torstai 4. lokakuuta 2018

Huomenna Italiaan

Meillä on edessä ensimmäinen ulkomaanreissu Aadan kanssa, sillä lähdetään huomenna Italiaan viikonlopuksi. Lennetään Roomaan ja ajetaan sieltä Sorrentoon, jossa juhlitaan viikonloppuna rakkaiden ystäviemme häitä. Häitä, joissa saan kunnian olla ystäväni kaasona. <3 Tällä kertaa lähdetään matkaan vain vauvan kanssa ja Isla pääsee kaupunkilomalle Helsinkiin, Töölön mummilaan siis. Win-win-tilanne varmasti kaikille. Tullaan jo sunnuntai-iltana takaisin, joten aika pikapyrähdys on tiedossa, mutta ihan mahtavaa silti!

Pakkaushommia apulaisten kanssa
Tänään on meneillään kunnon pakkaushärdelli, sillä taapero tarvitsee mummilaan mukaan kunnon muuttokuorman tavaroita ja kyllä mekin jonkin verran tavaraa tarvitaan hääviikonloppua varten.. Jostain syystä tämä on meidän perheessä jakautunut niin, että minä pakkaan kaikkien tyttöjen tavarat (mukaanlukien koiran) ja Henri pakkaa omansa. Onko muilla samanlainen järjestely? 

Toki ihan reilua ja ymmärrettävää, kun itse olen nyt kotona ja aikaa pakkaamiseen on enemmän, mutta onhan se aikamoinen homma, kun tässä koittaa samalla pitää sekä taaperon että vauvan tyytyväisenä..puuh!  Jostain syystä aina kun pakkaan, alan myös samalla järjestelemään tavaroita ja siivoilemaan, joten puuhaan kuuluu tupla-aika.. Ja tällä hetkellä tilannetta omien vaatteiden kohdalla vähän  myös hankaloittaa se, ettei "mikään" oikein mahdu vielä päälle. Kotiuniformua eli treenitrikoita ja venyviä toppeja, kun ei valitettavasti voi hääviikonloppuna varmaan käyttää... Onneksi raskausfarkut pelastaa edelleen! ;D


Aamulento Roomaan kestää huomenna kolmisen tuntia. Islan kanssa lennettiin 4kk ikäisenä 1o+ tuntia Miamiin, joten tuo lento nyt Aadan kanssa tuntuu suht lyhyeltä, mutta se voi myös osoittautua pitkäksi. Etenkin nyt kun täällä tehdään hammasta ja on flunssaa ja muutenkin tavallista enemmän kitinää... :/ Pitäkää siis peukkuja, että kaikki menee suht hyvin! 

Itse (vauva)logistiikkajutut hieman jänskättää hääpäivän osalta, mutta eiköhän niistä jollain tapaa selvitä. Ja onneksi hubby on tällä kertaa lapsenhoitopäävastuussa. Nyt olisi itselle niin tärkeätä, että saisi myös nauttia juhlista ihan täysillä, sillä kyseessä on ystävien tärkeä päivä ja itselle ensimmäinen kerta kaasona. Useimmiten menen tällaisiin juttuihin mahdollisimman kevyin odotuksin (jos siis mukana on vauva tai molemmat lapset), mutta nyt odotukset ovat pakostakin aika isot ja toiiiivon, että kaikki menee hyvin. Eli siis, että saan hoidettua juhlamekossa hyvin Aadan syötöt (pullo on tällä hetkellä vähän nou nou), hän ylipäätään malttaa syödä, kun ympärillä on enemmän hässäkkää ja myös nukkuu (otetaan tietysti vaunut mukaan) juhlapaikalla jne. Tulee mielenkiintoista! :D Mutta hei, tylsäähän se olisi  keskittyä bileisiin ilman ylimääräistä jännitystä! ;)

"No stress, no stress" on mun mantra viikonloppua varten!

Tässä ei nyt juuri ollut päätä eikä häntää, mutta tulipahan kirjoitettua fiiliksiä ennen reissua! Kirjoittelen ensi viikolla sitten, miten meni. Ja varmasti jaan viikonloppuna jotain tunnelmia myös Instagramiin!

