Heippa taas ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! <3 Täällä olisi luvassa taas hieman raskauskuulumisia, sillä tänään on tasan rv38+0. Enää 2 viikkoa laskettuun aikaan.
Vauvan koko
Raskausappini (The bump) mukaan vauva olisi nyt keskimäärin n. 3kg painoinen ja pituutta olisi n. 49,8cm. Omalla kohdallanihan varsinaista vauvan painoarviota ei ole tehty sitten rakenneultran, mutta sf-mitta on mennyt koko ajan hyvin samoissa kuin ensimmäisen raskauden aikana (hieman keskikäyrän alapuolella). Sen perusteella oma arvioni vauvan koosta olisi nyt n. 2,9kg ja laskettuna aikana kahden viikon päästä n. 3,3kg. Islahan tosiaan oli syntyessään 3,7kg, mutta sai kasvaa masussa sinne rv 42+0 asti.
Raskauskilot
Nyt jo aika huimat +19kg! Paino tuntuu nousevan koko ajan eikä edes ole mitään ihan kamalaa turvotusta. Toki sitä on jonkin verran, mutta se ei ole pahentunut viikkojen edetessä (ainakaan vielä). Viimeksi kunnon turvotus iski päälle ihan viimeisten päivien aikana. Lukumäärä vaa´alla kauhistuttaa kyllä hieman, mutta koitan olla välittämättä siitä. Omalla kohdalla on paino tuntunut nousevan huolimatta siitä mitä teen, syön tai liikun.

Raskausoireet
Ei mitään sen kummempia oireita ns. itselleni "normaalien" lisäksi! Olo alkaa olla aika iso ja raskas, vessahätä on tosi usein, lepäilyhetkiä tarvitsee päivittäin ja tämä lämpö tuntuu aika tukalalta, vaikka muuten onkin ihanaa, että kesä tuli <3 Isommat kolotukset, kipeät supistukset ym. ovat vielä ainakin pysyneet poissa.

Uni
Yöunet ovat vaihtelevia. Herään yön aikana 1-3 kertaa vessaan, mutta yleensä saan aika nopeasti unen päästä kiinni uudestaan. Sängyssä kyljen kääntäminen alkaa olla urheilusuoritus ja tuntuu, että koko sänky heiluu kun ähkin kyljeltä toiselle..haha. Päikkäreitä on tullut otettua myös joinakin päivinä, jos iltapäiväväsymys on ollut liian kova.

Mieliteot ja suosikkiruuat
Ruokaisat salaatit, vesimeloni, mansikat, pensasmustikat, ananas..ja herkkuja on myös tullut syötyä jonkin verran, kun viime aikoina on ollut niin paljon juhlapäiviä.

