salaatit ja ajettiin sen jälkeen juhla/majoituspaikkaan Noormarkkuun, Ahlströmin ruukeille, jossa oli varattuna yksi kokonainen majoitustalo isolle kaveriporukallemme. 

Café Elban ihana avokado-feta-oliivi-salaatti!
Meidän huone Sahalassa, tykättiin tosi kovasti :) 
Majottautumisen jälkeen lähdettiin hetkeksi Ruukki-alueelle pyörimään ja katsomaan paikkoja. Ai että, miten kaunis paikka! Ihastuin aivan välittömästi, enkä yhtään ihmetellyt, miksi hääpari oli valinnut tämän paikan! Itse hääjuhlanpitopaikka Noormarkun Klubi, majoitustilat sekä ympäröivä Ruukki-miljöö olivat kyllä ihan napakymppi kokonaisuus ja siihen vielä lisättynä kaunis kesäinen keli niin ainekset täydelliseen hääviikonloppuun oli ehdottomasti kasassa! 






Istuttiin perjantai-iltaa rennosti ulkona pihalla ja painuttiin nukkumaan suhteellisen ajoissa, sillä tiedettiin, että seuraavana päivänä menisi myöhään! Lauantai-aamuna käveltiin Klubitalolle ihanalle aamiaiselle ja aloitettiin hääjuhlapäivä nauttien herkuista terassilla! :) Ihan parasta! 


Häihin valmistautuessa onnistui itse hieman säätämään aikataulujen kanssa (jooo, kyllähän tässä nyt aikaa on) ja olin lopulta ainoa, jota odotettiin kirkolle lähtiessä! Uups, ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta pieni mieleen hiipinyt ärripurri haihtui aika nopeasti matkalla Reposaaren kirkkoon kauniita Meri-Porin maisemia ihaillessa! Kirkossa seremonia oli lyhyt ja ytimekäs ja hääpari sai toisensa! <3 Pian oltiinkin jo matkalla takaisin hääjuhlapaikkaan ja bileet pääsivät vähitellen alkamaan!





Kuvia ei tullut enää loppuillan aikana otettua, mutta hauskaa oli! Tanssittiin ja naurettiin pikkutunneille asti (jopa minä jaksoin!) ja nautittiin ihanista kesähäistä hyvässä seurassa! Ihan mahtavat juhlat, kiitos Asta ja Jari ja paljon onnea vielä! <3 Sunnuntaina jatkettin vielä yhteisellä aamiaisella ennen kuin kaikki vähitellen suuntasivat kohti kotia tai muita kesämenoja! Ihan huippu viikonloppu takana, vaikka tänään hieman väsyttikin! :)

Sitten vielä lyhyesti koostetta viime viikon urheiluista: 

Maanantai: Kävelyt Milan kanssa 1h 50min + 15min jalkatreeni (kyykyt, askelkyykyt)
Tiistai: Kävelyt 1,5h + juoksu 2,2km + kädet/ylävartalo yht.30min
Keskiviikko: Kävely 1h + juoksu 3km + 100 kyykkyä 
Torstai: Off
Perjantai: Juoksu 4,5km + venyttelyt
Lauantai: Off
Sunnuntai: Off

Sellaista tällä kertaa, juoksua tuli ainakin enemmän kuin viime viikolla, mikä oli kiva juttu! :) 

Miten teidän viikonloppu sujui? Mikä oli viime viikon treenikohokohta?

Tänään tuli jo RV24 täyteen, aika rientää! <3 Kivaa alkanutta viikkoa!

-Karoliina 

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

4 kommenttia:

  1. Upea häämiljöö ja kivankuuloinen juhlaviikonloppu :)! Kaunis pari olette ja ihanasti nyt näkyy tuo vauvamaha. <3 Namm, mikä salaatti! Hyvin jaksat treenata vielä, jee! Hyviä vointeja jatkossakin.. vitsit, miten aika rientää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä ihan huippu viikonloppu ja ihanaa, kun oli niin hyvä sää! Masu näkyy tosiaan tossa mekossa hyvin, kun on tollainen "mama-mekko"! :) Aika menee hurjaa vauhtia! Kiitos, toivotaan, että voinnit jatkuu hyvinä edelleen! Ihanaa heinäkuuta Hanna! <3

      Poista
  2. Onpas sun maha jo kasvanut, mukavaa odotusta ;) Ihania kuvia ja upea hääpaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei olla enää siinä "in between"-vaiheessa, jossa näytti vain lihonneelta vaan aika selkeästi näkyy jo! Kiitos Riikka! :)

      Poista