sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Vauva 8kk

Vauvavuoden vauhti sen kuin tuntuu vaan kiihtyvän ja kohta ollaan jo loppusuoralla. Perjantaina nimittäin tuli mittariin 8 kuukautta! Pakko todeta se klassinen: mihin tämä aika menee? Mun vauva on jo niin iso! <3



Viimeinen kuukausi on ollut varsin tapahtumarikas. Ei mennyt kuin hetki viimeisimmästä vauva-päivityksestä, kun Aada lähti hitaasti ryömimään ensimmäistä kertaa. Kunnolla hän oppi taidon meidän Floridan loman aikana ja "viiletti" siellä pitkin kämppää. Aivan uusi maailma on avautunut, kun pääsee itse liikkumaan, tutkimaan paikkoja ja osallistumaan leikkeihin ihan eri tavalla. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että nyt saa olla entistä tarkempana siitä, ettei ulottuvilla ole mitään sellaista, mitä ei saisi olla. Ja luonnollisesti kaikki sellainen mihin ei saisi koskea, kiinnostaa eniten, kuten potta, koiran ruokakupit, johdot jne. :)





Viimeisen kuukauden aikana meillä on edelleen ollut haasteita imetyksen kanssa, tosin nyt taas on helpompi vaihe menossa sen suhteen. Kaikki oikeastaan alkoi yhdestä sunnuntaista, jolloin olin Aadan luota poissa nelisen tuntia, kun pääsin ystävien kanssa brunssille. Sen jälkeen hän alkoi hylkiä rintaa eikä suostunut kunnolla syömään maitoa, mikä aiheutti mulle lähes rintatulehduksen. 

En tajunnut silloin tarpeeksi aikaisin pumpata, kun yleensä tällaista hylkimisongelmaa ei ole ollut. No siitä lähti sitten muutaman viikon kierre, jonka aikana Aada söi maitoa rinnasta oikeastaan vain öisin ja päivisin sitten tuttipullosta. Aikaisemmin ei olla pulloa juuri käytetty, joten tämä oli aivan täyskäännös entiseen. Minä sitten pumppailin muutaman kerran päivässä esimerkiksi koko Floridan loman ajan ja lentomatkatkin meni pullolla, koska hän ei malttanut juurikaan rinnalle. Öisin tosin kyllä tankkaili pimeässä sitten senkin edestä. Nyt kotiin tultuamme, hän on taas suostunut päivisin rinnalle, joten ihan täyskäännös on jälleen tapahtunut. Ei näissä meinaa pysyä perässä! :D



Kiinteitä on mennyt ihan hyvin kuitenkin samalla, joten ei sinänsä ole ollut huolta kasvusta tai siitä, että saako tarpeeksi ruokaa. Tosin välillä mietin, että kuinka paljon enemmän hänen pitäisi päivällä syödä, jotta yöllä ei tarvitsisi tankata maitoa niin kovasti. Yksi yösyöttö olisi ihan ok, mutta nyt niitä on joka yö ainakin kaksi ja syö niiden aikana tosi paljon. Kiinteitä menee nyt se 5x päivässä, vaihtelevasti sormiruokaa sekä soseita. Toisaalta 2 yösyöttöä ei sinänsä ole paha, JOS ei heräile niiden lisäksi muuten, mutta viimeisen kuukauden aikana sitä muutakin heräilyä on valitettavasti ollut. Siihen varmasti vaikutti Floridan matka 7 tunnin aikaeroineen. Aikaeroon totuttelu on ollut haastavinta juuri Aadan kohdalla ja rytmiin pääseminen kesti noin viikon ajan kumpaankin suuntaan. Reilu viikko ollaan nyt oltu kotona reissun jälkeen ja vähitellen yöt ovat parantuneet ja toivottavasti paranevat vielä vähän, koska äiti on ollut aika väsynyt matkan jälkeen. Mutta, ei saisi valittaa..Itse vauvan reissuun raahasimme ja kyllä se oli sen arvoista! ;)



Tällä viikolla meillä oli myös 8kk lääkärineuvola ja siellä mitat oli 9570g ja 73,7cm. Aadasta ennustetaan pitkää tyttöä. Muutenkin neuvolassa oli kaikki hyvin ja seuraava käynti on vasta 1-vuotiaana, mikä tuli vähän yllätyksenä. En muistanut, että tauko on noin pitkä, toki jos jotain tulee niin neuvolaan pääsee käymään aikaisemminkin. 

Tässä varmaan päällimmäiset vauvakuulumiset taas. Mitä kuuluu muille pienille kavereille?

Kivaa pian alkavaa uutta viikkoa!

<3: Karoliina


Lisää vauvajuttuja:

Seuraa myös Instagramissa @candyntreenit & @candyontherun 

4 kommenttia:

  1. Huh, viikko meillä siihen meni-jetlagista toipumiseen! Ada istuu hienosti, jotenkin tuo 2kk ikäero tuntuu vielä tässä vaiheessa niin suurelta!!
    Meillä tämä vauva ennen reissua nukkui päivät ja kukkui yöt.parit jetlagitja vuorokausirytmin muutoksen niin nyt ollaan vihdoin oikeassa rytmissä. Meillä oli tuota tunnin välein heräilyä, lähinnä heräsi kun tutti tippui. Otin tutin pois ja yöunet paranivat roimasti. Nyt mennään 1-2 imetykselläja se on ihan ok, kun ei tartte valvoa ja seurata neidin urheiluharrastuksia keskellä yötä. Reissussa on raskasta,mutta kun mukaan mahtuu edes muutama hyvä hetki niin se on kaiken vaivan arvoista. Vaihtoehtona on se,ettei reissata ollenkaan ja siihen en suostu. Lapset kasvaa ja reissu5 helpottuu, jippii.
    Bertta ja tytöt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hyvä, että sielläkin on nyt jetlag selätetty! Noin viikko siinä tosiaan meni meilläkin! Yöt ovat kyllä olleet vaihtelevia silti, viime yö oli onneksi ihan hyvä! Aadalla on nyt vähän flunssaa, niin sekin varmasti vaikuttaa nukkumiseen. Olen samaa mieltä, että kyllä ne reissut on kaiken sen säätämisen arvoisia :D Olen kanssa kuullut, että kyllä se siitä helpottuu kun lapset kasvaa, jei! Ihanaa viikonloppua teidän porukalle :)

      Poista