tiistai 21. helmikuuta 2017

Lentäminen 1-vuotiaan kanssa

Pitkät lennot taaperon kanssa olivat ehdottomasti se osa-alue meidän Floridan matkasta, joka mietitytti etukäteen eniten. Ilokseni voin kuitenkin raportoida, että lentäminen 1-vuotiaan kanssa oli helpompaa ja mukavampaa kuin osasin kuvitella! Kyse saattoi olla hyvästä tuurista, mutta aivan sama! "We did it", kuten seikkalija Dora sanoisi! ;) (Ja seikkailija Dora oli muuten isossa osassa tekemässä meidän lentomatkoista mukavia!)


Perheselfie kentällä ennen lentoa :)

Helsinki-Vantaalla oli lastenrattaita, joilla sai kärrättyä taaperoisen gatelle asti 

Menomatkalla tosiaan lensimme Helsingistä Osloon (reilu tunnin lento) ja jatkoimme Oslosta Miamiin, jonne lentoaika oli 10,5 tuntia. Takaisin tullessa lensimme Miamista Kööpenhaminaan 9,5 tuntia ja Köpiksestä Helsinkiin reilun tunnin. Lyhyillä lennoilla Isla istui mun sylissä ja ne menivätkin todella nopeasti. Nousuissa ja laskuissa imetin, jotta korvat pysyisivät auki, eikä niiden kanssa ollut onneksi ongelmia. 

Pitkille lennoille emme olleet ostaneet Islalle omaa paikkaa, mutta taktisesti tehdessämme lähtöselvitystä valitsimme koneesta kolmen rivin, jossa oli yksi paikka vapaana meidän paikkojen lisäksi ja toivoimme sormet ristissä, ettei kukaan varaisi sitä paikkaa! ;) No menolennolla SAS oli ystävällisesti lukinnut kolmannen paikan, joten siihen ei tullut ketään ja saimme sen Islalle (jippiii!) ja takaisin tullessa kävi yhtä hyvä tuuri ja paikka meidän kolmen rivillä jäi ylimääräiseksi, joten jälleen Islalla oli oma paikka, jossa istuskella, leikkiä ja nukkua. Toki nousuissa ja laskuissa hän istui sylissä mun turvavyöhön kiinnitettynä. Oman paikan saaminen taaperolle pitkille lennoille oli kyllä pelastus! Jos olisi pitänyt pitää sylissä koko pitkä lento, olisi siitä varmasti tullut epämukavampaa meille kaikille, mutta toki siitäkin olisi varmasti selvitty!



Käsimatkatavaroiden pakkaaminen oli mielestäni ehkä se haasteellisin osuus lennoista. Mitä kaikkea pitää ottaa lennolle mukaan, kun tila on kuitenkin rajallinen? Tässä meidän listaa, mitä käsimatkatavaroista löytyi taaperoa varten: 
  • Vaippoja (paljon, 1/matkustustunti), lentokoneessa vatsa saattaa toimia useammin kuin kotona
  • Wipeseja
  • Vaipanvaihtoalusta
  • Rätti 
  • Näistä yllämainituista pakkasin "vessapussin", joka oli aina helppo napata mukaan lentokoneen vessaan vaipanvaihtoa varten, joka sujui yllättävänkin leppoisasti.
  • Kirjoja
  • Muovipussissa pieniä leluja, joita Isla tykkäsi kaivella sieltä ja laittaa takaisin
  • 2xvaihtovaatteet, joista ensimmäiset tuli käyttöön jo Oslossa pienen vaippaäksidentin seurauksena
  • Eväitä: talk-muruja, maissinaksuja, rusinoita, banaania, muutama purkkiruoka, smoothie, taaperon välipalapatukka (mielummin liikaa kuin liian vähän oli mun motto ja lisäksi otin itselleni myös muutaman protskupatukan ja pähkinöitä. Nälkäisenä ei ole kiva olla, kun matkustuspäivä on pitkä.) 
  • Ruokalappu, juomamuki
  • Unipussi nukkumista varten (nukkuu kotona aina unipussissa)
  • Ipad (!!) Täytyy sanoa, että pädi oli se joka Islaa eniten lennolla viihdytti ja siellä annettiinkin hänen katsoa seikkailija Doraa niin paljon kuin ikinä halusi..heh. Kaikki keinot käytössä, jotta matkasta tulee mukava.
Lisäksi viihdykkeenä toimi myös lentokoneen omat telkkarit, jotka olivat hyvin kiinnostavia ja niitä oli kiva painella! :)  Mennessä pitkälle lennolla Isla nukkui muutaman tunnin ja itse käytin ajan hyödyksi nukkumalla myös. Takaisin tullessa lento oli "yölento", joten hän nukkui jopa 5 tuntia, joka sai tietysti lennon tuntumaan paljon nopeammalta! Melkein siis, jos voisi valita niin yölentoa suosisin, vaikka päivälentokin meni todella rattoisasti.

Väsynyt pieni matkalainen <3


Nukkumassa päikkäreitä omalla paikalla

Miamiin saapuessa riemulla ei ollut rajoja 10 tunnin lennon jälkeen.. 


Kunnes maahantulotarkastusjono kesti hieman liian pitkään taaperon (ja meidänkin) makuun ja saimme kokea ensimmäiset itkupotkikset siinä kohtaa, kun ei saanutkaan enää juoksennella ympäriinsä vaan piti seisoa jonossa kiltisti. Onneksemme pääsimme etuilemaan ystävällisten norjalaisten edelle ja selvisimme maahantulotarkastuksesta sen myötä edes hieman nopeammin. Siitä sitten vielä hakemaan matkatavaroita ja autoa vuokraamaan ennen kuin pääsimme hotellille, mutta se onkin jo toinen tarina se..

Kaiken kaikkiaan siis lentäminen sujui tosi mukavasti kiitos taaperon oman istuinpaikan, Ipadin ja eväiden! :D Ne taisivat olla meillä ne avaimet onnistuneeseen lentomatkaan! :)


Nyt mietitään vain kuumeisesti, että milloin sitä taas pääsisi reissuun. Matkakuume ei taida koskaan hellittää! :)


-Karoliina



Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa


6 kommenttia:

  1. Hyvät nuo vaipanvaihtovinkit. Kiitos. Meidän on tarkoitus lentää Espanjaan keväällä ja Innan eka reissu hiukan jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin se menee! :) Muakin jännitti viime vuonna ennen ekaa lentoa, kun Isla oli sen 4kk, mutta hyvin sekin meni! Ja aina voi ajatella, että tuskin niitä lentokoneessa olevia muita ihmisiä enää tulee koskaan tapaamaan! ;) hehe! Kivaa loppuviikkoa teille!

      Poista
  2. Huomenna lento Miamiin niin tää postaus tuli kyllä tarpeeseen tässä loppu paniikki pakkauksen alkaessa 😄 Meidän tytön ensimmäinen lento kyseessä ja ikää 8kk 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!:) Kiva kuulla, hyvää lentoa ja ihanaa Floridan lomaa! <3 Voi kun voisi itsekin lentää sinne vaikka heti huomenna takaisin! :D

      Poista
  3. Näitä on aina kiva lukea! Meillä on puoli vuotiaan neidin kanssa eka lento edessä maaliskuun lopulla kun suunnataan Englantiin. Vähän (paljon!:D) jännittää, mutta eiköhän se hyvin mene.. tästä sainkin pari hyvää vinkkiä tulevaan koitokseen. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Heidi! Kiva kuulla, että tykkäsit lukea! :) Eiköhän teidän lennot mene hyvin, on onneksi aika lyhyet kuitenkin! :) Hyvää reissua teille ja kiitos kommentista!

      Poista