Kivaa pian alkavaa viikonloppua! 

17 kommenttia:

  1. Toivottavasti kaikki menee hyvin pääset nauttimaan rakkaan ystäväsi tärkeästä päivästä kaasona :) <3 ihanaa matkaa ,nauttikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3 Näin toivotaan! :) Kivaa viikonloppua sulle kanssa!!

      Poista
  2. Ehkä törmätään vauvojen kanssa kentällä Roomassa su? Meillä sama suunta - Positano ja samat huudit huristellaan! T Hanna Liu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vitsi, ei taidettu törmätä! Toivottavasti teillä oli/on kiva reissu!! :)

      Poista
  3. Ihanaa reissua! Jaan tuon pakkaamisstressin kanssasi. Pakkaaminen ylipäätänsä on mielestäni rasittavaa puuhaa ja siihen kun lisää kahden tavarat (ei ole muuten mikään pieni määrä ja projekti) niin ei ole kehumista. Olen tullut siihen tulokseen, että mitä nuorempi matkustaja sitä enemmän tavaraa. Niin se vain on. Tsemppiä koitokseen, hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3Oli ihana reissu ja tavaraa ihan liikaa mukana! :D Niin se aina menee! Mutta ainakaan mitään ei puuttunut! Ja ihan totta, näin pienille tarttee kyllä paljon enemmän juttuja, kuin vähän isommille! Mutta taas yhtä pakkauskokemusta rikkaampana! Kyllä mä joku päivä vielä oon pakkausmaisteri myös ;)

      Poista
  4. Sama juttu tuon pakkaamisen suhteen, pätee myös kaikkiin lähtöihin. Kun mennään johonkin, mies hoitaa itsensä kuntoon, minä molemmat tytöt ja itseni.
    Terveiset Kreikan lämmöstä! Pikkusisko, pian 3kk otti lennot ihan hyvin, pientä kitinääkin oli, mutta ei mitään suurempaa. Viihtyy hyvin liikkuvassa vaunuissa, ja ihme kyllä yhtä illallista lukuunottamatta ollaan saatu syödäkin rauhassa. Isosiskollakin niin paljon ihmeteltävää, ettei kauheita kiukkukohtauksia olla nähty. Toivottavasti teidän Italian reissu sujuu vähintäänkin yhtä hyvin!
    Bertta ja pesue

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Nauttikaa <3 Pakkaaminen on kyllä melkoinen härdelli, ihan sama meneekö lasten kanssa yhdeksi yöksi johonkin vai viikoksi, niin tavaraa on yhtä paljon! :D Meillä meni tosi hyvin reissu, olisi ollut ihanaa olla pidempään, koska aika rankka setti oli periaatteessa 2 matkustuspäivää ja 1 päivä perillä, mutta ihan kaiken matkustamisen arvoista <3

      Poista
  5. Moi, jos sinulla on vinkkejä vauvan kanssa matkustamiseen niin lukisin mielelläni :) täällä ensimmäinen reissu tiedossa parin kk kuluttua, jolloin ollaan 6kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Mä olen kirjoittanut aikaisemmin muutaman postauksen vauvan kanssa lentämisestä, ne löytyy tästä:
      http://www.candyontherun.com/2016/03/vauvan-kanssa-reissuun-osa-2-check-list.html
      http://www.candyontherun.com/2016/03/florida-part-1-lento-vauvan-kanssa-ja.html

      Ja vähän isomman 1v kanssa täältä:
      http://www.candyontherun.com/2017/02/lentaminen-1-vuotiaan-kanssa.html

      Mutta sanoisin, että avoimin ja iloisin mielin matkaan! Kantoreppu on kentällä tosi hyvä. Hoitolaukku kannattaa pakata niin, että sieltä löytyy tavarat! Tarpeeksi vaippoja, wipeseja ja vaihtovaatetta mukaan, ja itselle myös. Muutamia leluja ja kirjoja viihdykkeeksi. Jos lyhyt lento, niin ei välttämättä 6kk kanssa kannata turhaan miettiä kiinteitä koneessa, vaan menee pelkästään maidolla. Yksi stressinaihe vähemmän :) Mutta periaatteessa vauvan purkkiruoat ja smoothiet saa viedä läpi turvasta, mutta ne pitää ottaa esille laukusta. Nousussa ja laskussa kannattaa antaa maitoa/tuttia niin auttaa tasaamaan korvien painetta :) Hyvää lentoa teille! Mihin olette menossa? :)

      Poista
    2. Kiitti vinkistä! Muistin juuri taaperopostaukset mutta vauva-ajan en ole tainnut seurata niin aktiivisesti.

      Suunta on näillä näkymin teneriffa isovanhempien kanssa

      Poista
  6. Moikka, ensinnäkin kiitos kivasta blogista:) Täältä löytyy aina hyvää vertaistukea, meillä lapset 5v ja uusin tulokas 2kk. Kommentoin nyt oikeastaan aiempiin postauksiisi, mutta juoksuasiaa: olin tänään kaupungin synnytyksenjälkeisfysioterapiassa ja kyselin milloin on turvallista aloittaa juoksu. Yksilöllisesti toipumisen mukaanhan pitää aina arvioida, mutta fyssarin yleisneuvo oli että periaatteessa niin kauan kun imettää, paikat ovat tavallista löysempiä eikä hakkaava juoksuliike tee hyvää. Olin kyllä tiennyt että imettäminen löysyttää niveliä ja muutenkin paikkoja, mutta en ollut ajatellut että juoksua tulisi välttää periaatteessa koko imetysajan (+muutama kuukausi päälle jotta hormonitaso palautuu ennalleen). Itselleni tämä tarkoittaisi nyt vielä ainakin vuoden juoksutaukoa ja se tuntuu kyllä hurjan pitkältä ajalta. Olisi kiva kuulla mitä sun fyssari ohjeistaa juoksun aloittamisesta ja juoksun treenaamisesta imetysaikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Peppi! Kiitos kommentista ja kiva kuulla, että tykkäät blogista! <3

      Me ei mun fyssarin kanssa (muistaakseni) sen kummemmin puhuttu imetyksen vaikutuksista juoksun aloittamiseen tai juoksemiseen. Keskityttiin enemmän tuohon lantionpohjan vahvistamiseen, oikeaan aktivoitumisjärjestykseen (ensin lantionpohja, sitten syvä poikittainen vatsalihas) ja syvien vatsojen vahvistamiseen, jotta ne toimisivat hyvin tukena sitten myös juoksussa. Mutta toki tiedossa on mullakin, että imetys löysyttää niveliä ja nivelsiteitä. Viimeksi kun juoksin imetyksen aikana, niin mitään ongelmia ei ollut nivelien/nivelsiteiden suhteen (toki ainahan niitä voi tulla), mutta koen jotenkin tärkeämpänä asiana tuon lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamisen kuin sen, että jos juoksen niin on riski, että esim. nilkka tai polvi venähtää... Onhan se riski aina olemassa, vaikkei olisi löysemmät nivelsiteet :) Joten siis, en aio vältellä juoksua koko imetysaikaa :) Se on ihan oma mielipide. Toki aion pyrkiä olemaan varovainen ja uskon, että hyvä lihaskunto myös suojaa niveliä jonkin verran. Voin kyllä kysyä myös mun fyssarin Terhin mielipidettä asiaan ja palata vielä :)

      Poista
  7. Kiva jos kysyt:) Lähinnä se fyssari tarkoitti kaiketi kohdunlaskeumaa (ja mitä muita laskeumia niitä nyt onkaan), joka voi pahimmassa tapauksessa tulla jos lähtee juoksemaan liian aikaisin kun imetys vielä pehmentää paikkoja. Mutta laskeuman ehkäisyssä tietty auttaa vahva lantionpohja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, joo laskeumat tietysti on uhkana, jos lantionpohjalihakset ei toimi kunnolla, mutta jos lantionpohja on kunnossa ja toimii ennen juoksun aloittamista, niin ymmärtääkseni laskeuman vaara siinä kohtaa on varsin pieni. Mutta palaan!

      Poista