sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Raskausviikko 34 + synnytyspohdintoja

Heippa taas! Tänään tulee täyteen raskausviikko 34+0 ja ajattelin kirjoitella kuulumisia tältä viikolta. Jääköön nämä sitten muistoksi itselle tästä ajasta ja ehkä niistä on vertaistukea jollekin toisellekin! :) 



Synnytyspohdintoja

Yksi asia, joka on kuluneella viikolla mietityttänyt on tuleva synnytys. Edelleen vähän jännittää, voiko se olla yhtä haastava kokemus kuin ensimmäinen. Kaivoin esikoisen synnytyskertomuksen esille ja kävin sitä läpi pohtiessani, olisiko jotain mitä voisin itse tehdä eri tavalla, ettei sama toistu. Islan synnytyskertomukseen on kirjattu "sikiön pään epätäydellisestä kiertymästä johtuva synnytyseste", joka siis aiheutti pitkän ja haastavan ponnistusvaiheen (ja ensin pitkän ajan, että vauva laskeutui riittävän alas) ja lopulta imukuppiavusteisen synnytyksen, joka onnistui viimeisellä yrityksellä ennen kuin lääkäri oli jo viemässä sektioon. Imukupin käyttö aiheutti episiotomian ja 2.asteen repeämät, sillä vauva tuli sitten vauhdilla ulos ja itse menetin paljon verta. Ei siis mikään ideaalein kokemus, vaikka kaikki lopulta meni hyvin ja lääkärit ja kätilöt olivat aivan ihania. 

Synnytyksen aikana siis selvisi, että vauvan pää oli tuossa "epätäydellisesti kiertyneessä" asennossa eli ilmeisesti hän oli tulossa ulos enemmän otsa edellä kuin takaraivo edellä. En ole ihan varma, koska olin itse silloin aika pihalla ja myös silloin, kun synnytystä käytiin läpi myöhemmin. Suoraan sanottuna en aikaisemmin edes ajatellut, että vauvan pää voi olla jotenkin epäedullisessa asennossa synnytystä ajatellen. Ajattelin vain, että kun on pää alaspäin kiinnittynyt, neuvolakortissa lukee RT, niin kaikki on ok ja synnytys on näiltä osin ns. "helppo homma". Että vain perätila tai poikittain oleva vauva olisivat hankalampia, no vähänpä tiesin.

Kyselin meidän toukokuisten vauvaryhmässä, että onko muita, joilla olisi ollut samanlainen kokemus ja muutamia ilmoittautui. Melkeinpä kaikkiin liittyi se, ettei vauva ollut raivotarjonnassa ainakaan enää synnytyshetkellä, vaan esim. avotarjonnassa. Onnekseni sain myös muutamilta kuulla, että seuraava synnytys oli heillä kuitenkin mennyt paljon helpommin eikä samaa tarjonta ongelmaa ollut, sitä toivoen omallakin kohdalla <3. Yksi heistä vinkkasi hyvän nettisivun, jossa kerrotaan enemmän vauvan optimaalisesta asennosta synnytyksessä ja itse sain ainakin kyseiseltä sivulta paljon uutta tietoa ja muutamia kikkoja, joita voisi käyttää ennen synnytystä "auttamaan" vauvaa oikeaan asentoon viikolta 34 eteenpäin. 

Suosi näitä: 
  • Istu selkä mahdollisimman suorana niin, että polvet ovat matalammalla, kuin lantio. Käytä tyynyjä pepun alla ja alaselässä.
  • Lue istuen ruokapöydän tuolissa kyynärpäät leväten pöydällä, polvet auki, nojaten hieman eteenpäin.
  • Istu takaperin ruokailutuolissa, käsivarret leväten selkänojalla
  • Katsele TV:tä kontallaan säkkituolin päällä
  • Ui vatsa alaspäin
  • Kun lepäät tai nukut, makaa kyljellään, mieluiten vasemmalla, tyyny jalkojen välissä, ylempi jalka leväten sängyn päällä.
  • Jos vauva on sitkeästi avosuisessa tarjonnassa suositellaan nukkumista vatsallaan tyynyjen päällä.
Vältä näitä: 
  • Rentoutumista puoli-istuvassa asennossa, jossa polvet ovat korkeammalla, kuin lantio (=sohvalla löhöily)
  • Matkustamista pitkiä matkoja autossa, jossa on kuppipenkit
  • Istumista jalat ristissä
  • Käyttämästä kyykkyasentoa loppuraskaudessa, sillä se saattaa ohjata vauvan pään lantioon, ennen kuin se on oikeassa asennossa.
Lähde: Bebesinfo.fi

Huomaan, että itse ainakin helposti istun edelleen vaikkapa jalat ristissä, kun kirjoitan tai teen töitä pidempään pöydän ääressä. Pitää alkaa tsemppaamaan sellaista "äijä-asentoa" vähän enemmän! ;) 

Jokatapauksessa, tiedostan ettei tästä asiasta kannattaisi sen enempää stressata, koska olisi todella huonoa tuuria, jos sama toistuisi. Toisaalta ehkä se on vain luonnollista, että asia mietityttää ja ei varmasti ole haittaa toteuttaa noita "suosi näitä" asioita ennen synnytystä. Tosin vauvahan voi kääntyä "huonoon asentoon" vasta synnytyksen aikanakin, kuten hyvällä ystävälläni oli käynyt. Viime kädessä pitää vain luottaa siihen, että synnytys sujuu, kuten on tarkoitettu ja kätilöt ja lääkäri ovat paikalla, jos jotain tulee. 

Viikon 34 raskauskuulumiset


Takana on kaiken kaikkiaan tosi kiva viikko täynnä mukavaa puuhaa. Ollaan nähty kavereita leikki- ja lounastreffeillä, ulkoiltu ja vaihdettu ulkovaatteet kevätvaatteisiin (jei) sekä juhlittu sekä Henrin että siskoni synttäreitä. Itselläni on tällä hetkellä aika paljon työhommia, joten päikkäriajat ovat kuluneet tiiviisti töiden parissa, vaikka toki olen myös ottanut aikaa omille lyhyille kotitreeneille, jotka auttavat jaksamaan. 


Pienet kaverukset puistossa

Siskon synttärijuhlat 

Vauvan koko
Raskausappini (The bump) mukaan vauva on nyt n. 45cm pitkä ja painaa n. 2,1kg! 

Raskauskilot
+16/17kg. Paino vaihtelee jonkin verran, mutta suunta on vahvasti ylöspäin ja verrattuna ensimmäiseen raskauteen olen jo edellä painonnousussa. Pakko myöntää, ettei tunnu kovin kivalta ja hieman ahdistaa, miten paljon painoa vielä ehtii kertyä. Vaikka järjellä ajateltuna tiedän, ettei tätä tosiaan kannattaisi sen enempää miettiä.



Raskausoireet 
Aamulla ja päivällä oireet ovat aika vähissä ja pystyn varsin hyvin tekemään normaaleita asioita. Toki esimerkiksi taaperon pukeminen ja omien kenkien laitto ym. alkaa olla aika rankkaa ja huomaan hengästyväni paljon helpommin.  Myös pidempään seisominen esimerkiksi keittiössä ruokia laittamassa (kuten lauantaina, kun auttelin siskoa synttärijuhlien tarjoiluiden valmistamisessa) sai aikaan alaselän kipeytymistä, vaikka koitin säännöllisesti venytellä ja seistä hyvässä ryhdissä. 

Iltaa kohti kroppa alkaa tuntua päivittäin aika väsyneeltä ja kankealta. Olo on iso ja maha usein pinkeä, alaselkä on väsynyt ja jäykkä. Tällä viikolla alkoi myös välillä tulla ikävää pistävää kipua häpyliitoksen alueelle, joka tuntui välillä kävelemään lähtiessä. Vessahätä on tosi usein ja iltaisin tekee mieli pitkälti lepäillä ja ottaa rennosti. 

Henkiseltä puolelta.. Omat hermot menevät huomattavasti helpommin esimerkiksi taaperon kiukkujen kanssa ja itku tulee myös herkemmin. Toivottavasti nämä voi laittaa raskaushormonien piikkiin, sillä en kyllä saisi mitään vuoden äiti palkintoa monissa tilanteissa. Puuh. Mutta onneksi niitä hyviä hetkiä on paljon enemmän! <3






Uni
En ole nukkunut tällä viikolla yksiäkään päikkäreitä (jes!), sillä päikkäriaikoina on ollut niin paljon muuta hommaa. Yöt ovat menneet jokseenkin hyvin. Toki herään vessaan 1-2 kertaa ja yhtenä yönä oli vain pakko päästä syömään keskellä yötä, kun vatsa kurisi kovasti. Välillä on ollut hankalaa nukahtaa uudelleen, kun olen herännyt, mutta kaiken kaikkiaan ei mitään ihan unettomia öitä..vielä. Onni on edelleen paksu untuvatäkki, jonka saa ihanasti jalkojen väliin ja tukemaan kroppaa nukkuessa. Ilman sitä lonkat ja selkä huutaisivat yöllä apua. Nyt ne saavat lepoa edes öisin.

Mieliteot ja suosikkiruuat
Samalla tutuksi tulleella kaavalla, mennään ruokien ja syömisten suhteen. Perus ruokavalio on ihan terveellinen ja mukaan mahtuu jonkin verran herkkuja. Siskon synttäreillä tuli herkuteltua ihan reilusti, mutta tänään koitan taas palailla normaaliin! Selkeästi ruuanlaitto ei tällä hetkellä ole mitään lempparipuuhaa, joten täällä on syöty paljon tosi helppoja ja nopeita ruokia viime aikoina. 

Viikon liikunnat
Kävelyitä päivittäin ja toistaiseksi 3x30-minuutin lihaskuntotreeni on tämän viikon saldo. Tänään koitan vielä jotain jumppailla, varmaankin corea ja pakaroita/jalkoja. Liikkuminen alkaa olla aika rankkaa lisääntyneen painon vuoksi, mutta edelleen siitä tulee hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten pyrin jatkamaan niin pitkään kuin mahdollista. Tarvittaessa helpotan treenejä päivän tuntemusten ja fiiliksen mukaan. Olen myös koittanut venytellä päivittäin edes hetken, esimerkiksi illalla telkkaria katsoessa.


Asioita, joita kaipaan tällä hetkellä
Nämäkin ovat edelleen niitä ihan samoja; juoksua, omaa kevyempää kroppaa, hiit-treenejä, juoksutapahtumiin valmistautumista ja osallistumista jne. Ja sellaista hyvää ja itsevarmaa fiilistä omassa kropassa. En voi sanoa, että tällä hetkellä olisi sellainen fiilis tässä raskauskropassa, vaikka toki tämä on kaikki sen arvoista! <3

Enää n. 6-8 viikkoa ja meidän pikkuinen saapuu! <3 Jännää! Tuleviin viikkoihin ja viikonloppuihin mahtuu paljon kivaa ohjelmaa, joten aika menee varmaankin nopeasti. Vielä on myös vauvalle hankintoja tekemättä, joiden suhteen pitää tässä vähän ryhdistäytyä. Tänään suunnataan käymään Ikeassa ostamassa muutamia juttuja!

Olisi kiva kuulla teidän muiden odottajien kuulumisia. Millä viikoilla olette? Miten sujuu? Minkälaisia raskausoireita teillä on? Oletteko tehneet hankintoja jne.? 

Kivaa sunnuntaita!

<3: Karoliina


Lue myös aikaisemmat postaukset tähän raskauteen liittyen:

Raskausviikko 32

4 kommenttia:

  1. Mihin kaikkialle kroppaan se painonnousu on mielestäsi tullut?

    Koska itse en näe kuvassa kuin ison vatsan :) eli en tällä hetkellä "ymmärrä" missä ne kilot sinulla ovat. Näytät siis vaan hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista ja kivoista sanoista! ☺️
      Kyllä sitä painoa on tullut lisää aika tasaisesti joka puolelle kroppaa ja toki osittain se on varmasti nestettä/turvotusta, joka toivottavasti lähtee sitten pian synnytyksen jälkeen..Järjellä tiedän, ettei asiaa kannattaisi sen enempää murehtia, mutta aina raskaushormonien keskellä ei mennä ihan järjellä vaan tunteella! 😉

      Poista
  2. Ihanat kuulumiset ja komppaan Anonyymia: ei sulla ole painoa muualla kuin masussa - missä pitääkin! Kasvot ovat sirot eikä niistä arvaisi, että masu pingottaa ;) (toisilla kasvot turpoavat jo ennen sitä klassista loppuraskautta) Täällä voidaan ihan hyvin rv23. Kaveri liikkuu yhä enemmän ja se tuntuu kivalta ja liikuntaa jaksan kävellen ihan kivasti edelleen, vaikka puuskutankin kuin työhevonen ylämäissä :'D Nurjana puolena on hermot ja perse edellä-ajattelu, eli moodswingit: suutun niin pienestä etten tajua sitä itsekään ennenkuin olen jo räjähtänyt (useimmiten miehelle) - ja se sekä harmittaa että ärsyttää. Toivon että tämä tasaantuisi pian.. Hankintoja ei olla yksittäisiä vaatekappaleita kummempia tehty vielä ja koen olevani NIIN kadoksissa kaikessa tavarapaljoudessa että huh ja pelottaa jo mistä kaikki rahat pieraistaan kun autonkin vaihto odottaisi. Toisaalta koitan olla optimisti: moni muukin on pärjännyt ja selvinnyt näistä kiemuroista emmekä ole tottuneet miehen kanssa mihinkään jetset-elämään emmekä joudu sinällään karsimaan hurjasti nykyisestä elämäntyylistämme taloudellisista syistä. Tälläistä todella pohdiskelevaa siis kuuluu tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jossu! :)

      Kiitos paljon kivoista sanoista! Mutta, kyllä sitä painoa on tullut ihan joka puolelle. Ei se masu yksinään 16kg paina, heh! :D

      Ihanaa, että siellä on fyysisesti hyvä vointi ja jaksat kävellä paljon! Musta tuntuu, että kävelin enemmän ekassa raskaudessa ja siitä oli kyllä tosi paljon hyötyä peruskunnon ylläpitämisessä ja sitten myöhemmin sen osalta juoksun pariin palaamisessa!

      Moodswingit kuulostaa tutuilta! :/ Ne on ne hormonit! Miehet saa kyllä kestää kaikenlaista raskauden aikana, mutta onneksi voi sitten aina pyytää anteeksi :) Tsemppiä, toivottavasti kuitenkin tasaantuu!

      Hankintojen suhteen muistan myös ton fiiliksen, kun oli ihan pihalla siinä vauvatavarapaljoudessa ja vähän tuli stressiäkin siitä. Mutta mun neuvo on, että yksi asia kerrallaan pikku hiljaa setvitte sitä viidakkoa ja hankitte/tilaatte sen, mikä teille tuntuu parhaimmalta. Ja ei kannata tehdä siitä liian monimutkaista vaan tekee päätöksiä eikä vatvo ikuisuuksiin :D Teillä on onneksi vielä hyvin aikaa tehdä hankintoja. Ja joo, rahan meno on kyllä ihan varmaa :/ Onneksi paljon voi ostaa halutessaan myös käytettynä.

      Ja todellakin optimismi kannattaa, hyvin te pärjäätte! :) Mukavaa viikkoa!

      Poista