perjantai 20. toukokuuta 2016

Mammat juoksee: Kurrenkierros 2016!

Palautuminen HCR:stä sujui alkuviikolla mukavasti kävelyiden, lihaskuntotreenien ja venyttelyiden parissa. Ensimmäisen kerran vedin juoksukengät jalkaan eilen torstaina ja samalla myös numerolapun rintaan, sillä olin luvannut lähteä ystäväni Katin seuraksi juoksemaan Kauniaisissa Esbo if:n järjestämän perinteisen Kurrenkierros-juoksukisan. Tänä vuonna mukana oli ensimmäistä kertaa myös 5km matka, joten päädyimme onneksi siihen. Ei houkuttanut enää lähteä uudelle kierrokselle 5km jälkeen juoksemaan kymppiä, vaan maaliin saapuminen oli todella jees! ;) 



Kati kävi hakemassa meidän numerolaput jo aikaisemmin iltapäivällä ja riitti, kun tulimme paikan päälle 15 minuuttia ennen lähtöä! Ahh, pikkukisojen ihanuus! Myös se on ihan huippua, että lähtömaksu oli 15€ ja ilmoittautuminen onnistui vielä muutama päivä ennen kisaa. Lisää näitä! Muutenkin järjestelyt toimivat hyvin ja kisassa oli mukava meininki! :)

Itselleni oli taas vähän arvoitus, mitä vauhtia sitä kannattaa lähteä liikkeelle, mutta päätettiin mennä fiiliksen mukaan "kovaa". Katille tämä oli ensimmäinen kisa vuoden tauon jälkeen ja olen niin ylpeä, kuinka hienosti hän veti. Ei tuollaiseen menoon joka mamma pysty! <3 Ihanaa oli myös, että Katin tytär ja mies olivat meitä kannustamassa monessa kohtaa reitin varrella ja siitä sai kyllä aina lisää virtaa. Reitti kulki Kauniaisissa kauniin Gallträsk-järven ympäri ja oli melko tasainen, joitakin mäkiä lukuunottamatta. Jalat tuntuivat hyviltä, mutta selkeästi pää ei ollut niin mukana kuin lauantaina HCR:llä, mikä ei ole ihme. Olen aina sellainen, että tarvitsen kisan jälkeen hetken taukoa myös henkiseen toipumiseen. Sen vuoksi oli hyvä, että kisa oli vain 5km! :) Alun hieman hitaamman menon jälkeen (5:20min/km) juostiin loppu 5-5.10min/km vauhtia ja lopuksi otin urheilukentällä vielä hieman loppukiriä ja maaliin tultiin ajalla 25:31! Tulokset löytyvät täältä. Olin tyytyväinen aikaan, joka kertoo sen, että kunto on kevään aikana kyllä parantunut. Toki tiesin sen muutenkin, mutta oli kiva saada vertailuaika. Maaliskuussa, kun juoksin Floridassa 5km 27:23! 



Olen juossut määrällisesti aika vähän 5km ja 10km kisoja/tapahtumia, mutta aina kun juoksen, huomaan, että ne ovat todella hyvää treeniä vaikkapa puolimaratonia ajatellen. Selkeästi numerolappu rinnassa ja kisameiningissä saa itsestä puristettua hieman enemmän kuin vain omatoimisissa treeneissä. Näin siis ainakin omalla kohdallani. Tämä oli siis hyvä vk-treeni kohti seuraavaa haastetta, joka on ensi viikolla koittava Naisten Kymppi, jota odotan jo innolla! Alkuviikosta saapui paita, lehti ja osallistujaranneke.  :) 


Miten siellä on juoksut jatkuneet HCR:n jälkeen? Mikä on seuraava tavoite? Onko Naisten Kympille tulijoita? :) 

Kivaa viikonloppua, 
Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun)

8 kommenttia:

  1. Moi! Kovaa kyytiä olet tykitellyt! Allekirjoitan tuon henkisen palautumisen isompien tavoitteiden jälkeen. Kyllä niissä kysytään korvien väliä aika paljon.

    Täällä oli "palauttavien" mäkivetojen jälkeen tiistaina tarkoitus tehdä kevyt lenkki mutta siitä tuli melkoisen reipas vk kun kaverilla oli kulku päällä. Eilen en enää ollut niistä totaalijumissa mutta nyt olen taas kun eilisen kevyen lenkin päälle tein lihaskuntoa :D. Saan tosi helpolla itseni jumpalla jumiin kun niistä hävyttömän helposti lintsaan. Ja huomiselle oon sopinut 2h 20 min pitkän. Eli tosi järkevää palauttelua, jep..

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :) Onneksi oli tosiaan kyseessä vain 5km, koska pidempään ei olisi torstaina tykitelty! ;D Haha, sun palauttelut kuulostaa aika reippailta! :D Mä tein alkuviikon lihaskuntoa ja tänään kävin juoksemassa kympin! :) Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Oot sä hurja!! Mageeta menoa :)

    VastaaPoista
  3. Matalan kynnyksen (ja hinnan ja ilmoittautumisen) kisoja saisi ehdottomasti olla enemmänkin! :) Hurjaa kyytiä olette kyllä juosseet ja vielä kun sulla oli vain muutama päivä puolikkaasta! Onnea molemmista kisoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! :) Jep, olen samaa mieltä, että pikkukisoja saisi olla enemmän! Aina ei ole mahdollista ilmoittautua puoli vuotta ennen tms ja sitten kun lähempänä haluaisi ilmoittautua niin isompien tapahtumien hinnat on kyllä tosi kovia..:/ Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Vai kuurrenkierros ompa hauska nimi. Huippukunnossa olet:)
    Itse kävin tänään juoksee nyt on hellettä, totesin että viileämmässä
    kelissä on parempi juosta. Tai itse en pidä helteessä juoksemisesta
    mutta ei valiteta kun on kerrankin kesä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Kurrenkierros! Hauska nimi munkin mielestä! :) Olen samaa mieltä, että viileämmässä kelissä on kivempi juosta, mutta toisaalta kesä on ihanaa, joten nyt pitää vain koittaa totutella! :) Mukavaa viikkoa ja kiitos kommentista Suvi!

      Poista