Viikon liikunnat
Tällä viikolla vaivasi hieman flunssa, joten lihaskuntoreenit jäi kahteen 30-minuutin settiin ja yhteen 15-minuuttiseen, mutta lähes päivittäin tuli tehtyä myös ihan reippaita kävelylenkkejä.
Hankinnat vauvalle
Päädyin hankkimaan meille Tulan FTG-kantorepun (kiitos teille, jotka sitä suosittelitte!) ja sen lisäksi ollaan saatu hankittua hoitopöytä kylppäriin. Tuplarattaat on tosiaan myös valmiina. Kylpypyyhkeen ja muutaman pienen unipussin ostin myös Ikeasta. Vaatteita olen ostanut vauvalle käytettynä joitakin, mutta suurimmaksi osaksi koitetaan mennä noilla, mitä ennestään löytyy.
Vielä puuttuu ns. perushoitotarvikkeita vauvalle sekä mulle sairaalasta kotiutumisen jälkeen, mutta ehtiihän tässä ne vielä hyvin hankkia. Sairaalakassikin on vielä pakkaamatta, koska en usko, että lähtö tulee ihan lähiaikoina, mutta ehkä tämä pikkuinen yllättääkin meidät! :)
Aika menee tällä hetkellä aika nopeasti, enkä vielä ole ihan malttamaton vauvan tulon suhteen. Ensi viikonloppuna on Helsinki City Running Day, jossa mun on tarkoitus olla mukana sometiimissä, jos vain oma olo sen sallii. Toivon siis kovasti, että vauva pysyy masussa ainakin lähelle laskettua aikaa ja sitten saa tulla kun on valmis.
Tässä varmaan päällimmäiset kuulumiset! Katsotaan jääkö tämä viimeiseksi raskauspäivitykseksi, vai vieläkö kirjoittelen parin viikon päästä näitä lisää? Mitäs luulette? :D
Olisi kiva kuulla myös teidän muiden odottajien kuulumisia. Millä viikoilla olette? Miten sujuu? Minkälaisia raskausoireita teillä on? Oletteko tehneet hankintoja jne.?
<3: Karoliina
Tällä viikolla vaivasi hieman flunssa, joten lihaskuntoreenit jäi kahteen 30-minuutin settiin ja yhteen 15-minuuttiseen, mutta lähes päivittäin tuli tehtyä myös ihan reippaita kävelylenkkejä.
Hankinnat vauvalle
Päädyin hankkimaan meille Tulan FTG-kantorepun (kiitos teille, jotka sitä suosittelitte!) ja sen lisäksi ollaan saatu hankittua hoitopöytä kylppäriin. Tuplarattaat on tosiaan myös valmiina. Kylpypyyhkeen ja muutaman pienen unipussin ostin myös Ikeasta. Vaatteita olen ostanut vauvalle käytettynä joitakin, mutta suurimmaksi osaksi koitetaan mennä noilla, mitä ennestään löytyy.
Vielä puuttuu ns. perushoitotarvikkeita vauvalle sekä mulle sairaalasta kotiutumisen jälkeen, mutta ehtiihän tässä ne vielä hyvin hankkia. Sairaalakassikin on vielä pakkaamatta, koska en usko, että lähtö tulee ihan lähiaikoina, mutta ehkä tämä pikkuinen yllättääkin meidät! :)
Aika menee tällä hetkellä aika nopeasti, enkä vielä ole ihan malttamaton vauvan tulon suhteen. Ensi viikonloppuna on Helsinki City Running Day, jossa mun on tarkoitus olla mukana sometiimissä, jos vain oma olo sen sallii. Toivon siis kovasti, että vauva pysyy masussa ainakin lähelle laskettua aikaa ja sitten saa tulla kun on valmis.
Tässä varmaan päällimmäiset kuulumiset! Katsotaan jääkö tämä viimeiseksi raskauspäivitykseksi, vai vieläkö kirjoittelen parin viikon päästä näitä lisää? Mitäs luulette? :D
<3: Karoliina
Lue myös aikaisemmat postaukset tähän raskauteen liittyen:
Kuulumisia raskausviikolta 36
Kuulumisia raskausviikolta 36
Rv 32+5 menossa. Maha alkaa olla jo tiellä. Kyykistelyt ja kumartelut tuntuu hankalalta. Töistä jouduin jäämään jo pois korkean verenpaineen vuoksi ja aloittamaan lääkityksen. Nyt seuraillaan tilannetta aika tiiviisti. Noin muuten olo on hyvä. Kesäkelit ilahduttaa, mutta entinen auringonpalvoja ei silti enää paahteessa viihdy. Äkkiä tulee liian kuuma ja kädet+jalat turpoaa.
VastaaPoistaHyvää loppuodotusta! Odotuspostauksia on ollut kiva lukea ja verrata omiin kokemuksiin.
Kielo
Moikka Kielo! :) Kiva kun kommentoit ja kiva kuulla, että olet tykännyt lukea näitä postauksia :) Toi kuumuus on kyllä ollut mullekin aika tuskaista, ei tosiaan kauhean pitkään tee mieli olla auringossa, vaikka muuten onkin ihanaa, että on lämmin ja kesä! Toivottavasti sulla pysyy olo hyvänä ja verenpaine kurissa lääkityksen kanssa! Ihanaa kesää ja odotusta sinne!! :)
PoistaHeippa! täällä mennään rv 27+ ja olo on (edelleen) kiitollisen hyvä :) Tosin nyt masu on pompsahtanut siinä määrin esiin, että se haittaa jo joitain kyykistelyitä ja täyttyy syödessä toooosi noopeasti :D Vauva potkii iloisesti (herättäen n klo 6 ja haitaten nukahtamista klo 23..) ja möyrii masussa jo niin, että koko nainen heiluu :D Sunnuntain kuumuus alkoi jo olla tuulettomana liikaa minulle ja mietin kuinka himpskatissa pärjään elokuulle asti, mutta nopeasti kai tähän tottuu ja onneksi tänään jo pieni tuulenvire kävi niin jaksoin hyvin kävellä reilun tunnin Ronjan kanssa (koiraa välillä uittaen) :)
VastaaPoistaSuurempia ruokahimoja ei sitten alkuraskauden ole - paitsi suolapähkinät! Härregyyyyd miten hyviä sellaiset dryroasted-versiot ovat! Onkohan sitten suolan puutetta vai himoa, mutta niitä tulee popsittua päivittäin :) Ja hui! Teidän l.a on ihan oven takana! Meneekö Isla mummilaan kun teillä tulee lähtö?
Heippa!! :) Ihana kuulla sun raskauskuulumisia ja hyvä, että vointi on edelleen hyvä! :) Muistan tuon, kun masu pompsahti esiin ja tuntui tosi isolta, ja siitä se on vaan kasvanut koko ajan lisää! :D Mun mielestä noi vauvan möyrimiset ja liikkumiset on kyllä ihan parasta raskaudessa <3 Ihanaa tuntea, että tyypillä on masussa kaikki hyvin! Toki välillä on myös niitä "auts" hetkiä, kun oikeasti vähän sattuu ne möyrinnät, mutta silti ne on kivoja.. :)
PoistaJoo, täällä LA lähestyy, mutta edelleen en kyllä usko, että hän ennen sitä tulee :D Mutta katsotaan! Mummin on tarkoitus tulla hoitamaan Islaa meille, kun sairaalaan lähtö koittaa :)
Ihanaa loppuviikkoa!!