perjantai 10. heinäkuuta 2015

Salaattiviikko!

Viime viikonlopun herkuttelujen jälkeen päätettiin yhteisellä päätöksellä ottaa tämän viikon arkipäivät hieman kevyemmällä linjalla. Viimeiset neljä viikonloppua ollaan oltu menossa erilaisissa juhlissa (häitä, oma hääpäivä ja juhannus), joten herkkuja on tullut syötyä viikonloppuisin melko paljon. Lisäksi aloitetaan loma tänä viikonloppuna, joten viimeinen arkiviikko ennen lomaa oli hyvä tilaisuus pysyä hieman paremmin ruodussa! :) 



Herkuttelussa ei sinänsä ole mitään vikaa, kunhan se tapahtuu kohtuudella. Itse huomaan kuitenkin, että raskauden aikana herkkuhampaalle on tullut annettua periksi hieman helpommin ja herkkuja on tullut syötyä ehdottomasti useammin, kuin aikaisemmin, vaikka perusruokavalio onkin pysynyt melko samanlaisena ja suhteellisen terveellisenä. Herkuilla tarkoitan siis sokeria/suolaa/kovia rasvoja sisältäviä elintarvikkeita kuten karkkeja, pikaruokaa, sipsejä, ranskalaisia, leivonnaisia, jätskiä jne. Herkkuja on onneksi myös terveellisiä, joista voi nauttia etenkin kesällä (mansikat, mustikat, kirsikat, herneet, vesimeloni, ananas, nektariinit jne.) Mielestäni herkut kuuluvat jossain määrin kesästä nauttimiseen, joten en jaksa stressata asiasta, mutta tiedän kuitenkin, että toisinaan hieman kevyempi linja ja "herkuttomat" päivät tekevät omalle ololle oikein hyvää. Sen vuoksi tällä viikolla on tullut pidettyä salaattilinjaa ennen huomisia häitä ja loman aloitusta! ;) 



Jos olette lukeneet tätä blogia hieman pidempään niin tiedätte, että rakastan ruokaisia salaatteja oikeastaan ympäri vuoden, mutta kesällä ne maistuvat erityisen hyvältä, koska vihannekset ovat niin tuoreita ja salaatteja pystyy tuunaamaan herkullisilla sesongin hedelmillä (esim. vesimeloni, nektariini) sekä marjoilla (mansikat, pensasmustikat). Tällä hetkellä salaattiin laitettavia suosikkejani ovat myös erilaiset juustot, kuten feta, halloumi, vuohenjuusto ja mozzarella. Raskaana ollessa pitää luonnollisesti huomioida, että juustot on valmistettu pastöroidusta maidosta, mutta onneksi kaikki suosikkijuustoni ovat. 




Ruokaisissa salaateissa on myös se hyvä puoli, että niiden valmistaminen on nopeaa ja helppoa, sillä silloin kuin täällä iskee nälkä niin ruokaa pitää saada per heti! ;) Salaattiin voi oikeastaan laittaa mitä tahansa ja harvemmin teen salaatteja pohjautuen mihinkään erityisiin resepteihin vaan lähinnä kokoan lautasella sitä, mitä jääkaapista löytyy! Tosin ihan parhaimmat salaatit on kyllä monesti johonkin reseptiin perustuvia "hienompia salaatteja", jotka kruunaa jokin ihana salaattikastike. Perusarjessa salaatit noudattavat kuitenkin usein kaavaa: 


-Salaattipohja
-Kurkkua
-Tomaattia
-Porkkanaa
-Avokadoa
-Vesimelonia/omenaa/nektariinia
-Fetaa/vuohenjuustoa/halloumia/mozarella
(-kanaa/jotain leikkelettä esim. broilerinfile/kalkkuna)


Ja näitä yhdistelmiä tietysti vaihdellen tilanteen mukaan! Pyrin aina laittamaan salaattiin jotain makeaa (hedelmiä/marjoja), koska ne tuovat siihen ihanan vivahteen.




Jääkaappi näyttää tällä hetkellä melko tyhjältä, joten tänään taidetaan syödä salaatit perjantain ja alkavan loman kunniaksi jossain muualla kuin kotona! Huomenna juhlitaan ihanien ystävien häitä ja sunnuntaina suunnataan kaveriporukalla saaristoon! LOMA!<3 


Kivaa viikonloppua!

Mikä on sun suosikki kesäruoka tällä hetkellä? Entäs lempisalaatti? 

-Karoliina 

Candy on the Run myös Facebookissa & Instagramissa

6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä kuvia! Alkoi niin tehdä mieli jotain hyvää salaattia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! :) Heti vaan tekemään sitten! :) Kivaa viikonloppua sulle!

      Poista
  2. Mä oon tänä kesänä hullaantunut hummukseen ja riisikakkuihin. Niitä tekee mieli melkein joka päivä! Ylipäätäänkin kesäisin kaikenlaiset pikkusuolaiset maistuu erityisen hyvin, kun ruokahalu vähenee. Lempisalaattiin taas tulee pohjaksi baby leaf -mixiä, kurkkua, kirsikkatomaattia ja balsamicokastike, ja kruunuksi paahdettua vuohenjuustoa. mmmm :) T. Saltsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, vuohenjuustosalaatti on kyllä mun ehdottomia suosikkeja myös ja samoin riisikakut! Teetkö itse hummuksen vai ostatko kaupasta? :) Kiva, kun kommentoit Saltsi, mukavaa kesää sinne!! :)

      Poista
    2. Heippa! Teen hummusta itse, koska se on niin helppoa. :) Sauvasekoitan vain kikherneitä, oliiviöljyä, sitruunan mehua ja mausteita. Valkosipuli tekee joskus erittäin hyvää, ja sitruunan mehun tilalla toimii myös tumma balsamico. Ihania kesäpäiviä sullekin! :) T. Saltsi

      Poista
    3. Oi, nam!!!! Kuulostaa tosti hyvältä, pitääpä kokeilla!! :) Kiitos ohjeesta!

      Poista