Viime viikonloppu oli juuri sitä mitä kaipasinkin. Omaa aikaa, perheaikaa, ystäviä, herkullista ruokaa, lepoa ja vähän treeniäkin.
Lauantaiaamuna heräsin suhteellisen levänneenä (yöt vähän vaihtelee tällä hetkellä) ja innoissani, koska olin sopinut hyvän ystäväni kanssa aamiaistreffit Iso Omenan La Torrefazioneen. Nähtiin siellä kymmeneltä ja tilattiin ihanat aamiaisannokset. Itse otin annoksen, jossa oli täysjyväsämpylää, leikkeleitä, salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, kananmuna ja rahkaa herkullisella myslillä ja lisäksi kahvia ja tuoremehua. Nam. Kaksi tuntia istuttiin ja höpötettiin samalla kuin syötiin ja oli niin kivaa. Ystäväni on myös raskaana ja hänellä on laskettu aika kuukausi meidän jälkeen, joten vauvajuttuihin se keskustelu suurimmaksi osaksi meni. Ja toki myös juoksuun, sillä hän on myös innokas juoksija ja kumpikin jo kaipaillaan rakkaan harrastuksen pariin, vaikka tiedetäänkin, että vielä jokunen kuukausi on taukoa edessä ja iisisti on otettava. No, aina sitä saa haaveilla tulevista juoksutapahtumista ja lenkeistä! <3
Aamiaistreffien jälkeen suuntasin vielä vähän kaupoille ja nautin kun sain katsella kaikkea ihan rauhassa. Nykyään sitä arvostaa asioita, jotka olivat ennen ihan itsestäänselvyyksiä; rauhallisia treffejä ystävän kanssa tai kaupoissa pyörimistä ihan yksin! :D Ostoslistalla oli oikeastaan vain lahjat ystäväni lapsille, joiden synttäreille oltiin menossa lauantai-iltapäivällä, mutta tarttuihan sitä matkaan vähän muutakin. Itselleni ostin H&M:stä vähän lisää alusvaatteita ja sukkia ja taaperolle löysin Kappahlista muutaman yöpaidan ja t-paitoja kesävaatekaappiin. Ystäväni oli onneksi antanut vinkkiä lahjojen ostoon, joten synttärilahjat löysin Suomalaisesta kirjakaupasta. 4-vuotiaalle vesivärit ja 2-vuotias sai piirrustusvälineet, joissa komeili hänen suuri suosikki Salama Mc Queen!
Lauantai-iltapäivä kului synttärijuhlissa, jotka pidettiin kivassa avoimessa päiväkodissa, jossa lapsilla oli tilaa leikkiä ja temmeltää! Meillä aikuisillakin oli mukavaa ja nautittiin ihania herkkuja, joita oli tarjolla. Erityismaininnan saa ystäväni tekemä pätkis-juustokakku. Omg. En saa sitä pois mielestäni ja vesi nousee kielelle tätä kirjoittaessakin. Niiiiin hyvää. Ja makeaa! :D
Sunnuntaille meillä oli sovittu brunssi yhdessä koko meidän pitkäaikaisen ystäväporukan kanssa, joista suurimman osan olen tuntenut lukioajoista asti. Erityisen spesiaalin tästä brunssista teki se, että oltiin ihan kaikki paikalla lapset mukaanlukien! Meitä oli siis parikymmentä, ja oli kyllä niin ihanaa nähdä! <3 Valittiin brunssipaikaksi Iso Omenan Retro, joka toimikin tosi hyvin ison porukan kanssa. Pöytä varattiin toki etukäteen ja se oli varmasti hyvä veto!:) Brunssi oli herkullinen eikä hintakaan päätä huimannut verrattuna moneen muuhun vaihtoehtoon!
Brunssin jälkeen iltapäivällä tein kotona puolen tunnin jalka/pakara/coretreenin, joten viikonloppuun tuli myös vähän liikuntaa kaiken herkuttelun keskelle! ;)
Sunnuntaina illalla syötiin kotitekoista pizzaa ja pötköteltiin sohvalla koko perhe. OIin aika poikki kaikesta viikonlopun menoista, vaikka kivaa olikin ja jostain tuli myös vähän huono olo. Ehkä tuli vain syötyä liikaa? Olo onneksi parani ihan vain lepäilemällä ja nukkumalla päikkärit.
Sellainen viikonloppu täällä! Tämä tuli niin tarpeeseen, koska loppu arkiviikosta oli aika kökköjä päiviä..Nyt hyvillä energioilla tähän uuteen viikkoon! :) Miten sun viikonloppu meni?
-Karoliina
Seuraa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä
Brunssilautanen vol 1. |
Sunnuntaina illalla syötiin kotitekoista pizzaa ja pötköteltiin sohvalla koko perhe. OIin aika poikki kaikesta viikonlopun menoista, vaikka kivaa olikin ja jostain tuli myös vähän huono olo. Ehkä tuli vain syötyä liikaa? Olo onneksi parani ihan vain lepäilemällä ja nukkumalla päikkärit.
-Karoliina
Seuraa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti