Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. helmikuuta 2015

Tammikuun parhaat & Tukholman viikonlopun vinkit!

Vuoden ensimmäinen kuukausi hujahti melkoisella vauhdilla, vai olenko ainoa josta tuntuu siltä? Tammikuu oli kaiken kaikkiaan tosi kiva kuukausi! Vuosi vaihtui saariston rauhassa, ja siellä vietettiin myös vuoden eka viikonloppu. Tammikuun alku oli itselleni pitkälti gradun tutkimussuunnitelman pakertamista ja muutenkin orientoitumista gradun tekemiseen. 

Loppiaisena käytiin juoksemassa ihana talvilenkki HCR Street teamin tyttöjen kanssa ja illalla tapasin ala-asteelta tuttuja vanhoja koulukavereita ja vietettiin heidän kanssa mukava ilta kuulumisia vaihtaen. Tammikuun eka viikonloppu tuli vietettyä töissä Manic Run Tampereella HCR:ää promoten ja sunnuntaina käytiin ystäväporukalla brunssilla Kallion Sandrossa.  

Kohti Tamperetta Saden kanssa! :)

Sandron brunssi

Tammikuun toisella viikolla gradun tutkimussuunnitelman viilailut jatkuivat ja viikonloppu vietettiin Vierumäellä ihanien blogityttöjen Hannan, Tiinan ja Sadun kanssa. Viikonloppu oli ihan huippu! <3 Ehdottomasti kyllä parhaita juttuja tammikuussa! :)



Tammikuun kolmannella viikolla käytiin koulutyttöjen kanssa Fazerilla aamiaisella, asettauduin pitkästä aikaa hierontapöydälle Sannin käsittelyyn (auts!) ja  esittelin gradun tutkimussuunnitelman. Treenien puolesta suuntasin katseen enemmän kohti Barcelonan maratonia ja aloitin maratreenit. Vuoden ensimmäinen pitkis, 22km, tuli juostua viikonloppuna Katrin kanssa! 

Tammikuussa tuli juostua yhteensä 173,2km, mikä on mulle varsin hyvin! Ihania juoksutreffejä ystävien kanssa oli paljon, mikä on ihan parasta! <3 









Mila-pikkunen on asettunut hyvin perheeseen ja kasvaa huimaa vauhtia! <3 Tämä kuva on otettu ihan tammikuun alussa..nyt kokoa on jo aika paljon lisää! :)


Tammikuun vika viikko huipentui viikonloppuun Tukholmassa, jonne lennettiin Norwegianilla perjantai-iltana. Lentäminen oli kyllä tosi kätevää; käsimatkatavarat vain mukaan ja check-init sujui helposti ja koneesta poispääsy oli nopeaa ja helppoa. Tukholman päässä mentiin Arlanda Expressillä keskustaan. Viikonloppuna oli mahdollista saada kahdelle hengelle yhteislippu, jonka hinta oli 280sek. Se oli huomattavasti edullisempi, kuin normaaliliput! Arlanda Expressillä matka keskustaan rautatieasemalle vie 20 minuuttia ja junassa on WiFi…joka toimii tai sitten ei! ;) 


Hotellihuone selfie!

Hotellimme, HTL-hotel  sijaitsi Kunsgatanilla. Sijainti oli tosi hyvä kaikin puolin. Keskustan kaupat ja ravintolat oli lähellä ja samoin rautatieasemalta oli lyhyt kävelymatka. Hotelli oli moderni ja itse ainakin tykkäsin siitä kovasti. Huoneet ovat melko pieniä (tilaihmeitä), mutta ihan sopivan kokoisia. Ehdottomasti voi suositella! :) 

Perjantai-iltana oltiin lentomatkan jälkeen nälkäisiä. Ravintolaksi valikoitui Drottningatanilla sijainnut "Drottninghof", jossa olikin hyvää ruokaa eikä hinnatkaan olleet pahat. 





Lauantaina otettiin hidas aamu ja nukuttiin melko pitkään. Suunnattiin aamiaiselle vasta puoli 11 maissa Kunsgatanilla, ihan hotellin lähellä sijaitsevaan kahvilaan, jonka nimi on nyt jäänyt johonkin muistilokeroihin..sorry! Kahvi oli kuitenkin hyvää ja aamiaiseksi syödyt lämpimät leivätkin maistui. 



Aamiaisen jälkeen käveltiin hieman kaupungilla ennen kuin hypättiin metroon ja suunnattiin kohti Globenia. Jep, matkan tarkoitus oli siis mennä katsomaan naisten taitoluistelun EM-kisojen vapaaohjelmaa! :) Itse olen harrastanut luistelua lapsena viitisen vuotta ja edelleen se on ihan suosikkilajeja seurata katsomosta tai telkkarista. Meillä on ollut perinteenä hubbyn kanssa käydä katsomassa taitoluistelun EM-kisoja ja ollaankin oltu niitä katsomassa Nizzassa, Tallinnassa ja Helsingissä aikaisemmin. Useimmiten olen saanut matkan synttärilahjana, kuten tälläkin kertaa (synttärit oli siis marraskuussa). Lauantaina iso harmitus oli tietysti Kiiran sairastuminen, olisi ollut niin ihanaa nähdä hänen paluunsa arvokisoihin, mutta urheilija ei ilmeisesti tervettä päivää nää! :( Toivottavasti ihanan Kiiran onni kääntyy ja hän pääsee palaamaan arvokisajäille mahdollisimman pian! <3





Globenissa tarjolla oli kuitenkin hienoa luistelua venäläisten ja ruotsalaisten tarjoamana! Venäläiset olivat ihan omassa liigassaan (kolmoisvoitto!), mutta ihanaa oli myös nähdä ruotsalaisten sisarusten Joshi ja Victoria Helgessonin loistaminen kotiyleisön edessä. Globen huusi lähes yhtä kovaa kuin suomalaiset siellä vuonna 1995! ;) (miten siitä voi olla jo 20 vuotta!! :D). Joshi oli 4. ja Victoria 5. Heja Sverige! 

Lauantaina syötiin Globenissa napaan ahdettujen popcornien lisäksi lounasta Gamla Stanin Vapianossa ja illallista Bishop´s Arms  ravintolassa Vasagatanilla. Itse söin tosi makoisat, ruokaisat salaatit kummassakin paikassa. 

Sunnuntaina kävin tosiaan juoksemassa aamulenkin, jonka jälkeen suunnattiin ihan mielettömälle brunssille Clarion Sign-hotellin American Table-ravintolaan. Brunssi oli nimensä mukaisesta amerikkalaisvaikutteinen, mutta tarjolla oli myös perinteisiä ruotsalaisia herkkuja kuten kaloja ja sillejä. 




Kuten kuvista näkyy..syötyä tuli paljon ja hyvin! Brunssille kannattaa varata pöytä etukäteen, sillä se oli ihan täyteen buukattu. Ja kannattaa myös mennä vatsa tarpeeksi tyhjänä, jotta jaksaa syödä! :)

Brunssin jälkeen suunnattiin vielä kävelemään kaupungille ja käytiin ASICS Flagship Storessa tekemässä pienet shoppailut. ASICS on ehdottomasti omia suosikkimerkkejäni, mutta toisinaan tuotteiden hinnat alkaa ainakin Suomessa olla aika omilla kipurajoillani. Olin innosta pinkeänä, kun huomasin, että etsimäni pinkki takki oli kaupassa hyvässä alennuksessa (-50%), joten olihan se pakko ostaa! ;) Suomessa hinta on ollut n.150€, nyt hinta oli n. 66€, joten sanoisin, että hyvä ostos..(miten niin tarve perustella ostoksensa..;)) Takista ei ole kuvaa tähän lähtöön, mutta se on siis paksumpi, pinkki talvijuoksutakki. 

Onnellinen shoppailija! 

ASICS-storen jälkeen käytiin vielä pyörähtämässä Lagerhausissa, josta tarttui mukaan jääkaapin oveen kiinnitettävä viikkokalenteri. Sen jälkeen olikin aika suunnata takaisin hotellille hakemaan tavarat säilöstä ja lähteä junalla kohti Arlandaa. Lentomatka sujui hyvin ja Helsinki-Vantaalla oltiin autolla 10 minuuttia sen jälkeen, kun kone oli laskeutunut. Kunpa aina pystyisi matkustamaan vain käsimatkatavaroilla! ;) 

Sellainen tammikuu! :) Helmikuussa edessä on kauan odotettu loma, sillä lähdetään tulevana lauantaina Floridaan viikoksi! Ihanaa! Sitä ennen on tosin paljon hommia hoidettavana ja tänään alkaa vielä Vauhtisammakon juoksukoulu aloitusluennolla! Innolla odotan mitä tuleman pitää!   

Mikä teillä jäi tammikuusta päällimmäisenä mieleen? :)

Mukavaa tiistaita! 

-Karoliina

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa