maanantai 2. toukokuuta 2016

Vappuviikon Highs & Lows

Huhhei! Mistähän aloitettaisiin? No vaikka siitä, että sairastuin viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä jo KOLMANTEEN vatsatautiin tänä vuonna. EI.OLE.TODELLISTA. Koska vatsatauti ei ole kovin mukava aihe niin skipataan se lyhyellä selostuksella: kyseessä oli todellinen taudin pirulainen, joka vei voimat täysin. Epäilen, ettei ollut ihan perusvatsatauti vaan jotain (noro)muuta, mutta sen enempää en jaksa siitä jauhaa ja tuskin tekään haluatte lukea enempää! ;) Toivon todella, että vatsataudit alkaa olla tässä ja kiitän onnea jälleen kerran, että Henri sekä Isla säästyivät taudilta! <3 Vauvan hoitaminen kipeenä ollessa oli taas aikamoinen koettelemus, mutta kaipa siihen on totuttava, ettei enää sairasteta yksin tai rauhassa..

Tauti hellitti onneksi otteestaan sen verran viikonlopuksi, että päästiin vapun juhlinnan makuun, vaikka jouduinkin vappuaattoaamuna jättämään väliin suunnitellun juoksulenkin HCR Street teamin tyttöjen kanssa. Vietettiin vappuaattoa suunnitelmista poiketen kotona ja meillä oli oikein mukava ja rauhallinen ilta kolmistaan!  Islan ensimmäinen vappu ja meidän 13. vuosipäivä! <3 Juhlan kunniaksi Islakin sai mekon päälle! :) Hassuteltiin vähän perheselfietä ottaessa serpentiinin kanssa, mutta Islan mielestä se oli todella pelottavaa..serpentiinihän hyökkää kimppuun! ;)








30.4.2016
Muistelin myös viime vappua, jolloin olin raskaana viikoilla 13+4 ja otettiin tämä alla oleva kuva vauvauutisten kertomista varten! Kuinka paljon onkaan tapahtunut vuodessa! <3 


30.4.2015
Vappupäivänä suunnattiin vappubrunssille ystäviemme Marikan ja Juhanin luokse. Marika oli tehnyt ihanan herkullisen brunssin ja keli oli niin kesäinen, että syötiin ulkona ja hengailtiin pihalla. Ihan mahtavaa, jospa se kesä nyt alkaisi!




C: Juhani Nuutinen
C: Juhani Nuutinen
Sairastaminen sotki tosiaan suunnitelmia ja niin myös tietysti treenejä. Olen juossut viimeksi viime tiistaina eikä vielä tänäänkään ole sellainen olo, että kroppa olisi tarpeeksi vahva juoksuun. Toivottavasti loppuviikosta saan muutaman hyvän lenkin alle ja onneksi HCR ei ole vielä tällä viikolla...Aina valmistautuminen ei mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta sellaista se on. Kaikki ei aina ole omissa käsissä.

Toivottavasti teillä oli kiva vappu ja olette saaneet olla terveitä! <3

Palataan taas, 
Karoliina


6 kommenttia:

  1. Voi apua miten ihania kuvia, en kestä miten suloinen Isla on! Iso tyttö jo. <3 Btw, oot jo kolmas pienen vauvan äiti, jolta kuulen, et on sairastanu puolen vuoden aikana kolme vatsatautia! Ihan kun teidän elimistö ei olis kovilla jo muutenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura!! <3 Isla on kyllä kasvanut ihan hurjasti! En voi itsekään uskoa, kuinka iso se jo on ja kuinka nopeasti aika on mennyt!! Voi että.."kiva" kuulla etten ole ainoa vatsataudeista kärsinyt mamma ja samalla kaikki sympatiat, mitä löytyy..ugh! Mukavaa viikkoa sulle! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia kerrassaan!! :) Islasta on kasvanut jo iso tyttö <3 Tosi harmi noi vatsataudit ja uskooon, että on kamalaa tsempata vielä vauvan hoitoon siinä samalla. Huh, respect! Toivottavasti sairastelut olis nyt siinä! :) Mukavaa toukokuun ekaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!! <3 Jep, Isla on jo pieni iso tyttö! <3 Mäkin niiiiiiin toivon, että sairastelut olisi nyt tässä!! Enköhän ole omalta osalta kantanut korteni vatsatautikekoon... :( Kiitos sinne myös mukavaa toukokuun ekaa viikkoa!! <3

      Poista
  3. Voi miten ihania kuvia teistä! Niin kaunis perhe olette. <3
    Kovasti toivon terveyttä toukokuuhun ja voinnin kohenemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Satu!! <3 Vointi on onneksi kohentunut huomattavasti ja uusia seikkailuja kohti mennään! ;) Ihanaa toukokuuta sinne! <3

      Poista